Unia ja valheita

Laulu, jota opettelin laulamaan. Nuotit, jotta oppisin soittamaan laulun. Esittämään sen sinulle sinä päivänä, kun lupaisimme elää elämämme yhdessä. En halua kuulla sitä laulua enää. Monta laulua, joita en halua kuulla enää. Monia päiviä, joita en halua ajatella enää. Olen väsynyt muistamaan, kuinka onnellinen olin, kuinka unelma oli hetken totta, kuinka heräsin unista todellisuuteen joka oli kauniimpi kuin yksikään unien mahdollisuuksista.

Sinä sanoit rakastavasi. Minun rakkauttani et uskonut todeksi. Valheen ja toden erottaa toisistaan vain aika. Jos ajan kulussa joku jää ja joku lähtee, jos joku kantaa edelleen toista sielussaan ja joku korvaa uusilla vanhan, se kertoo kaiken, heidän tunteensa nimen. Minun rakkauteni on sitä, että kannan rakastani mukanani elämäni päähän. Olen rakkaani luona, nytkin, yksin.

Tein parhaani, tein sen koko sielustani. Voin seistä selkä suorassa ja katsoa silmiin. Ei se todista huonouttani, etten tullut rakastamaksesi. Se todistaa vain, että et rakastanut.

Miksi luulin meidän kuuluvan samaan elämään ja toisiimme, miksi luulin että olisimme toisillemme välttämättömiä, ettemme löydä samaa kenenkään muun iholta? Miksi koen sinut yhä, ajatuksesi, unesi, unissa palaan luoksesi ja kosketan, nukun selkäsi päällä kasvoni niskaasi painettuina, ja mietin, tunnetko sinä että olen siinä? Minä tiesin, mitä halusin, halusin sitä niin, etten sen menetettyäni halua mitään. Se, mitä olet nyt, kertoo että halusin sitä liikaa - kuvittelin sinulle tunteet ja välillemme ainutlaatuista ja katoamatonta.

Oikeassa olit siinä, että olen taivas ja helvetti. Taivas on nautintoa, helvetti on vain sen toinen puoli. Ilman toista ei ole toista. Niin kuvittelin meistäkin. Halusit taivaan ilman helvettiä - luulin, että jokainen tietää ettei maailmassa saa ilmaiseksi ja helposti kuin keskiarvoja. Luulin, että tiesit että keskiverron kanssa on ensin helppoa, myöhemmin vaikeaa. Luulin että ymmärsit, että ääripäiden kanssa on ensin vaikeaa, ja myöhemmin helpompaa, rikasta ja täyttä.

Pyysin, ettet pelkäisi, että jaksaisit uskoa minuun että jaksaisit luottaa vaikken ole kuten muut, että jaksaisit nähdä pelon läpi etten ole paha enkä tee pahaa, vaan outoudessani asuu se taivas mitä etsit ja helvetti ei ole niin paha kuin pelko sanoo. Et jaksanut, aloit vihata kuten niin monet sinua ennen.

Olet poistanut minut maailmastasi kuin olisit taittanut turhalta linnulta niskat. Maailmani on yhä täynnä asioita, joita en osaa puhua muille. Joita puhun sinulle yhä, ajatuksistani et ole lähtenyt. Uniani et voi minulta ottaa pois.

Olen laittanut kaiken toivoni siihen, että olet nyt, ilman minua, onnellinen. Jos olet sitä, olin väärässä meistä, yhteinen aika oli virhe ja virhe on korjattu. Mutta olin oikeassa silloin kun pelkäsin tunteesi kestämättömyyttä. Jouduin silloin pyytämään pelkoani anteeksi. Jos nyt olet onnellinen, joudut myöntämään, että silloin olin oikeassa.

Jos sinäkään et ole nyt onnellinen, kaikki tuhoutui turhaan. Jos sinäkin elät tyhjyydessä, joudut myöntämään että olin oikeassa silloin kun yritin selittää, miten meillä on vain tämä ja ainoastaan tämä mahdollisuus ja sen menettäminen on loppu jota ei unohda jota itkee öisin. Meillä oli jotain sellaista, josta jotkut taistelisivat verisesti: joko saadakseen sen itse, tai estääkseen toisia saamasta sitä ellei itse siihen yletä.

En kestä nähdä sitä, että olet kaikkea mitä silloin pelkäsin: ymmärtämätön lapsi, jolle sana on keino saada leluja ja paeta vastuuta. Olisin halunnut nähdä, että rakastin miestä, jonka sana kestää vuosien painon. Minä en olisi halunnut olla oikeassa. Olisin halunnut olla onnellinen.

Olen kokenut tämän unen ennenkin. Keho sitoutuu toiseen, se lupaus ei katoa, keho ei hyväksy muuta, keho sairastaa. Halusin sitä, eikä mikään muu tuo iloa. Halusin sinut, eikä kukaan muu saa minua heräämään. Unessa olet mies, joka on pitänyt sanansa ja rakastaa aidosti, joka ei rakkauttaan vihaksi käännä eikä pelkoaan tartu julmuuksiin. Joka näkee minut sellaisena kuin olen, valona ja varjona, eikä vihaa kumpaakaan. Ja me olemme siellä toinen toisemme, vahvempia kuin koskaan koska uskalsimme, meillä oli rohkeutta rakastaa omat käärmeemme kuoliaiksi, suojelimme niiltä toisemme, eikä meitä vahingoita kukaan.

Jonain yönä heräät ja näet minut, tunnet minut lähelläsi ja tiedät minun tietävän sen. Odotan sinua niin kauan kuin täytyy, en välitä ajasta vaan ainoastaan siitä hetkestä kun näen sinun jossain joskus en tiedä missä maailmassa palaavan elävin silmin ja tahtovasi kaiken sen mitä paitsi nyt jäämme. Rakkauteni on sinun mukanasi.