Yhdeksäskymmenesneljäs: samoista säännöistä ja pääsiäisestä

 

Pääsiäisloma on tällä hetkellä se hartain taivaan lahja, minkä minä tunnistan. Vaikkakin kotini vieressä oleva iso kirkko moukuttaa kellojaan joka ilta kuuden jälkeen ja *joka aamu* kahdeksalta. Evankelisluterilainen melu ja häiriköinti on valtiollisesti hyväksyttyä, näemmä.

Aika täyteläistä elämäähän tämä taas on: päivät tekee älyllistä työtä ja illat fyysistä. Uni maittaa - sammun kuin saunalyhty ja nukun makeasti, vaikka lemmikkidegut hakkaavat kaltereitaan vierushuoneessa.

Sama planeetta, eri säännöt

Yksi asia, missä olen usein ymmärtämätön (ja mistä olen saanut moitteita), on toki tämä lastenhankintateema. Yksineläjänä jo totesin, että säännöt ovat normivalinnan kohdalla erilaiset. Tasapuolisuuden vuoksi olen alkanut yrittää vääntää sääntöä reiluuden suuntaan - vertailemalla normivalinnan tehneiden ja toisenlaisen tien valinneiden 'sallittua' käytöstä löytää kiintoisia ajatuksenituja.

Esimerkkinä voisi mainita vaikka sen, että parisuhteessa elävä (romanssi, suhde, pano, avio, avo) saa aina sanoa mielipiteitä sekä parisuhteessa että yksin elämisestä, oli yksin elämisestä tietoa tai ei. Parisuhteessa elävä saa tuoda esiin, että yksin elävä on poikkeama ja yksin eläminen on joko epäonnistuneen tai kehittymättömän yksilön juttu, jossa ei voi olla aidosti kivaa. Yksinelävän päätöksen saa aina kyseenalaistaa ja sitä voi aina kritisoida, sillä tavoitehan ON parisuhde, eikö vain?

Jos tätä tavoitetta ei sano hamuavansa, se on tavallaan loukkaus parisuhteellista kohtaan. Tosin usein parisuhteellinen nauraa tai säälii sinkkua, joka sanoo haluavansa elää itsenäistä elämää. Sinkunhan pitää sanoa niin siksi, että kykenee pettämään itseään ja olemaan ajattelematta surkeaa tilannettaan? Itse menin sanomaan, etten ole nähnyt parisuhdetta, jonka kokisin sellaisena, että voisin itse elää siinä onnellisena. Se oli hyökkäys ja loukkaus joidenkin henkilöä ja suhdetta kohtaan - katkesi siinä kaverisuhteitakin.

Yksinelävä puolestaan ei todellakaan saa ruotia parisuhteellisen elämää kriittisesti. Sellainen on aina loukkaus. Parisuhde-elämisessä ei saa olla mitään huonoja puolia tai asioita, joissa yksin eläminen olisi parempaa. Ruotiahan toki voi, mutta parisuhteellinen ei niistä tyynenä keskustele tai nyökkäile asioita myöntäen (kuten sinkun kuuluu tehdä, kun hänen 'kylläsesiitävieläjokupäivä'-tilaansa räävitään). Sinkun kuuluu kadehtia parisuhteellista - sinkkuelämästä nauttiminen tai sen pitäminen suhteilua parempana on hävytöntä. Sinkku valehtelee sanoessaan olevansa onnellinen ja tykkäävänsä elämästään - sen sijaan parisuhteellisen sana onnesta on aina totta. Silloinkin, kun ero on vireillä tai mielialalääkkeet taskussa.

Tästä jatkona seuraa, että lapsettomalla on välillä hankalaa lapsillisen kanssa, ja toisin päin. Lapsillisen elämän *täytyy* olla parempaa, onnellisempaa ja kivempaa (ehkä siitä on kirjoitettu joku globaali sopimus?), toki se saa olla rankkaa, mutta 'niinpaljonantavaa'. Lapsillinen harvoin tunnustaa, että ei tajunnut lasta tehdessään, miten iso vastuu se olisi, miten sitovaa tai raskasta. Lapset ovat vain ihanaa, mahtavaa ja upeaa. Kaikki herkesivät hymyyn ja onnitteluihin ja leperryksiin, kun eräs nainen kertoi olevansa raskaana - siitä huolimatta, että nainen on tiedetysti erittäin epätasapainoinen ja tunnehäiriöinen ihminen. Kylläpä on kivaa, että juuri hän hankkii lapsia - lastenhankinta on ainoa asia, joka on kaikille sallittu, olosuhteista tai omista resursseista huolimatta.

Lapsiperheessä tai parisuhteessa elävien puheiden täytyy kiinnostaa kaikkia (niin lasten kakkasotkujen kuin 'meidänpertinauton') - mutta sinkun jutut ovat usein tylsiä ja pinnallisia. Lapsiperheen matka Puuhamaahan on valokuvin esiteltävä spektaakkeli, sen sijaan sinkun reissu Afrikan halki on sellaista pintaliitoista erilaisuudentavoittelua - ja sinkun itsekkyys ihmetyttää, jos hän vaatii vielä muiden katsovan hänen typeriä matkakuviaan. Kaksi kansiollista piltin pottakuvia sen sijaan ovat täyttä viihdettä, tottakai.

Ei minulla ole mitään vastaan tuntien keskustelua potkupuvuista tai hääkakun kuorrutuksesta - minä vain yritän puhua sen puolesta, että kuuntelun ja kiinnostuksen tulisi olla vastavuoroista. Eivät ne vauvajutut aina ole niitä viihdyttävimpiä kuten eivät sinkun bilekertomuksetkaan - erilaisissa elämissä on omat hauskuutensa ja tylsyytensä, ja ne ovat eläjälleen kuitenkin tärkeitä. Jos ei muuten onnistu, niin vaihdettakoon sitten nämä tosiomat kuulumiset referaatinomaisesti vartissa ja siitä voi sitten siirtyä puhumaan molempia koskettavista aiheista tai sen verran yleiselle tasolle, että kumpikin niihin voi osallistua.

Tätä säännöstöä voi tarkastella monissa muissakin tilanteissa: jos mies lähtee kuukaudeksi työmatkalle ja perhe jää, mitkä ovat muiden kommentit ja mitä kotona tapahtuu - verrattuna siihen, kun nainen lähtee työmatkalle ja perhe jää. Tekeekö joku ruokaa pakkaseen valmiiksi, kauhisteleeko sukulainen, kumman lähtöä tai jäämistä pidetään luontaisempana? Ja niin edelleen - kyllä te osaatte itsekin tätä treenata, aivojumppaa näetsen:)

Pääsiäistä

Kysyn vaan ja Jeesuksen haastattelu 8.4.2004 iski jälleen suoraan hermoon:)

Tämän lisäksi on syytä hankkia itselleen oma 'takapaksimpanssi'.

Äärettömän hyvää pääsiäistä kaikille! Tipuja ja munia, kasoittain ja jokaiselle:)