Yhdeksäskymmenesensimmäinen: muistikuvia arjesta

 

Kävelen paljon, heti kun säät ovat suotuisat: rätinäpakkasessa tai luuydinviimassa ei viihdy, mutta pienikin kevät pakottaa hyppäämään bussista paria pysäkkiä aiemmin. Kävellessä näkee enemmän ja pään kamera napsii otoksia, joita ihmettelee ajatuksissaan myöhemmin.

Lyömätön juttu

Olihan näitä väkivalta-aiheisia linkkejä jo edellisessäkin jutussa, mutta yksi hyvä unohtui: Lyömätön Linja .

Vaikka lähisuhdeväkivalta ei ole sukupuolikysymys tai tasa-arvon asia, ja vaikka naiset toki ovat vähintään yhtä väkivaltaisia kuin miehet RAYn ja blogipoikien mukaan, eilen mies tappoi kuristamalla vaimonsa, neljän lapsen äidin, koska nainen tahtoi erota. Nainen ei suhteesta elossa lähde. Eikä mies ajattele lapsiakaan (äiti tapettu, isä vankilassa), sillä hänellä itsellään on paha olla, joten vaimo lahtiin ja lapset laitokseen. Mutta tämähän on täysin ainutlaatuinen ja kertaluontoinen tapaus, niitähän tapahtuu vain joka toinen viikko.

Kuuma Kuukkelikisa

Kuukkelointi saa kliimaksinsa Kuukkeli-gaalassa. Olin aika pettynyt, että tämäkin noudatti sitä linjaa, mitä monet muutkin tapahtumat ja kokoukset: 'hesalaiset järjestää' eli maakunnista on turha yrittää paikalle. Työelämässäkin on monta kertaa törmätty siihen, että pääkaupunkiseudulla ei haluta ottaa huomioon 'maalaisia': kokoukset aloitetaan 8.00 (eikä 10.00 tai 12.00), jolloin maalaiset joutuvat kiipeämään junaan viideltä aamulla.

Nyt vuoden gaala jää väliin, sillä arki-iltana on vaikea järjestää 2 tunnin ajomatkan takana olevaa reissua. No, ehkä sitten seuraavalla kerralla, tai jotain. Toivottavasti pääkaupunkiseutulaiset kertovat kivojen bileiden yksityiskohdat ja välittävät terveiseni kaikille blogaajatutuille. Snif. Hyvää BlogGaalaa!:)

Defenssejä

Rotunainen kirjoitti 23.3.2004 hienon kuvauksen eri defenssityypeistä. Defenssit, oi nuo aivoytimemme ja piilotajuntamme pohjalla nuokkuvat, silti äkisti aktivoituvat puolustusjärjestelmämme, joiden ymmärtäminen on toisinaan itsellekin höttöä. Jokainen voi tykönään käydä läpi defenssityypit ja miettiä, mikä on itsellä äkäisin defenssi heräämään, kun eteen tulee vaikea asia.

Uskon vahvasti, että omien defenssimekanismien toiminnan ymmärtäminen on erittäin olennainen osa itsetuntemusta ja myös ovi kehityksen eteiseen.

Jussi

Edellisessä jutussa jo totesin, että TV:n katsominen sivistää ja että ihminen on luomakunnan ruuna - tämä johtui Miljonääri-Jussista. Katsoin sen ensi kertaa ja minulle selitettiin töissä, mikä sen idea on. (Jos minua on huijattu, oikaiskaa tietoni.)

Idea oli siis se, että lehti-ilmoituksella kerättiin tyttöjä, jotka haluaisivat miljonäärimiehen. Ohjelmassa oli tehtävänä kilpailla alfanaaraan paikasta alfauroksen vieressä. Misut siis kyynärpäätaktikoivat ja vamppasivat täysillä, kertoivat niin anaaliset kuin vaginaaliset salaisuutensa koko kansalle ja antoivat Jussille eestä ja takaa. Jussi paistatteli kissatappelevan naishaaremin kukkona ja sai eestä ja takaa. Ohjelman teon loputtua paljastui, että Jussi ei olekaan miljonääri vaan tarjoilija pääkaupunkiseudulta. Näin.

Yhdyn täysillä Usmiksen 22.03.2004 kirjoittamaan mielipiteeseen. Miljonääri-Jussi on ajankuva, joka tyrmistyttää ja pistää häpeämään muiden ihmisolentojen puolesta. Hävetti niiden käsittämättömän kanamaisten pissis-mimmien puolesta, että ovat noin halvalla heittämässä säärtä korvan taakse. Hävetti Jussin puolesta, joka oli miljonääriksi huono esitys - vaikka olisikin oikeasti miljonääri, mistäs minä tiedän. "Se niinkusiis heitti hyvää läppää" oli hepun kommentti joka asiaan.

Jos uskoo telkun näyttävän totuuden, ei paneta tai seurusteluta vuosiin. Noiden ääliöiden näyttämä esimerkki ei houkuta seuraamaan. Toisaalta hihitin sitä, että miljonäärin paljastuminen tyhjätaskuksi on aika opettavainen kokemus näille nuorille pissiksille - kukko ja kanalauma ovat totisesti toisensa ansainneet.

Trimmaa, trimmaa

En osta yhtäkään lehteä, jonka kannessa on laihdutusvinkkejä tai kehotuksia *bikini*kunnon kohottamiseksi.

Miehiä kadulla

Viiltävimpiä näkyjä surullisuudessaan: yhdentoista aikaan illalla, orastavan kevään pimeydessä kotiin vaelsi mies, joka oli hyvän olutpöhnän täydentämiseksi käynyt myös grillillä. Horjuessaan kotiin hän söi hampurilaista ja oli onnistunut ilmeisesti rikkomaan illuusion siitä, että kaikki olisi hyvin: hampurilaishaukkausten välissä mies ulvahteli itkusta, haukkasi taas, ulvoi ja nyyhki, söi ja nyyhkytti.

Seuraavana päivänä näin ujon ja ruman miehen muuttuvan aurinkoisuudestaan kauniiksi, kun hän kertoi huonosti pidätellyn ylpeänä tutulleen, että hän oli juuri tunti sitten jättänyt gradunsa valmiina tiedekunnan toimistoon.

Kokonaisuudessaan maailman osat tasapainottavat toisiaan, mutta tälle grilliruokaan tuskaansa nyyhkivälle miehelle olisi suonut jotain hieman parempaa. Lihapiirakallisen toivoa, jotain.

Aikuinen?

Teinpä sitten Aikuistestin . 13 pistettä. Tana. Defenssit lehahtivat lentoon.

Minkä vineton minä voin sille, että pitääkseni itseni hengissä on käytävä töissä, ja töissä on palavereja ja sieltä annetaan käyntikortti? Isoimmat pisteet tosin keräsin ihan muusta - miinuksiakin ropisi, mutta ei tarpeeksi:) Kai sitä on sitten myönnyttävä olemaan Aikuinen - mutta kaivan nurkasta katkaistun pumppuhaulikkoni välittömästi, jos joku rahtaa minulle Aaltoa tai sitä toista(mikä se nyt oli se keramiikkaketju, jolla on kivoja maalaishenkisiä sisustusesineitä, keraamisia sarjoja ja kulhoja ja minne jätetään usein myös häälahjalista? -> en voi mitään sille mielihyvälle, joka tulvahti siitä, että en muista nimeä!:)

Työ

Minulla on tällä hetkellä töissä kiire. Koko ajan pitää lähettää postia, tiedustella sitä ja tätä, pitää 15 palloa ilmassa kaiken aikaa ja oppia siinä sivussa viskomaan uusia palloja. Minulla on aidosti kivaa. Minä pidän minun työstäni, minä pidän siitä, millä ansaitsen elantoni.

Tietokonepelit

Minulle on valjennut kauan aikaa sitten, että mahdollinen tietokonepelivalikoimani on varsin suppea. Yleensä ottaen en pelaa ollenkaan, mutta pelikriteerit on läpäissyt vain Neverhood tähän mennessä.

En voi pelata tietokonepelejä, joissa tapetaan örkkejä ja hypitään kuilujen yli - katselin vain vierestä tällaista peliä, ja pulssini tykitti kahtasataa, hengitys huohotti ja olin aidosti kauhuissani. En tiedä, miksi juuri taitavan visuaaliset 'paranoiaa tuottavat' pelit aiheuttavat niin rajun fyysis-psyykkisen reaktion - se kuitenkin on saanut minut valitsemaan pelittömän elämän. Jos pelaisin illan, kestäisi monta menetettyä yöunta toipua siitä.

Olen aikuinen ihminen, jolla on kestävä pää. Siksi ihmettelen, miten pienet penskat pelaavat noita pelejä, eikä se muka vaikuta tai vahingoita mitenkään heidän psyykeensä. Jos se pistää minulta kehon ja mielikuvituksen kauhuosastot sekasorron tilaan - miten mahtaa pienen ihmisen käydä?

Joka tapauksessa ennustava tekstinsyöttö on miesinsinöörin kädenjälkeä .