Yhdeksäskymmenes: kiintoisasta keskustelutyylistä ja vyyhdistä

 

TV:n katsominen on kohtuullisissa määrissä hyväksi. Jos sieltä tulee hyvää ja laadukasta dokumenttia, sivistyy. Jos sieltä tulee ihmisen järjenköyhyyden visuaalisia ilmentymiä, sivistyy - ja osaa sen jälkeen laittaa monia asioita mittasuhteisiinsa. Ihminen on luomakunnan ruuna, että se evoluutioteorioista.

Kiintoisa keskustelutyyli

Usein törmään itselleni suhteellisen tärkeissä asioissa tietyyn keskustelutaktiikkaan. Kuvatakseni tätä keskustelutyyliä 'livenä lavalla' esitän dialogin, missä käytän itsestäni lyhennettä M ja keskustelutaktiikan taiturista lyhennettä KT.

M: Mun mielestä sille, että naisia kuolee lähisuhdeväkivaltaan, pitäisi tehdä jotain.
KT: Lapsiakin hakataan ja naiset hakkaa niitä.
M: Juu, sekin on tärkeä asia, mutta äskeiseen palatakseni esimerkiksi Suomi on ykkössijalla, mitä tulee naisten lähisuhdeväkivaltakuolemiin väkilukuun suhteutettuna.
KT: Miehiäkin hakataan, ja miehiä kuolee liikenteessä ja vaarallisissa töissä enemmän kuin naisia.
M: Juu juu, sekin on tärkeä asia, ja niille kaikille pitäisi tehdä jotain, mutta kun minä yritän nyt puhua kanssasi tästä yhdestä asiasta. Eikö sinusta ole mitään ongelmaa siinä, että 30 naista kuolee vuodessa puolison tai exän tappamana?
KT: Siis miehiäkin hakataan parisuhteessa ja sitäpaitsi lesbosuhteissa naiset hakkaa kans puolisoitaan.
M: Juu, se on oikeasti väärin ja kamala asia, ei ketään pitäisi hakata, ei ainakaan siksi, että elää parisuhteessa. Minusta on silti erityisen outoa, että henkirikoksissa kuolleista naisista yli 90% kuolee nykyisen tai entisen puolison tappamina, eikö sinusta? Se saa ajattelemaan, että parisuhteet ovat aika vaarallinen asia naisille.
KT: Työpaikat ovat vaarallisia miehille, ja liikenne, ja naiset käyttää enemmän meikkejä ja sitä kautta rääkkää koe-eläimiä. Sitäpaitsi Bangladeshin maanvyörymässä kuoli ainakin 200, joten toi sun aihe on ihan tyhmä.

Ja niin edelleen. Minä en koe keskustelua järin hedelmälliseksi eikä tuosta junnauksesta kostu muu kuin otsa ja sekin hiestä.

Lehmä ojaan, kiitos!

Olen kuvitellut ja arvaillut, että tuo tyyli otetaan käyttöön, kun aihe on kiusallinen eikä siitä huvita puhua. Jotta kiusallinen asia saadaan mahdollisimman nopeasti pois raiteilta, kiskotaan raiteille isoja sivuaihejärkäleitä, jotta juna tussahtaisi ojaan ja tulisi aktuellimpaa mietittävää. Miten 30 naisen kuolema parisuhteessa kumppanipuolison tappamana olisi tärkeää, kun maailmassa kuolee nälkään päivittäin monia tuhansia ihmisiä - silläkö ongelmat nykyään hoidetaan?

Miksi naisten parisuhteessa hakatuksi tai tapetuksi tulemisen ongelmasta puhuminen tuntuu tarkoittavan järjestelmällisesti, että kenenkään muun hakatuksi tulemiset eivät ole merkityksellisiä? Miten naisten kuoleminen parisuhteessa muuttuisi vähemmän merkitykselliseksi sillä, että ihmisiä kuolee liikenteessä, syöpään tai itsemurhissa? Joka tapauksessa tämän tyylin ydin tuntuu olevan se, että haetaan kaukaa vertailukohta, jonka suuruudella saadaan itse asian kokoluokka näyttämään mitättömältä. Näin uskotellaan, ettei sillä alkuperäisellä asialla ole merkitystä.

Velli ja jauho

Itse keskustelisin aiheista nk. aihe kerrallaan, koska niiden vertailu on toisinaan asioita hämärryttävää ja toisinaan jopa järjenvastaista. Eivät liikennekuolemat ole vastaus hoitovirhekuolemien ongelmallisuuteen, eikä Suomen lapsien henkistä pahoinvointia ratkaise Afrikan nälänhädästä tivaaminen.

Sanottakoon nyt vielä, että minusta kenenkä tahansa hakatuksi tuleminen on väärin. Ei ketään saa lyödä tai tappaa. Silti ihmisiä hakataan ja tapetaan. Sille pitää yrittää tehdä jotain. Tekeminen yleensä lähtee siitä, että poimitaan ongelmavyyhdistä yksi monista langanpäistä ja yritetään selvittää se. Vyyhtiä selvittää jo se, että sieltä on saatu ratkottua yksi tai kaksi langankiertämää: vyyhdit jäävät täysin selvittämättä, jos ehtona selvittämiselle on ottaa koko vyyhti syliin ja tarttua jokaiseen langanpäähän yhtä aikaa. Ehkä tämän yhden langan selvitystyö antaa vinkkiä muiden aukomiseen - ja joka tapauksessa, se yksikin on jo edistystä. En ymmärrä ajattelua, missä selitetään oma tekemättömyys sillä, että koska ei voi tehdä kaikkea heti, ei voi tehdä mitään koskaan. Olkoon se sitten muutosvastarintaa tai aivojen laiskuutta, en pidä siitä.

Koolla on väliä

Puutun niihin ongelmiin, joihin katson edes miniatyyritasolla voivani vaikuttaa. Puhun niistä ongelmista, joista voin sanoa tietäväni jotain.

Kun vertaan kokemuksiani esimerkiksi tuttujen vastaaviin, ei sukupuolieroa ole siinä, onko puoliso ollut inha *henkisesti*. Niin miehet kuin naiset taitavat henkisen väkivallan, valtapelit, kiristämisen ja lahjonnan säännöt.

Sen sijaan fyysisen väkivallan kohdalla sukupuoliero on olemassa: miehet pelkäävät tulevansa kaduilla hakatuksi, naiset raiskatuiksi - kotona miehiä ei pelota, naisille sen sijaan koti ei olekaan välttämättä ollenkaan turvallisempi paikka. En koko elämäni aikana ole tavannut kuin yhden miehen, jonka naispuoliso olisi ollut väkivallakko. Homomiehiä, joiden kumppani löi, olen tavannut muutaman. Naisia, joiden kumppani tai ex-kumppani on lyönyt, olen tavannut monta. Lukuisien tilastojen ja tutkimusten mukaan 20-35% (tutkimuksesta riippuen) naisista tulee jossain vaiheessa puolisonsa tai exänsä pahoinpitelemäksi. Yksi viidestä tai neljästä on huikea luku.

Siinä vaiheessa kun miehiä kuolee puolison tappamina 30 vuodessa, lähisuhdeväkivaltaa voisi sanoa sukupuoliriippumattomaksi. Ihmettelen syvästi, että joku aidosti kehtaa länkyttää naisten ja miesten väkivallan tai väkivallan uhrina olon olevan samanlaista. Useimmiten mies on fyysisesti voimakkaampi ja isompi: puolustautumisen mahdollisuudet ovat täysin eri luokkaa kuin hakkaajaansa pienemmällä ja heikommalla. Ison miehen nyrkki tekee pienelläkin huitaisulla pahempaa jälkeä hentoon kasvoluustoon kuin pieni (lyöntitekniikkaa osaamaton) nyrkki. Tämä *ei* tee naisten väkivaltaista käytöstä oikeutetuksi tai vähemmän pahaksi kuin miesten - fakta on silti se, että vahvemmalla on valta puolellaan. Väkivalta - fyysisellä voimalla otettu valtaote. Eikä väkivalta koskaan, ikinä, ole pelkästään fyysistä väkivaltaa: se on aina myös henkistä - siihen aina liittyy myös henkisesti ja emotionaalisesti kipeytynyt tilanne.

Pomo haukkuu isän, isä haukkuu äidin...

Muistatteko psykologian perusteista tuon ketjun, missä ensin pomo haukkui isän (isä on juu se leiväntuoja ja töissä:), isä tulee kotiin ja haukkuu vaimonsa, vaimo menee ja haukkuu lapsen, lapsi menee ja lyö kepillä koiraa? Negatiivinen ketju parhaimmillaan - kukaan ei kestä käsitellä omaa pahaa oloaan, ja siksi se on siirrettävä eteenpäin. Lapselta tuon ymmärtää - isältä ja äidiltä ei. Ketjun olisi pitänyt katketa jo isään, jos minulta kysytään.

Miehet hakkaavat naisia ja lapsia. Tämä tiedetään. Päivi Räsäsen (joka ei kuulu suosikkeihini) artikkelissa todettiin, että kuolemaan johtaneisiin lasten pahoinpitelyihin syyllistyy useimmiten äiti. Mietin, onko laskuissa mukana lapsilauma, jonka isä tappaa ennen kuin ampuu kuulan kalloonsa: niitähän ei lasketa kuolemaan johtaneiksi pahoinpitelyiksi vaan 'perhetragediaksi'.

Minusta yhdenkään lapsen ei tulisi joutua pahoinpidellyksi TAI katselemaan vierestä oman äitinsä pahoinpitelyä. Lapsen pahoinpitelyä tuskin poliisikaan kommentoi 'perheen sisäiseksi asiaksi, johon ei huvita puuttua' kuten usein vaimon pahoinpitelyissä. Isosiskon 21.3.2004 kirjoittama merkintä pöllämystytti uutisellaan - todellakin, RAY antaa rahaa, jotta ratkotaan tämä yhteiskuntaamme riivaava naisten väkivaltaisuus. On hyvä, jos sillä rahalla voi estää lasten pahoinpitelyä... mutta kuinka suuri osa lasten pahoinpitelyistä on äidin jälkeä?

Nainen heiluttaa nyrkkiä?

Kuten ylläolevan Isosiskon kommenttikin kertoi, ihmettelen tätä legendaa, jonka mukaan miehen lyömiseen on syynä naisen nalkutus. Nainen on paha ja nalkuttaa, mies kestää ja sitten pimahtaa - tottakai siinä nyrkki heilahtaa. Jepjep.

En ihmettele, ettei naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta Suomessa vähene, koska nytkin jo aiheen esille nostaminen sai monet (akateemisesti koulutetut älykkömiehet)nousemaan pillastuneena takajaloilleen. Kun omaa suhdetta väkivaltaan ei käsittele, voi nyrkki heilahtaa helposti, kun emotionaalisesti mennään herkille alueille (kuten parisuhteissa usein tapahtuu). Suurin riski vetäistä yllättäen nyrkillä parisuhdeongelmat tasaiseksi on minun käsittääkseni ja kokemukseni mukaan niillä, jotka eivät ole halunneet asiaa edes miettiä saati omaa suhdettaan aggressioon tai sietokykyään henkisesti stressaavassa tilanteessa. He usein periaatteesta ja sosiaalisen normiston vaatimalla mekaanisuudella hokevat kyllä joojoota, jos kysytään, eikös puolison hakkaaminen olekin paha juttu. Mutta sen syvemmälle ei mennä, keskustelussa saati ajattelussa.

Minua sapettaa rajusti tuo historiallisista tavoista lähtenyt käsitys, että akka täytyy pitää kurissa, vaikka nyrkillä jollei muuten 'kunnioita herraansa'. Tätä tulee vastaan yhä, tosin yleensä vain tiettyjen kansanryhmien puheissa, mutta vitsin tasolla laajemminkin. Tilastot sen sijaan osoittavat, ettei se vitsiksi ole jäänyt.

Elokuvissa näkee kuvattavan (täysin illusorista ja todellisuudesta poikkeavaa?) parisuhteita, joissa jo nuorella iällä kundi syytää kuonaa tytön niskaan, ja nappaa ponihännästä kiinni jotta asia menisi perille, huutaa ja pakottaa tytön vastaamaan ja myöntelemään. Eikä tuollaista ponihännästä riuhtomista ja seinää vasten painamista kasvoja vasten huutaen edes sanota pahoinpitelyksi, joten se ei muka ole väkivaltaa. Ei se mitään elokuvan utopiaa ole, tätä on nähty omasta vinkkelistä ja kuultu muidenkin tarinoissa.

Valoisa tulevaisuus

Utopioissani jo pienestä pitäen tytöt opetetaan siihen, ettei mitään barbaarimaisen uhkailevaa käytöstä tule sietää. Keneltäkään. Teinitytöt jättäisivät uhkailijauroot ja testosteroniöykkärit saman tien. Aikuiset naiset saisivat lauman apuun, jos äijä alkaa uhitella väkivallalla.

Tämä aihe on mielestäni ihan hemmetin olennainen, mitä tulee parisuhteiluun. Parisuhteessa nainen on vaarassa, jollei osaa nähdä ikäviä merkkejä ajoissa tai valita alunperinkin hyvän yksilön, joita ei kasva puissa. On karmeaa nähdä, että jos nainen valitsee reippaan ja salskean miehen ja saakin tältä raskaana ollessaan turpaansa, nämä tietynlaiset heput ovat vahingoniloisia (siitäpä sai, olisipa ottanut minut, joka olen tietty kiltti mies, kun en ole edes suhteillut) ja syyllistäviä (siitäpä sai, oma vikansa, taisi oikein haluta hakkaajamiehen).

Lähisuhdeväkivalta ei todellakaan ole kaikkien miesten vika, eikä ketään siitä yksistään syytetä. Minusta vain on tervettä, että mies ottaa miehiä (enimmäkseen) koskeviin asioihin kantaa - tai että mies miettii hetken, mitä hän miehenä naisiin kohdistuvasta väkivallasta tuumaa. Naiset joutuvat myös ottamaan kantaa naiserityisiin asioihin, tähänkin, vaikka eivät olisi tulleet koskaan hakatuiksi tai lyöneet itse. Mikä ihme siinä asioiden miettimisessä on niin vaikeaa - tekeekö se aidosti kipeää munuaisissa?:)

Uskon yhä, että jos miehet sankoin joukoin nostavat tämän aiheen esiin omissa keskusteluissaan ja asettuvat väkivaltaa vastaan, naistenhakkaajat joutuvat ahtaalle ja osa heistä ehkä jättää mieslauman hylkäyksen pelossa hakkaamatta jonkun - väkivalta voisi aidosti vähentyä. En usko, että pelkästään naisten vastustus parisuhdeväkivallan kohdalla auttaa - molempia sukupuolia ja heidän panostaan tarvitaan. Tämä on yksi niistä asioista, joissa me naiset tarvitsemme miesten tukea ja mukanaoloa - ja jossa vain yhteistyöllä saavutetaan jotain. Jos miehet pakenevat pusikkoon, koko naisiin kohdistuvan väkivallan vastustuksesta tulee taas kerran 'naisten tyhjää narinaa'. Eikö miehistäkin olisi tärkeää, että heidän vaimonsa, sisarensa, äitinsä ja tyttärensä olisivat turvassa - niin kaupungilla kävellessään kuin kotonakin?

Lista linkkejä lukaistavaksi:

Kepan artikkeli .
Verkkouutinen väkivallasta .
Lääninhallituksen raportti .
Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta .
Väkivaltaopas .