Kahdeksaskymmenesseitsemäs: lapsetusta

 

Uusi työnkuva on vienyt mehut kiitettävästi mukista. Uuden aloitus on virikkeellistä ja haasteellista (löytäessään kaksi vastausta syntyy kymmenen uutta kysymystä), mutta myös henkisesti raskasta, sillä aivoenergiaa palaa paljon. Sitä onneksi voi tasapainottaa vapaa-ajan touhotuksilla.

Lapsettomuusajatuksia

Tärväsin jälleen telkussa katsojien aikaa, mistä muistui mieleen pari asiaa, joita jaksan yhä ihmetellä.

Miksi "MINÄ en halua lapsia" tarkoittaa kuulijalle "lasten hankkiminen YLIPÄÄTÄÄN on ihan idioottia"?
Törmään usein siihen, että minun oma mielipiteeni koetaan arvosteluna toisenlaista valintaa kohtaan. Pitääkö tästälähin jokaisen lapsettoman naisen vääntää suupielet leuan alle, jos joku sanoo haluavansa lapsia (sehän on kauhea arvostelu lapsettomien elämää kohtaan, jos samaa kaavaa noudatetaan)?

Miksi valintani lapsettomasta elämästä on jokuxitun suuri loukkaus niitä kohtaan, jotka eivät voi saada lapsia?
Aina joku uiveltaa mielipiteeni kuultuaan, miten 'on ihan kauheeta että tolleen kehtaa sanoa ku maailmassa on satoja jotka ei pysty saamaan lasta'.

Hedelmättömyys on ihan toinen juttu kuin päätös siitä, hankkiiko lapsia vai ei. Hedelmättömyys on ongelma, ehkä sairaus, joka ratkeaa tai ei lääketieteen avulla. Ei viitsitä sotkea siis kerrostaloja hevosenkenkiin. Niillä ei ole juurikaan tekemistä keskenään. En usko, että auttaisin yhtäkään hedelmätöntä naista sillä, että pyöräyttäisin penskan.

"Lapsia vai ei?" on naiselle oman elämän valinta. Päätös, jolla on seurauksia ja josta seuraa ainakin vastuu. Kuka muuta väittää, kiertää vastuuta kuin kuu maata. Totaalisia vahinkoja sattuu puolin ja toisin (voi ehkäisy pettää tai huomata yhtäkkiä olevansa lapseton vaihdevuosi-ikäinen vaikka ei pitänyt), mutta pääosin tuo on valinta, joka pitäisi ihan itse tehdä omiin mietintöihin ja intresseihin perustuen. Ihmettelen lausuntoja, jonka mukaan tuota asiaa ei tarvitse miettiä: 'mitä sitä miettimään, lapsi tuo leivän tullessaan' - lapsia edelleenkin vain tulla tupsahtaa saunan lattian alta? Ihmiset harrastavat halutessaan melkoista silmien kiinnipitoa ja kieltävät itsellä olevan osaa tai arpaa koko päätöksessä.

Minun on mietittävä seurauksia siitä, että en halua lapsia. Mietittävä, kuinka paljon se saattaa joskus kaduttaa. Kuinka paljon menetän tai saan. Eikö lapsia haluavan muka tarvitse miettiä samoja kysymyksiä? Uskon vahvasti, että jos edes puolet lapsia hankkivista olisi miettinyt tai miettisi ETUKÄTEEN haluaan, motiivejaan ja valmiuksiaan, voisi lasten psykiatrisilla osastoilla olla enemmän vapaita paikkoja. Jos sielua jäytää tarve olla tarvittu tai tarve rakastaa, kannattaa ennemmin hankkia koira tai kissa kuin lapsia. Lasta ei pitäisi tehdä lemmikiksi, oman vaillinaisuuden täyttäjäksi.

Iiiiihana kuola-Michelin!

Minua rehellisesti sanoen etoo, miten mainostajat yrittävät vedota kakaroilla ihmisten tunteisiin. Mainostajat luottavat siihen, että jokaista ihmistä kuollakseen liikuttaa ja ihastuttaa vauva. Jokatoisessa mainoksessa on kuolaava vauva tai typerästi irvistävä lapsi. Tämän nähdessään ihmisen *kuuluu* heltyä ja sanoa IIH IHANA.

Eikä ole. Suurin osa vauvoista näyttää tietokoneanimaatio Tin Toyn mukaisesti kuolaavalta michelin-mieheltä. Irvistävät kakarat ovat irvistäviä kakaroita eivätkä mitään hellyyttäviä lutututuja. Keimaavat pikkutytöt ovat pedofiilisesti puistattavia eivätkä suloisia. Tämä penskojen kuvien ihastelu on sosiaalinen konstruktio, jota varsinkin naisten tulisi noudattaa: kun näkee vauvakuvan, tulee ihastella, lasten irvekuville tulee nauraa heltyneenä. Ei kiitos.

Minusta lapsi tai aikuinen harvemmin on kaunis ennen kuin hänet tuntee. Tuttu ja rakas lapsi on kaunis kuin universumin pyörteet. Mainosten yritys 'vedota tunteisiin' lapsikuvilla sen sijaan ärsyttää ihan yhtä paljon kuin tuotteiden myynti vamppitissikuvilla.

En voi ymmärtää naisia, jotka voihkivat ihastuksesta nähdessään Geddesin vauvakuvia, joissa pulleita vauvoja on puettu kurpitsaksi tai leppäkertuiksi. Sairasta, jos minulta kysytään. Onneksi harvemmin kysytään:)

Minä en pidä kaikista lapsista. Minusta henkilö (useimmiten nainen), joka selittää, että 'kaikki lapset ovat niin ihania' on päästään vialla tai valehtelee, koska on opetettu toistamaan papukaijana naiselle sopivia avainlauseita. Eivät kaikki lapset ole ihania. Eivät ole kaikki aikuisetkaan. Ei kukaan voi pitää kaikkia ihmisiä ihanina. Miksi lasten tai vauvojen kohdalla pitäisi tehdä poikkeus?

No ainakin mainostajat tekevät bisnestä, kuten Geddeskin, tietynlaisten ihmisten kritiikittömällä järjettömyydellä. Hyvä heille - ja juu, Geddes-fanit saavat puolestani nauttia täysin siemauksin vihannesvauvoistaan, kunhan en itse joudu niitä kauan katselemaan:)

Lapsileiri osaksi vauvaboomia

Kun alussa vaahtosin, että lapsen hankinnan tulisi olla harkittu valinta, niin jatketaan vielä vähän aihelmaa.

Kaikkien vanhemmiksi tahtovien ja vauvaboomissa elävien tulisi päästä lapsileirille. Tämä kuvitteellinen lapsileiri olisi sellainen, johon varataan aikaa pari viikkoa kesälomasta. Leiri alkaa perjantaina 16.00 sillä ei vanhempanakaan pääse perjantaina kotiin lepäämään rauhassa raskaan työviikon jäljiltä. Leirillä osallistujille tai osallistujapareille jaetaan yksi alle vuotinen ja 1-3 alle esikouluikäistä lasta. Niiden kanssa sitten eletään pari viikkoa. Kukaan ei tule apuun. Jos penskat huutavat yöllä, tai joku oksentaa syliin kun toinen kiipeää katolla, se on voi voi. Ainoastaan hätätilanteessa (*penskan* henki vaarassa) voisivat viralliset valvojat tulla apuun. Muuten osallistujien on pärjättävä keskenään, elettävä lapsiperheen elämää. Majoitus olisi osallistujittain taloissa, muiden kanssa ei olisi varsinaista yhteistoimintaa, ellei sellaista itse järjestä. Töiden jälkeen ehkä väsyttää, mutta sitä se lapsiperheen elämä on: lapset on hoidettava töiden ohella.

Tämän kahden viikon jälkeen pidettäisiin päivän palautetilaisuus, jossa kukin voisi miettiä, oliko se ihanaa, raskasta, kivaa vai kauheaa. Saisi pohtia, oliko sitä seksielämää ja kaipasiko harrastuksiaan tai pitkäännukkumista. Tällainen leiri voisi jo osaltaan palauttaa muutamia ruusunpunaunelmissa eläviä ihmisiä todellisuuteen ja tuoda realismia päätöksentekoon. Jos koliikkivauvan jatkuva huuto, vähä nukkuminen, penskojen hulina ja sairastelut, sekä yleinen jatkuva vastuunkanto ei rasita liiaksi, voisi alkaa hyvin perustein miettimään perheenlisäystä. Tietäisi ainakin, mihin lähtee - ja parissa viikossakin varmaan jonkin verran tulisi testattua parisuhteen kestoa raskaassa tilanteessa.

Tämän idean saa käyttää ja toteuttaa ilmaiseksi. Mielelläni kuulisin toki raporttia, jos jossain tällainen realismikurssi järjestettäisiin:)

Naistenpäivää!

Tänään 8.3. haluan toivottaa kaikille naisille hyvää naistenpäivää! Itse taidan mennä Joku raja! -tilaisuuteen.