Kahdeksaskymmeneskuudes: curriculum vitae

 

Katsokaa lauantaina ykköseltä klo 23:n huitteilla Tehdas -laatusarjaa. Olen aivan ihastunut: joka kerralla kerrotaan eri ihmisestä tarina, joista osa on kovinkin eettistä pohdiskelua herättäviä.

Kevät aktivoittaa: alkaa tehdä mieli teatteriin, elokuviin, 'filkkareille', kahville kaverin kanssa, taidemuseoon, näyttelyyn, sinne ja tänne, aurinkoon. Samaan aikaan heräävät eroottiset ajatukset talviunestaan ja paikalle lantustaa myös kevätväsymys. Kevät on järjetöntä aikaa, mutta aina siitä on ehjin nahoin kesään saakka selvinnyt.

Kolmosen Ihana aamu -haastattelu meni mukavasti, ja lapsettomuusvalintaa käsiteltyään oli aivan ihanaa tavata kahta kummilasta ja heidän äitiään asemalla. Pienin on 10 kuukautta vanha sinisilmä, jota olen kaivannut kipeimmin siksi, että pienin unohtaa ensimmäisenä - pienillä on kultakalan muisti, enkä halua lakata olemasta hänelle olemassa.

Vuoden teiniäitiyttäjä???

Vaikka päällä on kova Kultaisten Kuukkeleiden metsästys (kiitos ehdokkuuden antaneille äänestäjille:), päätin palkita itse hetimiten erään lukijani kirjoittaman palautteen.

Päätelmien ja kausaliteettien ketju venähti niin pitkälle, että nyt voitte tulla sitten haulikon kera oven taakse, jos teinityttärenne on pieniin päin. Tälle tyrmistyttävällä palautteella kertakaikkisesti minut puun takaa yllättäneelle lukijalleni ojennan virtuaalisesti ja symbolisesti Vuoden Pläjäys -nimekkeen. Palaute liittyi edellisen osan osteopenian ja estrogeenivalmisteiden välisen yhteyden tutkimusten kuulutukseeni.

Otapa edes vähän selvää asioista ennen kuin rupeat vaahtoamaan aiheista, joista et tiedä mitään. Joku nuori nainen saattaa pelästyä kirjoitustesi osteoporoosiuhkailuista niin, että jättää e-pillerinsä käyttämättä, tulee raskaaksi ja joko joutuu turvautumaan henkisesti ehkä hyvinkin rasittavaan aborttiin tai synnyttää lapsen täysin äitiyteen valmistautumattomana teininä.

Abortintekijät ja teiniäidit voitte ohjata tuonne vasemmalle, korvaushakemukset käsitellään oikealla. Kiitos kuulemiin.

Ceevee

Kun olin kirjoilla yliopistossa 7:tta vuotta, valmistunut toverini moitiskeli 'vetkutteluani' ja tiukkasi "miltä luulet sen näyttävän ceeveessäsi?". Olin noista 7:sta vuodesta ollut töissä 3,5 vuotta.

Kelan terapiatukea hakeneelle psykiatri toteaa ykskantaan, "Sulla on hyvät mahdollisuudet saada tuki. Sulla on niin hyvä ceevee. Kela katsoo että olet hyvä sijoitus. Huonolla ceeveellä ei Kelaa vakuuteta." Opiskelija, työtön tai amitsupohjainen saapi siis sairastaa itsensä kroonikoksi, hyvällä ceeveellä pääsee Kelan 'kannattava sijoitus'-eliittiin.

Eräs toverini ei ottanut työtä, koska se olisi 'näyttänyt pahalta ceeveessä'. Eräs toverini otti itselleen älyttömän homman, koska se 'näytti pirun hyvältä ceeveessä'.

Tuntuu, että nykyään eletään sen mukaan, mikä näyttää tai ei näytä ceeveessä eli ansiolistassa hyvältä. Pitää olla vaikuttavia nimiä ja titteleitä. Luottamustoimia (joita otetaan vastaan, halusi hommaa hoitaa tahi ei, sillä pääsee sen kuitenkin liittämään saavutuskokoelmaan) ja harrasteita kerätään kuin Pokemon-kortteja. Ensisijaista on etsiä harraste tai toimi, joka istuu ansiolistaan ja imagoon. Toissijaista on tehdä sitä, mikä kiinnostaa.

Oma yliopistoaikaani edeltävä ceeveeni oli lista kassa-, kukkamyyjä- ja lapiohommia. Raavaita ja selkeitä työpaikkoja. Niitä ei enää ansiolistassani näy, koska niitä ei lasketa - tärkeämpää on se tutkinto ja sen mukaiset työkokemusselosteet. Työnantaja haluaa nähdä, että olen ollut softamaakari, vaikka työnkuvan perusteella häntä luulisi kiinnostavan yhtä paljon sekin, että olen työskennellyt ongelmanuorten parissa. Niiden töiden, joiden luulin kertovan eniten työvalmiudestani, sanottiin olevan asioita, joita ei kannata akateemisessa työnhaussa mainita.

Kuten Kyyninen Paska blogissaan 27.2.2004 sanoo, työnantajan silmissä on huono homma, että työpaikkalistalla on mainosten ja lehtien jakoa tai peltotöitä. Ennen vanhaan ne kertoivat, että ihmisellä on ahkeruutta, työvalmiutta eikä hän istu peukalo perseessä, kun johonkin hommaan pitää tarttua. Nykyään ne kertovat, että ihminen on luuseri. Missä olisi entisenlaisia työnantajia, jotka osaavat arvostaa ihmisen tekemisen ja työskentelyn halua? Nykyään on tärkeämpää keikailla ceeveen mediaseksikkäillä firmanimillä, viis oikeasta osaamisesta.

Eräs tuntemani henkilö soitteli firmoihin ja tarjoutui töihin vaikka ruokapalkalla saadakseen työtä. Ei kelvannut. Taisi olla epätoivoinen tyyppi. Epäluuloa herättävä. Mitähän se oikein halusi?

Toinen heppu jauhoi jenkkiä, asteli notkeasti Axelta lemuten uudessa trendipuvussaan (ja punaisissa nahkalenkkareissaan) homohyppyritukka geelitikkuina paikalle. Hän retosti niillä ja näillä multimediakonkursseillaan ja kuuntelija olisi saanut hevonpaskabingorivinsä täyteen minuutissa. Hän sai manageripaikan ja ison palkan. Firman imago ei kestä näitä maan hiljaisia tai työtä kuin työtä tekeviä.

Tunnen muutamia ihmisiä, joiden tietotekninen osaaminen on palttiarallaa nelikymmenkertainen verrattuna omaani. Minä saan silti nopeimmin työn, koska minulla on kiva ceevee. Miten hemmetissä ihminen saa työkokemusta, jollei töihin pääse ellei ole työkokemusta? Miten saisi kivan ceeveen, jollei sitä saa kartutettua ennen kuin on kiva ceevee?

Yritän jaksaa luottaa siihen, että jostain aina löytyy niitä työnantajia, jotka vielä arvostavat ceeveen ohi ihmisen halua, tahtoa ja valmiutta työhön. Nyrpistelemätöntä asennetta, missä niin lehdenjako kuin paskan lapiointi hoidetaan natisematta ja ahkerasti. Ajatusta, että jonkun sekin työ täytyy tehdä, joten hoidetaan pois.

Leffaviikko

Näin Akseli Gallen-Kallelan 'Ad Astran' Mystiikan portit -näyttelyssä sunnuntaina. Viime tingassa tuli mentyä (näyttely loppui sunnuntain jälkeen), mutta kannatti. Ad Astra on niitä kuvia, jonka saa palautettua aivojen arkistosta välittömästi, tuo leiskuva kultatukkainen tyttö, jolla on lapsen katse mutta naisen voima.

Teos, joka liikutti minut kyyneliin, oli Risto Suomen Punainen sydän , jonka ristin välittömästi 'punaiseksi pupuksi'. Simbergin Hugo räväyttää näemmä aina, sen hepun huumori viiltää ja kutkuttaa samaan aikaan.

Keväällä on kylddyyrinnälkä:) Siksipä yritän tällä viikolla nähdä ainakin yhden pitkän elokuvan ennen lyhytfilmifestivaalia, missä odottaa herkkuja Dumalalta, Lillqvistin Katariinalta ja tietty muutama tietokoneanimaatio.

On ihan sama, mihin itsensä raahaa - näytelmä, konsertti, elokuva, tilaisuus, näyttely, levynjulkaisu, kaverin kahvikekkerit - sillä on aina välitön piristävä ja tajuntaa laajentava vaikutus. Olemisen taso nousee, ajatus saa illallista. Toivotan kaikille hyviä pieniä kokemuksia.