Kahdeksas: mieheydestä
ja miehekkyydestä

 

Mies tahtoo olla miehekäs. Mikä on miehekkyyttä ja mistä Miehen tunnistaa? Jostain syystä huomaan määritteleväni miehekkyyttä negaatioilla, sillä mitä se *ei ainakaan* ole. Johtunee siitä, että epämiehekkyydestä on runsaasti kokemuksia ja havaintoja - entä sitten miehekkyydestä?

On aika vinoutunutta havaita istuvansa isänsä kanssa kahvipöydässä ja haukkuvansa nykymiesten rappeutunutta miehekkyyttä ja ihmisyyttä yhteen ääneen. Ihan yhtä vinoutunutta kuin päivitellä miesten epämiehekkyyttä miespuolisten ystäviensä kanssa. Kun naiset haukkuvat miesten epämieheyttä, siinä on sentään hitunen normaaliutta mukana - sehän on vain naisten tyypillistä miesten solvaamista, joilla he purkavat päivittäistä stressiään. Vai olisiko todellakin miehekkyys monelta hukassa?

Darwin kantaa vastuun

Miehet tuntuvat usein selittävän kaikkein järjettömintä/julminta/vastuuttominta käytöstään evoluutiolla - miehen metsästys/siittäjä/laumanjohtaja-tehtävällä. Kun mies pettää, hän ei voi sille mitään, koska siittäjädarwin vei mukanaan ja siementä pitää levittää laajalle alueelle. Kun mies ei kykene keskustelemaan tai kantamaan vastuutaan parisuhteen hoidosta, metsästäjädarwin iski ja miehen rooli metsissä villipetojen kanssa ei anna miehelle kykyä olla kaupunkilaisaikuinen puolisonsa rinnalla. Kotityötkään eivät tahdo onnistua, kun kädet ja pää on suunniteltu enemmänkin ulkotöihin ja maailman rakentamiseen toimistossa.

Kun mies uhittelee, kiukuttelee tai pelaa valtapeliä, tämä johtuu hänen luontaisista laumanjohtajapyrkimyksistään. Naisen on oltava käytännön yksinhuoltaja, koska miehen on saatava vaistojensa mukaisesti vetäytyä luolaansa eli autotalliin tai darts-tikkataulun ääreen pubiin. Kun mies makaa sohvalla passiivisena tuijottamassa televisiota ja nainen nyröttää huomion&hellyydenpuutteessa, mies noudattaa vain alkukantaista mieheyttään, sillä television tuijotus on uusiomuoto metsästäjän nuotiotulen tuijotukselle, jossa mietitään paljon filosofisia ja suuria asioita (lukekaapa vain John Grayn 'naiset venuksesta miehet anuksesta'-kirjoja).

Nykymies siirtää vastuun teoistaan Darwinille (tai puolisolle/äidille). 2000-luvun urbaani uros totisesti elättää heimomuistissaan primitiivistä luolamiestä - kas kummaa, usein aina sillä kohtaa, missä mieheltä odotetaan vastuunkantoa, vaivannäköä tai mikä pahinta, Ajattelua.

Jos mies saa uskottomalta naiselta selityksen, että "oli ovulaation aika ja luolanainen sisälläni käski minun hankkia hyvää geeniä sisääni", menisikö läpi? Jos nainen paiskaisi illalla lapset miehelle, lähtisi ulos ovesta huikaten "mun on hei nyt pakko mennä marjametsään muutamaksi päiväksi" tai pidättäytyisi seksistä kevät- ja kesäaikaan koska vaistot sanovat talvisajan olevan huono aika synnyttää, niin mitähän tapahtuisi? Jos nainen ei voisi pestä pyykkiä, laittaa ruokaa tai siivota koska evoluutio on muovannut naisesta täysin epäteknisen olennon, jonka tulisi vain hoivata ja tunteilla, niin nousisiko miehen primitiivipuoli esiin ja pelastaisi neidon tekniseltä hädältä? Saanen nauraa.

Tiivistelmä: miehet, jotka selittävät vastuupakoiluaan, haluttomuuttaan vaivannäköön ja ajatteluun, huonoa käytöstä ja uskottomuutta evoluutiolla, ovat erittäin epämiehekkäitä. Nainen ei katso moista vellihousua ihailevasti.

Asia, jota miehet eivät tunnu käsittävän: Olla Puolella

Nyt miehet tarkkana! Tämä on tärkeä asia. Tämä asia tulee esiin melkein jokaisessa naisten parisuhdekeskustelussa - aiheena, jota ei saa taottua miehelle kalloon mitenkään päin. En usko, että minäkään saan. Kunhan nyt löpisen, jos vaikka teoriaa jäisi mieleen.

Jos rakastaa ihmistä, on rakkaansa puolella. Kyllä, ihminen on *niiden puolella keitä rakastaa*. Ei, ei ketään vastaan, vaan rakkaittensa puolella. Ylipäätään pitää heidän puoltansa. Jos tulee tiukka paikka, pitää edelleen heidän puoliaan, pakon edessä sitten muita vastaankin.

Eräs tuttu oli kysynyt kumppaniltaan, että 'oletko sä mun puolella?'. Kumppani ei ollut edes ymmärtänyt kysymystä. Minä olen kysynyt kumppaneiltani tuon kysymyksen. Hekään eivät ole ymmärtäneet, mitä kysyn. Jotkut ovat sanoneet olevansa puolellani, mutta tositilanteessa mies oli kaikkialla muualla paitsi minun puolellani. En ole koskaan ollut vaikeassa tilanteessa, missä mies (jos olen ollut parisuhteessa) olisi ollut puolellani.

Kun rakkain ja läheisin asettuu itseä vastaan, jonkun toisen puolelle, on aika kumma olo. Kun toisen puolen puheet paljastuivat valheeksi, vasta se todisti rakkaalle ihmiselle, että olisi minuakin voinut uskoa. Kun jouduin syntipukiksi täysin ulkopuolisena ihmisenä, ei rakkain sanallakaan maininnut, että hän oli osallinen tapahtumiin, että minä en ollut. Rakkain antoi minun uida sonnassa, jotta oma nahka pysyisi puhtaana. Kutsutteko te tuollaisia miehekkäiksi miehiksi? Minä en.

Minä en pidä ihmistä ihmisenä, naista naisena enkä miestä miehenä, ellei hän puolusta omiaan, omaa perhettään, rakkaitaan. Jos ihminen pettää rakkaansa, tai suojelee itseään läheistensä kustannuksella, katson hänen myyneen ihmisyytensä. Jos mies puhuu puolisostaan kuin teinipoika äidistään joka ei anna hengata kartsalla, minua inhottaa. Jos mies puhuu perheestään kuin kahleesta, minua suututtaa. Jos mies selittää normaalina asiana, että 'oon ollu hyvä isä ja hyvä aviomies, niin kyllähän sitä välillä vieraissa saa käydä', hänessä ei ole miehuutta edes hepinmittansa vertaa. Tämä koskee kaikkia ihmisolentoja sukupuoleen katsomatta, mutta sanon nyt sen näin: tosimies ei känkätä, puhu rakkaistaan ikävästi, eikä rakkaitaan petä.

Sitoumuksista

Miehekäs mies tajuaa, mitä lupaa. Jos hän lupaa uskollisuutta, hän pitää sanansa. Jos ei voi pitää, hän peruu sen *ennen* kuin menee vieraisiin. Jos mies sitoutuu, hän piruvie miettii ENNEN sitoumusta, mitä tekee. Ja pitää sanansa, vaikkei aina olisikaan hilloa leivällä. Kun mies panee ilman kondomia, hän ei vingu, jos nainen tulee raskaaksi (jos ei halua lapsia, käyttää sitä hiton kumia eikä sönkkää että naisen tulisi kantaa siitäkin vastuu!). Kun mies saa jälkeläisiä, hän myös hoitaa ne. Kunnialla.

Kunniakäsitys

Minut opetettiin kotona kunniakäsitykseen. Tämän takana olivat niin isäni, äitini kuin isoveljeni.

Kunniaansa ei voi säilyttää, jollei etsi ja puhu totuutta, jollei pidä sanaansa. Lupaukset ovat pyhiä. Ne pidetään, ja jos ei voida, myönnetään se reilusti ja kannetaan vastuu. Omista teoista kannetaan vastuu. Eikä selitellä niitä muilla ihmisillä, sääoloilla tai hormoneilla. Erheitä tulee ja tapahtuu, ihminen mokaa. Se pitää myöntää ja korjata jäljet.

Sanoilla on merkitys, siksi lupauksilla on merkitys. Tehdyt sitoumukset ovat valintoja, ja valinnan tehtyä ihminen makaa niin kuin petaa eikä ramppaa ja ruikuta. Sitoumus on pyhä, velvoite ja oikeus. Siihen kiinnitytään, tehdään se mitä tehdä pitää. Jos ihminen elää totuuden kanssa, tekee parhaansa, elää valintojensa mukaan ja on uskollinen rakkailleen, hän voi seistä selkä suorassa, katsoa ehjin silmin.

Tämän opin kotoa, sen mukaan yritän elää. Sen esimerkin sain erityisesti isältäni, ja huomaan ettei se olekaan kovin yleistä.

Itsen penkominen ja analysointi tuntuu olevan lähes mahdotonta joillekin. Ei se minullekaan helppoa ole, kivuliasta ja työlästä, varsinkin kun löytää itsestään asioita joista ei hurraata huuda. Mutta en näe mitään muuta vaihtoehtoa elää kuin yrittää etsiä totuutta. Nähdä vähän vaivaa, ja miettiä, MIKSI äsken huusin tuolle toiselle, että sillä on tyhmä paita. Myöntää, että otti päähän kun se menee kaljalle. Sanoa se toiselle, että 'otti päähän kaljallemeno, tuli mustat sukat, sorry hani, mee vaan ja anna anteeksi'.

Kun ei jaksa nähdä vaivaa tuossa asiassa, on pakko alkaa pettää itseään, ja toisia siinä sivussa. Ei itseään pääse pakoon. Siksi en ymmärrä itsepetoksen ja vastuukiertelyn hyötyä. Totuus pukkaa kumminkin jostain, jos ei nyt tai tässä parisuhteessa, niin 5 tai 20 vuoden päästä, jossain ja jonkun kanssa kumminkin.

Se, että alkaa olla itsessään ja katsoa itseään, on sitä mitä minä kutsun vastuuntunnoksi. Se, että raa'asti katsoo peiliin ja kantaa näkemänsä, on selkäranka, jota on valitettavasti harvoilla. Se on olennainen sitä, mikä tekee miehestä Miehen.

Luottamus

Miehet ovat luotettavia, reiluja, lojaaleja ja joustavia - ystävilleen. Naisystävälle tai vaimolle saa valehdella, niitä saa pettää ja kusettaa. Naiselle on ikävä yllätys tajuta, että Pete joka oli lojaali, rehti ja luotettava ystävä, muuttui kumppanina valtapelin miesroolihahmoksi.

Eikö juuri kumppanille olisi tärkeintä olla luotettava, rehellinen ja reilu? Eikös kumppanin tulisi olla se, joka vierellä seisoo silloinkin, kun tornit romahtavat? Tiedän, että olen naiivi idiootti satumaasta, mutta silti: mitä ihmettä tekee miehellä, johon ei voi luottaa niin vaimo kuin lapsi kuin kaverikin?

Minä haluaisin voida luottaa ihmisen sanaan. Miehiä, jotka ovat sanansa pitäneet, ei ole montaa. Onneksi niitä on pari. Se on säästänyt minut totaaliselta miesinholta. Mies, joka ei sanaansa pidä ja jonka sanoilla on 'käyttöarvo, ei merkitysarvoa' (kiitos tästä lainauksesta eräälle mieshenkilölle), ei ole lieroa kummempi. Mies on sanansa mittainen. Miehekkään miehen sana on luja ja pitää - oli sitten kyse siitä, että mies lupaa tulla ajoissa syömään kuin että mies lupaa elää uskollisena vierellä ja rakastaa.

Kooste

Mies siis elää Kunnialla, kantaa vastuunsa teoistaan itse ja pitää sanansa. Miehekäs mies on siis harvinaisempi kuin siniraidallinen norsu. Vähempi ei minulle kelpaa, koska en tee vellihousunilviäisellä yhtään mitään. En ymmärrä, mitä kukaan muukaan tekee.

Moni mies luulee, että miehekkyys tulee hepin mitasta. Valitettavasti homma menee niin, että henkinen muna voi kompensoida kovasti fyysistä, mutta toisinpäin ei kompensointia tapahdu. Keski-ikäkään ei tee tietyistä tyypeistä säälittäviä pikkupoikia kummempia - miehekkyys kun vaatii omaehtoista halua ja tahtoa kasvaa aikuiseksi.

Jotenkuten menee se, että nainen tahtoo paapoa miehennäköistä pikkupoikaa, mutta kun sellainen valitaan isän rooliin, oudoksuttaa: kun isä on vellihousu tai kusipää, hän opettaa tyttärelleen ja pojalleen, että naisia voi kohdella kusipäisesti ja vastuuttomasti (->tyttärellä on edessä surullinen elämä) ja että miehet ovat vellihousuja ja kusipäitä (-> pojalla on edessä surullinen elämä).

En väitä, että homma olisi helppo. Ei ole helppoa olla hyvä ihminen. Ei ole helppoa olla hyvä nainen tai mieskään. Ei se silti poista meiltä vastuuta, joka meillä on itsestämme ja elämämme kulusta.

Hyvyys ja Hyvään pyrkiminen on tietoinen valinta. Eräissä kirjoissa sanotaan, ettei Pahaa ja Pahuutta ole sinänsä edes olemassa - Paha ja Pahuus ovat Hyvän puuttumista. Ihminen, joka ei *tietoisesti valitse* Hyvää, on jo sinällään 'paha' tai tekee pahaa. Allekirjoitan tämän, sillä kantaaottamattomat, 'puolueettomat' emmäätiedä-tyypit ovat tehneet paljon musertavia tekoja. Pelkonsa takiahan nämä vellihousutkin sanojaan syövät ja vastuutaan parkuen pakoilevat. Ei ole pahuutta, on vain pelkoa ja hyvän valitsemattomuutta.

Jos mies valittaa, ettei vaimo kunnioita tai ihaile, katsokoon sisäiseen peiliinsä. Näkyykö sieltä ihminen, jota voi kunnioittaa ja arvostaa? Näkyykö sieltä Mies vai valintoja väistävä vellihousu? Siinä on miehekkyystesti vailla vertaa, olkaa hyvät.