Seitsemäskymmeneskahdeksas: yhdentekevää löpinää

 

Nyt ei irtoa sanahelistimestä sambaa eikä oikein muutakaan. Ajatukset ovat kaikessa muussa.

Pakkahuone lähti boikottiin

Olin perjantaina elämäni surkeimmassa konsertissa. Vieläkin puistattaa.

Ei se mitään, että lämmittelybändi oli örinäroskaa, josta ei jäänyt mieleen muuta kuin 160 desibelin möykkämuuri. Syytin mielessäni amatööribändin miksaajaa. Kokoonpanon nimi oli 'Forsaken' ja nimi sopi bändin henkeen hyvin.

Ei se mitään, että varsinainen bändi 'Soilwork' oli miksattu, jos mahdollista, vielä enemmän pieleen eikä yksikään instrumentti tullut esiin äänipuurosta. Ei se mitään, että Pakkahuoneen nykytyyli on paukuttaa hanikat kaakkoon musiikin laadusta piittaamatta. Ei se mitään, että 'Soilwork' oli levyllä tuhannesti parempaa kuin lavalla idioottimaisine 'fuck! raise your fucking fists! fuck!'-mölinöineen. Ei se mitään, että näemmä jopa bändi itse kokee esiintyvänsä teinidebiileille.

Mutta se, että Pakkahuone on ottanut erityisen mielenkiintoisen linjan asiakkaisiinsa. No, tämän minä ymmärrän, että Pakkahuoneen kaikki asiakkaat pistetään pihalle tupakoimaan, koska tupakkalaki kieltää kaiken tupakoinnin sisätiloissa. Jees, tämähän käy. Mutta tätä lakimuutosta ja sen toteuttamista *vaikeuttaakseen* Pakkahuoneen henkilöstö oli keksinyt uusia fittimäisiä sääntöjä: takkia ei voi ottaa narikasta lainaan ellei maksa ylimääräistä euroa. Ja vielä, asiakas ei voi pyytää tai viedä oman takkinsa taskuun mitään maksamatta ylimääräistä euroa.

Jos siis vahingossa jätit lompakkosi taskuun tai haluaisit viedä avaimet taskuusi talteen jälkeenpäin, se maksaa euron. Tämä nirhaisi sen verran hermoon, että päätin toivottaa Pakkahuoneelle pitkää ikää ja konsertoida muualla.

Kultainen kuukkeli

Joku ahkera blogisti on perustanut Blogistanin Oscarin . Minulla blogien lukuinnostus putoaa kuin lehmän häntä - tosin ne, mitä edelleen luen, ovat ajatuksissa koko ajan. Laatu on korvannut määrän, ilmiselvästi.

Hurmaavaa itsekeskeistä feminismiä

Eräs blogisti lausui mielenkiintoisesti: "edes feministiä minusta ei saisi, koska en ole kokenut silminnähtävää eriarvoisuutta miesten keskuudessa" . On hyvin veikeä ajatus, että joku olisi feministi (eli sukupuolten samanarvoisuutta ajava) siksi, että on kokenut ikäviä. Ovatko nykyään ihmiset tosiaan sitä mieltä, että ellei itseen satu, ei ole mitään korjattavaa? Hurmaavan itsekeskeistä sinänsä, mutta se kai on ajan henki.

En ole feministi siksi, että minua on joka paikassa syrjitty ja kiusattu. Olen ollut pennusta asti poika- ja miesporukoissa kuin lohi joessa. Olen harvinaisen hienosti selvinnyt tukalistakin tilanteista, ja kuulun naisena kai ekologiseen lokeroon, jota voisi luonnehtia hyväosaiseksi (taloudellisesti itsenäinen, hyvätuloinen akateemisesti koulutettu, vakituinen työ ja ei lapsia). Kasvanut kodissa, missä yksikään mies ei mitätöinyt tai halveksinut naisia. Eikä käyttänyt ala-arvoista kieltä naisista puhuessaan. Äiti kannusti itsenäisyyteen ja omaan uraan, eikä sompottanut korvaan näitä 'perhe ja lapset ovat iiiihania milloinkas sinä teet pari' - läpätyksiä.

Olen itse feministi juuri siksi, että kotini miehet (isä ja kaksi veljeä) ja nainen (äiti) muodostivat yhteisön, jossa sukupuolta ei laskettu: sukupuolesta viis, autonhankinnassa autettiin ja stereot piti koota itse. Vanhemmat ilmoittivat tukevansa lasten opintoja ihan niin pitkälle kuin lapsi itse viitsii yrittää. Karu todellisuus iski vasta kun lähdin kotoa ulkomaailmaan: sielläpä ei tyttölapsi ollutkaan itsestäänselvästi samanarvoinen poikapennun kanssa - sielläpä tyttölapsi törmäsikin siihen, että sukupuoli nousee esteeksi tai perusteeksi mitä käsittämättömämmille asioille ("et sä voi ymmärtää tekniikkaa koska olet nainen").

Olen osannut pitää puoleni ja samalla tarkastellut tätä outoa maailmaa kyseenalaistavasta vinkkelistä. Olen verrannut, voiko nainen tehdä miehen tekemänä 'normaaleja' asioita ilman paheksuntaa ja toisinpäin. Olen asetellut ja kysellyt, pohdiskellut ja tarkkaillut. Enkä kaiken sen perusteella voi istua alas todeten, että minäminällä menee hyvin ja siksipä olen sievästi hiljaa silmät kiinni, ja hoitakoot muut itse omat syrjimisongelmansa. Eikös juuri meidän hyväosaisten pitäisi nostaa kissat pöytään, sillä alisteisessa asemassahan sitä ei pysty ihminen tekemään?

Luisevaa

Lääkäriasemien ja sairaaloiden yhteistyö on legendaarista Tampereella. Yksi tutkimus siellä, toinen täällä, lääkäri muualla ja paperit hukassa. Aivan juu, lääkäri siis päätti pitää paperini omissa papereissaan jättämättä sairaalalle kopiota? Aivan, ja siksi maksan 11 euroa terveyskeskusmaksua, että menen kuulemaan tuloksia tutkimuksesta, jonka tulokset ovatkin siis muualla enkä kuulekaan tuloksiani? Aivan.

Joka tapauksessa lääkärillä oli puolet testituloksista pöydällään. "Siis nämähän luvut on ihan hirvittävät sun ikäisellä ihmisellä!" Mutkun se ruototutkimus antoi paljon paremman tuloksen? "Kai sinä ymmärrät, ettei sun ikäisellä ihmisellä silti tällaisia lukuja pitäis tulla...olikos sulla suvussa tätä vai onkos sulla joku aineenvaihduntasairaus, mikä sun luut on tällä tavalla haperoittanut?" Selkärangan ja lonkan mittaustulokset ovat siis hukassa, mutta ranneluista päätellen iski osteopenia, luutiheyden alentuma. Verikokeita tiedossa, onko kilpirauhanen kotona tai keliakia päässyt käymään kylässä.

Saanko enää tapaturmavakuutusta? Kuljenko kohta turvahousuissa talvet? Tuleeko minusta hapero ja hauras keskiäkäinen? Mitä tämä tarkoittaa? Tämä rumba alkoi 21.1. ja kukaan ei ole suostunut kertomaan minulle, mikä tilanteeni on. Nyt odotan jälleen viikon, ja ehkä ensi maanantaina saan tietää vihdoin. Luulevatko ne, ettei mahdollinen osteopenia huolestuta minua tippaakaan? Kauanko tätä epätietoisuutta jatkuu?

Lääkäri suositteli käsiluilleni nyrkkeilyä tai mailapelejä. Taidanpa hankkia nyrkkeilysäkin, vanhana kuntonyrkkeilijänä voisi napsia säkkiin kaiken sen turhautumisen, minkä lääketieteen byrokratia minulle aiheuttaa.

Silti

Silti olen onnekas ja onnellinen. Hyvä elämä, hyvät ihmiset. Niin paljon hyviä asioita, ettei pitäisi kehdata valittaa mistään. Tällä viikolla juhlin merkittäviä päivämääriä...eikä Ystävänpäivä ole niistä vähiten tärkeä:)