Seitsemäskymmenesviides: Pentupalautetta

 

Tuttu raiskataan lievemmin

Eilen (15.1.2004) Poliisi-TV:ssa oli juttu 8 vuoden takaisesta raiskauksesta ja sen rikostutkinnasta. Huomioni kiinnitti rikostutkijan lausahdus. "...siis tämä raiskaushan oli törkeäksi luokiteltava koska tekijä valitsi uhrinsa täysin sattumanvaraisesti, eli he eivät tunteneet toisiaan eikä mitään yhdistävää tekijää ollut taustalla..." (kursivointi minun). Eli Suomen laki sanoo, että kannattaa raiskata tuttu: se on 'lievä' raiskaus. Pää loppuu tämän 'oikeus'käytännön kanssa. Samaan aikaan taas murhan ja tapon ero on juuri se, että murha on ennalta suunniteltu ja harkittu - raiskauksessa suunnitelmallisuus (joka usein vaatii uhrin tuntemisen) on lieventävä seikka. *ARRRRGGGGGGHHHHH!*

Pentupalautteen johdanto

Pentupalaute ei ole lapsivihaa eli lapsiin kohdistuvaa inhoa. Pentupalaute ON kritiikkiä vanhempia kohtaan, sillä 99% ärsyttävyyksistä on nimen omaan aikuisten eli vanhempien töhöilyä. Lapset vain ilmentävät sitä, mitä ovat oppineet tai mitä eivät ole oppineet.

Tämä kritisointini sisältö on nippu asiaa, jota minä itse tykönäni pohdin siinä vaiheessa, kun päähän pälähtääkin ajatus lapsen hankinnasta (hyvin harvoin). Ja totean, että lapsen kasvatus on sitä luokkaa vaativa tehtävä, etten siihen rupea. Ensinnäkään, koska minulla ei ole pinnaa pitää omia kriteerejäni yllä ja toisekseen en halua pilata jonkun taimen päätä omilla idiotismeillani. Siksikin tekee pahaa katsoa, että itseensä näemmä täysin puusilmäisesti suhtautuvat ihmiset täyttävät maata, ja jälki on sen mukaista.

Psykologi, mitä tehdä?

Lehdessä on lasten ja nuorten terapeutti vastaamassa vanhempien kasvatuskysymyksiin. Luinpa pari lehdellistä, ja teki mieleni alkaa kirkua.

Yhdessä äiti kyseli, että mitä tekisi, kun hänen 12-vuotias tyttärensä tahtoo meikata ja äiti ei oikein tykkäisi ja nyt tytär mököttää ja voi apua. Eikö jumankavita vanhemmalla ole itsetuntoa sanoa, että kuule tyttörakas, sinä et kouluun meikkaa ennen rippikoulua, bileisiin saat meikata???

Yhdessä isä ja äiti olivat ihan tolkuiltaan, kun poika tahtoo mopon ja vanhempia pelottaa mopoilu ja rahaakaan ei olisi kun ovat köyhiä mutta nyt poika pitää mykkäkoulua. SIIS EIKÖ TOSIAAN vanhemmilla ole minkäänlaista rantua todeta, että rahaa ei ole, mene kesätöihin ja hanki rahaa niin katsotaan vaikka ensi vuonna asiaa uudestaan???

Tuntuu, että vanhemmat inisevät pelosta värjötellen jossain nurkassa, että kauheeta meidän lapsi pettyy tai mököttää. Herran tähden! Jos vanhemmat eivät ole kasvaneet aikuisiksi, miten siinä ollaan sitten aikuisia lapsen edessä? Ei mitenkään. Vanhemmat ajattelevat kauhulla, mitä lapsi/naapuri/lehden täti ajattelee, ja pyrkivät näemmä kaikessa toimimaan kaikkien ohjeiden mukaan eli päin männikköä menee. Ääntä ei koroteta eikä selkeitä kieltoja anneta, ettei vaan hellantelttu traumatisoidu?

Lehdet paahtavat lasten psykiatristen osastojen tungosta ja terapioiden jonoja, kun todellisuudessa ongelma on heidän vanhempiensa päissä, väitän. Kun vanhemmat eivät ole juosseet mutkiaan suoriksi, pentu joutuu juoksemaan sekä vanhempien juoksemattomat että omat mutkansa. Yleinen ajanpuute vanhemmilla (uraa ei jätetä, työpaikalla ei tykätä perhekeskeisistä, pakko saada hiton hieno talo ja auto ja mökki ja vene) johtaa pentujen henkiseen laiminlyöntiin. Alunperinkin pennut on hankittu näemmä siksi, että ne kuuluu hankkia - ja ei olla ymmärretty, että kun lapsia päätetään hankkia, täytyy tinkiä muusta. Kaikki pitäisi saada, ja pennuthan siinä jäävät henkisesti piippuhyllylle. Vanhemmilla on siis kaikki statustavarat (joista lapset ovat pari esimerkkiä) ja sitten itketään, miksei meidän Jeppe/Jaana ole kunnossa.

En nyt ota esiin sitä, miten yhteiskunnassamme olevat taloudellis-sosiaaliset järjestelyt johtavat tuohon tilaan, missä on pakko painaa pitkää päivää ja missä kaikkien pitää saada kaikki.

Vanhempien sietämätön älynkeveys

Kirjoitin jo pitkän litanian vanhemmista, jotka eivät ihan aina ajattele tautien tartuntaa muulta kuin omalta kannaltaan.

Kirpparit
Samanlaista älynkeveyttä ja omanapaisuutta osoittaa mm. se, että kirpparien kapeille käytäville tullaan 6-kiloisen lapsen kanssa _vaunuilla_. Kukaan ei siis enää kulje kirpparilla mihinkään ja vaunuilijalta saa vain vihaisia mulkaisuja, jos on katselemassa tavaroita, eikä tajua hypätä sivuun (eli pyydä lupaa myyjältä tulla pöytien väliin) Hänen Majesteettinsa lastenvaunujen tieltä.

Linja-autot
Lastenvaunuilijoita olen auttanut bussissa lukemattomat kerrat nostamalla vaunuja sisään tai ulos. 15% kerroista olen kuullut vanhemman kiittävän. Isät ovat kiittäneet aina, äideistä perin harva. Ei motivoi tarjoutumaan apuun seuraavalla kerralla.

Konsertit
Itsenäisyyspäivän juhlakonsertin melkein pilasi vanhempi, joka piti jodlaavaa ja itkuista lastaan salissa. Pitäähän nyt vanhemmalla olla oikeus istua konsertissa, juu - ja pilata muiden konserttinautinto. Erään musiikkiopiston rehtori sai paikallislehdessä haukut lapsivihasta, kun rehtori uskalsi kevään juhlakonsertissa pyytää vanhempia viemään itkevät lapset pois salista, jotta kauan harjoitelleet soittajat saisivat esiintymiselleen rauhan ja yleisö rauhan kuunnella. On sanomattakin selvää, ettei pieni lapsi jaksa olla hiljaa 2 tuntia. Miksi vanhemmalla menee äly tukkoon ja hän haluaa kuvitella, että kaikki tuntevat pelkkää liikuttunutta hellyyttä hänen parkuvaa lastaan kohtaan *tilaisuudessa, johon on tullut kuuntelemaan musiikkia*???

Ravintolat
En nauti yhtään sen enempää siitä, että mennessäni ravintolaan nauttimaan illallista pöytäni ohitse juoksee kirkuva lauma kakaroita, joita vanhemmat eivät vahdi eivätkä hillitse. Mitenkäs pentu oppii ravintolatavoille, kun ei kasvateta? Mikähän siinä on, etteivät vanhemmat kunnioita toisten asiakkaiden ruokarauhaa edes siinä määrin, että pitäisivät penskat omassa pöydässään eivätkä antaisi niiden kiivetä verhoissa tai juoksennella käytävillä lautasta kantavien asiakkaiden varottavana?

Jos perustelu on tämä 'ei pieni lapsi osaa silleen olla' niin taatusti ei osaakaan, kun ei edes pienissä määrin opeteta. Tunnen lähipiirissä lapsia, joilta odotetaan ja edellytetään (ja on odotettu pienestä asti) asiallista käytöstä ravintoloissa ja juhlatilaisuuksissa. Jos ei jakseta olla, mennään pihalle tai kotiin. Olen nähnyt livenä senkin, että ekaluokkalaiset istuivat iltakuudesta yöyhteen aikuisten juhlassa pitkästyneinä mutta käyttäytyen nätisti (pihalla tehdyt remuretket helpottivat painetta). Olen nähnyt vierestä, kun lasta kasvatetaan olemaan muiden ihmisten kanssa - ovat osallistuneet keskusteluun siinä missä muutkin, alle kouluikäisestä. Heitä ei ole kiusattu, pahoinpidelty tai traumatisoitu vaan heistä on lujalla otteella eli rajoilla ja rakkaudella kasvatettu erittäin filmaattisia yhteisön jäseniä. Siinä perheessä on myös osattu sanoa ei, lujastikin. Rajat on määritelty ja pidetty.

Junat
Sama pentuongelma on junassa. VR on saanut lukuisia aloitteita minulta, että voisiko VR lanseerata nk. hiljaisen vaunun, missä kaikki möly olisi kiellettyä. Sinne ei saa tulla kännykkä-äänet päällä eikä sinne saa tulla hölisemään tai tuoda sinne lapsia. Tulisi junamatkasta kerrankin hiljainen ja leppoisa tilaisuus levätä, torkkua ja lueskella ilman taustahälyä.

Ja yhä: lapsien luonto on liikkua ja mekastaa. Silti lapsia pitäisi pikkuhiljaa kasvattaa siihen, että on paikkoja, joissa pitää huomioida muita olemalla hissuksiin. Jos kerran allergikot huomioidaan, ja ihmisillä on oikeus istua savuttomassa tilassa, leikkivaunutilassa tai ravintolassa, miksei myös rauhallisessa ja hiljaisessa tilassa? (Ja juu, lapsien ohella myös ölisevä teinilauma, puhelimeen huutava eläkeläinen tai höpisevä kännikala pilaa vaunurauhan.)

Yhdistävä tekijä
Näissä kaikissa on takana mielestäni vanhempien piittaamattomuus ja kädettömyys. Hellantelttua ei komenneta, kielletä tai rajoiteta, ettei vaan hellantelttu pety - mikä kertoo vanhemman henkisen rakenteen kypsymättömyydestä. On helpompaa antaa pennun kiivetä seinillä, koska silloin voi vaikka lukea lehteä ja ajatella, että pentu on muiden vastuulla. Tässä kohtaa asiallisen käytöksen vaatiminen olisi työlästä, joten antaa muksun meuhata. Henkisen laiskuuden pitäisi olla tekijä, joka tekisi ihmisen steriiliksi.

Kaikki lapset eivät ole söpöjä

Väitteistä huolimatta kaikki lapset eivät ole söpöjä, kaikkien mielestä. Vanhempien on pakko ymmärtää se, että heidän pilttinsä eivät ole kaikkien mielestä hurmaavia olentoja.

Kävin kiintoisan keskustelun erään ihmisen kanssa, joka oli ollut kylässä. Hänen kertomuksensa herätti heti minussa lukuisia muistoja sekä omasta elämästäni että muiden kertomuksista.

Miksi jotkut vanhemmat kylään tullessaan lakkaavat saman tien katsomasta lapsiensa perään ja olettavat, että muut vieraat vahtivat heidän lastaan? Tottakai jokainen vastuunsa tunteva ihminen sitten juoksee tämän piltin perässä, estää häntä taittamasta niskaansa ja syömästä kissanlaatikosta, mutta se ketuttaa, kun vanhemmat istuvat silmää räpäyttämättä kahvilla kuin lapsi ei heille kuuluisi tippaakaan. Jos haluaa istua rauhassa, voi ihan asiallisesti pyytää toisilta palvelusta ('katsotteko Miihkalia puoli tuntia että saisin juoda kahvit oikein rauhassa') eikä olettaa kysymättä, että homma on muiden vastuulla. Ja entä jos lapsi sitten taittaa niskansa? Onko se vanhempien mielestä muiden vieraiden tai kyläpaikan ihmisten vika, kun eivät vahtineet tarkemmin?

Ei isännästä tai emännästä ole hauskaa komentaa vieraiden lapsia vaan he olettavat vanhempien vahtivan lastensa tekemiset. Lapsi on omien vanhempiensa vastuulla, piste ja huutomerkki, ja on ihan turhaa selittää mitään muuta. Yhteisökasvatus olisi kiva idea, mutta se valitettavasti alkaa vasta sitten, kun lapsi on jo enemmän omillaan - on ikävää, jos lapsi joutuu koulusta asti käymään turpakäräjillä siksi, että kotona ei kukaan opettanut yleisiä sosiaalisia käytöstapoja.

Vanhemman taakka

Kerran eräs äiti syytti minua itsekkääksi ja kysyi itku kurkussa, enkö minä yhtään ymmärrä kuinka rankkaa monen pienen lapsen kanssa voi elämä olla.

Kyllä, ymmärrän minä. Juuri siksi minä en ole hankkinut lapsia. Kukaan ei pakota hankkimaan lapsia, ja jos niitä hankkii, valinta on oma ja vastuu itsellä: penskat pitää hoitaa hyvin ja luovuttava joistain asioista, jotka olisivat kivoja. Pitäisi tajuta, ettei välttämättä raha riitä kivaan, kun on monta pientä ihmistaimea. Pitäisi tajuta, ettei välttämättä energia riitä tusinan lapsen kasvattamiseen, ja jättää viimeiset kuusi tekemättä. Turha siitä on muita syyllistää, kun on itse saanut asiat valita ja päättää.

Aamulehden Moro-liitteessä oli taas jälleen aukeama tamperelaisten hedelmällisyysuutisia (kuka on saanut tytön ja pojan ja paljonko painoi). Kuvassa oli pari, joiden tervehdys lukijoille oli se, että kyllä kannattaa tehdä lapsia, että jos arveluttaa, niin siitä vaan tekemään ja turhat pelot pois. Juuri noin, hienoa, ja sitten voidaan taas miettiä, miksi niitä pipipäisiä lapsia onkaan niin paljon.

Loppukaneettina toteaisin, että en halua saada hurmaantuneiden tai kiukkuisten ihmisten postia, joiden mielestä lapset ovat ihania ja niitä pitää saada ja kyllä niiden kanssa on niin ihanaa. Olkaatten te onnellisia lasten kanssa, käännytystyötä ei kannata lähteä tekemään:) Toisekseen, kuten ystävättäreni viisaasti totesi, rakastan parhaiten lapsiani olemalla tekemättä niitä. Koska en ole varma, pystyisinkö itsekään kasvattamaan penskasta tervepäistä ihmisolentoa, on lapsirakkaampaa jättää kokeilu väliin kuin vain huitaista epäilyt syrjään, ja itsekkäästi vääntää oma pikku egonjatke kärsimään puutteellisuuksistani ja siirtämään niitä omille jälkeläisilleen.

Jännää on, että yleisesti erittäin vanhemmiksi sopimattomat ihmiset eivät sekuntiakaan epäile, etteikö heidän tulisi hankkia lapsia. Sen sijaan mielestäni hyvät vanhemmat tuntuvat usein epäilevän, ovatko huonoja äitejä ja isiä.

Jos nyt jostain syystä varotoimet pettävät ja pullahdan nelikymppisenä äidiksi, täytynee orientoitua saamaan nämä vastaansa ja miettimään, muuttuuko oma pää siinä niin paljon, että nämä ajatukset tuntuvat vierailta. Toivon kovasti, ettei kumpaakaan tapahdu, pullahtamista tai näistä ajatelmista vieraantumista.