Seitsemäs: Arkkinaisia ja kiintymystä

 

Tämä osa on varmaankin kaikkein kilteimpiä. Tätä voi suositella jopa miehille luettavaksi:) Hampaattomuuteni johtuu siitä, että olen prosessoinut paskamaista juttua, kirjallisuuden kera ja ilman. Sen rinnalla oikeastaan tämäkin ilmiö on huvittavan yhdentekevä. Tämä ilmiö ei ole sairaalloinen tai kipeä, mikäli määritellään terve ilmiö normaaliksi, sellaiseksi joka on enemmistöllä. Tämä on kai vain yksi mieslajille tyypillinen piirre, ei bugi vaan feature - joka ei auta suhteita kestämään.

Eräs mies valaisi minua siitä, että naisessa pitää olla nk. universaalin naiseuden piirteitä, jotta mies ylipäätään kiinnostuu. Kun mies näkee naisen, nainen on jumalatar, kaikkien naisten arkkinainen. Tämän naisen mies haluaa. Mies näkee naisen arkkinaisena niin kauan kuin pystyy.

Nainen alkaakin osoittaa kuolevaisuuden merkkejä: ei olekaan täydellinen, röyhtäisee, haisee lenkiltä tullessaan hieltä, sanookin jotain latteaa, sukkahousuissa on silmäpako, tukka on suttuisesti nutturalla, reidessä selluliittia. Huomattavaa on, että nainen *alkaa osoittaa* merkkejä...suinkaan kysymys ei ole siitä, että mies alkaa vasta ajan päästä nähdä naisen ihmisyyttä.

Jotkut miehet pettyvät rankasti, kun naisesta kuoriutuu esiin ihminen. Jossa on vikoja. Joka ei jaksakaan kuunnella juuri nyt innostuneena miehen huolia. Joka ei ymmärrä. Joka ei pukeutunutkaan punaiseen. Jos arkkinaisesta löytyy vika, se on arkkivika. Ei auta selitys, että tässähän ollaan ihmisnaisia. Arkkinaisen hyvät puolet taasen ovat sitä, mitä vähintään pitää olla. Ei niitä ihmisnainen jaksa täyttää. Ei ihme, että naiselle tulee riittämätön olo.

Kun mies ei enää voi mitenkään päin mielikuvittaa naista arkkinaiseksi, arkkinainen kuolee. Mies viettää hautajaisia. Jos mies ei pääse sätkimään tuon menetyksen yli, hän löytää uuden arkkinaisen hyvin pian. Vaihtaa lennosta toiseen, ja taas voi todeksitullut uni jatkua. Ainakin muutaman kuun. Kunnes on uusien hautajaisten aika. Ja niin edelleen.

Tämän kaltaiselle miehelle kaikki naiset ovat vain saman universaalin naiseuden ilmentymiä. Kun vanha alkaa olla ihminen, otetaan uusi jumalatar. Vain nimen opetteluun kuluu hieman aikaa, ja elämä jatkuu. Mies ei koskaan rakastu naiseen itseensä, ihmisolentoon ja persoonaan joka nainen on - mies on rakastunut ja pysyy rakastuneena arkkinaiseensa, oman päänsä synnyttämään ideaalinaiseen.

Tämän miehen naiset katsovat silmät pyöreinä, kun mies lähtee vailla tuskaa ja vilkuttaa. Seuraavalla viikolla miehellä on jo uusi, jonka kanssa hän tekee niitä asioita mitä edellisenkin naisen kanssa, käy samoissa paikoissa. Mies ei näytä menettäneen mitään, miehellä on uusi elämä ja se hymyilee. Naiseen sattuu tajuta, miten häntä ei koskaan ollutkaan, miehen maailmassa. Oli vain arkkinaisen rooli, ja hän sai esittää osaa vähän aikaa. Olisi siitä suorituksesta nyt voinut joku ruusut antaa, eikö?

Impulsseja

Tämän miehen rakkaus on kuin randomina tuleva hermoimpulssi, joka aiheuttaa hetkellisen reaktion. Alkuvaiheessa suhdetta tuota impulssia tulee useasti, joten mies ei ehdi väliaikoina vielä juosta toisen arkkinaisen perään. Ajatella toki ehtii, muttei toteuttaa. Kun impulssit harvenevat, alkaa homma haaleta. Ja nainen ihmettelee, miten niin täynnä rakkautta oleva olento on puoli tuntia myöhemmin tyhjänkylmä. Koska sillä hetkellä hän on! Impulssi ei ole juuri silloin päällä.

Kiintyykö mies?

Kiintyykö mies aidosti naisyksilöön? En usko sellaista usein nähneeni. Olen nähnyt miehiä lemmenkaipuun kourissa, mutta nainen tuntui olevan miehen lemmenkaipuun kohteena vain sivuosassa. Saman tunteen olisi saanut aikaan joku muukin, se ei riipu yksilöstä. Tämä yksi nainen vain sattui juuri nyt olemaan paikalla. Tämä yksi nainen sopi tarpeeksi hyvin rooliin, jonka tarkoitus on toteuttaa miehen omassa päässä eletty romanssi ideaalinaisen kanssa.

Mies voi puhua kiintymyksestä myös silloin, kun hän tarkoittaa, että ilman naista jäisi ilman varmaa vakipimppaa tai silitettyjä paitoja. Mukavuudenhaluhan on lähes kiintymystä. Naisella on silloin käyttöarvo. Käyttöarvon takia pidetään naista silloinkin kun mies tarvitsee jonkun, ketä pompottaa tai hallita.

Olen käsittänyt, että aito kiintymys, viehtymys ihmisyksilöön kasvaisi eikä latistuisi ajan mukana. Niin olen kiintymyksen ymmärtänyt ja kokenut. Huomannut, että enpä jaa kokemusta kovinkaan monen miehen kanssa. Minä menen suhteeseen tutustumaan yksilöön. Mies menee suhteeseen voidakseen tuupata naisen ideaalin arkkinaisensa rooliin.

Alun arkkinaiseus ja sille tuleva palvonta on ihanaa. Siitä voi nauttia, jos muistaa pitää mielessään, että tämä ihanuus ei jatku. Jos siitä jää jäljelle jotain pientä mukavaa ja hiukan arvostusta, ja se on jäljellä vielä vuosienkin jälkeen, naisella on tainnut käydä tuuri.

Jotkut ratkaisevat asian niin, että nainen pistää kaiken energiansa feikatakseen edes osittain arkkinaista ja mies pistää kaiken energiansa pitääkseen arkkinaiskuvansa rippeistä kiinni. Vallitsee kohtuullinen rauha, mutta yleinen tyytymättömyys. Nainen tajuaa, ettei mies halua nähdä hänestä kuin kuvaan sopivia piirteitä ja mies tajuaa, että joku mättää.

Usein sätin tiettyjä miespuolisia ihmisiä vellihousuiksi tai kuningasvellihousuiksi (vellin laadun mukaan). Mitä on sitten epävellihousuisuus eli mieheys, joka ei nosta halventavaa irvettä huulenpieleen? Siitä ajattelin kaivella akanoita ja jyviä ensi kerralla.