Kuudeskymmenes: Yksikätisen ajatelmia osa 2

 

Nukun kelloja ympäri. Huomenna lähden kävelylle, sillä selkä ja jalkain hermot alkavat jo viritellä pirunviulujaan - liikkumattomuus on niille ilmainen konserttisali. Ensin pitää keksiä lapanen joka mahtuu lastakäpälään.

Vaikka olen haaveillut taiteilija-ammatista, 4.11. Aamulehti paljastim että se on ammattina kaikkein tasa-arvottomin: naisten ja miesten palkkaero on suurempi kuin muissa ammateissa. Pöh.

Pers.testi ja pers.muutos

Persoonallisuustestien suurena ystävänä olen häiriintynyt tästä INFJ- tyyppisestä testistä...siis mistä lähtien tuo J on tarkoittanut 'järjestelmällistä'??? Entä sen vastinpari P...onkohan se 'paheellinen' tai 'perin sekava'? Ennen muinoin tuo J ja P tulivat sanoista 'judging' ja 'persuasive'...vai 'persistent'(?). Joilla ei käsittääkseni ole juurikaan mitään tekemistä systemaattisuuden kanssa.

Tein testin . Tulos oli tällä kertaa ISTJ (Introvertti-Havaitsija-Ajattelija-Järjestelmällinen). Melkoinen muutos 2 vuodessa - ENFJ olin ennen, vankasti. Runsas ekstroverttiyteni on muuttunut jo syväksi introverttiydeksi. Superintuitiivisuus on juuri ja juuri havaitsemisen puolella - olisikohan objektiivinen todellisuus yhtäkkiä löytynyt sängyn alta uikuttamasta ja otin sen omaksi? Äärilaidan fiilis on muuttunut järeäksi ajatteluksi. Järjestelmällisyys-osasto on sentään pysynyt ennallaan.

Näin me ihanat, tuntevat ja intuitiiviset seireenit muutumme havaitseviksi piukkahuulisiksi tutkijoiksi: LTUt saavat mitä tilaavat, järjen lähettiläitä, ja pian he parkuvat sivuillaan kuinka ihania, elämää täysillä kokevia humanaisia ei enää ole. Kuinka nykyään objektiivisen todellisuuden havaitsijanartut ottavat taskustaan viivottimen, mittaavat LTUn hännän kysellen kuukausituloa ja tekevät pariutumispäätöksensä tosiasioihin tiukasti perustuen. Ei enää mitään ihastelevin katsein kuikuavaa, filosofisesta keskustelusta paatokselliseksi intoutuvaa humanistihölynpölyä, jonka seurauksena nämä järjettömät olennot väittivät rakastuneensa ja tahtovansa kokea elämää täysillä LTUn alla ilman vaatteita aaltoilevan yhdyntäliikkeen suomassa kiihkeässä carpe diem -tapahtumahorisontissa.

Uskon silti olevani vankka INFJ. Tai ISFJ. Tai INTJ. Whatever.

Ystävyyden merkitys

Ystävä kävi viikonloppuna, sellainen joka oli läheinen ja tärkeä, joka on sitä, mutta luova tauko ja etävaihe on mykistänyt puhelimia muutaman vuoden ajan. Nyt, vuosien jälkeen, tuttu yhteys oli ennallaan kuin mitään ei olisi välissä ollutkaan. Tosiystävyys näemmä on kuin meri, muuntuu ja liikkuu, mutta se aina pysyy ja on.

Toinen ystävä sulostutti iltaa toissapäivänä. Miten ihana tunne löytää samoja ajatuksia, todeta, että kummallakin on ollut samoja vierauden ja ulkopuolisuuden teemoja häiritsemässä pyrkimystä olla normaali ihminenm yksi muista. Nauraa kipeille asioille, peloille, kertoa niistä 'hassuista hatuista', joita on viime aikoina kaduilla nähnyt.

Se tunne, ettei tarvitse yrittää mitään, että oleminen omana itsenään on tarpeeksi ja itse asiassa parasta...kai sillä voisi ystävyyttä määrittää.

Ja huomasin, taas kerran, miten kaipaan kahta ystävyyttä: yhtä parina elävää ystäväkaksikkoa ja yhtä yksittäistä ihmistä. Niitä on ikävä, muistelen menneitä keskenäni, pohdin, missä he mahtavat olla ja miten voida, kerron heistä usein (niminä he elävät kanssani edelleen) ja nauran muistaessani sitä hyvää mitä oli. En tiedä kaipaavatko he koskaan minua - epäilen, sillä he 'irtisanoutuivat', ottivat ystävyydestä eron - mutta haluan kai omaksi lohdukseni ajatella, että he muistelevat myös mennyttä lämmöllä.

En tiedä, miten niin tärkeissä ystävyyksissä voi käydä kalpaten: niin kalpaten, ettei keskustelu enää onnistu, että ystävyys on toiselle kuollut jo kauan ennen kuin itse tajuaa. Tajuaa vasta, kun toinen osapuoli irtisanoutuu eikä katso järkeväksi enää keskustellakaan. En tiedä, voisinko enää luottaa ihmiseen, vaikka saisinkin mahdollisuuden jatkaa ystävyyttä - silti kaipaan niitä välillä itkuksi asti. Suokoon elämä heille kaikkea hyvää ja parasta, he ovat sen ansainneet, vaikka eivät minun päälleni ymmärtäneet:)

Sormuskulttuuria

Kai te tiedätte, kuinka meilläpäin kytätään sitä vasenta nimetöntä? Onko sormusta, onko kaksi, onko sormus hävinnyt vai ilmestynyt? Pieni uutinen oli minulle se, että Suomen lisäksi (ja ehkä Ruotsin tai muiden Pohjoismaiden, en tiedä) missään Euroopassa ei kihla- tai vihkisormusta pidetä vasemmassa vaan oikeassa nimettömässä.

Tätä asiaa olin ihmetellyt jo 'katolisissa' maissa (Espanja, Hollanti, Ranska etc.) mutta asiaa kehtasin kysyä vasta Eestissä. Eestissä naiset pitävät sormukset aina oikeassa nimettömässä, mutta eronneet tai lesket saattavat siirtää sormukset vasempaan. Ha! Kuinka moni suomipoika nyt istuu silmämunat tuuman ulkona päästä miettimässä sitä ihanaa Piretiä, jota ei Haapsalun tai Kuressaaren reissulla uskaltanut lähestyä vasurin sormusten tähden... ja neito olikin eronnut eli vapailla markkinoilla?:) Kuinkahan moni ranskalaisespanjola on säveltänyt suomlaisille nuorille rouville oodia rakkaudesta, koska on tulkinnut sormukset väärin?

Hajapallo ja pesärikko

Minäkin putosin Mitvitin lailla Letkuapinan 29.10.2003 kirjoituksesta: jättikö elli Letkuapinan jonkun bemarimachon takia, vai mikä lienee heppua inspiroinut ihmissuhteet-henkkaitkee -tyyliseen naisetonpahoja -virteen, joita blogistanissa tuntuu olevan turtumukseen asti ja pilvin pimein & hämärin.

Olen luullut jotenkin olleeni kyyninen, skeptinen ja tyly, mitä tulee suhteeseeni ihmiskuntaan - ja perin kriittinen suhteessa sukupuoliroolimössöön, parisuhteiden onnistumismahdollisuuksiin ja miesten naiskäsityksiin edellä mainittuihin liittyen. Kulli- ja pillurahojen käsittelyyn ei kuitenkaan ole tarvinnut mennä, eikä alkaa puhua 'niinku ketään vahingoittamattomasta, miehen normaalista lisääntymisstrstegisesta raiskauksesta josta ei pitäis rankaista koska se on eri asia jos nainen hakataan lisääntymisstrategian huumassa' -houreita (by 'ihmis'suhteet Henri, tottakai). Sitä on ihan saanut elää suurimmaksi osaksi tervepäisten ihmisten keskuudessa - mikä on tietty epistä, koska olen nainen:) - ja ihmispiiri koostuu hyvistä miehistä ja naisista.

Kyllä, massakeskiarvo-otos ihmisistä on kömpelönhilpeää ja puupäistä. Silti vihattavien ja ilkeiden kusipääkoirasten ja -narttujen osuus on aikas marginaalinen, ja kaikken niiden, jotka eivät NIINKU YMMÄRRÄ ANTAA MULLE ILMAN ETTÄ MUN TARTTIS ANTAA MITÄÄN tai NIINKU RAKASTA MUA ITSENÄNI VAIKKA MUN AVECIN ON TÄYTETTÄVÄ LAATSTANDARDIT, leimaaminen marginaaliin on jotakuinkin merkki siitä, että flaksi tuskin käy ensikään kerralla.

Pitää katsos kyetä rakastamaan ja rakkaus ei olekaan sitä, että kun kympin antaa, kympillä voi vaatia kympin tuottoa. Pitäisi kyetä repimään oma älykäs nerokas tunteikas väärinkohdeltu epiksesti ymmärretty pää omasta pepusta, asettua alttiiksi ja harjoittaa pyyteetöntä yrittämistä. Pitäisi aidosti kyetä ajattelemaan muutakin kuin itseään, omaa traumaansa kymmenen vuoden takaa ("Byää...se muija huijas mua ysillä, ja sun pitää nyt korvata mulle kaikki BYÄÄ!") ja ruveta olemaan AIKUINEN yhteisön jäsen, joka on itse vastuussa omasta elämästään ja tilanteestaan. Ei voi koko ajan syyttää naapurin Vekaa tai Lissua, on pakko *opetella olemaan*.

Eväät eivät ole tasapuoliset, elämä on epistä ja joskus tulee pipi. Vain infantiili egosentrikko kuvittelee olevansa ainoa ja olevansa oikeutettu Hyvitykseen ja Korvaukseen kärsimästään itkuntillityksestä. Siinähän penäävät hyvityksiään koko ajan vain lisää katkeroituen (koska yllättäen Ellu ei olekaan innostunut korvaamaan Uunolle Sannan aiheuttaman sydänsurua ja pimpansaantivajetta) ja säälittävää käytöstään fosforitussilla alleviivaten (näkyy hämärässäkin).

Miksikähän tuolla ulkona, reaalimaailmassa on aika harvassa näitä 3-vuotiaan uhmaan jääneitä MÄHALUUNMUNONPAKKOSAADA-rääkyjiä verrattuna nettilandiaan? Reaalimaailman heput tuntuvat suhtautuvan aika rauhaisasti saamisiinsa ja ilmanjäämisiinsä: such is life, eikä elämää nimitellä petolliseksi nartuksi. Tunnen monia heppuja, jotka on joskus jätetty tai joita on petetty, ja arvatkaapa mitä? Kyllä, he surivat aikansa, eivät syyttäneet kaikkia naisia siitä, ja jotkut löysivät aikanaan uuden kumppanin. Aika uskomatonta, tiedän.

Kirjat

Miten voikaan saada niin suuren nautinnon pelkästä lukemisesta? Lukeminen on aina ollut tapa päästä toisiin päihin ja maailmoihin, eikä se hurma tunnu katoavan. Arturo Pérez-Reverte on hyvä täky. Gaimanin Sandman -sarjan uusin odottaa. Turgenevin Tarpeettoman ihmisen päiväkirja oli kuin suoraan blogistanin itkijäkuoron poikain kynästä, tosin kirjan sankari ymmärsi objektiivisen itsetarkastelun ja kausaliteetin päälle.

Minun piti pauhata eräästä kirjasta, sen sijaan kerron kirjan tiedot. Hakekaapa jostain Wiiliam Blumin "Roistovaltio". Avaa silmiä, herättää kriittisyyteen - kirjassa vihdoin arvioidaan Yhdysvaltoja samoilla kriteereillä kuin Yhdysvallat muita maita - eikä löydetty fakta tuekaan näkemystä vapaudesta ja demokratiasta. Yhdysvallat ovat pelottava ja fasistinen propagandavaltio - ei tämä sinänsä yllättänyt, vaan tuon pelottavuuden laajuus.

Pisti liittymään Amnestyyn .

Ja joo, musiikiksi voisin suositella Kosheen Kokopellia. Ei liity Amnestyyn mutta sen sijaan intiaaneihin.

Sivistys

Tommipommi taasen tietää, mitä on oikea sivistys, amen. Häntä lainaten:

"H850 oli viimeinen juna jolle näytettiin opasteita semaforeilla. 9.20 jäi Varkauden suunnan tulo-opastin käytöstä ja se oli viimeinen käytössä ollut siipi. Kuvassa näkyvä Savonlinnan suunnan B½ poistettiin käytöstä noin 8.40. Kuvassa näkyvä kaivinkone kävi hetki ennen tämän kuvanottoa lyömässä ristit myös tulo-opastimelle ja asetti S-merkin ja uudet nopeusrajoitukset."
Ihminen jonka vapaa-ajan harrastukset tuottavat tuollaisia merkkijonoja on minun mielestäni aivan objektiivisesti kehittyneempi olento kuin jotkut kahvilassa ihmissuhteista "keskustelevat" pellet.

Sanoopi Tommi. Minusta kehittyneisyyttä ei osoita se, ettei osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään oikein. Viimeinen juna PILKKU jolle. KELLO 9.20. Hetki ennen tämän kuvan VÄLI OTTAMISTA. Oikeakielisempää olisi myös sanoa lopussa S-merkin SEKÄ uudet nopeusrajoitukset. Objektilauseella on kai haettu kovasti tieteellistä otetta, mutta lähinnä teki tekstipätkästä lapsellisen - jos subjekti on, sitä käytetään.

Sivistyneisyys näkyy kielenkäytössä - jos kirjallinen ilmaisu on heikkolahjaista kieliopiltaan ja lauserakenteelliselta tyyliltään, en voi puhua sivistyksestä - kapean alan asiantuntijuudesta ehkä, mutta sivistyksestä ei. Tommipapatti on jatkuvasti sotkenut kapean alan lahjakkuuden tai tietomäärän ja sivistyksen keskenään: ehkä tällä 'uudelleen määrittelyllä' yritetään uskotella, että törkymöykynkin lailla käyttäytyvä ja itseään ilmaiseva tyyppi on sivistynyt nero, kunhan osaa samat nippelitiedot kuin Tommikerholainen?

Koska minua kiinnostavat korukivet, määrittelenpä tästä lähin kivituntijat neroiksi ja kiviä tuntemattomat idiooteiksi - näin se menee, oma napa sanelee objektiivisen todellisuuden sisällöt eikä oma napa ole kaikessa ihanuudessaan edes subjektiivinen, hippahei!:)

Nyt loppui tassun voima, aloha!