Viideskymmenesseitsemäs: Hymypojista, musiikista ja todellisuudentajusta

 

Ah, lokakuu ja ensimmäiset pakkaset. Aika istuttaa krookukset. Kaikkien lapset ovat kipeinä, ja 50% vanhemmista. Kaikkia väsyttää. Berocca ei auta niin paljon kuin pitäisi, samat terveiset kirkasvalolampulle. Joulu alkaa jo pelottaa, en halua kivoja hopeamansetteja enkä joululiinoja kaupantekijäisiksi, jos olen tilaamassa paitaa tai lakanaa.

Hymy persiiseen!

Päivän paras lööppi kertoi Hymypoika-patsaan joutumisesta seksielokuvaan. Jihuu, vihdoinkin se kelmeä psykopaatin hymyä Paavoväyrystukassa irvehtivä patsas on päässyt oikeaan käyttöönsä. Ilta-Sanomat eivät puhuneet sanaakaan Hymytyttö-patsaasta, jota minunkin luokallani jaeltiin: sama typerä hymy, mutta väyrystukan sijasta hikipinkoletit. Minusta noilla patsailla yritetään kasvattaa kakaroita kieroon: ei niillä reiluja kavereita palkita vaan hikipinkoja, opettajien lellikkejä ja eiärsytäketään-kilttipilttejä.

Ei kukaan ollut kade sille, joka sai Hymypojan tai Hymytytön. Palkinnon saaja ei koskaan ollut järin suosittu - sillä palkittiin vuoden mittaista kärsimystä hissukkana ja kaikkia miellyttävänä/ketään ärsyttämättömänä aaveena hiipottamisesta. Joskus pidettiin äänestyskin (suljettu lippuäänestys) ja opettaja laski äänet: opettajan suosikit voittivat aina. Näin opimme ensimmäiset läksyt reiluudesta hymypatsasvaalin kautta.

Ilta-Sanomat jatkavat vielä: Patsas annetaan elokuvan juonikuviossa palkinnoksi nuorten miesten kolmikossa sille, joka tuo muille nähtäväksi parhaat tosielämän seksikohtauksensa videoituina.

Elokuvassa taas näytetään, miten tervettä miestenvälistä toimintaa voikaan latentti homoseksuaalisuus stimuloida esiin:) Latentin homoseksuaalisuuden yksi piirre on juuri se, että seksi naisen kanssa ei ole pääasiallinen nautinnon lähde, vaan nautinto syntyy vasta sillä hetkellä kun siitä seksistä naisen kanssa *kerrotaan muille miehille*.

Joojoo, seksielokuvahan tuo oli ja kaikkihan tiedämme, miten epätoivoista on niiden juonenrakennus. Tuohan on hymypatsaineen melko hyväkin yritys.

Elävä musiikki

Elävä musiikki on sielun ravintoa: se tekee ihmiselle hyvää. Joel Hallikaista lukuunottamatta ei ole väliä, soittaako lavalla mandoliinisekstetti Unkarista vai viime viikolla näkemäni ruotsalainen (progressiivisen black metalin edustaja, kuulemma) Opeth - kummastakin irtoaa jotain omanlaistaan energiaa, ja aistit saavat ruokaa. Opethin keikka oli varsinainen aistien jättipihvi kermakastikkeella. Nam.

Aikoinaan kävin Tampereen Kaupunginorkesterien perjantaikonserteissa (aikoinaan = opiskelijalipun maksaessa kympin, kun nouti ne 2h ennen konserttia, nykyhinta on 7 euroa eli viisi kertaa kalliimpaa hupia). Nyt kun liput maksavat ei-opiskelijalta 17 euroa ja tilaisuuksista on tullut paljettipukuisten seurapiirirouvien ja pukusetien kausilipullisten kokoontumisajo, ei inspiroi. Yhden illan hinnalla saa jo hyvätasoisen klassisen musiikin levyn, joskus jopa kaksi.

Sääli, että elävä musiikki keskittyy nykyisin usein rock-puolelle, missä liput ovat useimmiten kohtuuhintaisia (lukuunottamatta kansainvälisiä supertähtikonsertteja, joiden lippujen hinnat ovat naurettavia). Pitäisi alkaa käydä kirkkokonserteissa, niissä sentään saa nauttia sielun ruuasta muutamalla eurolla, ihan kuin ennen vanhaan.

Nukkuva psyyke tahi eros?

Tein testin hartaasti kaksi kertaa. Ensin tuli Morpheus (eikä siinä mitään, sillä Sandman -sarjakuvan Dream on aina ollut suosikkipoika. Vaikkakin Dream on myös itsepäinen, sydämensä kovettava hölmö. Siskollaan Kuolemalla on enemmän tyyliä ja rentoutta, ja hän on todellinen idolini:)

Morpheus
Morpheus

?? Which Of The Greek Gods Are You ??
brought to you by Quizilla

Aphrodite
Aphrodite/Eros

?? Which Of The Greek Gods Are You ??
brought to you by Quizilla

Mikä näiden testien tekemisessä on niin hauskaa - voisiko joku selittää? Imarteleeko se, että 'joku kertoo jotain *minusta*' vai imarteleeko ylipäätään itseä suureellinen tulos: 'jos olisit jumala, olisit tämä jumala' (eikä puhuta siitä, että et ole jumala vaan kuolevainen pieni ihmisraukka jolla ei ole parempaa tekemistä kuin kiherrellä ajatuksesta olla joku jumalista). Pipiä:)

Jos näitä suuria kuolemattomia lähtee miettimään, rakkaus ja uni ovat varmasti elämän voimallisimpia teemoja. Uneen suhteeni on aina ollut mutkattomampi: pienellä harjoittelulla saan valita uneni itse - ja muistan ne usein. Unista saan voimallisia elämyksiä ja uusia näkymiä - ja uni parantaa kehon ja psyyken (nukun paljon, jos olen kipeä tai elämässä ajatukset sekaisin). Rakkaus taasen on usein se syy, miksi ajatukset ovat sekaisin tai miksi unet muuttuvat huikeiksi matkoiksi. Jostain syystä haluan mieltää kuolemankin unenkaltaiseksi, toiseen maailmaan poistumiseksi - ja rakkausteema kulkee mukana maailmasta toiseen, tottakai.

Tein pari testiä lisää, olin Lumikki ja sydän punainen ja olin Malamute -koira, ja totesin, että tällainen testihumppa pitää lopettaa ajoissa. Kohta ei tiedä, onko jano vai kylmä, ellei testaa itseään Quizillassa:)

Illuusioista ja totuuksista

Idols-ohjelmaa on kommentoitu paljon. Itse en ole ohjelmaa nähnyt, vaikka idean tiedänkin. Tuli mieleeni vain kaksi asiaa: ensinnäkin TV-yhtiö maksaa esiintyjille *juuri siitä* että sinne törpöt menevät mokaamaan, olemaan huonoja ja haukuttavina. Toisekseen, jos ei aikuisella iällä vielä kukaan muu kaveri, ystävä tai lähisukulainen, ole kertonut totuutta, on jo piruvie aikakin tuomariston vihjata omaa napaansa tuijottavalle illusionistille, että älä kuule jätä päivätyötäsi McDonaldsilla.

Miten ihmeessä ihminen pääsee kasvamaan yli kaksikymppiseksi (joskus vielä vanhemmaksi) kuvitellen itsensä *täysin* toisenlaiseksi kuin on, todellisuus- ja suhteellisuustajua uhmaten? Miten ihmeessä määkivä-ääninen hönö tai kirkuva idiootti voisivat olla maailmantähtiä? Eikö nerous ja tähtiaines olisi jo tullut esiin aiemmin ja mogulit kolkutelleet sopimusten kanssa ovia, JOS siihen olisi syytä? On kiva, että vanhemmat kannustavat lastaan ja ystävät rohkaisevat jatkamaan, vaikka ei olekaan kaikkein paras, mutta joku raja silläkin. Miksi syötetään lapselle/aikuiselle valhetta ja hankaloitetaan hänen elämäänsä? Miten aikuinen ihminen voi elää vuosia elämäänsä törmäämättä tosiseikkoihin?

Jos kuvittelee olevansa ihan tajuttoman hyvä laulaja, kannattaa varmistaa asia edes kerran äänittämällä omaa lauluaan kasetille (been there). Jos oma ääni kuulostaa nauhallakin ilman taustamusiikkia sikahyvältä, kannattaa soittaa nauhaa tutuille (ei tarvinnut kokeilla enää tätä ja minä sentään lauloin 15 vuotta pääharrastuksekseni). Jos kaikki ovat sitä mieltä, että sikahyvää ja svengaa, voidaan päätyä kahteen vaihtoehtoon. Joko koko tuttavapiiri on päästään vialla olevia vesipäitä tai ihminen on aidosti hyvä laulamaan. Ja vaikka on aidosti hyvä, mitä sitten? Eivät kaikki hyvä-ääniset tule tähdiksi eikä heidän biisejään soiteta listoilla.

Luoja anna ihmisten pään kasvaa mittasuhteiltaan oikeaksi aamen.

Pitipiti

Piti kertoa uskonasioista, mutta jätän ensi kertaan. Tänään kotiin tulee peili, naulakko ja vaatehuoneen laminaatti (jollei remppamies tee oharia jälleen). Tajusin myös, että syksyn pimeydessä voi olla lämpöä ja uuden alun tunnetta, jonka kuvitteli arkiolemiseen jo hukanneensa. Kuulin hyviä uutisia ja kirjoitin vaikean kirjeen. Kotona on uusi kukka, joka on jännittävä kuin vihreä marsilainen. Aloitin äärimmäisen kiintoisan kirjan (kirjoittelen siitä taatusti juttuja myöhemmin), ja huomaan samalla, etten osaa listailla lukemisiani tänne, sillä se tuntuisi ruokapäiväkirjan pidolta (enkä tuomitse tällä muiden kirjakerrontaa, kunhan totesin asian omalta kohdalta piste).

Beroccaa, naurua ja lämpimiä vaatteita (erityisesti kaulahuiveja, korvan suojia ja villasukkia) kaikille, että pysytte pehmeinä!