Viideskymmenestoinen: nalkutetaan ja jauhetaan

 

Paljon ilmiöitä, päivittäin - pitäisi kai kirjoittaa aina vähän kerrallaan, mutta kun rönsyää. Yhdestä asiasta tulee mieleen neljäs ja siitä päästäänkin yhdeksänteen, ja sitä rataa.

Kyllä Lääkärisetä tietää

Törmäsin jälleen lääke'tieteen' uljaaseen edustajaan, ortopediin, jonne sain lähetteen hermosärkyisen ontumajalkani takia. Ensimmäisenä hän julisti, ettei jalassani ole mitään vikaa - tämän hän tiesi jalkaa katsomatta (oli vielä kengätkin jalassa). Kulmani noustessa otsalle asti hän päätti oikein katsoa sitä: hän teki täsmälleen samat kokeet kuin yleislääkäri (nouse varpaille, kävele kantapäillä, sattuuko tämä puristus, entä tämä (AUTS!) no mihin kohtaan se sattuu? (siihen keskelle, nilkan alle) ai etkö osaa sanoa tarkkaa kohtaa? (en osaa) jaaha, sehän näyttääkin ihan terveeltä (no niin näyttää, jos se olisi sininen ja turvonnut, tuskin olisin täällä, eikö?))

Hän julisti nostavansa kädet ylös, kertoi ettei jatkotutkimuksia kannata tehdä koska niiden tulos olisi 'ei mitään vikaa' ja menisi vain turhaan rahaa hukkaan, sillä jalassani ei ole mitään vikaa. (Päässäni kyllä, mutta miksi minä haluan kuvitella nimen omaan oikeaan jalkaan hermosärkyä...miksen vasempaan välillä? Miksen kuvittele sitä turvoksiin, kun kerran haluan vain huomiota?)

Sitkeästi yritin kysyä, mitähän voisin tehdä tälle terveelle jalalle, koska sitä kumminkin särkee toisinaan niin, että kävely on mahdotonta. Miten voisin edesauttaa sitä, että lonkkani ei kipeytyisi ontumisesta ja että pääsisin taas jatkamaan astangajoogaa ilman kipua.

Ortopedi ei vastannut, hän kirjoitti tietokoneelle tekstiä. Yritin vielä kertoa, että itse olin miettinyt, onko jalkaa vaurioittanut paksu rautanaula, jonka päälle astuin 12-vuotiaana (meni päkiän läpi, juuh). Ortopedi sanoi, ettei jalassani ole mitään vikaa ja että jalka on ihan kunnossa.

Hammassärky on hermosärkyä: hammas ei yleensä ole musta eikä ien ole turvoksissa, mutta kipu on kauhea. Mitä jos hammaslääkäri sanoisi silloin, että sinä kuvittelet tuon kivun eikä hampaassa ole mitään vikaa, kun kerran se näyttää normaalilta? Itku pääsisi.

Hain apua ja neuvoa omituiseen ongelmaan ortopedilääkäriltä. Se oli yksi elämäni turhimmista keikoista - saman avun olisin saanut kotona kysymällä apua koristeparsalta.

Mega-ATM eli alimman tason "mies"

Tänään aamulla bussiin nousi mega-ATM. Noin 190 senttiä pitkä, kroppatyyppiä 'nostelee painoja jätkäin kanssa', lyhyt siilitukka. Mustat maiharit, käärityt lahkeet farkuissa, musta pilottitakki ja hihassa Suomen lippu. "Oi nouse Suomenmaa, ulkomaalaisia vihatkaa"...miksikähän aina näkemäni uusnatsi-idiootit ovat niitä pitkäaikaistyöttömiä retkunpenteleitä, joilta ei ole onnistunut koskaan mikään ja katseesta voi lukea, että seitsemännen luokan matematiikka otti jo niin koville, että on pitänyt uhota ja uhkailla siitä asti? Kun itse on pohjasakkaa, on pakko keksiä JOTAIN miksi joku muu ryhmä olisi itseä huonompi ja suunnata omien epäonnistumisten, päähän tulleiden potkujen ja vanhempien avioeron & oman lähiölapsuuden aikaansamaat traumat ja aggressiot vihaamiseen.

Nalkku!

Vihaan nalkutusta - en kestä sitä muiltakaan, mutta todellinen pahoinvointi alkaa siitä, jos tajuaa *itse* nalkuttavansa. Kerran mietin, miksi nalkutin.

Asiaa valaistakseni pieni kärjistetty esimerkki.

Nalkutuksen synty, nousu ja aiheuttama tuho

- Kuule kulta, otatko nuo likaiset sukkasi pois tuosta pöydältä.
- Joo.

Kuluu viikko. Sukat ovat edelleen pöydällä.

- Kuule, ottaisitko nyt noi sukat tuosta pöydältä pois.
- Joo.

Kuluu muutama päivä.

- Kuulehan nyt, mä olen pyytänyt nyt kahdesti, että josko voisit korjata ne sukat pöydältä. Voisitko kertoa mulle, että aiotko tehdä sen tai tarvitsetko apua siihen tai jotain? Kerro mulle, miten sen asian saisi hoidettua?
- Joojoojoo. Ne on mun. Älä koske niihin. Mä hoidan sen kyllä.

Kuluu muutama päivä.

- (jäätävällä äänellä) Tuolla pöydällä on jotain, jonka olet luvannut hoitaa.
- Mä hoidan sen kyllä kun mä kerkeen perkele ihan ku ei olis muuta tekemistä ja mulla on just nyt hei tää juttu tässä kesken ja....

Kuluu muutama päivä. Sukat ovat edelleen pöydällä.

- VITTU NYT NE SUKAT LÄHTEE SIELTÄ PÖYDÄLTÄ TAI SULTA LÄHTEE PÄÄ IRTI!

Mies pakenee baariin. Mies kertoo kaverille, kuinka naiset ovat ihan hulluja, ajattele nyt, yksistä sukista *kauhea* nalkutus ja raivari, siis ihan ihmeellistä, ei voi käsittää.

Puheesta nalkutukseen on pitkä matka

Ensin minä otan puheeksi. Juttelen. Kyselen. Pyydän ja toivon. Sitten pyydän ja toivon toistamiseen (jos kerran juttelussa ei muuta ole tullut esiin). Sitten otan puheeksi vakavasti: miksei mitään tapahdu, onko joitain olosuhteita tai syitä, jotka estävät tapahtumisen, voiko auttaa, voiko tehdä jotain, haluaako toinen minun pistävän tapahtumaan, mikä on tilanne. Jos tämänkään jälkeen ei tule järkevää selvitystä siitä, mikä tilanne on ja jos edelleen asia on luvattu tapahtuvaksi, alkaa suuri xitutus. Ja sitten eräänä päivänä mitta on täynnä ja pamahtaa. Tässä vaiheessa toinen närkästyy ja sanoo, että 'kauheeta nalkutusta'. Onko?

Miksi jotkut miehet eivät ota kuuleviin korviinsa ystävällistä puhetta, kaunista pyyntöä, vakavaa selvitystä? Miksi ihminen jättää huomioimatta toisen sanat ja jatkaa samalla linjalla, kunnes toisen pinna loppuu? Onko siinä jotain hienoa, että pääsee koputtelemaan ohimoaan ja kertomaan, että puoliso lähti yksien pöydällä olevien sukkien takia, kylläpä oli hullu?

Miksi ihmiset eivät ota puolisonsa puhetta vakavasti ja kuuntele häntä? Miksi odotetaan, että toinen huutaakirkuuheittäätavaroita, ennen kuin voidaan uskoa, että asia on vakava ja olennainen? Suuri osa nalkutuksesta johtuu siitä, etteivät asiat tule kuulluksi, huomioiduiksi. Pyynnöllä ja pyynnön huomioimisella pelataan jälleen valtapeliä.

Miksi sä taas jauhat tota samaa asiaa uudestaan?

NO KOSKA ASIA EI OLE LOPPUUNKÄSITELTY!

Kun on riita tai erimielisyys, sitä voidaan selvitellä. Kuitenkin asian käsittely jatkuu päässä (background processes) ja siksi asia on otettava uudestaan esille, kun ajatukset ovat kypsyneet. Uusi selvittely nostaa esiin uusia pohdittavia asioita, ja siksi asiasta on hyvä puhua vielä kerran. Joskus kaksi tai kolmekin kertaa.

Jos joku väittää, että kaikki monimutkaisemmatkin asiat ovat kertaärinällä saletteja, siinä on taas väistelyn makua (mikään ei minua henk.koht. vituta niin paljoa ihmisessä kuin älyllinen laiskuus) - jos ei kerran huvita selvittää ja prosessoida asioita, miksi ihminen menee parisuhteeseen, missä nimen omaan täytyy selvittää ja prosessoida? Ai niin joo, parisuhteen edut pitäisi saada *ilman* siihen kuuluvia velvoitteita, vastuita tai ikäviä puolia, tottakai. :-)

Usein 'jatkuva jäkätys' ja 'kaunanpito' johtuu siitä, että *asiaa ei ole vielä käsitelty loppuun*. Mikään kitinä ei lopu ennen kuin asia on käsitelty. Kitinöissä ja käsittelyissä on toki kovasti yksilöllisiä eroja: parisuhteessa sekin asia tulee vain ihmetellä läpi ja kuulostella, onko tuon toisen asiankäsittelyprosessi edes jotenkin synkassa oman kanssa. Jos tavat eroavat liikaa (toinen käsittelisi heti ja unohtaisi heti, toinen alkaisi käsitellä vastan viikon mökötettyään ja sitten käsittelisi sitä kymmenisen kertaa kahden kuukauden välein), suhde menee vaikeaksi.

Eräs ex ei totisesti 'jauhanut' asioita: ei puhunut, ei selvittänyt eikä keskustellut, mutta mökötti, jökötti, oli kroonisesti ärtynyt ja vihamielinen - en sitten jäänyt odottamaan 30 vuodeksi, jotta herran Pantsen lipas aukeaisi ja pirut pääsisivät valloilleen. Eräs toinen taasen selvitti, jänkätti, jauhoi ja puhui asioista anteeksiantamatta ja unohtamatta - oli tosi hienoa keskustella 2 vuorokautta maailmankriisin merkeissä siitä, että olin *8 kuukautta* aiemmin (mies muisti tarkan päivämäärän) keskeyttänyt hänen puheenvuoronsa hiprakassa kekkereissä.

Pidän siitä, että asioista voi puhua ystävällismielisesti ja etenevästi. Siitä, että vanhankin asian voi ottaa esiin (edelleen ystävällismielisyysvaatimuksella) ja puhua siitä uudestaan, jos uudet ajatukset ovat heränneet. Vihaan passiivis-aggressiivista mykkäkoulua ja selkäänpuukotuskaunanpitoa, vihaan jatkuvaa jänkätystä (koska jänkätys 'turhista' asioista yleensä kielii siitä, että taustalla on isompia asioita = oikeita syitä, joita ei sitten vain osata sanoa ääneen). Siinä välissä olisi yritettävä vain pysyä:)

En oikein osaa paremmin selittää mitä tarkoitan kuin tekemällä listan esimerkkilauseista. Ensimmäinen vaihtoehto syyttää, loukkaa, ottaa pannuun, nostaa niskakarvat, itkettää. Toinen vaihtoehto on sama asia, mutta se on ystävällinen, tilaa-antavampi - ja keskustelukanava pysyy auki. On todella eroa sillä, miten asioita sanotaan - sanomisen tavan tärkeys kärjistyy parisuhteessa ja erityisesti riitatilanteessa.

  • "Senkö takia sä siellä kahvilassa laukkaat, että siellä on se Heikki töissä? Panetko sä sitä, mitä??"
  • "Mulla on jotenkin kumma olo sen Heikin suhteen - kun sä vietät aikaa siellä kahvilassa usein, ja mulla on vähän riittämätön olo ja pelkään, että sä lähdet sen mukaan tai jotain."

  • "Sä et saatana ikinä kuuntele mitä mä sanon!"
  • "Musta tuntuu usein, että en tule kuulluksi tai en saa sinua oikein kuuntelemaan, mitä sanon."

  • "Sä aina jankkaat ja intät."
  • "Mulle tulee tosi epäonnistunut ja turhautunut olo, kun me puhutaan siitä, mitä tein sun mielestä väärin. Mulle tulee niiden toistamisesta nöyryytetty olo."

  • "Vittu älä aina huuda mulle! Mä vihaan sitä kun sä huudat mulle!"
  • "Mua pelottaa, kun olet niin vihainen mulle. Musta tuntuu, että luottamus horjuu, kun olet niin vihainen asioista, mistä mun mielestä voisi jutella ihan rauhassakin."

Toivottavasti sain pointin ilmaistua. Joskus tuntuu, että en saa ilmaistuksi mitään oikein tai ymmärrettävästi - silloin tuntuu yksinäiseltä. Ehkä pitäisi lopettaa itse itselleen nalkuttaminen ensimmäisenä: maailma on ihan valmis ja ok, tällaisinakin päivinä, jolloin usko ihmiskuntaan on vähissä. Jätän uskonpuuteselityksen ensi kertaan.