Viides: seksiä, selibaattia, runkkua ja kehon muistia

 

Kuulostan kuulemma uskovaiselta. Meuhkaan ja sanon kamalia asioita. Näin teen. Se tuntuu hyvältä. Monia asioita olen miettinyt rippikouluikäisestä asti. Katsellut ja kokenut parisuhdekuvioita. Jutellut ihmisten kanssa. Tuntenut itseni alieniksi, joka on heitetty vieraalle planeetalle, jonka asukkaat ovat vinkeitä, ja käsittämättömiä. En vain enää jaksa olla hiljaa. En jaksa enää salata todellisia ajatuksiani, joista suurikaan osa ei ole sellaisia, joilla hakkaisin kattiloita. Ne ovat vain ajatuksia, joista olisi tärkeää puhua. Mutta kun ei saa. Niistä *ei saa* puhua, ellei halua saada paheksuntaa osakseen. Hyväksynnän takia olen ollut suu supussa, nyökytellyt siellä missä olen ajatellut täysin toisin. Se ei ole rehellistä. Se ei ole totta.

Seksi

Seksi on ihanaa. Parasta ajanvietettä mitä tiedän. Kaunista, koskettavaa, liikuttavaa, leikkisää, himokasta. Halu on upea tunne. Naiseus ja mieheys ovat kauneimmillaan makuukammarissa, jos mukana on rakkautta.

Kerran olen saanut tietyn aikakauden nauttia seksielämästä, mistä olin unelmoinut ja näen unia vieläkin. Laatua ja määrää, vihdoinkin tarpeeksi, ja henkistä läheisyyttä, katseen syvyys ja kyyneliin asti lämpöä, toisen tuntua, niin lähellä ettei koskaan ikinä. Mies sitten meni tiehensä ja viettää seksielämää lukuisten naaraiden kanssa. Mietin, miten sen kaiken jälkeen voi mennä ja olla kuin ei mikään olisi jättänyt jälkiä. Minä en voinut. Mieskö on olento, joka unohtaa samantien, mitä kosketti? Ajatteleeko mies koskaan, mitä koskettaa vai ovatko kaikki vain yhden universaalin naisroolin kuvajaisia?

Ehkä vain kuvittelin kaiken sen, että keho kertoi niin paljon, ja että keho oli omansa löytänyt. Muuten on vaikea ymmärtää, miten helposti tulee korvatuksi, kun itsellä menee aikaa syntisen kauan siihen, että keho unohtaisi. Minun kehossani kosketukset säilyvät kuin betoniin valetut kädenjäljet.

Nuorempana seksielämän puute johti humalaisiin tai muuten vain impulsiivisiin panoihin. Oli niissä Kallen ja Jallun meininkiä, hyviä kuvia niistä kai olisi saanut, mutta jäi jotenkin tyhjä rukkanen käteen. Joskus sellainen olo, että olisi halunnut pestä itsensä sisäpuolelta pulloharjalla. Ei tuntemattoman kanssa saa sitä, mikä tyydyttää. Suhteenkin alussa pari kolme ekaa kuuta menee opetteluun.

Luulen, että minulla on ollut vähiten säännöllistä seksielämää koko tuttavapiirissäni, koska en ole seurustellut paljoakaan. Ja koska kehoni on kovasti herkkä ja arka: ottaa aikaa tutustua toisen kehoon, ottaa aikaa oppia toisesta pois ja unohtaa. Siksi en voi suhtautua kevyesti siihen, että joku tulee lähelleni ja osaksi jotain niin henkilökohtaista maailmaa kuin seksuaalisuus on. Halua on liiaksikin asti, mutta sen oven avaamiseen tarvitaan jotain muuta kuin pelkkä tilaisuus paritteluun.

Selibaatti

Kuten jo aiemmin sanoin, selibaatti ei ole niinkään hauska kokeilu, uhontäyteinen egotrippi ja mahdollisuus uudenlaiseen valtapeliin (kts. Image-lehti 06/2002 s.69) vaan mielentila. Ei saa sitä, mitä haluaa. On menettänyt jotain, mitä halusi. Ei löydä avainta maailmasta siihen oveen, joka pitäisi avata. Siksi on itsestäänselvää, että minä pidän tämän kehon itselläni kunnes sille löytyy iho, kädet ja keho, joka rakastaa sitä ja jota se voi rakastaa.

Selibaatti ei ole seksuaalinen itsemurha tai epätoivon syvin syöveri. Se on erittäin hyvä valinta siinä vaiheessa, kun on prosessoitavaa. En ihan aina ymmärrä ihmisiä, jotka purkavat kriisiä panemalla piirikuntaa - ei siitä voi seurata mitään muuta kuin ehkä muutama ongelma entisen lisäksi. Eskapismia se olisi, ja minä taas haluan kohdata mörköni niin pian kuin ne kiinni saan. Tällä kertaa huomasin, etten taida rakastaa itseäni tarpeeksi - vieläkin olen riippuvainen muiden hyväksynnästä. Eikä sellaisella perustalla kannata ihanaa suhdetta etsiä. Pitää ensin korjata oma pää kuntoon, jotta voisi vastaanottaa ehjiä lähetyksiä.

Selibaatti on minulle puhdistautumista, vanhan hyvästelyä, rikkimenneen korjaamista, prosessoimista ja läpikäyntiä. Se on myös tutustumista omaan itseen, rauhoittumista, vetäytymistä, itsen kuuntelua, hyvänäpitoa ja hemmottelua. Aikaa itselle. Rauhaa ja tilaa. Vapautta. Voin tehdä mitä haluan ja missä haluan. Voin valita seurani tai olla yksin pitkiä aikoja. Keskityn luvallisesti itseeni, itseni hoivaamiseen. Pidän tästä naisesta, joka olen, mutta opettelen pitämään ja rakastamaan sitä enemmän ja paremmin.

Jos pää on sekaisin, palikat nurin ja kakkakasat löyhkäävät selvittäjäänsä odotellen, eikö epätoivoista ja itsetuhoista ole sitten työnnellä elimiään kehen sattuu vain lapsellisessa uskossa, että se auttaisi pakenemaan vastuitaan? Seksi, (ei kahden ihmisen harjoittama vimmainen yhteisrunkku, vaan) se kaunis fyysinen himokas halusuhde edellyttää valmiutta henkiseen läheisyyteen. Ei sellaista voi luoda rikkinäisin itsetunnoin ja sekopäin.

Itsetyydytys ei riko minun selibaattiani. Ei tämän ole tarkoitus olla rangaistusleiri vaan nimen omaan hellimiskuuri, ja itsetyydytys on osa sitä. Se on itsen rakastamista. Halu on upea tunne, ja jos haluan, minä annan. Itseriittoistako? Hyvä niin. Se ei tarkoita, etten unissani ja päivähaaveissani toisinaan harjoittaisi upeaa seksiä. Etten sitä kaipaisi. Kaipaan kovasti. Välillä itkettääkin, mutta enemmän itkettäisi se, että eläisi raastavassa suhteessa vailla rakkautta tai juoksisi pitkin baareja etsimässä kasvotonta käyttäjäänsä seuraavaksi yöksi. Korvaan itselleni puuttuvan kosketuksen aromaterapialla, hieronnalla tai shiatsulla. Opetan itselleni sitä, että olen täysi ja rakastettu itsenäni, ilman ketään. Opettelen luottamaan tähän naiseen, joka olen.

Kun olen itserakkauteni ja itseluottamukseni huipulla, en tarvitse ketään. Siinä tilassa on paras tila tavata joku hyvä ihminen, jos luoja suo. Sillä uskon suhteiden kaatuvan juuri siihen, että kuvitellaan toisen täydentävän itseä, tekevän onnelliseksi, antavan turvaa ja puuttuvan rakkauden tai hyväksynnän. Se on tarvitsevuutta, joka äkkiä muuttuu riippuvuudeksi. Kauhun tasapainoksi. Uskon myös, että rikkinäisenä hehkun rikkinäisen ihmisen säteilyä. Se kutsuu niitä, jotka pitävät rikkinäisistä ihmisistä, syystä tai toisesta. Hyviä syitä lisää vetäytyä kasvattamaan siipiään.

Tervekätinen mies ei naista kaipaa

Otsikko on sanonta Pohjanmaalla. Ja niin totta. Jostain syystä erityisesti miehet väittävät, että runkkaaminen on tylsää, eikä tunnu missään. Imagen selibaattimies sanoi sen olevan samanlaista kuin paskallakäymisen. Tällä itsetyydytyksen mitätöinnillä miehet kai oikeuttavat irtoseksinsä: vain naiseen runkkaaminen tuntuu jossain, käteenveto ei. Minua on aina ihmetyttänyt se, että jos mies todella kokee, että hän ei voi edes itseään tyydyttää, miten hän katsoo voivansa tyydyttää toisen ihmisen? Jos hän ei edes itse pysty itselleen antamaan nautintoa, miten toinen ihminen sitä onnistuisi tekemään?

Uskon kuitenkin, että kyse on taas tästä miehisestä pullistelusta. Selityksestä, jonka jälkeen irtoseksi tuntuu ainoalta valinnalta. Koska tosimiehellähän on aina paljon seksikokemuksia. Minkälaisia, kysyn vaan, jos sinne lähdetään vain heittämään siementä tai tyhjentämään pusseja. Naiseen runkkaaminen on aina kuulostanut minusta pahalta, eikä sitä seksiksi tai rakasteluksi pitäisi kutsua. Seksissä on toinen ihminen läsnä, huomioitu ja motiivina muutakin kuin pelkkä oma suorite.

Minusta itsetyydytys on hienoa ja ihanaa. Tuntuu hyvälle. Suurimman osan elämästäni olen viettänyt parasta seksielämää itseni kanssa. Osaan itse antaa itselleni nautintoa, ehkä siksi en niin välitä irtopanoista, koska harvoin niissä mitään todella kivaa tapahtuu. Ei tuntematon ihminen voi osata minua niin hyvin kuin minä, tai niin hyvin kuin ihminen jonka kanssa on himostellut kauan. Luulen, että on vaikea antaa partnerille tienviittoja hyväilyyn, jollei edes itse ole ottanut selvää, miten saa tai mistä kohtaa pitää rapsuttaa.

Onkohan miehen selibaatti ja naisen selibaatti täysin eri asioita? Imagen selibaattikokeilija, mies, piti selibaattiaan egotrippinä ja kertoi, miten pääsi uudenlaisen valtapelin kahvaan: hän olikin se, joka kieltäytyi. Hän meni naisen luo, antoi riisuskella ja ottaa poskeen, mutta kieltäytyi antamasta. Mietin lukiessa, että onko kaikki miehille vain valtapeliä, jopa selibaatti? Minä en menisi miehen luo nuoltavaksi, jos tarkoituksenani olisi pysyä selibaatissa. Minusta sellainen ei ole reilua, ja jos nainen tekisi saman, sitä pidettäisiin pahan luokan härnäyksenä. Mies tekee niin selibaattiinsa vedoten, ja hämmästelee naisen sättimistä ja loukkaantumista, olipa huonokäytöksinen nainen.

En näe omassa selibaatissani mitään valtapeliä. En käsitä sitä osana parisuhteita tai harrasteita tai kanssakäymistä. Miehet pääosin käsittävät valtapelin itsestäänselväksi osaksi kaikkea. Välillä tuntuu, että kaikkea ei heille ole, on vain erilaisia valtapelejä.

Eräs mies sanoi ajatuksistani (Kolmas juttu) että onhan tuo totta, mutta ei me miehet silti huonoja olla. Ei, ette te miehet huonoja ole. Suurin osa teistä on oma lajinsa. Lajina nimenomaan minulle ja kaltaiselleni naiselle soveltumaton kumppaniksi. Yhtä hyvin voisin sanoa, että minä ja kaltaiseni ovat soveltumattomia miehelle kumppaniksi. Minä voisin pahoin miehen valtapeleissä ja roolileikeissä, mies voisi pahoin, koska minun leikeissäni ei pääse pätemään egolla eikä kuorella, tulisi epäonnistunut olo ja itsetunto kärsisi.

Luulen ensi kerralla kertovani murskatusta illuusiosta.