Neljäskymmenes: huomiosta, vastuusta ja oppimisesta

 

Isoja asioita, arkisia: löytyi ratkaisu remonttiin. Uskon sanontaan, jonka mukaan hyvän rakastajan löytää helpommin kuin hyvän kampaajan. Liitän sanontaan kampaajan perään vielä remonttimiehen/naisen.

Remontit ovat monimutkaisia asioita, erityisesti suunnitteluvaiheessa. Pitää päättää, mitä haluaa tehdä. Pitää päättää, minkä väriseksi ja millä materiaalilla tehdään. Pitää kilpailuttaa, ihmetellä tarjouksia, tulla hulluksi niiden vertailukelvottomuudesta, ja löytää paras. Kai siitä tietää tehneensä oikean valinnan, kun asiat tuntuvat sujuvan, kun jutut vain rullaavat ja vastaukset hyppäävät esiin.

Kiitos muuten uutisartikkelikritiikkiäni kommentoineille. Jos ei muuta, tulipa tietoa ja näkökulmaa lisää taasen.

Loma

Toiset viettävät aktiivilomaa, fillarin päällä, rinkka selässä tai vapa kädessä. Itse pidän olemisesta. Hyvässä paikassa. Sellainen löytyi tänäkin kesänä.

Paikka, joka on kaunis ja vehreä. Kauniita puu- ja kivitaloja, puistoja, kaikkialla puhdasta. Merenrannan dyyneillä voi kävellä paljain jaloin, sillä lasia tai tauhkaa ei ole. Paikka, jossa juoma ja ruoka ovat kolmasosa hinnaltaan Suomen hintoihin verrattuna. Jossa ruoka ja juoma ovat hyvää ja sitä on runsaasti. Paikka jossa voi hemmotella itseään yrttijacuzzikylvyllä, suolahoidolla tai hieronnalla - vähintään puoleen hintaan verrattuna Suomeen. Viro ja Pärnu - sinne mennään ensi kesänä pidemmäksi aikaa.

Jos joku alkaa lässyttää taas kerran virolaisten naisten kauneudesta (suomalaisiin latuskoihin verrattuna) niin luulen kuitenkin syyn 'kauneuteen' olevan lähinnä sukupuoliroolien parodisessa selkeydessä ja roolien konservatiivisuudessa ylipäätään. Siellä lapset tehdään teininä ja jätetään sitten isovanhempien hoiviin. Siellä myös pojat ja miehet passataan passiivisiksi hemmotelluiksi peppurei'iksi (niin vaimon kuin tyttöystävän kuin äidin toimesta). Siellä ei ihan aina olla päästy prostituoitu-lookista tai meikistä mihinkään, sillä se kuitenkin vetoaa keskivertomieheen - miksi skarpata enempää? Ei miehillä riitä älyä ymmärtää tyylitajun päälle, näetsen:)

Siellä myös ollaan aika köyhiä - rahoilla retosteleva turisti saattaa herättää vain xitutusta. Suomalaisella junterolla on rahaa syödä hyvä ateria. Virolaisella keskivertotuloisella välttämättä ei. Sitten on hyvä ihmetellä, miksi sosiaaliturvaton maa vilisee nuoria yh-naisia, jotka mielellään sanovat tykkäävänsä suomipojasta, pitävät häntä komeana ja seksikkäänä ja kertovat, että seksi hänen kanssaan oli taivaallista. Ja kehottavat silmiä räpytellen ja hymyillen hellästi antamaan hetipian ne 70 euroa.

Huomion vääristymiä

Sen lisäksi, että tuli surullinen ja paha olla, nappasi hermoon pahan kerran se, että kansan huomio vedettiin jälleen sivuun itse asiasta.

Eilisessä lehdessä kerrottiin, että nainen kuoli, koska poliisit tulivat liian myöhään. Poliisit tulivat vasta tunnin kuluttua hälytyksestä, millä aikaa avomies ehti tappaa avovaimonsa. Hyi poliiseja? Siis eihän poliisin aikataulu naista tappanut vaan naisen avomies!!!!

Tuli poliisia tai ei, vaikka jäisivät vuorokauden myöhään, ei kenenkään pitäisi kuolla kotonaan puolison kädestä. Ei kenenkään.

Tosin miehet tappavat eli murhaavat naisia niin usein, ettei sillä ole enää uutisarvoa. Siksipä poliisin hitaus nousi otsikoihin.

Avomies oli kooltaan erittäin raavas, ja hän oli paiskonut hentoa puolisoaan pitkin kämppää, ja potkinut koko voimallaan lattialla maannutta naista. Naisen rintakehä oli murskana, ja murskatut kylkiluut olivat puhkaisseet molemmat keuhkopussit. Lääkärin mukaan kuolinsyy oli ilmarinta. (Tässä kohtaa minulla tuli itku kurkkuun). Ilmarinta????? Minun kaiken käsityskykyni mukaan naisen kuolinsyy oli se, että hänet murhasi väkivaltaisesti avomies. Haistakoon lääkärin ilmarinta pitkät.

Minua sieppaa, nappaa, kyrsii ja xituttaa se, että kun nainen murhataan kotonaan, se ei ole murha. Se on hädintuskin tappo. Jos sitäkään, sillä tässäkin tapauksessa oli mies humalassa, mikä on aina näissä naisenlahtaamishommissa lieventävä asianhaara oikeuden silmissä.

Yksikään puolisonsa murhannut mies ei saa murhatuomiota, aina löytyy lievennyksiä, tai homma katsotaan 'perheväkivallaksi' tai 'humalapäissään tehdyksi täyttä ymmärrystä vailla mustasukkaisuudesta'. Murhaan johtava mustasukkaisuus kun selitetään kansalle siten kuin se olisi vain hellyyttävä ja ymmärrettävä merkki rakkaudesta. Minua oksettaa.

Murhaajien ja huumeveikkojen nimet julkaistaan lehdissä, kun tuomio on annettu. Naistentappajien nimiä ei. Eihän toki, pitää olla hienotunteinen, ettei mene maine. Etteivät vaan muut naiset saa tietää, jotta osaisivat varoa tulevaisuudessa. Että tappaja saa tulevaisuudessakin murskailla puolisoittensa rintakehiä ja hakata teholle. Pysyypä poissa kadulta pahanteosta? Minua oksettaa ihan hemmetisti.

Minulle ei mikään maailmassa selitä tuollaisten kusipäisten psykopaattien toimintaa. Ei riitä ymmärrystä eikä sympatiaa. Suomen oikeuslaitos antaa loistavaa viestiä nuorille naisille siitä, miten oikeus suojelee naista kotona: ei mitenkään. Jos sattuu tulemaan siellä tapetuksi, miestä suojellaan. Nainen viedään ulos ruumispussissa ja omaiset itkekööt silmät päästään. Suomen oikeuslaitos viestii miehille, että näin voi tehdä. Ei siitä täyttä kakkua saa. Turpaan vaan ja onnea. Ottaa vaan kännin ennen poliisin tuloa ja sopertaa rakkaudesta.

Oikeutta ei tapahdu. Se on tiedossa jo, kiitos vain Suomi, saakelin hieno sivistysvaltio ja tasa-arvon maa.

Huomiota mulletänne

On kiva olla suosittu, tykätty ja ihailtu. On kiva olla kaunis tai kuuluisa. On kiva saada huomiota, olla Joku sen sijaan että olisi Eikukaan.

Huomiota haetaan kaikissa ikävaiheissa, pienenä keikistellään ja uhotaan kuten puberteetissa (tosin potenssiin kymmenen) ja kynsiä koetellaan. Pukeudutaan ja käyttäydytään provosoivasti, kokeillaan saako kaverin kundi/gimmafrendin iskettyä, kuinka monta fania saadaan perään. Mitä sitten, jos kokeilukausi ei lopukaan?

Kauniita ihmisiä on, ja heille moni asia on erilainen, koska kasvot luovat ensivaikutelman ja keho on valttia parisuhdemarkkinoilla. En silti pidä ollenkaan viisaana ripustautua naamatauluunsa tai kehonsa kurveihin: mitä sitten, jos nassuun tulee arpi, tissi lähtee kasvaimen takia, kilpirauhanen nostaa kiloja 20:lla tai ikä rapistaa asiaankuuluvasti? (Tai mitä jos käy vielä pahemmin?)

Siihenkö se ihmisen elämä sitten kaatuu? Miten kasvoillaan ja kehollaan rehottanut pimu tai poitsu aikoo elää, kun fanilauma kaikkoaa? Tai kun ikä tekee väistämättömät tepposet ja maan vetovoima on omaa näyttävämpää?

Onko kauneuttaan ja haluttavuuttaan julistava ihminen aidosti sinut itsensä kanssa? Jos omakuvaa lykitään City-lehden 'Peilikuva'-palstalle arvosteltavaksi, ja irkissä ainoa oma asia on oman tukan hoitoaine, onko maailmankuva kohdallaan?

Kuvittelin törmänneeni terävän, kriittisen kirjoittaja- ja ajattelijaihmisen sivuille. Löysin kansisivulta keimaavaa alastonkuvaa, loputtomasti minäminää (luulin jo, että kyse on elokuvatähdestä tai huippumallista, kun jopa keskustelujen aiheena olivat henkilön korvien muodot tai se, onko hän kaunis vai ihan saatanan kaunis) ja lisää kuvia minäminästä. No, mikäs siinä, saahan sitä itsensä tuotteistaa (enkö minäkin ole tavallaan tehnyt samoin?) - mutta jos sisältö on pelkkä minäminäkaunis, missä idea?

Ei kauneudessa vikaa ole, tai hyvissä kuvissa, mutta miksi olla Hillevi Hippokraatti ja teeskennellä, että kyse olisi henkevistä ja syvällisistä sivuista, taiteellisesta itseilmaisusta yhdistettynä kirjalliseen kannanottoon?

Pahinta hippokratiaa on mielestäni se, että jos katsokaamunkuvaa-palstoja ja alastonkuvia myöten halutaan olla esillä (missä ei siis sinällään ole mitään vikaa, toim.huom.), ivataan myöhemmin niitä julkisesti, jotka ovat alastonkuvan perusteella uskaltautuneet lähettämään lähentymishakuista postia. Ei sellainen käy. Jos halutaan olla siveitä, pidetään ne tissikuvat omassa laatikossa - ja jos tissikuvat läväistään etusivulle (ettei niitä oikeastaan voi välttyä näkemästä) niin tissejä ihasteleviin posteihin sitten sanotaan kiitos eikä vittuilla kirjoittajalle.

Härnävastuu

Heti alkuun: vaikka joku alasti keikistelisi keskellä Hämeenkatua, häntä ei ole oikeutta koskea ilman lupaa. Koskaan eikä missään olosuhteissa. Katsoa saa, koskea ei. Kommentoida voi asiallisesti. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta kajota toisen kehoon ilman toisen suostumusta, ei kenelläkään. Piste huutomerkki. Tämä lausunto kulkee koko ajan mukana ja taustalla seuraavissa jutuissa.

Ihmisillä on vastuunsa. Niin miehillä kuin naisilla. Puhun nyt naisena naisen vastuusta eräässä asiassa.

Olen sitä mieltä, totisesti, että jos vääntää push-upeilla tissinsä pörhöön ja laittaa anteliaskaula-aukkoisen paidan päälle, on ihan turhaa ruikuttaa, että miehet tuijottavat tissejä. Jos meikkaa, puleeraa ja pukeutuu sievästi, ei kannata itkeä sitä, että miehet katsovat niinku arvioivasti ja silleen ku ei olis ihminen. Antelias kaula-aukko tai sievä olemus EIVÄT siis anna oikeutta kellekään käydä käsiksi, tai käyttäytyä naista kohtaan paskamaisesti (esim. huudellen törkeitä kommentaareja toisen mamaarisista kehon osista) - mutta jos ehdottomasti tahtoo tulla kohdelluksi neutraalina olentona, pukeutukoon sen mukaan.

Miesvaltaisella alalla olen huomannut sen eron, mikä on sillä, että pukeudun asiallisesti tai että pukeudun hyvin naisellisen sievästi (joskus on iltamenojen takia ollut pakko ilmestyä toimistolle avokaulaisemmassa vermeessä). Kun pukeutuu asiallisesti, ei ongelmaa. Kun pukeutuu töihin naisellisen sievästi, ainakin nuoremmat mieskollegat olivat kiusaantuneita. En ihmettele: ei vierusinsinöörin oleteta näyttävän hunajapupulta, sillä hemaisevuus on tavallaan julkilausuma 'olen seksuaalinen olento ja nainen'. Ei sellainen kuulu työpaikalle. Sellaista ei tarvitse tehdä kauppareissulla tai edes baarissa, jos ei halua.

Kyllä ehdottelijoita voi ilmestyä silloinkin, kun on verkkareissa. Mutta jos pyrkimys on kerta kaikkiaan olla siveä neutri, jolle ei tehdä ehdotuksia, ei kai hän tätä pyrkimystä tukeakseen julkaise tissikuvia kotisivullaan tai pistä superseksikästä kolttua ylle töihin?

Flirtti on kivaa, huomiota on kiva saada ja kohteliaisuuksia on mukava kuulla, mutta sellaisen kerjääminen on vähän säälittävää. Ja jos niitä on kerjännyt, ja saadessaan alkaa käyttäytyä närkästyneesti, on kyse vain lapsellisen huonosta käytöksestä. Näin, Kylli-täti on puhunut:)

Tervettä

Asioita arvostaa sittenkin vasta, kun on ne menettänyt. Leukanivel pämähti jumiin. Ei pysty pureskelemaan ruokaa, eli soppakuuri rulettaa. Tässä tilassa havaitsi, miten Eldorado kuppikeitto tai keitetty makaroni voilla on aivan kä-sit-tä-mät-tö-män hyvää gourmet-ruokaa. Ei siihen tarvita kuin puolen vuorokauden paasto ja tieto, että pariin päivään on turha hamuta kovin kiinteää apetta.

Oppisikohan tästä taas jotain?

Kävin mielenkiintoista ja yllättävää keskustelua eilen erään hoitohenkilön kanssa. Piti hoitaa niskaa, mutta tulikin keskustelua siitä, että jos jokin vaiva koko ajan uusii, ja mikään ei auta, voisi miettiä tarkemmin sen syytä eikä hoidella oiretta hampaat irvessä. Kun henkilö kyseli pari kysymystä, liittyen psyyken traumojen ja fyysisten oireiden väliseen yhteyteen, alkoi päässä juosta kuvia. Menneitä, vanhoja ja kipeitä. Vaatii voimaa tarttua niihin.

Älyllä on aina kiva käsitellä kaikkea, sanoa, että juu tällainen tapahtui ja tämähän on selkeä primääridefenssi ristiriitaisessa tilanteessa ja kaivaa kaikki psykologinen heprea esiin voidakseen esittää asiaa ruotineensa perin pohjin. Mutta entä kun pitää painua miettimään asia siten, että miltä se *tuntui* ja miltä se *tuntuu*? Siinä vaiheessa alkaa alahuuli näyttää kioskin tiskiltä, eikä tule yhtään ainutta hienoa lausetta mieleen ennen sisäistä kipusalamaa. Tiedän, että valitsen asian käsittelyn, siihen palaamisen ja sen hoitamisen. Tämä tieto pelottaa etukäteen, parantuminen ei ole kivutonta ja jos on 30 vuotta kantanut mätäpaisetta mukanaan, siitä luopuminen voi saada aikaan paljon hämminkiä.

Olen jo valintani tehnyt. Monessakin asiassa. Sitä ajatellen, että haluan muuttua ja jättää vanhaa, oppia uutta. Tulla pelottomaksi ja luottavaiseksi. Tukekoon maailma minua pyrkimyksessäni.