Kolmaskymmeneskahdeksas: Y-kromosomi liikenteessä ja muita outouksia

 

Loma on vauhdissaan, ja pientä automatkailua on tullut harjoitettua siinä sivussa. Muutama viikko lomaa ei tunnu riittävän mihinkään.

Automatkailusta sainkin kovan hingun antaa pientä liikennekäytöspalautetta.

Y-kromosomi liikenteessä

15 vuoden ajokokemukseni perusteella väitän seuraavaa: naiset tötöilevät epävarmuuksissaan ja miehet uhossaan. Naiset ajavat liian hiljaa ja arpovat risteyksissä menosuuntaa, miehet kaahaavat hengenvaarallisesti ja ovat aggressiivisia. Miehet, jotka vähät välittävät muiden liikenneturvallisuudesta ja jotka suorastaan aggressoituvat mielenhäiriöön asti liikenteessä, ovat saaneet nimikkeen Y-kromosomi. Naisten tötöily on ehdottomasti ärsyttävää, mutta Y-kromosomien harjoittama ajopsykoosi on vain vaarallista. Ajokorttiakin varten pitäisi käydä läpi mielentilatutkimus.

Kun muistelen kohtaamiani itsemurhaohituksia - niitä joissa joku juuri ja juuri ehti omalle kaistalleen, niitä joiden takia olen pari kertaa joutunut ajamaan tieltä väistääkseni ohittajaa - ovat he olleet 100% tapauksissa miehiä. Eräs sankari painatti n. 160km/h raivon virne naamalla ohi jonon, vaikka vastaan tulee rekka. Ei siinä mitään, mutta hepulla oli kaksi pientä lasta kyydissä. Kun Y-kromosomi ajaa ja joutuu psykoosiin, oma JA muiden henki ei merkitse mitään.

Kun muistelen niitä, jotka tulevat ajamaan 120km/h vauhdissakin kiinni peräpuskuriin, ovat he olleet 100% tapauksissa miehiä. Viimeksi keskiviikkona ajelin 75km/h Tampereen 70km/h-rajoitteisella tiellä, omalla kaistallani, vieressä kun meni bussikaista. Takana ajoi valkoinen auto, n. 30 senttiä puskuristani. Autoa ajoi kolmekymppinen Y-kromosomi, aggressiivisena ja tolaltaan. Sivupeilistä näin, kuinka hän huitoi käsillään minua menemään pois alta tai sivuun, hakkasi rattia ja huitoi raivoispäissään sormimerkkejä. Jos Y-kromosomilla on niin kiire, miksei hän varaa aikaa enemmän? Miksi hän kuvittelee olevansa ainoa liikenteessä?

Keskiviikkona toinen Y-kromosomi ohitteli jonoa, ja jäi sitten puskuriini kiinni. Tein sen, minkä olen havainnut ainoaksi viestiksi, minkä Y-kromosomi ymmärtää: väläytän jarruvaloja. Aina sekään ei toimi, mutta joskus heppu tajuaa, mitä voi tapahtua, jos ajaa 110km/h vauhtia toisen puskurissa kiinni. Kaikkein mukavinta on, kun lievällä ylinopeudella ajellessa puskurissa on kiinni rekka. Y-kromosomin ohjaama.

Maanteillä Y-kromosomit ovat helvetillinen maanvaiva. Y-kromosomi tuprauttaa auton kaasuttamisen kanssa synkassa adrenaliinia, ja pian ajetaan hampaat irvessä kuin raivostuneella gorillalla. Mistään välittämättä, mitään järkeä käyttämättä. Saadaan primitiiviraivokohtaus ja keksitään salaliittoteoria, kun valot vaihtuvat oman auton edessä punaisiksi (tositarina: Y-kromosomi aidosti väitti, että häntä vaanitaan ja hänen tulleessaan valoihin ne muutetaan punaisiksi). Karjutaan, hakataan rattia ja näytellään sormimerkkejä. Kaasutellaan kierroksia nostellen toisten puskureissa kiinni, valmiina tappamaan edelläajava. Pujotellaan autojen ja kaistojen välissä aiheuttaen muille vaaratilanteita.

15 vuoden aikana olen joutunut ilman omaa syytäni hengenvaaraan kymmenisen kertaa Y-kromosomin takia. Minä inhoan niitä. On olemassa hyviä mieskuskeja, niitä minä en inhoa, toim.huom.

No, minä en ole tähän vaivaan keksinyt kuin yhden lääkkeen:, joka sekin vain joissain tapauksissa hetkellisesti saattaa hillitä Y-kromosomin ajopsykoosia. Y-kromosomille kannattaa vienosti kertoa, että tottahan hänkin tietää, että legendan mukaan miehen ajotavasta voi päätellä, millainen rakastaja hän on. Kärsimätöntä, aggressiivista, muita kohtaan välinpitämätöntä egosentristä raivopäätä ei kukaan nimitä hyväksi rakastajaksi tahi kuskiksi.

HFT-977: olet paise liikenteen persiissä!

Minusta on vain hyvä, jos tämä joskus tuon punaisen japsikärryn kuskin saavuttaa. Tämä kuski (sukupuoli ei tiedossa) ajoi keskiviikkona 30.7.2003 klo 11-12.00 vanhaa Oriveden tietä (Kangasala-Keuruu) edelläni aina Mänttään asti. Hän teki matkastani kärsimystä, onneksi Rammsteinin kuuntelu auttoi hieman. Hän teki täsmälleen sitä samaa, mitä tekevät monet autoilijat sukupuolesta riippumatta. Sitä tekevät autoilijat pitäisi voida ilmiantaa, ja heidän korttinsa hyllyttää vuodeksi. He aiheuttavat jotakuinkin eniten vaaratilanteita, koska heidän käytöksensä takia muut menettävät hermonsa ja tekevät toisinaan harkitsemattomia ohituksia.

Kuvitellaan tavallinen maantie, rajoitus on 100km/h. *Aina* kun tiellä on voimassa ohituskielto tai vastaan tulee muita autoja, tämä autoilija ajaa n. 70-80km/h. Kun muita autoja ei ole, ohituskielto loppuu ja edessä olisi vapaa suora ohittaa, mitä tapahtuu? AIVAN OIKEIN, TÄMÄ PASKIAINEN NOSTAA NOPEUTENSA VÄLITTÖMÄSTI YLI 100KM/H!!!!

Kyttäsin ohitusta 30 kilometrin ajan. Tuloksetta. Sitten luovutin. Vannoin, että tämän paiseen käytös julkaistaan kotisivullani rekkarin kera, vaikkei hän ole totisesti ainoa laatuaan. Tuo ajokäytösmalli pitäisi saada rikoslain alle - siitä pitäisi puhua vakavasti autokoulussa, siitä pitäisi olla kylttejä pitkin tietä. "Jos et halua ajaa kovaa, anna jumalauta takanasi ajavien mennä ohi ja tee se heille helpoksi!" tai "Onko takanasi jonoa? No mene seuraavalle bussipysäkille päästämään jono ohi, taukki!" olisivat rautaa.

Eräs miespuolinen kuski osoitti harvinaislaatuista harkintaa: hän halusi ajaa alle rajoitusten, mutta totisesti pysähtyi ensimmäiselle pysäkille päästämään muut ohitseen. Tällaisen käytöksen ansiosta muut säästyvät ohituksien tekemiseltä, jolloin maantien turvariskit pienenevät.

Mistähän pirusta se johtuu, että minulle tuo on ollut aina itsestäänselvää? Jos joudun tai haluan ajaa alle rajoitusten, olen vastuussa siitä, etten kerää jonoja taakseni, että muut voivat ohittaa minut helposti ja turvallisesti. Mistähän tuo on minun päähäni tullut, kun ei se tosiaan näytä kuuluvan yleiseen liikennekäyttäytymiseen?

Lakisääteisesti: ääliö älä lyö

Lehdessä oli kolmisen viikkoa sitten juttu siitä, että valmistellaan säädöstä, jonka mukaan lähestymiskiellon voi antaa myös samassa taloudessa asuvalle. Kaikki naisethan eivät voi (ja miksi pitäisi herran tähden?) muuttaa omasta kodistaan (josta esim. omistavat puolet) edes silloin kun äijä hakkaa. Lapsienkin pitää asua jossain.

Ok, siis tulevaisuudessa voitaisiin määrätä lähestymiskielto miehelle, joka asuu naisen kanssa yhdessä -> tällä lakisääteisellä tavalla yritetään saada aikaan se, että mies ymmärtäisi antaa naisen elää rauhassa eikä kävisi päälle. ME ELÄMME MAASSA, JOSSA PITÄÄ MIEHELLE LAIN VOIMALLA JA RANGAISTUKSELLA UHKAAMALLA YRITTÄÄ SAADA PERILLE SE, ETTEI PUOLISOA SAA PAHOINPIDELLÄ, RAISKATA TAI UHKAILLA.

Olen kuvitellut, että tuon pitäisi olla itsestäänselvyys ja lähtökohta. Olen kuvitellut väärin. Mikä xittu siinä sitten on, ettei hakkaavaa äijää saada kuriin? Eikö ole veljiä, kavereita tai enoja, jotka kertoisivat hakkaajalle, että on sitä ennenkin heppuja mennyt nukkumaan joen pohjaan kalojen kanssa? Ei puolison hakkaaminen ole 'pariskunnan oma asia' - oman kannan esittäminen ja näyttäminen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus: ei hakkaaja lopeta puolison uikutukseen hakkaamistaan, mutta jos lähipiiri ilmoittaa blokkaavansa hakkaajan (ja nuijimalla hellästi), se voisi tehota.

Mielipiteeni on, ettei hakkaamistauti parane. Ei sellainen ihminen, joka ei alunperinkään käsitä, ettei hänellä ole oikeutta kajota toiseen ihmiseen (puoliso on jumankeka ihminen, eikä omaisuutta) sitä opi tajuamaan edes lain avulla. Silti tämä laki on olennainen: ehkä joku tulee hakatuksi vain pari kertaa neljän asemasta, ehkä joku saa pitää henkensä, ehkä joku tajuaa väkipakkorauhan aikana tehdä ratkaisuja elämänsä suhteen.

Ja ennen kuin joku rationalisti taas innostuu: puhun miehistä hakkaajina ja naisista väkivallan kohteena, koska näin asia on 99%:ssa tapauksista. Miehiä hakkaavia naisiakin on, mutta valitettavasti mieshakkaaja tekee yleensä pahempaa jälkeä puolisolleen ja lapsilleen kuin naishakkaaja, fyysinen koko ja voima sanelee paljon. Edelleen yli 90 prosenttia henkirikoksissa kuolleista naisista kuolee entisen tai nykyisen kumppanin käden kautta - miehistä vastaava luku on muutama prosentti (ja näissäkin tapauksissa useimmiten kyse on siitä, että nainen kymmenen vuoden hakkauksen jälkeen saa tarpeekseen, surullista kyllä tavalla, mikä osittain tuhoaa naisen oman elämän).

Sitä vain toivoo, että naiset ymmärtäisivät ajoissa, ettei lyömäaltis mies muuksi muutu. Jos jo seurusteluaikana heilahtaa nyrkki, voisi jättää vihillemenot ja lastenteot väliin kyseisen yksilön kanssa. Sitä toivoo, että nainen saisi voimia ja tukea sille, että ottaa hatkat väkivallakon kanssa olemisesta (lapsi kainalossa on vaikea lähteä tien päälle, ja on vaikea rakentaa omaa elämää, jos ex uhkailee tappavansa naisen ja lapsen ellei nainen palaa ja silti pitäisi uskaltaa) ja yrittää antaa itselleen ja lapsilleen terveemmän elämän. Toivoa voi, aina.