Kolmaskymmenesviides: Luther ja Yle

 

Loma häämöttää (jos siis seliseli-baattikirjani ei päivity, olen kukkoilemassa parvekkeellani uusia kalusteita ihaillen ja kuohuviiniä siemaillen - tehkää *te muut* työtä, minä lojun!) Ei jaksa synkistellä. Loma, mikä ihana sana. Lomalomalomaloma. Enää 4,5 päivää lomaan.

Luther lomalla

Työpaikan vaihdoksesta rankaistaan: kesälomakertymä jää pieneksi, ja seuraavan talven flunssasaldo sitten vastaavasti kasvaa. Ei ihminen jaksa ilman kesätaukoaan. Vielä ei olla päästy Euroopan malliin, missä uusi työntekijä saa kuukauden palkallisen loman, vaikka olisi aloittanut huhtikuussa. Joissakin maissa viisaasti katsotaan, että lomanpito kuitenkin kuuluu vuoden menoerään ja vähentää talviväsymystä - pitkän linjan ajattelua siis. Suomessa tunnutaan ajattelevan, että uuden työntekijän pitää kärsiä vanhojen naamojen mieliksi.

Saisi Suomen työpolitiikka jo kasvaa aikuiseksi: kukaan ei työpaikkaa vaihtaisi useammin kuin ennenkään vaikka lomaedut kuuluisivat jokaiselle, sen hetkisestä firmassaoloajasta riippumatta. Nyt vain usein joudutaan kohtuuttomastikin maksamaan vaihtamisesta, oli uuteen paikkaan meno kuinka perusteltua tahansa.

Pidän palkatonta, koska palkallista en saanut (vaihdoin työpaikkaa alkuvuodesta). Rahat jäävät vähiin, mutta katsoin, että oma terveys on sen arvoista. Loma on pidettävä, kesästä on saatava nauttia: Pohjolan räntäloska-ikiyötalvessa ei ilman selviä.

Toinen luterilaisen työmoraalin jäänne on tapa, millä lomapäiviä lasketaan. Yhtäkkiä lauantai onkin työpäivä, joka 'saadaan' pitää vapaana. Muualla on vara laskea lomat oikein - ei meillä. Kuulin juuri, että ainakin osalla kaupungin työntekijöitä lomat on laskettu oikein jo kaksi vuotta: viisi viikkoa kesälomaa ja viikko talvilomaa. Hurraa sille, että jossain päin järki toimii!

Yle antaa

Usein aamulla radiosta kuuluu Ylex. Joku Peltsi ja Juuso yrittävät kovasti viihdyttää (pisteet yrityksestä), mutta jutut ovat tylsempiä kuin viereisessä karvahattubaarissa juuri ennen sulkemista. Pääseehän sitä toki radiotoimittaja jauhamaan itsestään ja tekemisistään, mutta kiinnostaako se muita? 'Siis mä oon kyllä sitä mieltä, että musta niinku noi kukkakaupat on ihan turhii, siis mä en niinku osta kyllä kukkii ku äitienpäivänä....' - kylläpä antaa ajattelemisen aihetta.

Torstaiaamuna 17.7.2003 oli mukana naistoimittaja. Sujuvasti hän käyttää radiossa termiä 'levittää persettään' ja kertoilee tosi hauskaa juttua, kuinka Mexicossa nuori mies kysyi, voiko auttaa johon toimittaja alkoi ikäänkuin tilata hampurilaisia ja kokista. Siis voiko olla hauskempaa kuin pilailla köyhän meksikolaisen asukin kustannuksella McDonalds -tilausta heittämällä? Hävetti toimittajan puolesta. Taisi Juusoa ja Peltsiäkin hävettää, koska he eivät nauraneet, mutta toimittajanainen ei lannistunut vähästä: "siis mun mielestä toi ainakin oli tosi hauska juttu!" Siis mun mielestä ei.

Kyllähän radiosta laatuakin kuulemma tulee, mutta Radiomafioiden ja muiden hulvattomuuksien hävittyä on kohtaamani radio'viihde' ollut yhdentekevää jorinaa, joka haukotuttaa ja pahimmillaan tekee olon kiusaantuneen tympeäksi: tulisivat pois tuolta studiosta, kun ei mitään asiaakaan ole. Eihän sitä joka aamuksi tietenkään jaksa aiheita valmistella, mutta sitäkö on nykyään toimittajan työ, että mennään studioon jauhamaan soopaa ja nostetaan palkka, kiinnosti jorina ketään eli ei?

Mietteet telakalla

Tuntuu, ettei keskusteluohjelmissa *oikeasti* pyritä pointteihin: siinä kohtaa, missä kiintoisa osuus alkaisi (eli ihmiset joutuisivatkin heikoille jäille - latteuksien ja valmiiden hoentamantra-ajatusten ulkopuolelle - ja pitäisi ihan ajatella itse), loppuu joko lähetysaika tai vaihdetaan kiireesti aihetta. Ettei vaan tulisi kiusallisia tilanteita, ettei tulisi riitaa. Toki kävisi tylsäksi kolmen tunnin lätinäohjelma, jossa vasta toinen tunti olisi katsomisen arvoinen (kliseet on jo vaihdettu ja päästy asioiden äärelle), mutta mitä järkeä on sitten lyhyissä, toteavissa 'tässä nyt olis tää aihe mutta ei nyt oo aikaa sitä sitte käsitellä'-ohjelmissa?

Palautetta Telakka-ohjelmasta on tullut paljon. Yleisin kommentti on kai se, että 'eipä siinä sitte ollut kai aikaa mitään keskustella'. Eipä ollut ei - lopun 10 minuuttia riittää hymistelyyn, ei kärjikkääseen keskusteluun. Ihmiset ovat olleet pettyneitä keskustelun latteuteen, särmättömyyteen ja samanmielisyyteen - ettei mitään mielipiteitä edes esitetty. Totta sekin, siinäkin kohtaa aika ratkaisi ja voidaan miettiä, mikä pointti tosiaan on kaivaa esiin 3 erilaista tarinaa ja jättää ne käsittelemättä. Onhan asiain esittely hyvä juttu, toki, jättääpä katsojille varaa miettiä itse...silti televisio-ohjelmien pintalääppimismentaliteetti on tympeää.

Itse menin edustamaan ihmistä, joka kritisoi itsestäänselvää tottakailapsiahankitaan-asennetta ja pitää lapsiatottakai-aivopesua propagandana, jota ei saisi edes kyseenalaistaa. Pääsin olemaan sitä mieltä paikkaan, missä sekä toimittajat että vieraat tottakaihankkivatlapsia. Ironiansa siinäkin.:)

Ainoa, joka oli kanssani samoilla linjoilla, oli nauhoitetun katugallupin 'friikkityyppinen' heppu, osoituksena siitä, että vain hullut ja muut tärähtäneet eivät halua lapsia. Sitten otettiin vain selvää, miten paljon lapsi maksaa - ja tehtiin selväksi, ettei lapsen hankinnassa voi ajatella hintaa, koska lapsi on itsessään niin selvä hommeli. Lapsista on olemassa hyvin selkeä virallinen mielipide, eikä varsinkaan valtakunnan verkossa siitä poiketa.

Ei näytetty yhtään hermoromahduksen partaalla olevaa vanhempaa, ei yhtään huoltajuudestaan luopunutta vanhempaa, ei yhtään abortintekijää tai lapsensa adoptioon antanutta. Ei tietenkään, koska ovat kipeänarkoja ja paheksuntaa herättäviä asioita/tilanteita semmoiset. Ja vaiettuina pysyvätkin, sillä eihän täällä nosteta kiusallisia asioita pöydälle muuten kuin paheksuttavaksi. Edellä mainittujen ihmisten täytyy elää monelta osin häpeää tuntien, syyllisenä - ei ainakaan sovi sanoa, että abortti/adoptio oli itselle hyvä ja iloinen ratkaisu, sillä kivitetyksihän siinä joutuisi. Yhteisöllä on säännöt siitä, mistä ei missään nimessä sovi iloita, ja mistä pitää iloita vaikka pyrstö mätänisi. Lapsista pitää tykätä ja lapsettoman elämän pitää olla tyhjää, vailla merkitystä. Amen.

Viraton mielipide

Elämäni on merkityksellistä, huusi pölyhiukkanen universumille...mutta niin koen. Elämäni on vielä täynnä asioita, joita en voisi tehdä lapsi kainalossa. Minä pidän omasta valinnastani, suosittelen sitä joskus toisillekin: kun joku puhuu huokaillen, että kyllä ne lapset nyt varmaan ensi vuonna pitää hankkia (kun ei ole muutakaan tekemistä kun opinnot loppui ja työtä ei ole), hihkaisen että älä kuule lapsia hanki, sitovat paljon, mene ennemmin kansalaisopistoon oppimaan metallitaontaa tai lasitöitä tai espanjan kieltä. Se on mukavaa ja piristävää ja sieltä saa uusia tuttuja.

En ole kuitenkaan lähtenyt sille linjalle, mitä monet lapsien vanhemmat tekevät. Kääntäen se menisi jotenkin niin, että kun lapsen vanhempi kertoo arjen huolista ja omasta väsymyksestä, niin sanoisin siihen, että 'olisi sunkin vaan kuule parempi ollut jättää noi lapsen hankkimatta' tai 'kuule kyllä tää lapsettoman elämä on vaan niin ihanaa just ton takia'. Aika tylyä olisi, vai mitä?

Biitsikulttuuri

Kävin kaverin kanssa rannalla, ja katselin sen menoa: jotenkin nuorehkojen ihmisten 'beach culture' pisti silmään ja vähän jopa tuli suru puseroon. On rankkaa vispata kehoaan koko vuosi siksi, että pääsisi näyttämään sitä rannalla kesän ajan. On rankkaa olla näytillä koko päivä ja repiä nautintonsa siitä, että joku tuijottaa omia push up -bikineissä olevia muotoja. Rannalla MAT toimii: kriteeristö on yksinkertainen (trimmissä oleva liha, isot lihakset tai maitorauhas&rasvakeräymät) ja säännöt selvät.

Yksikin mies tuntui saaneen jo kramppeja, kun piti istua uljaan ja valppaan uroksen asennossa, käteen nojaten niin, että hauis jännittyy. Eräs nuori nainen asetteli bikiniään siten, että rinnasta näkyisi mahdollisimman paljon ja sitten vatsaa sisään. Flirttiä tehtiin olkaimia 'vahingossa' tiputtamalla ja kaivamalla kassia mirri taivasta ja maitorauhaset maata kohti:-)

Huomasin itse hauskan seikan: pelkästään kokouimapuvun päällepistämällä bikinipelissä tavallaan 'irtisanoutuu' leikistä, jolloin saa olla täysin rauhassa. Kukaan ei tuijota eikä noteeraa. Kätevää.