Kahdeskymmenesyhdeksäs: Pieniä asioita

 

Pitäisi enemmän antaa ajatushummalle väljää ohjaa - mutustella joskus pieniä asioita suurten, päätähalkovien teemojen sijaan. Kertoilla enemmän siitä, mitä juuri nyt tänään tässä on meneillään eikä aina vetää kaikesta linjoja kauas historian tomuun tai tulevaisuuden utuun. Yritetään ja katsotaan, mitä tulee.

Punaiset kengät

Kaupasta harvoin löytyy vaatetta ylle: kaupan vaatteet on tehty joko arvonsa tunteville rouville, jotka lukevat Gloriaa ja elävät täyttä elämää - tai HenkkaMaukkateineille, jotka kirjoittavat textareita, lukevat Demiä ja joiden mielestä nylon/akryylipaidasta on ihan ok maksaa neljäkymmentä euroa. Ei miellytä. Ei ole miellyttänyt koskaan trendien ja brandien aallonharjalla lautailu - aina on miellyttänyt laadukas luonnonkuitu, tyylikkyys, näyttävä hemaisevuus. Ei sellaisia vaatteita enää saa juuri mistään, paitsi Espanjasta. Jostain syystä Espanja on täynnänsä edullisia, erikoisia ja yksilöllisiä, näyttäviä, rohkeita ja naisellisia vaatteita. Ja kenkiä, luoja varjele, kenkiä. Silkkihuiveja. Ja mitä kuohuviiniä...no niin. (Kun yritän pysyä pienissä asioissa päätymättä suuriin linjoihin, päädyn kuohuviiniin. Poikkeuksetta.)

Sunnuntaina kuitenkin tavaratalon kenkähyllyllä nökötti leiskuvanpunainen kenkäpari. Ainoa kappale. Juuri minun kokoani. Aivan kuin se eräs pornokkain ostamani kenkäpari 2 vuotta sitten (hopeaa, korkoa ja siroutta, uhhuh). Ne ovat odottaneet siinä juuri minua - pakkohan ne oli ostaa, vaikka yritin vikuroida epäilemällä niiden käytännöllisyyttä. Onneksi mukana oli mies, joka sai minut luopumaan käytännöllisyydestä ja ihastumaan punaisiin popoihini.

Punaiset kengät ovat hienot. Niiden takia löysin punaiset housutkin. Nyt tepastelen punaisissani, hehkun ja olen olevinani.

Punainen on väri, jota olen aina rakastanut. Kolmevuotiaana hylkäsin maaseutualueen kaikkien kemikalioiden kynsilakat, koska halusin saada juuri sitä verenpunaista. Kun en löytänyt, en huolinut muuta (oi mitä ihanaa määrätietoisuutta jo silloin!:). Kun naisen luonne on kovasti energinen ja mielipiteet vankkoja, alkavat puheet aggressiivisuudesta yhdistettynä epänaiseuteen. Jos nainen on vielä vähän epävarma, hän luopuu liian räiskyvistä väreistä ettei ärsyttäisi liikaa. Sitten meksikaanivärityksinen nainen alkaa pukeutua pastelliin ollakseen söpö ja harmiton.

Minulla on punaiset kengät ja punaiset housut. Uskallan olla punainen. Ehkä tällä kertaa minä olen vahva, ehkä tällä kertaa minua rakastavat ihmiset näkevät, miten herkkä ja söpö väri verenpunainen on?

Uskonlahkot ja lähdeaineisto

Tuli aikoinaan selattua Vartiotornia. Siinä asian vakuudeksi oli lyöty nivaska Raamatunkohtia todentamaan sanomaa. Kun Raamatusta sitten pervona tarkisti mainitut jakeet, niiden viesti oli aivan toinen: jakeista oli jätetty sivu- ja päälauseita pois, jotta ne sopisivat lehden kirjoittajan haluamaan muottiin.

Kun asialla on tietynlainen mies, hän lukee artikkelin tutkimustuloksista, ja lukee artikkelista ihan toisen asian kuin moni muu. Hän myös suomentaa itse heittämällä tekstistä valikoidun pätkän eikä muista mainita, että kappas vaan, käännös on oma.

Näistä naisen ja miehen tuloeroista sen verran, että parisuhde ei kaadu siihen, että toinen menettää työnsä, ellei ongelmia ole jo valmiiksi pohjalla. Ongelmiako muka ei ole niissä parisuhteissa, missä mies elättää perheen?

Ärsyyntynyt tunnereaktioni oli kuitenkin ajatus, että empiirisen havainnoinnin pohjalta olen valmis sanomaan, että älykäs mies on aina typerämpi älykästä naista. Naisilla ei ole varaa tuollaiseen: jos naisen oma teesi perustuu omaan tuntemukseen, nainen tunnustaa sen reilusti eikä yritä vääntää jostain hevonkuusen uutislehdestä tai lukemastaan fysiikankirjasta kahta lausetta siihen muotoon, millä voisi 'todistaa' oman objektiivisen todellisuutensa objektiivisemmaksi ja todellisemmaksi kuin muiden.

Neutraali reaktioni: mikä näitä vinkulelumiehiä vaivaa? 'Naiset saa ilmasii oluita' ja 'naiset ei anna mulle mutta niiden pitäis antaa mulle' ovat näemmä päivän sana herra bloggaajilla. Unohtamatta 'naiset on niinku tunnehysteerisii mutta minäpoika oonki tunteiden master hei' - lauselmia. Menkääs hei pojat tuonne parkkipaikalle katsomaan autoja, täällä vois aikuiset vähän yrittää jutella asioista, kun saisi äänensä kuuluviin tuon ulinan yli:)

Arto yllätti: Artolle kiitos!

Tiistaina 24.6. oli Aamulehden yleisönosastolla väkivaltatutkija Arto Jokisen kommentaari Aamulehden uutisointiin "Naisten liikkuminen ulkona lisää ahdistelua". Tosiaan: miten helvetissä sitä faktaa, että miehet raiskaavat ja ahdistelevat naisia kesällä enemmän, VOIDAAN uutisoida neutraalisti ja ikäänkuin kyse olisi jostain luonnonilmiöstä, jonka *naiset* aikaansaavat liikkumalla ulkona? Arto vielä kiroaa, että artikkelissa tosiaan kehoitettiin *naisia* käyttämään järkeä välttääkseen ahdistelua - kukaan ei kehottanut *miehiä* käyttämään järkeä ja välttämään naisten ahdistelua! Jumalauta! Aamulehden toimittajille iso kakkapaketti! Artolle valtaisa kiitos: upeaa, että mies on noin valpas ja näpäyttää hereille meitä näemmä jo pipipäiseen uutisointiin turtuneita!

Puistoriita: ryhtyäkö enkeliksi?

Kävelin huumaavan kauniissa puistossa illalla. Yhtäkkiä kuulin, kuinka nainen rääkäisee 'vitunkusipää säainapakenetpaikalta vitunkusipää!' ja samassa ohitseni marssi alahuuli kioskintiskinä nuorukainen, tuijotti tiukasti kenkiinsä ja naama oli valkeana. Pidemmällä nurmikolla istui nuori nainen pää käsien välissä, ja itki.

Mietin hetken, ryhtyisikö enkeliksi: menisi tytön luo ja sanoisi, että kuule, se on tuo poikaystäväsi ihan pihalla, paniikissa ja peloissaan. Se ei tiedä, mitä sanoa, sen tunteet jylläävät kuin hirmumyrsky ja sitä ei nuorikaan mies kestä. Sen on lähdettävä pois. Se on sekaisin. Anna se sille anteeksi.

Mutta olisiko tyttö ymmärtänyt? Tuskinpa. Koska kuvio on jo käynnissä. Se kuvio, missä he repivät toisensa rikki odottamalla toisiltaan asioita, joita kumpikaan ei ole valmis antamaan. Syyllisyyttä, syyttelyä. Huutoa ja pakenemista. Pitäisi vaihtaa pelko ja itsen jatkuva suojelu antautumiseen ja rakastamiseen, mutta jaksaako monikaan? Uskaltaako, pystyykö edes?

Eikä ole oikein, että tytön pitäisi aina ymmärtää pakenevaa poikaa. Pojankin pitäisi ymmärtää huutavaa tyttöä. Ei auta se, että tulee enkeli ja tekee toisesta viisaan ja rakastavan, jos toinen jää omien nyrkkiensä taakse: siinä vaiheessa suhteesta tulisi äitipoika-suhde eikä kahden nuoren parisuhde.

En tiedä, olisiko voinut tehdä mitään. Eikä useinkaan saisi puuttua tapahtumiin. Mutta joskus minun on pakko puuttua, tulla osaksi syytä ja seurausta, ottaa vastuu siitä askeleesta millä rikoin mykkyyden. En tehnyt mitään, ja nyt se vaivaa minua. Jos olisin tehnyt jotain, se olisi vaivannut minua. En osaa olla välinpitämätön maailman ja ihmisten suhteen, taivaan kiitos.

Uupunut äiti

Hesarin artikkeli kertoili kotiavun vähentymisestä. Lukekaas seuraava pätkä:

"Kirsi Jämsä uupui viime syksynä, kun nyt yksivuotiaat Minttu ja Ella olivat pieniä vauvoja. Hän pääsi lopulta mukaan Ankkuriin, kun avunpyynnöt muualta eivät tuottaneet tulosta.
"Elän yksinhuoltajan arkea, koska mies on paljon työmatkoilla. Kun tytöt olivat puolivuotiaita, fysiikka petti, eikä kukaan osannut sanoa, mistä kotiapua saisi. Ehdotettiin, että tulisimme koko perhe sairaalaan, mutta vanhin poika Teemu on jo koululainen ja nuorempi Aatu 5-vuotias, joten heidän kannaltaan ratkaisu olisi ollut huono."
Ankkuri-projektiin pääsy oli Jämsälle pelastus. Aluksi hän vain nukkui aina, kun perhetyöntekijä oli talossa.

Missä perheen isä on ja oli? Neljä lasta ja nainen kuvaa itsensä yksinhuoltajaksi...ja kun puhutaan 'koko perheen' muutosta sairaalaan, se käsittää äidin ja lapset. Naisen fysiikka on rikki ja se vain nukkuu, ja mies on edelleen työmatkoilla? MISSÄ TÄMÄN PERHEEN MIES JA ISÄ ON? Kukkuu?

Lomapäivä

Pidin lomapäivän. Tuosta vaan. Keskellä viikkoa kahvila-aamiainen, koko päivä shoppailua ja löytöjä, keikistelyä kesämekossa ja hassu veneristeily. Tony Halme muistaakseni sanoi, että näyttäkää hänelle tyytyväinen feministi niin hän näyttää Jari Sillanpään tyttöystävän. Halmeen kannattaisi alkaa etsiä sitä Siltsun gimmafrendiä kiivaasti - täällä on erittäin onnellinen ja tyytyväinen feministi.

Tyytyväinen omaan elämään ja oman navan asentoon ei tarkoita, että voisin olla tyytyväinen siihen, miten maailma välillä makaa. Kaikilla ei mene hyvin. Suomi ei ole tasa-arvon ja yleisen onnen paratiisi *vaikka* täällä on asiat paremmin kuin sotivassa kehitysmaassa tai misogyynisen uskonnon syntymaaperällä.

Silti, elämä on toisinaan kaunista, pilvet utuisia ja sydäntä puristaneet rautavanteet räsähtelevät rikki. Luottamus ihmiskuntaan palailee pätkittäin, pikkuhiljaa.