Osa 286: ihan pihalla

 

Loma on ohi, kulttuurishokkia pukkaa niin kotona kuin töissä. Siitä lisää kohta.

Tarot-tarinoiden kuulumisia

Tarot-tarinat on noteerattu monissa paikoissa. Ilokseni Pirkanmaan mediaväki on huomannut kirjan ja minut - viimeksihän minua luultiin pääsääntöisesti stadilaiseksi:)

Kirjan lukeneiden reaktiot ovat olleet kiinnostavia: Aamulehden toimittaja kuvaili tekstiä "karskiksi kuin Ellroyn tekstit", useimmat ovat todenneet joutuneensa lukemaan sen kahteen kertaan. Kuulemma jutut saavat kaljun, parrakkaan, keski-ikäisen miehen kyyneliin. Miehet ovat äimistelleet, miten jutuissa tunnutaan ymmärtävän hyvin miehen tunteita ja ajattelua. Olen jokaisesta kommentista (oli tykätty tai ei) kovasti kiinnostunut: ei omaa kirjaansa pysty kauheasti itse arvioimaan.

Kirjatapahtumien takahuoneissa tapaa joskus nimekkäitäkin kirjailijoita. Tommy Taberman suhtautui... (poistettu, en minä voi kritisoida asennetta, jos kerran toinen potee aivosyöpää).

Samoissa takahuoneissa tapasin myös Leena Lehtolaisen, joka oli kerrassaan ihastuttava ja helposti lähestyttävä ihminen. Sääli, etten löydä mistään hänen sähköpostiosoitettaan, jotta olisin voinut fanittaa:)

Tässä viime ajan linkkejä kaikenmoisiin Tarot-tarinoita kommentoiviin sivuihin:

Pihalla

Olen ollut ihan pihalla. Maaseudulla. Vietimme siellä kotikunnan kanssa kuusi viikkoa ja yhä palaamme viikonlopuiksi sinne, missä ilma on puhdas ja hiljainen.

Luonto tulee syliin, unen laatu hipoo pilviä. Joka päivä näkee asioita, joita ei ole koskaan aiemmin kohdannut: kärpän, minkin, supikoiran, hiiripöllön, kanahaukan, satoja kurkia, harmaahaikaran, nipuittain perhosia ja muita metsälintuja. Illalla rantasaunan laiturilla istuessa laulujoutsenperhe lipuu ohi ja mietin, olisiko neljäkymmentä kilometriä liian pitkä työmatka.

Puutarhatöissä, puita sahatessa, iltanuotiota sytyttäessä käy aina mielessä, miksi asumme siellä, missä nyt asumme: eliökennostossa, lähiössä, ikuisessa valo- ja äänisaasteessa. Maalla näin ensimmäistä kertaa tähtitaivaan laella linnunradan sumun, ja jokin muuttui minussa pysyvästi. Tajusin, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat sen nähneet - ja ihmisiä, jotka eivät ole eivätkä edes tiedä sitä kaivata. En minäkään kaivannut ennen. Olin tyytyväinen kaupunkilainen: kiva, kun voi käydä sunnuntaina ostamassa einespakkauksen K-lähikaupasta.

Miten osaan elää urbaanin valaistun taivaan alla, jos sydän asuu kaukana kaupungista?

Muutoksia

Kesälomalla annoin itselleni luvan kaikkeen, koska tiesin, että syksyllä on laitettava lupa hyllylle monessakin asiassa. Ensinnäkin aloitin uuden työn samassa firmassa: entisen turhauttavan istuskelun sijaan pukkaa kiirettä ja opeteltavaa on hirmuisesti. Tästä tulee työkeskeinen syksy, pitkästä aikaa.

Kuvittelin, että kirjan kirjoitettuani olisi vihdoin syksy, jolloin olisi aikaa harrasteelle. Kansalaisopistojen ohjelmat vain pettivät pahan kerran: miksi pirussa etnotanssitunnit ovat sunnuntaiaamupäivinä? Kaipa minä tyydyn jälleen kerran astangan ohella kävelyihin, piirtelyihin ja muuhun nössöttämiseen, kun kerran ei pääse veivaamaan american tribal stylea, itämaista tai edes irlantilaista.

Syksyllä päätin käyttää aikaa tervehdyttämiseeni. Tapasin heinäkuussa vihdoin hyvän, älykkään ja inhimillisen lääkärin - olimme kovasti samaa mieltä siitä, että minua on hoidettu ilman perusteita reumapotilaana ja unohdettu todelliset ongelmat. Siispä tyroksiinia, töttöröö.

Tyroksiinin lisäksi yritän syödä ruokavalion mukaisesti (tosin repsahdan aina täysjyvärukiiseen tai -vehnään...) ja pistin korkin kiinni. Päätin olla juomatta jouluun - itse asiassa tein kuohuviinilakon, mikä kohdallani johtaa absolutismiin:) En minä alkoholia kaipaa vaan kuohuviiniä. Nyt jo on ystäväpiirissä herännyt epäuskoinen ihmetys: olenko paksuna, järjiltäni, masokisti tai muuten vaan uskoontullut? Solumyrkky on Suomessa niin vankka viihde, että sen poisjättäminen vaatii hyvät perustelut:-)

Olen sikäli vankasti uskossa, että kuvittelen elämän olevan kivaa, vaikka noudattaisi ruokavaliota ja bilettäisi selvinpäin. Olisi kamalaa todeta, että voi pitää hauskaa ja olla itse kiinnostava ainoastaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Pistän pystyyn uuden päiväkirjan, mihin kirjailen ylös alkoholitauon aikaisia ajatuksia, tuntemuksia ja ilmiöitä.

Syyskuu

Useimmille kevät merkitsee uuden alkamista, minulla kaikki uusi alkaa syksyllä. Silloin hiljentyy enemmän omaan olemiseensa, kävelee keltaisten lehtien peittämässä maisemassa ja tuntee kaipuun selkeimmin. Silloin on helpompaa nähdä, mikä omassa itsessä tai elämässä on restauroinnin tarpeessa. Ei kannata korjata mitään, mikä ei ole rikki, mutta on hyvä tarkistaa suunta. Ettei tarvitse viiden vuoden päästä huomata, että viimeiset vuodet on taivaltanut täysin väärään maanosaan.

Olen jo vuoden alusta tuntenut, että muutoksen aika iskee lekalla, jollen ala kasata valmiuksia ajoissa. Kutsutaan sitä sitten ikäkriisiksi tai miksi tahansa, aika aikaansa kutakin.

Olen ollut räävikäs suurisuu netissä, nuorten poikien ja äitien kauhistelema Birdy, ja kai nyt vaan sitten olen todennut olevani enemmän kirjailija-Birdy, se feministihumanörtti, mutta ennen kaikkea introvertimpi ja rähinää kaihtava minä. Olen sitä ollut ennenkin, mutta joidenkin asioiden kuuluville saamiseksi on taisteltava ja toitotettava torvea - nyt jätän tilaa nuoremmille:-) Mielipiteet tai asenne eivät ole menneet vaihtoon, mutta tämä päiväkirja ei enää aja asiaa.

Samaan aikaan kun Kokoomus hinkuaa kolmea uutta ydinvoimalaa (ja miten siis se ydinjätteen sijoitusongelma oli ratkaistu??? Aivan, ei yhtään mitenkään...) ja taantuma painaa ihmisiä kenoon, luulen, että tämän Selibaattipäiväkirjan päätösluku on seuraava. Kaksi-kahdeksan-seitsemän on ihan hyvä luku - kolmeensataan en taida jaksaa vääntää. Tuolla odottaa jo Femun päiväkirja valmiina, uusi päiväkirja kirjailijuudesta ja selväpäisyydestä on suunnitteilla. Jäähyväisluku selibaatille seuraa hetken päästä.

Huhujen vastaisesti EN ole lopettamassa nettikirjoittamista, mutta Selibaattipäiväkirja on vain tainnut tulla tiensä päähän. Muut päiväkirjat alkakoot ja jatkakoot.

Syyskuun tuulista kauneutta kaikille!