Osa 278: maaliskuun hyvät, huonot ja rumat

 

Ripustin parvekkeen jouluvaloihin punatulkut odottamaan kevättä. Niillä on vieläkin lunta päässä. Valoa silti pukkaa iltapäiville, taivaalla näkyy toisinaan myös outo valoilmiö nimeltä aurinko. Ehkä tässä vielä joskus nähdään sinivuokkoja.

Niin muuten, HYVÄSTI XITUN BLOGILISTA! Nyt lähti tunnarit ja salasanat pois käytöstä enkä pääse enää muuttamaan Siiveniskujen tietoja. Miten kaipaan aikoja, jolloin Köykät pitivät listaa yllä, silloin kaikki toimi ja hyväksyttäväksi ei tullut mitään "kaikki mitä kirjoitat on meidän ja me voidaan tehdä sille mitä vaan ja me laitetaan tänne nyt mainosjuttui ja sä pidät kuule blogisti turpas kii!" -käyttöehtoja.

Jos tätä luette, linkatkaa vaan kylmästi URLiin. Taitavat kohta heivata koko sivustoni listoilta, kun kerran tunnarit ja pääsytkin veivät.

Hyvä Ihminen

Huokaisen aina syvään, hartaasti ja tunteella, kun kohtaan Hyvän Ihmisen. Niitä kohtaa elävässä elämässä (onneksi), lehtien haastatteluissa, tv-dokumenteissa - missä milloinkin. Aina ne tekevät syvän vaikutuksen.

Eilen minuun teki valtavan vaikutuksen Jommu, kangasalalainen nuorisotyöntekijä. Ylen Tositarina häneen minut tutustutti. Tässä ohjelma Ylen Areenassa. Minä ihailen Jommua: hän pistää todella paljon aikaa, vaivaa, hermoja, läsnäoloa ja vaivannäköä likoon saadakseen yhden nuoren tolilleen. Hän järjestää pojalle yksityisiä teknisen käsityön tunteja, hän menee tunneille mukaan, hän pitää yksityistä koulua. Hän ajelee autolla ympäri Kangasalaa, eikä rätkytä nollapromillerajoista vaan sanoo asiasta, on läsnä. Miksei tällaista miestä ole Kangasalan valtuustossa päättämässä mistään?

Joka ainoan seurakunnan, itseään kristityksi kutsuvan ja kaikkien muidenkin "nuorison ystävien" olisi hyvä ottaa mallia Jommusta. Äijä ei länkytä vaan toimii. Hän ei jauha pashaa vaan tekee. Hän ei tuomitse vaan pyrkii ohjaamaan hyvää kohti. Nostan hitaasti ja kunnioittavasti hattua hänelle.

Hyvä isä ja aviomies

Yksi suuri ihastukseni on ollut Egotrippi, minkä takia oli vielä ilahduttavampaa nähdä tämä uutinen. Mikki Kausteella on ainakin sanojen mukaan mitattuna arvot kohdillaan. Tällaista miehuutta minä arvostan, ja taatusti arvostaa miehen perhekuntakin.

Toki voidaan arvostella sitä, että jos nainen ilmoittaa haluavansa olla hyvä vaimo ja äiti, siinä ei uutisoinnin siementä ole. Se on oletusarvo ja lähtökohta - naisen pitää sitä haluta olla ja onnistua siinä, muutoin ei laula kunnian kukkokuoro. Miehen halutessa olla hyvä isä ja aviomies uraohjustelun sijaan toimittajakööri kohahtaa: miten erikoista, miten ainutlaatuista! Vaikka tätä sukupuolisidonnaista arvoeroa inhoankin, se ei poista sitä tosiasiaa, että haluan antaa pisteet miehelle, joka ymmärtää elämän tärkeiden asioiden päälle. (Ei, ne eivät ole auto, American Express, timmi teinipilde ja xitusti rahaa pukuduunista:)

Huono puolue

Olen alkanut tulla tulokseen, että en enää äänestä Vihreitä. Vaikka olen puolueelle antanut ääneni parempien ehdokkaiden puutteessa koko äänestysikäni.

Juttu alkoi siitä, kun kummipenskani kyseli minulta puolueista. Hän kertoi, että koulussa opettaja saa esitellä puolueet mitenkuten, mutta jakoa oikea- vasen ei saa opettaja tehdä. Niinpä teini ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä eroa puolueilla on. No, tein jaon oikea-vasen ja teini sai perusymmärryksen siitä, miten puolueet suurinpiirtein menevät. Oikeistossa istuvat Kokoomus ja Kristillisdemarit (välillä Kristillisdemarit ovat oikeammalla kuin mihin Kokoomus härskeimmilläänkään pystyy), vasurilla Vasemmisto ja SDP, tosin Demarit ovat liikahdelleet vakavin aikein kohti oikeaa jonkin aikaa.

Vihreät olivat ennen vasurilla. Hallitukseen päästyään he ovat kummasti alkaneet nuolla kieli ruskeana isojen puolueiden kannikoita, ja myyvät olennaisimmatkin arvonsa laakista. Tätä teinin oli äärimmäisen vaikea ymmärtää. Hän kauhistui kuullessaan, miten Vihreät äänestivät kilvan ydinvoimaloiden puolesta - kaikkea sitä vastaan, mitä Vihreät väittävät olevansa ja edustavansa. Teini oli pettymystä täynnä. Taputtelin teiniä käsivarrelle ja sanoin, että olen ihan samaa asiaa kironnut ja surrut itsekin: jos vihreät tahtoo olla siellä, missä päätöksiä tehdään, sen on myytävä sielunsa Kokoomukselle - ja jos Vihreät pitää linjastaan kiinni, se ei pääse hallitukseen ja oppositiosta on vaikea saada vallan kahvasta otetta.

Tässä taas uusi esimerkki, joka saisi teinin itkemään. Lex Nokia sopii Vihreille ihan kivasti . Ensin niinku oltiin vastaan, mutta ei silleen oikeesti. Sinnemäki selittää hattu kourassa, että kyllä me Vihreätkin kannatetaan tätä ja varmasti ensi kerralla äänestetään kiltimmin. (Olisi kiva tietää viiden rintamakarkurin nimet, heissä kun vielä jyllää näemmä etiikkaa).

Vihreät ovat myyneet uskottavuutensa, luottonsa ja vakavastiotettavuutensa NIIN monella tavalla ja moneen kertaan, että oksettaa. Puolue on nykyään eduskunnan lunttu (eufemismi), joka riisuu pöksyt välittömästi, kun vaan tarpeeksi isoa seteliä tai vallan pamppua vilautetaan. Lojaliteetti lentää nurkkaan ja saa ottaa eestä ja takaa. Rehellistä ja selkärankaista linjansa pitävää puoluetta tuskin enää tästä maasta löytyy. (Juu, en minä Perussuomalaisia oikein voi äänestää, koska yksi paha puoli hakkaa ne hyvät puolet aika rajusti:)

Huono kasvatus

Mietin tosissani, mitä tekisin ja ajattelisin, jos tämä uutinen kertoisi omasta jälkikasvustani. Luulen, että jätkältä lähtisi känny, tietsikka, netti ja muut vermeet viikkorahoineen. Sen jälkeen kyöräisin jässin tytön vanhempien luo ja sanoisin, että saavat teettää jätkällä töitä ihan juuri niin kauan kuin tytön sairaalamaksut ja muut kipukorvaukset on katettu. Palkatonta siivousta, korjausta ja muuta taloustyötä vuodenkin verran voisi pistää jätkän ajattelemaan asioita.

Mitä muuten tapahtui sille "sovittelurangaistukselle", eikös siitä ollut joskus nuorten rikoksentekijäin kohdalla puhetta? Olen melko varma, että viiden sadan euron sakon sijaan tehty työ rikoksen uhrille jouduttaisi ajatuksia uuteen suuntaan: korjatessa vanhuksen aitaa, jonka kännispäissään kaatoi, joutuu ehkä tekemisiin omien tekojensa konkreettisten seurausten kanssa. Yhtäkkiä oivaltaa, miten paljon työtä vaatii yks vtun paska-aita. Saattaa tajuta, että aidan omistajavanhus onkin ihminen, ei sille ole kiva tehdä pahaa. Minusta on ihan ok tässä merkityksessä hieroa teinin nenää paskaan, jonka hän on itse lattialle vääntänyt. Kausaliteettien ymmärrys on tärkeä taito - se on nuorelle arvokas, erityisesti kun hänen omat vanhempansa eivät sen päälle ole aikoinaan ymmärtäneet.

Ruma vastaliike

Mietin tässä, että onkohan kukaan keltaisen lehdistön vainoama ja jahtaama kansalainen saanut sitä ideaa, että tuulettimeen lentäneen paskan suunnan voi myös kääntää toisaalle? Takaisin alkuperäänsä?

Sitähän voisi palkata jonkun jahtaamaan paskalehden päätoimittajan elämää: yllätyskuvia makuuhuoneen akkunasta, kun toimittaja on kelteisillään vatsamakkarat rivissä; kuvia lapsista koulumatkalla; änkeäisi kesämökille ja nappaisi kuvan kesäsaunan terassilta. Siinä voisi paskalehdenkin toimittajilta alkaa palaa käämi: eihän sitä nyt saa loukata ihmisen yksityisyyttä noin, menkää helvettiin minun tiluksilta, miksei kukaan suojele, missä on laki ja oikeus, buhuu.

Jotkut eivät opi muuten kuin silmä silmästä -opetuksen kautta. Valitettavasti.

Kirjailijaelämästä

Näyttäisi siltä, että loppukesästä puksahtaa ilmoille uusi kirjani. Se tuntuu hämmentävän hyvältä. Lisätietoja heti, kun niitä uskaltaa antaa ja on nimi paperissa sekä homma hanskassa:-)

Hatunnosto kirjailijalle: Sinisalo Nebula-ehdokkaana. Hurja saavutus, onnea ja aaltoja!

Maaliskuu on se kuukausi, jolloin kevään merkkejä odotellaan. Nyt vain katseet kohti etelää ja toivotaan, että punatulkut paahtuvat auringossa hetken päästä.

Lukaiskaa vaikkapa äärimmäisen hyvä kolumni työelämästä.