Osa 272: talouskriisistä, nettitauosta ja vähän metsästyksestä

 

Oho: tulipa pidettyä taukoa. No, tauot oletettavasti toistuvat, sillä onhan tässä syksylle urakkaa. Esimerkiksi työt, vaativan tason harrasteet, remonttia ja opiskelua. Ne repivät puhdin pois siinä määrin, ettei minulla ole ollut mielipiteitäkään juuri mistään:) Kiitos silti lukijoille, jotka alkoivat määrätietoisesti potkia minua jalkeille (niitä oli enemmän kuin yksi...)!

By the way, jos joku tietää vihreähkön ei-kokoomuslaisen ehdokkaan Tampereelta, joka EI kannata monitoimihallia Sorsapuistoon, ruuhkien siirtämistä tunneliin ja kaikenmoisien keski-ikäisten valtuustoäijien absurdeja mälläyskohteita VAAN aidosti ajaisi rahan käyttöä mielenterveyspalveluiden, vanhusten hoidon ja yleisen sairaanhoidon kehittämiseen, niin saa ilmiantaa. Suurin osa ehdokkaista kun tuntuu jauhavan puolueesta riippumatta sitä tyypillistä jadajadapashaa eivätkä ole saaneet mitään aikaiseksi viime tai sitä edellisilläkään valtuustokausilla.

Talouskriisi tulilla

Mitään taantumaa ja lamaahan ei sinänsä olentona ole olemassa: mistään kaapista ei hyppää Taantumaa, joka oikoo kalsarinsa ja lähtee hommiin eli tekemään ihmisten elämää pirulliseksi. Koko juttu on joukkopsykologinen kausaalinen liike, jota asian uutisointi ei todellakaan auta (Musta Perjantai! Nyt kuolemme kaikki ja näemme nälkää! Kaikilta lähtee työ ja rahat tililtä!)

Minusta on erittäin tervettä, että jonkinmoinen taantuma tulee aika ajoin: johan tässä ovat ihmiset päässeetkin erkanemaan taloudellisista realiteeteista. Kaksikymppinen nuoripari ostaa pämäyttää ekarakkausasunnoksi viinikaapilla varustetun, lähes 200 000 tonnin kämpän. Yhden työssäkävijän eli viisihenkisen perheen talous ottaa 300-400 000 tonnin lainan, jotta pääsee tepastamaan 300 neliön laatutalossa. Ja kaupunkitasolla kuuskyt milliä löytyy helposti taas yhteen uuteen maanalaiseen parkkihalliin, mutta ei löydy millin milliä hoitokotiin, jossa ihmisiä makuutetaan vaipoissa ja näännytetään nälkään.

Kuulostan räikeällä tavalla kääkältä, kun luennoin näitä "raha ei kasva puissa" -juttujani, mutta eivät nuo ajatukset ihan aiheettomia ole. (Ai niin ja "suu säkkiä myöten".) En väitä olevani säästämisen ja rahankäytön esimerkkikansalainen, mutta kotona opetettiin terveen järjen käyttöä sen verran, että en ehkä istu ensimmäisten mukana vinkumassa itkua, kun ylimitoitettu laina yhdistettynä jeejee-elämäntapaan lyö näpeille.

Olen vuosikausia katsellut kauhunsekaisella ihastuksella kanssaihmisiäni, joilla on minua pienemmistä tuloista huolimatta varaa kivaan taloon, autoon, elätettäviin alaikäisiin, koiraan, kesämökkiin, ulkomaanmatkoihin ja jatkuvasti uusiutuviin hankintavarastoihin. Sitten kun asiaa penkoo, niin kah - luotolla sitä ja lainalla tätä, kerranhan täällä vain eletään. Näinpä oppivat sitten penskatkin loistavaa taloudellista asennetta ja hetken päästä piristään, miksi Jeppe ottaa pikavippiä.

Pieni lisäys: kodinkonealalla menee ainakin taantumasta huolimatta kovaa. Pyysin tarjouksen kodinkonepaketista (jääkaappipakastin, lattialiesi, astianpesukone) kuudelta putiikilta. Kaksi on vastannut kahden kuun sisällä. Ymmärrettävistä syistä aion kantaa rahani jompaan kumpaan näistä kahdesta ihan siksi, että heitä kiinnostaa myydä.

Miten olisi nettitauko?

Kun on kauheasti tekemistä, tulee "mielipiteettömäksi" - tai sitten vain käyttää aikansa rakentavammin kuin polttamalla intohimojen ja paatoksen kynttilää netissä ja nettipeelojen juttujen takia. Nettitauko tekee aidosti terää: kuukausi ilman blogin blogia saa näkemään, että ne eivät olekaan maailman napa ja median mestari vaan aikamoinen lieveilmiö virtuaalimaassa, joka lakkaa olemasta just kun laittaa koneen kiinni. Kuukausi ilman yhtäkään nuiveloa tai kitkeröä saa huomaamaan, että oikeassa elämässä miehet ovat ihan kivoja ja niillä menee ihan hyvin - useimmat niistä suhtautuvat naisiin myönteisesti ja jopa elävät naisten kanssa.

Kokeilkaa huviksenne: netti kiinni ja känny kaappiin, tekee terää jokaiselle. Itse asiassa vielä telkku telkien taakse. Yhtäkkiä on paljon aikaa, jota voi käyttää ihmisten kanssa oleiluun - pelaamiseen, keskusteluun, ulkona heilumiseen tai vaikka karjalanpiirakoiden paistamiseen. Eivät ne palapelit tai piirtämisetkään pahaa tee, edes kasvavalle teinille.

Olinpa kerran reissullani

Sattuneista syistä näin erään bändin keikan perjantaina. Kuulin bändin olevan tamperelainen. Pohdin koko keikan ajan, että mikä siinä on, että kun bändi soittaa roheaa heavymuuria ja laulajattarella on perkuleen komia ääni, kukaan ei ole bändistä kuullutkaan - mutta radio soittaa päivästä toiseen yhdentekevää sössönsöötä?

Manzana teki vaikutuksen - no rehdisti sanottuna laulajan ääni oli niin upea, että möisin siitä toisen kannikkani. Kannattaa kytätä.

Eläinten tappaminen rentouttaa

Kerrankin joku uskaltaa sanoa vääräoppisen mielipiteen ääneen: tappaminen harrasteena ei ole niin normaalia kuin halutaan väittää. HUOM! Minä en allekirjoita uutisen psykologin lausuntoa kaikilta osin omalla verelläni vaan totesinpa vain, että kerrankin joku uskaltaa sanoa muutakin kuin hyssynhyssynlässyn lää -lausuntoja aseista ja metsästyksestä.

Metsästysharrastus on Suomessa melkoinen tabu: sitä ei saa arvostella (luontoon tapetut eläimet ovat onnellisia ja sikäli niiden saama kuula kalloon on vain iloinen asia) eikä metsästäjistä saa sanoa pahaa sanaa (metsästäjä on aina vastuullinen, upea ja hieno ihminen eikä yksikään niistä perheensä/lähimmäisensä lahdanneista kivääriniekoista tietenkään ollut oikea metsästäjä).

Jos joku asuu metsämökissä ja metsästää ruuakseen, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Sitten taas tämä pyssyjä ja tussareita diggaileva harrastus, jossa mennään metsään RENTOUTUMAAN tappamalla ja NAUTTIMAAN LUONNOSTA elukoita lahtaamalla, on sitä, mikä minulta menee rajan yli. Eläimen tappaminen vaatii jotain sellaista luonteenlaatua, mitä minulla ei ole (enkä ole siitä pahoillani) ja mikä ei mielestäni ole ollenkaan hieno piirre ihmisessä.

Tottakai sain jo vihaista palautetta siitä, että menin sanomaan, että MINÄ HENKILÖKOHTAISESTI en jakaisi elämääni ihmisen kanssa, jolle tappaminen on harrastus ja rentoutumiskeino. Minun pitäisi olla vegaani (olen vain kala-kasvissyöjä), jotta minulla olisi oikeus valita eläimiä huvikseen tappamaton kumppani. Sitäpaitsi on niin paljon parempi asia kuolla metsässä kuin tehotuotannon teurastamossa - näinhän metsästäjät asiaansa selittävät. Tottamooses elukan elämä on metsässä mukavampaa kuin tehotiloilla, mutta se ei poista laisinkaan sitä faktaa, etten pidä eläimiä tappavista ihmisistä. Enkä näistä pyssyjen kanssa puuhastelevista hepuista.

Oulun kuulumisten jälkeen pohdin, mitä olisi tapahtunut, jos kotona EI olisi ollut pyssyn pyssyä. Metsästysharrastajan pimahdus on ikävä juttu juuri siksi, että hänellä on kotona tehokas ase ja mahdollisesti kivasta tappamisharrasteesta johtuen alentunut kynnys niittää elämää muistakin kuin eläimistä. (Juu ei, kaikki metsästävät ihmiset eivät tapa perheitään, mutta metsästys + aseen läsnäolo saattavat olla ratkaiseva tekijä siinä vaiheessa, kun hengeltään rikkinäinen hermostuu).

Tästä pääsin ajatukseen, että pyssyt pitäisi pistää kieltoon ihan kaikilta (vallankin miehiltä) kotioloissa. Kodit ja asuinalueet aseettomiksi, kokonaan. Se ei ole kohtuuton vaatimus - en ymmärrä, miksi perheenisän pitäisikään säilyttää kivääriään kotonaan. Metsästysaseet ja ammuntaharrastetussarit voitaisiin mainiosti säilyttää a.o. kerhon tiloissa omissa holveissaan.

Ja seuraavan kerran kun kuulen metsästävän ihmisen nillittävän siitä, että metsällä "liikutaan metsässä luontoa ihaillen", minä kaivan pesäpallomailan vaatekaapista. Luontoa ei (kuten ei rakasta ihmistäkään) ihailla tähtäimen läpi.

Muuta luontoasiaa: Vuoden Luontokuvasta on riiskutus jo alkanut. Voiko lähiöstä otettu kuva olla luontokuva? No tietenkään ei, sillä eihän ihminen tai ihmisen elinympäristö ole luontoa vaan...niin? Aamulehdessä surtiin niiden kuvaajien puolesta, jotka ovat kykkineet pakkasessa kojuissa päivätolkulla metsästämässä sitä parasta otosta. Juttu on kuulkaa muissakin taiteenlajeissa sillä tavalla, että palkintoja ei tipu sen mukaan, kuinka monta tuntia tai ankeissa olosuhteissa kirja on kirjoitettu tai teos sävelletty. Hyvä on hyvää: loistava kuva voittaa, vaikka sen olisi ottanut parvekkeelta viinilasi kädessä ja sikari toisessa.

Koittakaa selvitä syksystä ja pimeästä. Niin minäkin koitan. Ja koitan jopa joskus päivittääkin:) vaikka kiirettä pitää. Katselkaa te vaikka kissataloa.