Osa 270: Suomalainen sairastaa

 

Oliko kellään mitään uutta? Ai ei teilläkään? Lomaa odotellessa joo. Kyyllä, ihan kiva.

Ajatukset ovat muualla. Ei jaksa olla media-aktiivi. Blogilistan mössittyä alkuperäinen ideansa ei ole jaksanut niitäkään lukea. Olen tuijottanut paljon komisario Frosteja ja lukenut hyviä kirjoja. Viettänyt aikaa ihmisten seurassa ja yksinäni kammiossani. Minusta ei ole mihinkään ennen kesäloman pitoa. Pää pykii, niska jumittaa, ei inspaa. Irvistelen yli-innokkaille ja hehkuvaposkisille: kun tulette tähän ikään, niin ymmärrätte kyllä.

Sairaala sairastaa

Myönnän suoraan: minua PELOTTAA mennä terveyskeskukseen tai sairaalan ensiapuun. Ne kerrat, jolloin olen siellä joutunut käymään itse tai kaverin seurana, ovat pelottaneet minusta paskat pihalle. Suomalaisen sairaanhoidon taso on syvältä ja poikittain. Ja oi kyllä, olen saanut myös hyvää hoitoa ja kohdannut hyviä lääkäreitä ja hoitajia. Juuri heidän takiaan seuraavanlaisia tapahtumia ei pitäisi tapahtua.

Kokemuksia ensiavusta osa 1 (Hyvinkää)

Juhannusaattona seitsemän kieppeillä toveri meni uimaan mökillään, jossa laituria oli juuri pidennetty. Hän astui veteen ja tuli outo olo. Hän oli astunut terävään kiveen. Kaksi toveria avusti häntä konkkaamaan mökiltä taksiin ja auttoi hänet taksista ensiavun aulaan.

Vartin sisällä paikalle tulee hoitaja, joka ensi töikseen ilmoittaa, että "EI MITÄÄN SAATTAJIA! VAIN YKSI KERRALLAAN SISÄÄN!" Niinpä minä ja toinen avustaja jouduimme katsomaan vierestä, kun toveri seinästä kiinni pitäen hyppii yhdellä jalalla 15 metriä hoitohuoneeseen. Selevä.

Kivi oli uponnut syvälle, jänteisiin asti. Seitsemän tikkiä. Toverin elinkeino on kiinni jalkojen kunnosta. Hän ei saanut pyytämälläkään tietoa haavansa syvyydestä tai laadusta. Hän sai muutaman Buranan mukaan, vaikka kipu oli hirvittävä. Kysyessäni hänelle lainaan kyynärsauvoja, niitä ei kuulemma ollut. (Seuraavana aamuna samasta paikasta löytyi kyynärsauvoja vino pino). Hänelle ei oltu annettu edes perustavanlaatuisia hoito-ohjeita.

Jälkikäteen selvisi, että jalka olisi pitänyt puhdistaa (mitä ei tehty), kuvata (mitä ei tehty) eikä sitä olisi missään nimessä saanut tikata (mikä tehtiin). Oikean lääkärin hoivassa ja antibiooteilla siitä onneksi selvittiin, vaikkakin toipumisaika triplaantui ensiavun kämmän takia.

Kokemuksia ensiavusta osa 2 (Tampere)

Tämän olen saattanut tilittää aiemminkin. Mutta menköön.

Jouduin menemään ensiapuun heikossa kunnossa. Hoitajat taivuttelivat minua karskisti ja moneen otteeseen palaamaan kotiin, koska "on niin ruuhkaa". Sinnittelin enkä suostunut lähtemään kotiin, koska mielestäni kuntoni ei kestänyt sitä. Neljän tunnin päästä tullut lääkäri jutusteli, kun on niin pirun hiljainen päivä.

Ensiavun puolella minua painostettiin lähtemään kotiin, minulle suoraan sanottuna karskisti vittuiltiin "turhasta" paikalla roikkumisesta ja omaisteni puhelinkyselyihin oli vastattu äyskimällä. Päästyäni ensiavusta osastolle sain asianmukaista hoitoa ja tutkimuksia. Pääsin 12 tunnin tiputuksen jälkeen kolmisen kiloa painavampana eli nesteytettynä kotiin.

Koko kupletin juonen paras osuus oli siinä, että maatessani neljä tuntia ensiavussa viereeni tuotiin vanha nainen, joka oli kotona kaatunut yhtäkkiä lattialle. Hän selvitti tilansa, ja toispuoleisesta halvauksenomaisesta oireesta päätteli maallikkokin, että hän oli saanut jonkinmoisen veritulpan. Tunnin päästä naisen puhe alkoi puuroutua. Hän pyysi hoitajilta useaan otteeseen apua. Neljän tunnin päästä vanha nainen ei kyennyt enää puhumaan ollenkaan. Hän kykeni vain mölisemään, sanoista ei saanut tolkkua. Häntä ei tutkittu, hänelle ei tehty toimenpiteitä. Hoitajat totesivat paikalle saapuneille omaisille, että rouva kuljetetaan nyt sitten oman kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolle (puhe- ja liikuntakyvyttömänä).

Minä itkin pitkään omassa punkassani ja totesin, että Suomessa EI KANNATA TULLA VANHAKSI ellei ole pirusti rahaa. Tuon vanhuksen annettiin kaikessa rauhassa taantua ja vaipua tilaan, jossa laadukas elämä ei enää onnistu. Kaikenlaista olisi voitu tehdä, mutta ei tehty. Ei edes yritetty.

Kokemuksia ensiavusta osa 3 (Tampere)

Sain rystyseeni murtuman ja se kipsilastoitettiin. Yöllä heräsin karmaisevaan kipuun: lasta oli liian kireällä, joten kädessä ei kiertänyt veri. Yritin kestää, mutta kun itkin huutoparkua, lähimmäiseni kuskasi minut maanantain ja tiistain välisenä aamuyönä neljän aikaan 150 metrin päässä sijaitsevan yliopistollisen sairaalan ensiapuun.

Minulle todettiin, että koska olen tamperelainen, minua ei hoideta siellä vaan pitää mennä Hatanpäälle 10 kilometrin päähän. Itkin ja nyyhkin, anoin ja rukoilin, että jos joku hoitaja voisi löysentää sidettä. Se ottaisi vain pari minuuttia. Ensiavussa ei ollut KETÄÄN muita potilaita. Olin siellä yksin. Hoitaja totesi, että "voithan sä sitä itse löysentää!". Yhdellä kädellä? Mitä vakuutusyhtiö sanoisi, jos mössisin käteni itsetehdyllä lastoituksella ja se ei paranisi kunnolla? Itkuisista pyynnöistäni huolimatta hoitaja pysyi kovana ja parkuen matkasin 10 kilometrin päähän, jossa luojan kiitos ystävällinen lääkintävahtimestari pääsi vartin sisällä apuun ja teki minulle uuden sidelastoituksen.

Kokemuksia sairaalasta osa 4 (Helsinki)

Tutulle tehtiin leikkaus, jossa poistettiin "väärää" kudosta ja haava jätetään auki. Operaatiossa jouduttiinkin poistamaan melkoinen määrä kudosta, kolmisen kertaa enemmän kuin alunperin piti. Haavan pohjalla näkyi kivasti vihertävänvaaleanharmaita kuituja (hermoja?). Tuttu sai sairaalasta mukaansa ohjeen käydä ostamassa Buranaa apteekista.

Haavaan piti vaihtaa monta kertaa päivässä suolaveteen kastetut sideharsot, sillä haavaahan pyritään kasvattamaan umpeen. Sideharsojen kiskominen luuhun asti ulottuvasta haavasta on kivaa hommaa, kun lääkkeenä on yksi Burana (kokeilkaa, jos ette usko). Siniharmaan ja kivusta huutavan ihmisen katselu ei maistunut, joten kehotin tuttua menemään pikaisesti lääkärille. Lääkäri vilkaisi haavaa ja kalpeni. Hän antoi kiireesti laatikostaan jykevää kipulääkettä ja kirjoitti runsaan reseptin.

Kokemuksia sairaalan ensiavusta osa 5 (Uusimaa)

Olipa kerran X ja Y. He eivät tunteneet toisiaan mitenkään. Heidän elämänsä hajosi ja he vaipuivat syvään masennukseen. Oireiden pahetessa tultiin tilanteeseen, jossa on pakko joko mennä leikkimään pukkihyppyä VR:n pääradalle tai haettava apua.

X raahautui ensiapuun, oli sekava ja hysteerinen, hän pelkäsi tappavansa itsensä hetkenä minä hyvänsä. "Kato ku sulla ei oo lähetettä!" oli tyly vastine. X meni kotiin, avasi ranteensa ja sai sittemmin lähetteen, jolla pääsi oikeaan paikkaan toipumaan.

Y raahautui ensiapuun pitkällisen depression murtamana, rajatilassa jollei psykoosissa, sekavana ja kykenemättömänä olemaan sosiaalisissa tilanteissa. "Kato ku sä asut sen kaupunginrajan väärällä puolella! Me ei oteta tänne!" Y passitettiin ulos. Seuraavaan ensiapuun oli 20 kilometria. Sinnehän pääsee kätevästi junarataakin pitkin...mutta tällä kertaa oli onni myötä, ja Y:lla oli mukana omaisia. Apua saatiin.

Kysymyksiä sairaanhoidolle

Käsittääkseni jo hoitajien ja lääkärien *etiikka* vaatii heitä hoitamaan apua tarvitsevaa. Miten helvetissä ammattilaisena toimivat ihmiset voivat

  • a) käyttäytyä niin sadistisesti
  • b) toimia niin sadistisesti ja
  • c) tehdä jopa törkeitä heitteillejättöjä ja virkavirheitä ilman, että siitä seuraa minkäänlaista sanktiota?

Saavatko nämä tylyilyn ja epäinhimillisyyden esimerkit nautintoa siitä, että ihminen kituu ja jopa kuolee heidän paskamaisuutensa takia? Tuottaako heille mielihyvää katsella itkuista, puolustuskyvytöntä tai muuten vahingoittunutta ihmisparkaa ja käyttää omaa pikkuruista valtaansa toisen olon pahentamiseen, vaikka ammattietiikka edellyttäisi kaikkea muuta? Onko hienoa lyödä tuhannesti lyötyä ja repiä kärpäseltä siivet?

Mikä saatana siinä kivunlievityksessä on se ongelma? Ai että kun me kaikki niinku ollaan narkkei joten meille ei saa antaa Panadolia vahvempaa vaikka olisi pää irti???

Ja vielä: MIKÄ HELVETTI TEITÄ KUSIPÄISIÄ HOITAJIA VAIVAA? Juu juu, on kiire, on stressi, on väkivajausta, on on on. Eikä palkkakaan noussut muutamaa satasta enempää. On vuorotyö ja on sitä ja tätä. Mutta kai te nyt helkkari tiesitte, mille alalle lähdette? Onko kiire ja stressi oikeutus sille, että ihmisiä kohdellaan kuin mätää rotanraatoa? Nukutteko te yönne hyvin tuollaisen tylyilyn ja paskamaisuuden jälkeen? Kulkeutuuko hoitoalalle hoitoviettisten ihmisten lisäksi ainesta, joka täyttää psykopatian ja sadismin kriteerit?

Kiitän kumarrellen niitä hoitoalan ihmisiä, jotka jaksavat hoitaa hommansa ja ihmiset asiallisesti ja ystävällisesti. Ehkä jopa osoittaa pientä sympatiaa. Vaikka on kiire, stressi, henkilövajaus ja paska palkka. Heidän työpanostaan en tässä todellakaan ilku. Mutta miten nämä saman alan *kusipäät* saisi nalkkiin, vastuuseen, pois ihmisten ilmoilta? Sairaanhoitajien tulisi olla sairaanhoitajia - ei heillä ole varaa leikkiä häirityksi tulleita pissisprinsessoita, joilla on oikeus kostaa asiakkaille paskamaiset työolonsa.

Jos minä hoitaisin työni samanlaatuisesti kuin nämä kusipäät omansa, olisin saanut potkut jo ensimmäisellä viikolla.

Luku ylimielisyydestä lienee vastaus moneenkin kysymykseen, mutta miten näin ylimielisiä ihmisiä eksyy alalle, jossa ylimielisyys on peruste, jolla pitäisi voida todeta ihminen alalle täysin sopimattomaksi?

Vielä hiukan asioista

Suosittelen lämpimästi lukemaan Antti Heikkilää ja hänen artikkeleitaan kansantaudeistamme ja niiden lääkinnän kritiikistä. Suomen Kirjamessujen johtaja on asettanut Heikkilälle ja Heikkilän kirjoille porttikiellon Kirjamessuille.

Asiasta lisää. Tässä on tietoa kielletystä kirjasta. Aion ostaa sen, ihan vain periaatteesta. Kirjamessuille en tänä vuonna aio osallistua. Kun lääketeollisuusbisnestä kritisoiva kirjallisuus sensuroidaan messuilta, luulisi pistävän monenkin ihmisen miettimään vakavasti asioita. Antti Heikkilän blokkaaminen messuilta on erityisen jännä valinta tämänkin uutisen takia: Heikkilähän on jo vuosia kirjoittanut nimenomaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta.

Oliko tämä joku yllätys? En käy itse baareissa juuri koskaan - ja syynä siihen on tismalleen musiikin huudatus. Moni konsertti on mennyt pilalle tai sieltä on joutunut lähtemään kesken, koska äänenvoimakkuus on käännetty täysille muista nyansseista välittämättä. Olen kuitenkin omin korvin todistanut, että konsertissa voidaan soittaa siten, että musiikki kuuluu mutta korvatulppia ei todellakaan tarvita (mm. Opeth, Ismo Alanko ja Suzanne Vega ovat osanneet tämän).

Briljanttia


Sain Briljantin Tutkijakammiosta. Kiitän! Arvostan!

Kiusaa vain tuo seitsemän blogin maininta. No, täältä löytyy listaa. Minua kiinnostavat värikkäästi ja hyvin kirjoitetut mielipiteet ja kuvaukset ihmiselämän kuriositeeteista. Skandaalikohublogit ja muut rustaukset eivät jaksa innostaa. Tässä kulkee sama juoni kuin siinä, miksi luen (ja tilaan) paljon mieluummin Tulvaa kuin SeiskaOho- janinantissit-vammainenkohtasiufon -allerjulkaisuja.

Lopuksi: jos minä nyt sanon, että nähdään joskus ruskan aikaan ku lomailen, taatusti plärään tänne lomalla tekstiä. Jos en sano, en plärää. Joten en sano:) Loma on briljanttia. Briljanttia on hyvä ja onnellinen olo. Sitä toivotan kaikille, ketkä tätä lukevat.