Osa 269: Nuorisokulttuuria ja ihmisyyden poissaoloa

 

Essee, tuo akateeminen kolmiviikkoinen tuska, jonka aikana ihminen yrittää saada paperille viännettyä mahdollisimman intellektuellin oloisen ja filosofian makuisen tortun. Sain sen vihdoin käsistäni: olen kuin maitovasikka kesälaitumella.

En käytä enää ikinä Blogilistaa: siinä todellakin on vain 50 parasta. Ei missään lisää. Vanhassa systeemissä kun pystyi selaamaan listaa hännille asti, etsimään uusia tuttavuuksia ja kuriositeetteja. Nytpä teen muistamieni blogien nimillä haut, liistraan urlit suosikkikirjanmerkkeihin ja sanon heihein koko hela Blögikökölle. Blogilista on kuin Sampopankki: jokainen uudistus vain heikentää ja huonontaa käyttäjien tilannetta. Tänks ja arrivederci.

Minä, Vanhasen mediakonsultti

Minä voisin ruveta pääministeri Vanhasen mediakonsultiksi. Jos hän palkkaa minut, minä samalla sekunnilla totean, että NYT MASA TURPA LUKKOON ja kännykkä kii. Sitten mentäisiin juttelemaan Sukarista ja Merisukasta ja muista jännistä ihmisistä siihen malliin, että joskos se ihka oikea tapahtunut totuus sieltä löytyisi. Jos se totuus ei olisikaan hukkunut patologiseksi muuttuneen valheenlaskemisen höyryihin tyystin. Totuuden kanssa voisi sitten miettiä, joskos sanoisi asiat niinkuin ne oikeasti (aikuisten oikeesti, siis tooodella, siis niinku hei ihan vtun tositarkotuksella) ovat. Kerrankin puhuisi totta. Olisi rehellinen ja totuudellinen.

Se olisi nimittäin niin repäisevä, raikas ja erottuva veto poliitikkokunnassa, että Vanhanen saisi seuraaviin vaaleihin äänivyöryn. Tosin hän menettäisi varmasti monta euroa vaalirahaa ja muutaman johtaja- ja puoluetoverin. Semmoistahan se rehellisyys tuppaa noissa piireissä aiheuttamaan.

Minulla olisi muutenkin muutamia hyviä ideoita siitä, miten sitä voisi pääministeri käyttäytyä, kannattaisiko petrata kielitaitoa muuallakin kuin nettitreffeillä ja niin eespäin. Ei pääministerin sovi esiintyä kuin rallikuskin silikonimisun, joka venkoilee seksibaarissa privashowta myymässä ja kuvittelee paremman elämän makuun päästyään, ettei kukaan kerro eikä saa tietää. Matti Vanhanen, sainko paikan?

Nuorten kulttuuria ja TAFin nollamarkkinointi

Olin vastaanottamassa Suomen Kulttuurirahaston apurahaa Tampere-talolla. Tilaisuus oli oikein mukava ja toki olin kovasti onnekas, kun apurahan sain. Ihmetytti minua silti pari asiaa.

Ensinnäkin suurin osa apurahan saajista oli aikuisia ja varttuneita aikuisia. Siitä huolimatta juhlan teemana oli nuorten kulttuuri (päättelin ihan itse tämän). Olihan se oikein hienoa kuulla puheita nuorista ja kulttuurista, mutta minusta teema ampui ohi. Minusta olisi voinut osoittaa tilaisuuteen saapuville aikuisillekin jotain puheita.

Esityksistä ja puheista muuten sen verran, että siellä näki kahdenlaista touhua: viimeisen päälle inhimillistä, koskettavaa ja upeaa kerrontaa lukiolaisten jo toteutetusta kuvataideprojektista - ja sitten täysin absurdia höpinää Napsusta, joka käyttää irciä ja mesettää.

Teemapuheet nuorten kulttuurista johtuivat varmaankin Kulttuurirahaston omasta hankkeesta, Myrskystä. Oikein kiva, että tällaista asiaa tuetaan - mutta Tampere-talon salissa ei mainittu SANALLAKAAN täsmälleen samaan aikaan Tampereella jyllänneestä TAF-festivaalista, joka kai oli nuorten kulttuuria parhaimmillaan!

Eipä asiasta voi Kulttuurirahastoa syyttää. Hyvä TTVO, TAMK ja muut TAF-laiset: luen Aamulehden ja verkkolehdet joka päivä. Kuljen silmät auki Tampereella. JA YHTÄ AINUTTA MAINOSTA EN TAFFISTANNE NÄHNYT. Kuulin asiasta lauantaina, päivä pari TAFin alkamisen jälkeen. Edes jälkikäteen en saanut TAFin kotisivuja aukeamaan eikä Facebookinkaan osoite aukea, kun ei ole salasanaa. Että terveisiä vain teidän tiedotus- ja markkinointivastaavillenne: noin mykkää festaria harvemmin tapaa - turha itkeä jälkikäteen, kun ei yleisömäärä täyttänyt odotuksia. Nimim. olisin jumankeka ollut siellä jos olisin nähnyt rääppähittusenkin tiedotetta tapahtumasta!

Ihmisyyden poissaolon lieveilmiöitä: poikain jekut

Männä viikolla (29.5.2008 s.B19) oli Aamulehdessä haastateltu miestä, joka ajoi pyörällä pyörätien ansaksi viritettyyn lankkuun. Hän oli sairaalahoidossa kolmisen kuuta (mm. pirstaloitunut lonkka) ja kuntoutuksessa yli puoli vuotta. Nyt hän kävelee, muttei uskalla ajaa pyörällä. Lankun olivat virittäneet pyörätien ansaksi 15-17 -vuotiaat pojat. Artikkelista päätellen tuonikäisiltä ei vielä voi odottaa ajattelua, vastuuta tai syy-seuraus-suhteiden käsittämistä. "Pojat olivat ajattelemattomia", niinkö? Minusta alle 10-vuotiaan täyttä tötöilyä voi vielä tulkita ajattelemattomuudeksi, jossain määrin. Rippikoulun käyneiden tietoinen teko, jonka tarkoitus on vahingoittaa pahasti kanssaihmisiä, on jotain ihan muuta.

Osataan sitä nuoremmissakin piireissä jo kasvattaa tuohon suuntaan. Minä en ymmärrä nykypäivän vanhempia. Otetaas alusta: kun 8-vuotias kundi varastaa satumaisen summan rahaa vanhemmiltaan ja törsää rahat roskaan, äiti menee kioskin myyjälle rääkymään, että olisi *myyjän* pitänyt vähän miettiä.

Minusta *pojan* ja *pojan vanhempien* olisi pitänyt vähän helvetisti miettiä. On eri asia, jos kioskille menee nelivuotias satasten kanssa. Kahdeksanvuotias kyllä jumalauta ymmärtää oikean ja väärän eron, jos kotona on sitä vähääkään opetettu. Nyt tämä tuleva teini joutuu varastamistaan korvaamaan oikein kotitöillä - voi herranjestas! Paapo-paapo lässynlää. Voi pikkulutua kun otti isin ja äitin rahat, olipa paha myyjä kun myi teille ilkeää juomaakin mistä tuli masu pipi! Voi voi, kyllä nyt pitää lutusen vähän sitte siivota kesällä omaa huonetta...

En minä ihmettele enää sitä, että esipuberteettiset pojat hakkaavat ja ryöstävät esikouluikäisiä lapsia. En ihmettele enää yhtään mitään.

Ihmisyyden poissaolosta: epäihmisten jekut

Juu, potilaat kotiin vaan. Kato kyllä ne lääkityksellä pärjää - ja jos eivät, se on sitten voivoi. Ehkä ne kävelee psykoosissaan tai harhoissaan auton alle, niin päästään siitäkin? Ja tuo oikeuslaitos voi sitten hoitaa ne, jotka vetäisevät kirveellä kanssamatkustajaa päähän tai silpovat pienen tytön kesken kauppamatkan (nämä kummatkin ovat tapahtuneet, tekijänä mielisairautta poteva ihminen, joka katsottiin ylen päteväksi elelemään avohoidon varassa).

Tässä helkkarin hyvinvointivaltiossa ovat vaan asiat sillä tavalla, että samaan aikaan kun lapsia hyysätään pahoinvointiin asti ja kasvatetaan niistä sosiopaatteja ja kusipäitä, ollaan henkisesti poissa eikä kyetä aitoon vanhemmuuteen, josta syntyy turvattomia ja epävakaita sosiopaattikusipäitä. Länkytetään lasten hyvinvoinnista, vetäistään kymmenen hiekkapohjaista kiipeilytelinepuistoa vieri viereen, mutta pistetään kuumeiset kakarat parkumaan viisi tuntia terveyskeskuksessa ja lopetetaan lähikoulut. Päänupin ongelmiin ei saa apua, kun on niin jonoa ja voivoi. Sama homma jatkuu nuorisopsykiatriassa ja kaikessa muussakin aikuisuuden läpi vanhuuteen saakka. Vanhana pääsee nauttimaan Suomen ainutlaatuisen hienosta vanhustenhoitopolitiikasta. Lääkettä turpaan, vaipat persiiseen ja lepositeisiin. Ulkoilemaan pääsee, kun terveydenhuolto-oppilaitoksen oppilaat tekevät kertaluontoisen tempauksen ja vievät vapaaehtoishommana vanhukset kävelylle. Hip v***n hei.

Samaan aikaan toisaalla riittää tonnikaupalla rahaa sinne ja tänne, rakennetaan tiet tunneliin ja kiva parkkipaikka keskustan alle, ...laitetaas tohon jalkapallokenttä ja ostoskeskus ja HEI, ehdottomasti Sorsapuistoon semmoinen helvetin iso Moni-Toimi-Halli eli fallistinen linnake meidän valtuutettumiesten lempparilajille jääkiakolle, näkis Ilveksen ja Tapparan pelit sitte aitiosta. Ai mikä Koukkuniemi? Onko se niille kuoleville vai? Jaa mikä lapsi- ja nuorisopsykiatria? Onks niillä jotain ongelmii? Siis MÄ tarttisin psykiatrii, jos en pääse eduskuntaan kahdeksi kaudeksi, jonka jälkeen saan useita tuhansia kuussa "sopeutumiskorvausta" muutaman vuoden edustuskauden jälkeenkin vaikka olisin työtön. Hähä. Eiku nymmää meen suunnittelemaan sitä MoniToimiHallia ja tunnelia, siis ihan tosi isoo putkee maan alle, vähänks se on jäykkä ehheh...

Mukavampia uutisia

Jottemme masennu tyystin:)

Näillä on Todellinen Hätä.

Tampereelta valosuunnittelua maailmankartalle. Mikä on mukavaa, sillä valo ja väri ovat hienoja asioita.

Pandalla on hauskaa. Tämä kundi ihmettelee liftatessa tosissaan, miksei kyytiä heru. Hyvää kesäistä viikonloppua ja leppoisaa oloa!