Osa 265: Turhakkeista tyylikysymyksiin

 

Tiiti-kissa taisi selvitä. Ystäville syntyi tytär. Rakas teinineito pääsi ripille ja rakas kummineitonen seuraa perässä kesällä. Kummallisesti nuo lähipiirin vekarat kasvavat, muuttuvat teineiksi ja ajavat ajokortteja. Jösses. Täytin 38 vuotta. JÖSSES. Ei olla enää teinejä, ei.

Nyt ei paneta vuoteen

Jos nimittäin menee lukemaan kuusikymppisen papparaisen äärinoloja sekstailuviestejä stripparisutturalle. Jos olisin Kanervan tytär tai puoliso, enpä taitaisi juosta hätiin tai tukemaan: saattaisin todeta kylmän viileästi, että "itsepä limppisoppasi keitit ja maustoit, nyt jumalauta lusikoit ja kehut, kuinka herkullista se on!"

Miten ihmeessä vanhaset ja kanervat ehtivät hoitaa virkavelvoitteensa, kun tuntuu olevan kaikenmaailman nettipano-stripparikierrettä päällä? Luuletteko, että minä saisin pitää työpaikkani, jos jättäisin hommat sivuun ja kirjoittelisin firman rahoilla satoja viestejä jollekin kaksikymppiselle playboylle? Odottaisinko minä senkin jälkeen, että puoliso tukee minua kriisissä ja läheiset ryntäävät hätiin? Enpä.

Ehkä tässä on tiivistelmä siitä, mitä minulla on tästä enää sanottavana:)

Voisin toki ottaa esiin sen, miten tässä maassa journalismi ja lehdistö on muuttunut paskaa roiskivaksi imbesillilaumaksi (muistan yhä päivän, jolloin Hesarin verkkouutisiin ilmestyi palkki "Viihdeuutiset", ja värisen yhä iljetyksestä). Jokainen lehti alkaa muistuttaa Seiskaa ja Hymyä. Toimittajaetiikka (mikä paradoksi!) on yhtä hukassa kuin keskimäärin julkkujen pallo muutenkin. Alan epäillä, että suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä 100 on reilusti liioiteltu.

Tähän samaan "turhakkeet, joita on ilmeisesti pakko kommentoida" -läjään kuuluu myös Ihmissuhde-Henkan (parkumattein kuoronjohtaja) Henry Laasasen "kohukirja" naisen seksuaalisesta vallasta. No, eipä minulla muuta kuin että samaa kauraahan on märehtinyt hän vuosituhannen alusta. Epämiellyttävää oli se, että hän on tainnut totisesti omia MATin eli markkina-arvoteorian omiin nimiinsä - eikä oikeaan MATin isään eli Markku Jantuseen ole taidettu edes viitata lähteissä saati kiitospuheessa? No, kyllähän sitä saa vinkua, kuinka kaikkien rumien ja epämiellyttävienkin miesten pitäisi saada luksustoosaa. Jos nainen alkaisi vaatia luksusheppiä myös rumien tai epämiellyttävien naisten perusoikeudeksi, hänet huutonaurettaisiin ulos alle minuutissa.

Muoti vai tyyli?

Pick any one. En ole koskaan ymmärtänyt muodin päälle: muoti on illuusio, jonka jatkuvalla vaihtelulla saadaan ihmiset uskomaan, että järkyttävän ruma ja kellekään istumaton räppänä on hot, jolloin kaikki kynnelle kykenevät maksavat siitä maltaita. Näin muoti-illuusion luojat ja väliportaat tahkoavat rahaa. Muutaman kuun päästä julistetaan, että järkyttävän ruma räppänä on niin passé ja last season, ja tuodaan esiin täysin toisenlainen ihokas, ja taas kassakone laulaa "Olen muotitietoinen"-biisiä.

Se, mikä minua kiehtoo, on tyyli. Tyyli, joka kiikkuu persoonallisuudesta ja karismasta - jotka puolestaan johtavat tietynlaisiin vaate- ja elämäntapavalintoihin. Kokonaisuus, jossa henkilö, ulkoasu ja elämäntapa ovat ymmärrettävä ja toinen toistaan tukeva kollaasi. Tyylikäs ihminen ihastuttaa minua aina - tyylikkyys ei katoa muodin vaihtuessa. Oman tyylin löytäminen tai luominen on elämänmittainen tehtävä. Tyyli velvoittaa. (Ehkä siksi pidän muotifaneja jossain määrin liikuttavina ja hupaisina wanna-be -hangaroundeina:)

Se on söpöä, että näkee paljon vaivaa pukeutumisen eteen ja näyttää muodikkaalta. Se on kunnioitettavaa, että pystyy pukeutumaan hyvin ja näyttämään hyvältä. Edelliseen tarvitaan paljon rahaa (pappa betalar?) ja jälkimmäiseen ei. Sitäpaitsi se, mitä tiedän tämän päivän muodikkaasta pukeutumisesta, tekee mielestäni suurimmasta osasta hehkeitä neitoja tönkön, halvan ja likaisen näköisiä. Minusta nuorten neitojen tulisi näyttää hehkeältä ja herkulliselta. Uskon, että tyylikasvatus (ja muotikulttuurin vippaaminen hemmettiin) auttaisi paljoon: tyylikkyyteen kuuluu myös asianmukainen käytös.

(Omanlainen) Tyyli on vaikea asia. Siinä pitää olla rehellinen, vaikka harmittaisi.

Näin kaupan ikkunassa uskomattoman upean, hennonvihreän "gobeliini"takin, jonka pinnalla oli vaaleita koristekoukeroneuloksia. Näin myös välittömästi sen Birdyn, joka elää jossain mahdollisessa maailmassa: hänellä on sileä, kiiltävä tukka (siistillä, tekohuolimattomalla nutturalla), tuo näyteikkunan takki, suorat housut, Palmrothin kävelykengät, silkkipaitapusero ja hän työskentelee joko arkkitehtinä tai ekonomi-konsulttina. Voi miten täydellinen takki juuri hänelle!

Mutta tämä Birdy tässä: ikuisesti luonnonkiharaan ja vallattomaan kuontaloon tuomittu, joka kertakaikkisesti on vakuuttavin ja luontaisin näky Gestapo-nahkatakissa tai J.Joplin-reuhkasupiturkissa, korkosaapikkaissa ja menneen maailman koltuissa. Ei, tuo takki olisi tämän päällä yhtä luonteva kuin Brad Pitt J.Tukiaisen selässä.

Joskus on pakko miettiä pukeutumisensa yksinkertaisesti luonteensa, ominaisuuksiensa ja tekemistensä mukaan. Räheä ja räävitön misu suloisessa vaaleanpunaisessa pikkutytönkoltussa on joko hyvä vitsi, törkeää huijausta tai rajusti pervoa. Hiljainen hissukka pornokoltussa ei vain toimi vaan katsojalle tulee kiusallinen olo. Miehillä on se etu, että oikeastaan kuka vain näyttää hyvässä puvussa tai frakissa hyvältä. Ilman paitaa ja piukeissa pyöräilyshortseissa vain hyvin harva.

Tässä iässä alkaa olla se ongelma, että kaupan on tanttatyyliä tahi teinipissisvaatteita. Jos kumpikaan ei maistu, ollaan ongelmissa: toivon Espanjanmatkani ratkaisevan monta ongelmaa tällä saralla.

Ja vielä: The Fountain kannattaa katsoa. Aronofsky nousi kärkeen ohjaustyylillään Jarmuschin, Ang Leen ja Greenawayn seuraan. Minäpä menen katsomaan ensi viikolla appelsiinipuita ja nauttimaan kansainvälisistä Cava-päivistä, joten aurinkoa huhtikuuhun!