Osa 261: Fundamentalistikritiikkiä ja muita tärähtäneitä juttuja (tammikuun tuulesta)

 

Työelämässä tuulee: kyse on eräänlaisesta leikistä, jossa torvi soi ja juostaan jakkaroiden ympäri. Kun torvensoitto loppuu, on oman pepun syytä olla jakkarassa kiinni - ne, jotka jäävät ilman, putovat leikistä. Sellaista on IT-ala. Xitutuskäyrät ovat käyneet punaisella muutamia kertoja, vaikka olen alunperinkin tiennyt, mille alalle ja mihin firmaan lähdin töihin. En taida voida syyttää muita kuin itseäni, jos en aikoinaan tajunnut valita stabiilimpaa ammattialaa.

Mitä tähänkin voi muuta todeta kuin lyhykäisesti Very Human. (Nokialaiset ymmärtävät vitsin, mutta heitä tuskin naurattaa...)

Ymmärrän, etten ymmärrä

Maailmassa on olemassa sellaisia helvetin hyviä ihmisiä, jotka suvaitsevat kaiken ja osoittavat ymmärtämystä joka suuntaan. Minä en ole niin hyvä ihminen. Minulla usein tuppaa ymmärrys loppumaan tiettyjen ihmisryhmien toimintaa tuumiessa.

Esimerkkeinä mainittakoon äänekkäimmän vähemmistön lapsiperheet, uskovaiset ja muiden ideologioiden hihhulit. Kyse on näissä kaikissa siitä älämölöä pitävistä fundamentalisteista, ei normaali- ja tervejärkisistä taviksista.

Lapsifundamentalisteista

Äänekkään vähemmistön lapsiperheet vaativat monessa paikassa erityiskohtelua, etuoikeuksia ja vahingon sattuessa syyttävät muita vainoamisesta. Kun perheen pikku Teuvo kirkuen riehuu kaupassa ja vetäisee karkkihyllyn päälleen, vika on kaupan, koska eivät ole ruuvanneet hyllyä betoniin pikku-Teuvojen suojelemiseksi. Puheeksi ei tule kertaakaan se, että pikku-Teuvolla on yksinkertaisesti älyrajoitteiset vanhemmat, joiden idiotismin takia pikku- Teuvosta kasvaa egosentrinen kusipäähäirikkö.

Kun pikkupiltti yrjöilee kylpyläosastolla, siitä tulee erinomainen jymyuutinen kylpylöiden halpamaisesta paskamaisuudesta ja lapsivihasta. Kuka hemmetti vie oksentelevan vekaran kylpylään riehumaan? Aivan, ne idioottivanhemmat, joiden mielestä ripulikakankin lillunta kloorivesialtaan pinnalla on ihana asia. Esteettinen ja oikeutettu.

Yksi absurdiaa hipova ilmiö lapsiperheissä ovat nämä tyttöjen ja poikien vaatteet. Äityli myy vaatepakettia 74-senttiselle pojalle - myytävänä on beigeä potkuhousua, punaista hupullista takkia, sinireunaista vauvapaitaa. Yritin katsoa kuvia kauan ja tarkasti, mutta en mitenkään tajunnut, miten vaatteet olivat epäsopivia tyttövauvalle. No, kuten Ylen keskusteluohjelman juontaja älähti raskaana olevalle naiselle, joka kertoi ettei tiedä syntyvän lapsensa sukupuolta, "...no ettehän te sitten voi ostaa MITÄÄN lapselle etukäteen!!!"

Tällaiset ihmiset muuttavat kaupungin keskustaan ja alkavat rääkyä, että liikenteen tulisi seisahtua klo 14-15 ja klo 22-07 heidän pilttinsä nukkuma-aikoja kunnioittaen. Tupakkaa ei saa polttaa samalla hehtaarilla ja pihalta on riivittävä istutukset, jotta heidän pilttinsä mahtuu siinä pyöräilemään. Kanssaihmisten inhotus näkyy pilttiä katsellessa, mutta eivät he pilttiä vihaa - siksi lapsivihasta on turha puhua. He vihaavat syvällä sydämessään viattoman piltin vesipäisiä vanhempia.

Aamulehdestä olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua, jota käydään lasten kotiäitiyden tukemisesta: kun puheeksi tulee raha, jostain ilmestyy aina äityli tai kaksi, jotka huutavat "KOTIIN JÄÄMINEN ON ARVO- EIKÄ RAHAVALINTA" mikä poikkeuksetta tarkoittaa, että huutavien äitylien perhettä elättää isotuloinen mies tai että he itse saavat runsasta ansiosidonnaista äitiysrahaa tai että he ovat isorikkaan perheen perijättäriä. Tähän huuteluun myös poikkeuksetta vastaa katkerana äiti, joka on vastoin tahtoaan joutunut menemään töihin, koska muuten lapselle tulisi nälkä.

Fundamentalistit ulosteenlevittäjät

Omaan napaansa tuijottavien lapsiperheellisten vastapainona toimivat oman hauvansa peppuun päänsä haudanneet koiranomistajat, jotka kusettavat ja paskattavat koiraansa *aivan mihin huvittaa* miettimättä sekuntiakaan, onko muiden kiva kävellä paskassa. Ei, se ei auta yhtään, että koira paskantaa puistonurmikolle tai metsäpolulle (eikä keskelle jalkakäytävää) sillä nurmikolle pitäisi saada lasten telmiä ja poluilla pitäisi voida ihmisten kirmata. Enkä tiedä, miksi ihmeessä koiran pitää saada kusta pihojen ja katujen vieruskinoksiin.

Minä vielä joku kerta seuraan jotain koiranomistajaa kotiovelle (hänen koiransa paskat kerättynä pussiin) ja soitan ovikelloa: "TEILTÄ TAISI TIPPUA JOTAIN TUONNE TIELLE!" Grrrrrrrrrrrr.

Ei ole Sorsapuistossakaan vuosiin enää voinut mennä piknikille tarkistamatta nurmikkoa, sillä lähes joka läntillä on paskaa. Tekisi mieli hieroa näiden koiranomistajien nenää jätöksiin, mutta tuskin ne siitä oppisivat.

Fundamentalistiuskikset

Kun näistä on päästy, siirryn näihin uskovaisiin, joilla ei jumalinen möly pysy mahassa mitenkään.

Islamilainen puolue Suomeen: tavoitteena on kuulemma " Hyvän edistäminen ja pahan poistaminen". Hyvää on siis miesten ylivalta ja pahaa mm. naisten sukuelimet KOKONAISUUDESSAAN ja miesten esinahka. Sillä viisii! On aidosti jännää, että islamilaisen puolueen puolestapuhujat pitävät turpansa visusti kiinni, mitä tulee naisten "ympärileikkauksiin" eli naisten sukuelinten ja seksuaalielämän totaaliseen silpomiseen ja tuhoamiseen. Naisen asema noin yleensä islamilaisessa kulttuurissa on myös asia, josta ei kannata mitään puhuakaan, ettei joudu nk. helvetin heikoille jäille.

Jostain hyökännee joku islamilainen selittämään, ettei ympärileikkaus oo niinku islamin juttu - no onhan se! Islamilainen juttu on myös naisten huivitus, kehon peittäminen ja alisteinen asema miehen rinnalla: sen kieltäminen on täyttä puppua ja itsepetoksena jo hysteeristä kokoluokkaa.

Eikä noita tiettyjä kristittyjäkään voi päästää liikkumaan maailmalla. Yksikin oli käynyt katsomassa Tampereella irlantilaisen tanssin Riverdance-shown. Seuraavana päivänä nimimerkki "Kristitty" inisi Aamulehdessä, että voi kauheeta kun siellä sellaisia pahoja voimia esiteltiin, voi kauhean kauhean kauheeta. Kyse oli siis kelttiläisen mytologian elementeistä shown lavastuksessa. Tällaisen kristityn mielestä kaikki menneet ja tuhatvuotiset kulttuurit ja historiat pitää hävittää: olisi kivempaa, kun irlantilaista tai intialaista tanssia hiipotettaisiin Jeesus-lavasteissa ja virren tahdissa. Tämä kristitty ei varmaankaan voi harjoittaa matkustelua: sehän saisi Tokion temppeleissä ja Egyptin pyramideilla shokin pimeiden voimien esittelystä.

Sitten eräs piispaehdokas Nokialta. Kirkkoinstituution valta siis maistuisi Markulle. Hänhän on tunnettu mm. Nokia mission Sotakoulusta, joka on ollut keskeinen hilpeytys järjissään oleville ihmisille. Jotain kertoo sekin, että näin piispanvaalien alla ovat Sotakoulun linkit kadonneet (http://sotakoulu.nokiamissio.fi ei toimi enää). Hyvää juttua aiheesta kumminkin Watchmanilla ja myös Wikipediassa. Onneksi sentään piispakandimme saarnoissa sotakoulun henkeä löytyy

Muita tärähtäneitä juttuja

Hylätylle aviomiehelle 500 000 euroa . Mies siis totesi haninsa löytäneen rahakkaan uroon, joten toki siitä pitää saada korvaus. Nainen vei lapset mukanaan eikä miehellä ollut muuta elätettävää kuin itsensä ja kolhiintunut egonsa. Tästä ei nettipoikien "tasa-arvo"palstoilla jutella:) Eikä kyllä tästäkään tai sille keksitään äkkiä joku hieno selitys tyyliin "naiset ei vaan osaa vaatia" (ja toisaalta naiset vaatii aina liikaa...logiikka go-go!:-)

Ruotsalaista uimahallipolitisointia. Koska asialla on muutamakymmenpäinen akkalauma, tätä uutisoidaan *feministien* aikaansaannokseksi. Tämän jälkeen jokainen feministi Suomessa kuulee ihmisiltä pitkän aikaa mukanokkelia letkautuksia tyyliin "sähän oot femmari? näytä tissis hei, ei kai siihen uimahallii tarvita ehe ehe". Se on totta, että eiväthän nykyajan bikinit mitään juuri peitä muutenkaan ja sekin on totta, että tisseistä on tehty yliampuvan iso lääh-lääh-juttu. Mutta tuskin se ratkeaa sillä, että kaikki lähtevät yläosattomina uimahalliin.

Nettipoikien "tasa-arvo"kerholle pähkinä: Jos naisystävä myöhemmin lahtaa miehen, sanotteko siitä, että se oli kokonaan miehen oma syy ja mies sen ansaitsi? Näemmä löytyy miehistäkin esimerkkejä siitä, että kaiho rajatilaiseen suhteeseen on suuri.

Tämä pisti hieman miettimään. Olenkos minä todellakin ainoa, joka on käsityksessä, että jossain vaiheessa ikää runkkaus on maailman viilein juttu ja että huhu kuristamisen aiheuttaman hapenpuutteen orgasmia voimistavasta vaikutuksesta on levinnyt laajalle? Darwin Awardhan noista pitäisi myöntää, mutta jotenkin en kykene muuta kuin puistelemaan surullisena päätäni. Seksuaalinen vietti voi viedä hengen (ottamatta kantaa siihen, oliko se todella juuri tämän yksittäisen onnettomuuden syy).

En ihmettele bloggaajia, jotka eivät ole lähteneet iltapäivälehtien maksetuksi blogiorjaksi. Nuoren naisen mieli antaa hyvää laatuesimerkkiä. Ehkä kirjoittaja on maahanmuuttaja - muuten en voi tajuta, miten noin huonoa suomen kieltä saa aikaan. Pari lausetta luettuaan ei enää voisi vähempää kiinnostaa, mitä mimmillä oli muka asiaa - sitä haluaa vain päästä eroon moisesta tönkköpashasta. Toisaalta ei tätä suomen kielen rappiota voi ihmetellä, jos iltapäivälehdet itse puhuvat "sokkikloorauksesta". Että sitä joutui niinkun sokkiin entisen shokin sijaan?

Blogikirjoista

Ihan hauskaa juttua Miskalla. Tosin nauroin ilmaisua "kohtalainen menestys". Jos esikoiskirja myy Suomessa tuhat kappaletta, se on hyvin. Omalla kohdallani en voi olla muuta kuin hiton ylpeä, iloinen ja tyrmistyneen onnellinen "Selibaattipäiväkirjat"-opuksen vastaanotosta.

Myös Mari Koo kirjoittaa blogikirjoista, josta paljastui minulle uutta asiaa. Vähän alkoi huolestuttaa, että blogipohjalta syntyneistä kirjoista tehdään oletusarvoisesti heppoista viihdettä - ikään kuin blogitausta itsessään olisi jotenkin halventava ja laatua laskeva. Tottakai näistä sosiaaliporno-seiskalehti-henkisistä blogeista tehdään kirjoja myös (ne myyvät varmasti ottaen huomioon suomalaisten älymystötason keskiarvon) mutta myös hyvin kirjoitetuista, vakavista blogeista voi tulla kirja. Verkkotekstin kirjaksi muuntaminen on helvetinmoinen työ: itse editoin eli käytännössä kirjoitin alusta uudelleen kirjaani vuoden ajan. Blogi ja kirja ovat täysin erilaisia tekstillisyyksiä, siksipä "blogikirja" jo käsitteenä vähän surettaa.

Kun seuraavan kerran päivitän, toivon totisesti, että tiedän jotain enemmän työkuvioista ja vähän muistakin tärkeistä kuvioista. Tammikuu on näemmä minulle melkoinen kärsivällisyyskoulu. Koitetaan kestää, kesään on enää vajaat viisi kuuta.