Osa 254: Sairaskertomus

 

Tätä ei kannata lukea, ellei itsellä ole mystisiä niveltulehduksia tahi muita reumaoireita. Kunhan nyt vaan kerron oman sairas vääns' -tarinani.

Reumaattista

Kolme vuotta sitten vasen ranteeni kipeytyi. IT-alan hommissahan se on tavallista kuin nörtille näytönohjaimen ajurien asennus. Mobilatia ranteeseen, eiköhän se siitä. Ranne pentele oli kipeä ja turposi. Samaan aikaan tulehtui ja turposi toisen käden etusormen rystynen.

Tulehduskipulääkettä, sairaslomaa, lepoa, kylmää.

Sitten tulehtui ja kipeytyi toinenkin ranne. Magneettikuvat ja reumatologille. Verikokeita: ei tulehdusarvoja koholla, ei reumatekijää, ei mitään. Tästä looginen päätelmä on, että pakko sen on olla reuma.

Ranteet ja pari, kolme sormien niveltä on ollut kolme vuotta tulehtuneena: tulehdus vaihtaa paikkaa - yhden nivelen parantuessa tulehtuu toisesta kädestä joku nivel. Kas, hyppyreuma!

Mikään verikokeissa tai fyysisissä oireissani ei viitannut reumaan. Minulla ei ole reumalle tyypillisissä nivelissä tulehdusta, minulla ei ole reumalle tyypillistä leposärkyä (vaan ainoastaan liikekipu), ultraäänikuvissa ei voitu edes havaita nestettä siellä, missä turvotus ja tulehdus silmällä katsoen oli.

Kipeinä aikoina itkin aamulla keittiössä, koska vesilasi ei pysynyt kädessä, vesihanan avaaminen sattui liikaa, paitojen napittaminen oli mahdoton tehtävä.

Kolme vuotta on asiaa tutkittu reumapoleilla ja muissa instansseissa. Aloitettiin näemmä koekaniinijakso: syö tyttö hyvä oksikloriinia, salazopyriinia, kortisonia, metasolusalpaajia. Jos et syö, joudutaan nivelkalvo polttamaan hapolla tai jäykistämään koko nivel lopuksi ikää.

  • Oksikloriini 8kk ja 6kk: ei apua.
  • Salazopyriini: 2 viikon jälkeen munuaiset menossa sököksi, ihottumaa, kuumetta. Annos oli vasta 50% aiotusta.
  • Kortisoniin ja metasolusalpaajiin olen sanonut ei kiitos.

Koska kieltäydyin rankimmista reumalääkekuureista, minut leimattiin hoitovastaiseksi. Vasta viime keväänä työterveyslääkäri ymmärsi minun pointtini: en ole hoitovastainen vaan koemielessä vailla diagnoosia hatusta vedetyn hoidon vastainen, mikäli hoito aiheuttaa enemmän ongelmia kuin pystyy ratkaisemaan.

Ainoa löydös ja potilas on nuija

Ainoa löydös oli perkeleellisen korkea kilpirauhasen vasta-ainearvo keväällä 2007,(TPO-Ab, viitearvo 0-60, minulla 882). Toinen kilpirauhasen vasta-aine (Tyms-Ab, viitearvo 0-400, minulla 25 000) oli vuonna 1997 koholla, kun krooninen nokkosrokkoni puhkesi. Söin kaksi vuotta tyroksiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan 90-luvulla. Reumatologit ovat todenneet jo kroonisen nokkosrokon olevan autoimmuunitauti kuten reumakin on. Kuten on myös kilpirauhasen autoimmuunitulehdus. Kilpirauhasen autoimmuunitulehduksen yksi oireista on niveltulehdus.

Tiedän muutkin oireet vanhastaan (koska vajaatoimintaahan tuo kilpirauhaseni on ennenkin harrastanut ja tyroksiinilla sitä korjattiin): tukka lähti rajusti, ääni oli käheä, Väsytti, paleli, kaulalla oli kipua. Lääkäri totesi kilpparin suurentuneen. Ultraäänessä löytyi kilpirauhasesta myhkyjä.

Tästä minä menin maallikkona päättelemään, että vika voisikin olla kilpirauhasessa. Että hoito pitäisi kohdentaa siihen eikä nivelreumaan, josta ei ole näytön häivääkään. Minäpä olin nuija!

Kun kyselin endokrinologilta asiaa, minulle vastattiin: "Meillä ei harrasteta oireenmukaista lääkitystä". Aha. Reumasta ei ole todisteita, mutta oireita lääkitään hengenvaarallisinkin kuurein puolipakolla - kilpirauhasongelmista on todisteita ja historiaa, mutta sitä ei lääkitä. Selevä.

Reuma vai rauma?

Olen kuluneen kolmen vuoden aikana turhautunut, ärtynyt ja suivaantunut niin monta kertaa, etten jaksa enää edes muistaa huippukohtia. "Hoitovastainen", voi helkatin helkatti! Minä, jos kukaan, olen motivoitunut ja halukas hoitamaan itseni terveeksi! Kyseessä on minun elämäni ja minun työkykyni.

Hankala potilas olen kyllä: en sano lampaana BÄÄ kun lääkäri tekee mielestäni tieteellisen metodologiankin puitteissa hätiköidyn tai perustelemattoman päätöksen lääkekuurista.

Länsimainen lääketiede on loistava asia, kun ihminen sairastaa oppikirjan mukaan. Kun verikoetulokset ovat standardien mukaisia ja kun jalka on poikki. Sitten kun kysymys on hiukankin oudosti oirehtivasta ja kokonaisvaltaisesta ongelmasta, länsimaisen lääketieteen guru joko a) hermostuu ("hankala ja ikävä potilas! taatusti keksit nuo oireet ja olet tahallasi pirullinen!") tahi b) alkaa arpoa summamutikassa ("kokeiles tuota, jos ei auta, kokeillaan tätä tai kolmatta") tahi c) laittaa hanskat naulaan ("no ei sua voida auttaa, koita kestää!")

Toki äskeinen lausuntoni koskee ainoastaan 90% lääkärikunnasta: se 10% on sitten aivan toista maata, heitä arvostan silinteri ojossa siitä, että jaksavat myöntää inhimillisyytensä, ottaa selvää, keksiä uusia keinoja, ottaa asiakas vakavasti ja tosissaan ja pyrkiä helpottamaan tilannetta. Myös reumatologeissa ja reumapolilla on ollut todella hyviä, ystävällisiä ja asiallisia lääkäreitä, jotka ovat kunnioittaneet päätöstäni selvitä ilman raskasta lääkekuuria.

Huuhaahumanisti parani

Koska olen huuhaa-humanisti eli vallan avomielinen yksilö, kun kyseessä on oma terveyteni, olen etsinyt apua niin länsimaisesta, kiinalaisesta kuin intialaisestakin parannussuuntauksesta.

Akupunktio poisti käsivarren jumit, osteopatia hoiti käsivarret kuntoon, jotta eivät ainakaan pahenna sormien kuntoa.

Intialainen lääketieteen suunta ayurveda ohjasi minua oikeaan suuntaan, koska sen avut perustuvat lähinnä elämäntavan ja ruokavalion oikaisemiseen. Uni ja ruoka, niiden aika ja sisältö on kovasti tärkeää.

Tein muutamia kokeiluja ja kappas vaan: kun en syö viljoja enkä tärkkelystä, nivelten tulehdukset katoavat 85%:sti, kipu laantuu ja liikkuvuus paranee. MINÄ OLENKIN TÄRKKELYSINTOLERANTIKKO!

Tärkkelysintoleranssista löytyy meteliä ja asiaa ruotsiksi ja englanniksi, suomeksi ei juuri ollenkaan. Tärkkelyksen ja niveloireiden kannalta on aika tärkeä linkki Reumaliiton infosivu . Lääkärit hymähtelivät minulle, kun kerroin tärkkelyksen pois jättämisen parantaneen niveltulehdukseni lähes kokonaan.

Punaista tai valkeaa lihaa en ole syönyt 15 vuoteen muutenkaan, mutta nivelten tulehdukset ja kivun äärimmilleen poksauttavat ainekset ovat tässä:

  • peruna (tosi paha)
  • maissi, maissitärkkelykset (tosi paha)
  • muunnetut tärkkelykset eineksissä ja ruuissa esim. E1451-kamat (paha) kuten tärkkelyssiirapit yms.
  • viljan tärkkelykset eli jauhot etc. (paha)
  • bataatti, arrow-juuri, ohrakkaat, quinoa, olut, pasta, suurusteet, leivät, leivonnaiset etc.
  • pieninä määrinä siedettävissä: kokojyväruis, riisi, spelt-vehnä.
  • ei testattu erikseen: tattari, hirssi, amarantti
  • yllätys: seitan (vehnän *gluteenista* eli "proteiinista" tehty lihannäköinen valmiste, jossa ei tärkkelystä) - sitä voipi syödä kohtuullisesti.

Ei minun vatsani tärkkelyksistä suutu, minähän olin 20 vuotta raavas pastansyöjä - enkä juuri muuta syönytkään. Kyllä minä edelleen kaipaan tärkkelyspitoisia ruoka-aineita ja välillä syönkin, mutta maksan siitä vuorokauden ärhäköillä nivelkivuilla ja -turvotuksilla.

Taivaan kiitos kaupoista saa ihanaa dajm-kakkua, joka on tehty mantelijauhopohjaan. Taivaan kiitos mantelijauhe on olemassa. Taivaan kiitos pieni sokerimäärä ei aiheuta reaktioita.

Mitäs nyt?

Olen nykyään kunnossa. Sormet ovat herkät reagoimaan - niitä pitää miettiä, mutta kestävät 8 tunnin työpäivät tietokoneen näppiksellä. Tärkeä edistysaskel on ollut myös Rollermouse .

Sormien puristusvoima on tosin yhtä hyvässä kunnossa kuin keskiverrolla 80-vuotiaalla. Mutta eipähän satu. Saan kirjoittaa. Pystyn joogaamaan. Pystyn pukeutumaan ja keittämään espressot itse omin käsin.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen paras ja ensisijainen terveydenhoito on hänen oma ymmärryksensä kehon ja mielen toiminnasta sekä tuon toiminnan varmistaminen oikeilla elämäntapavalinnoilla. Ravinto on valintojen kärkisijoilla: ravinto on lääkettä tai se voi olla myrkkyä. Pitäkää hulluna, jos siltä tuntuu - ehkä te ymmärrätte minua paremmin, kun ja jos sairastutte hieman keskiarvoista poikkeavalla tavalla. Hullu, ehkä, mutta ainakin olo on parempi kuin kolmeen vuoteen:)

Mitäs myöhemmin?

Elelen eteenpäin. Voi olla, että oireet pahentuvat jossain vaiheessa ja tauti muuttuu oikeaksi reumaksi. Voi olla, että ei. Olen kahlannut kolme vuotta sellaisen hämmennyksen, epätietoisuuden, selvilleottamisen, turhautumisen, hoksaamisen ilon ja löytämisen riemun maailmassa, että usko omaan itseen ja itsehoidon mahdollisuuksiin on kasvanut väkisinkin.

Rohkeutta ja sitkeyttä kaikille, jotka kahlaatte samoissa maailmoissa.