Syystympiö ja Asperger-kandi

 

Minulla on syystympiö. Osa tympiön syistä on oikeitakin, osa taasen jotain, jonka voisi tietty sivuuttaakin, jos olisi saatanan hyvä ihminen.

Pahin tympiön syy on se, että aika läheisessä Mahdollisessa Maailmassa elää myös Minttu, mutta se Minttu muutti juuri omaan taloon, jossa on pihasauna, puutarhaa, metsänreunaa ja omenapuu. Kivat sille, mutta kun minä AISTIN sen Mintun touhut: minä tunnen aamuisin, miltä tuntuu istua oman talon rappusilla aamukahvilla ja savukkeella. Miltä näyttää kosteassa ilmassa utuinen metsänreuna auringon laskiessa.

Tuon aistiminen tekee kipeää. Luen tarkasti Etuoven ja Asuntopörssin ja mietin, kuinka paljon pitäisi voittaa lotossa.

Tympiötä aiheuttavat myös oma ryhdittömyys tahi aikaansaamattomuus, keskeneräiset tehtävät, henkiset hyvästijätöt, eiainaniinkivat muutokset, kiireen tuntu, etäinen olo...

Kaikilla on Asperger

Vuosituhannen alussa aloin jo hermostua, kun puolet tietämistäni ihmisistä diagnosoivat itselleen Asperger-syndrooman. Osa huomasi olevansa kaksivitosena autisti ja vielä löytyi muutama itselöytöinen Savant-persoonakin. Kaikki huomaajat olivat täysin sosiaalisesti kyvykkäitä yhteiskuntakelpoisia työssäkäyviä kansalaisia ilman merkittäviä psyykkisiä oireita tai ongelmia.

Minua ärsytti. Ärsytti ihan perkeleesti.

Ok, kuvitellaan, että on olemassa kaksi vauvaa: toinen on Normaali ja toinen Asperger-syndrooma-taipumuksinen. Elämän myötä Normaalista sukeutuu hiljainen ja tavallinen muusikko. Toisesta tulee sosiaalinen tutkija. Voidaanko sanoa, että sosiaalisella tutkijalla on Asperger, koska hänellä on vaikeuksia ilmaista tunteitaan? (No niin on introvertilla muusikollakin!)

Oikeus länkyttää Asperger- tai autismidiagnoosista kuuluu mielestäni niille ihmisille, joille nämä em. poikkeavuudet ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat jatkuvasti mittavaa sosiaalista ja yleiselämällistä haittaa.

Jos elämä sujuu, on kumppania duunia kavereita harrasteita, ei kyse ole Asperger-syndroomasta, vaikka näitä oireita nyt vähän jossain vilahtaisikin. Ihminen on tällöin kuntoutunut taustoistaan ja pärjää. Sen sijaan ihminen, jolla on lähtökohtaisesti Normaali tausta, saattaa alkaa potea pahoja ongelmia, jopa aspergermaisiakin. Ja jokainen, joka on tavannut edes pari Aitoa Aspergeria, tietää mistä on kyse.

Asperger ma oon?

Kaikki meistä ovat kokeneet poikkeavan ja vaikean lapsuuden, nuoruuden, kouluiän tai aikuisuuden. Kaikilla oli hankalaa ja ilmaisu meni metsään ja kukaan ei snaijannut mitään.

Kun luen Aspergerin oirekuvausta, voin nyökyttää lähes joka kohdassa, paitsi se, että kaoottisissa tilaisuuksissa ja sosiaalisissa tilanteissa olen kuin kala vedessä tai hirvi metsässä.

Juu, en minä ymmärrä Telluksen asukkaita. Lauon toistuvasti sammakoita eli liian syvälle/oikeaan osuneita asioita. Minä en tunne ketään tuttuja kadun vilinässä, koska en katso kasvoja: kuljen omissa ajatuksissani. Huumorini on himmeää ja monien mielestä osoitus kieroonkasvaneisuudestani. Nauran usein väärässä paikassa, ja mitä väärempi paikka, sitä vaikeampi minun on saada tyrskintäni kuriin. Reagoin emotionaalisesti vaikeisiin tilanteisiin usein hillittömällä naurulla (sosiaalinen killer, voin kertoa).

Kerron hauskoja juttuja, koska pidän iloisista kasvoista ympärilläni. Loukkaan ihmisiä tajuamattani ja otan heidän puheensa kirjaimellisesti. Olen kuulemma itsekeskeinen, kylmä ja tunnevammainen (ainakin ex-tuttujen mielestä), koska en osaa kivasti itkeä tihuuttaa oikealla hetkellä ja huumorini on outoa. En ole koskaan osannut itkeä oikealla hetkellä. En osaa ylipäätään useinkaan ilmaista oikeaoppisesti oikeaoppisia tunteita oikeaoppiseen aikaan. (Tästä aiheesta tuntuu monilla ihmisillä olevan vallan selkeä oppikirja kainalossa.)

Koko aiemman litanian jälkeen ajatukseni on edelleen "So? Mitä sitten?" Tunnen hemmetin monta ihmistä, joka voi jakaa nämä erillisyyden, outouden, vierauden ja yksinäisyyden tunteet kanssani.

Jatketaan: juu, nuorena olin usein masentunut ja ahdistunut. Olen altis näille kummajaisille nykyäänkin - siksi joudun pitämään itsestäni huolta Kyllä, aistiherkkyyksiä on: en kestä meteliä, kovat äänet aiheuttavat minussa rajun stressi- ja ahdistusreaktion. Suorastaan VIHAAN korkeita kovia ääniä ja piippauksia ja vihlovaa kiljuntaa tärisevään raivoon asti. Ahdistaa ja tekee pahaa, jos ihmisellä on kimeä, kirskuva tai raastava puheääni. Pidän matalista ja samettisista puheäänistä. Kun konsertissa joku laulaa tai soittaa alavireisen sävelen, se tuntuu lähes fyysisen kivun kaltaisena ahdistuksena. Ihoni on ääriherkkä kosketukselle, joten saumat ovat kirous ja kangaslaadun on oltava pehmeä ja luonnonkuitua. Vedessä ei ole mitään vikaa, ellei se ole kylmää.

On tuon jälkeen vallan selvää, miksen pidä kirkuvista lapsista tai harkitse vakavissani lapsiperhe-elämää. En kyllä noin muutenkaan tajua, miksi lapsiperheet eivät hillitse laumansa mölytasoa millään tavalla: olen miettinyt, oppivatko nuo piltit koskaan puhumaan normaalilla äänentasolla, kun sitä ei heille näemmä ollenkaan opeteta.

Jatketaan. Uppoan alituiseen omiin ajatuksiini ja maailmoihini. Matkustan pään sisässä jopa samaan aikaan, kun muka keskustelen ihmisten kanssa. Olen toisinaan kauhean vähän aidosti läsnä. Olen tietokoneella molempikätinen ja teen monia asioita paremmin vasurilla, vaikka oikea on hienomotorinen kätöseni. Olen motorisesti ja koordinaatiokyvyltäni kömpelö ja hidas oppimaan: siksi olen tanssinut ikäni, koska muuten en oppisi ristiaskelta vuodessakaan. Puhun vilkkaasti ja käytän värikästä kieltä. Rakastan lukea aikataulujen lisäksi sanakirjoja ja opetella älyttömiä fraaseja vierailla kielillä: ensimmäinen sanontani hollanniksi oli "juustopää". Minä en useinkaan ymmärrä, milloin minulle vittuillaan tai milloin minua on jo kauan sorsittu näkyvästi: luultujen ystävien seurassa uskon pelkkään hyvään ja tämän takia joudun usein pettymään ihmiskuntaan.

Oirekuvasto sopii lähes täysin: suurin osa oireista on sellaisia, joiden kanssa olen joutunut painimaan ja treenaamaan asioita paljon. Joudun hillitsemään itseäni ja keskittymään painokkaasti. Jotkut asiat ovat työläitä ja vaikeita, toiset tulevat luonnostaan ja herättävät ihailuakin. Jälleen kerran "So? Eikös melkein kaikilla ole samanlaista?"

Minulla on duuni, kumppani, kavereita ja harrasteita. Elämäni on hyvää ja pärjään. Lapsuuden Asperger-tausta saattaa olla totta, ja taipumus väikkyy kulman takana, mutta minä pärjään pirun hyvin. Siksi minusta Aspergerista voisivat voihkia ne, jotka siitä oikeasti kärsivät ja ovat elämässään sosiaalisesti ja psyykkisesti hukkateillä. (Ironista on, että ne oikeat osa- tai kokopäiväAspergerit eivät asiasta vouhota eivätkä voihki - itse asiassa he usein kieltävät koko asian viimeiseen saakka, ja myönnettyäänkin asian eivät ole sitä kuuluttelemassa.) Juu, tässä tällainen turha puheenvuoro ja kiitos kuulemiin.

Linkkejä ja kommentteja

Aidosti aito tasa-arvoblogi lopetti . Enkä yhtään ihmettele turhautumista ja väsymystä. Kiitos, että olit.

Tässä onkin pientä purtavaa monellekin ihmiselle: naisjohtajien yritykset menestyvät reilusti paremmin kuin miesjohtajien yritykset , kokoluokasta riippumatta. Pistää miettimään, vai mitä?

Tampere on ihmeellinen ja ihmisrakas paikka. Mitenkäs se nyt menikään: Taysin lastenosastoilta riivittiin 1,1 miljoonaa euroa pois - säästöä katsos - ja sitten tuohon Hämpin parkkiin löytyy kyllä se 16-20 miljoonaa heti ja tää on kans pakko saada! .

Vanhainkodissa oli sadan hoitsun vaje, mutta kaipa sinne viisi riittää paikkaamaan tilannetta. Säästäkää lasten syöpäklinikalla! Nyt loppui teinien rellestys ja otetaan nuorisotilat pois! Ei meillä ei nyt oo teidän pikku psykootikkonuorelle tarjota terapiaa, vuoden määrärahat on jo käytetty. Hoitakaa te kuulkaa omaishoitajat omaisenne vaan ilmaiseksi, kun kerran haluatte! Ei oo rahaa, pitää säästää - ai mutta PARKKIHALLI ja JÄÄKIEKKOHALLI, tottamooses!!!!

Joinain hetkinä ja päivinä pitää tehdä vain siten, että katsoo, kun jollain homma kulkee: Mal Webb.