Osa 250: Juhlajulkaisu?

 

Aika on mennyt työelämään tottumisessa (loma heivauttaa aina päänupin uskomaan, että elämä voisi olla ihan vain sellaista) ja näppien kanssa taistellessa (joiden hetkellinen parantuminen saa päänupin uskomaan, että elämä voisi olla ihan vain sellaista). Realiteetit tulevat toisinaan kumminkin paraatina vastaan, mälsät faktat soittavat vetopasuunaa ja velvollisuuskuoro ulvoo neliäänisenä. Niin se käy.

Tekijänoikeus eli kuluttajankusetus

En ikinä tule antamaan tälle yhteiskunnalle anteeksi Lex Karpelaa, jonka takia omista maksetuista tuotteista nauttiminen on toisinaan rikollista.

Minulla on rahaa ja minä ostan levyn: teini-ikäisellä kummilapsellani ei ole rahaa ja siksipä tahtoisin hänelle polttaa levyn kuunneltavaksi. Mutta kappas, jos niin teen, olenkin rikollinen. Niinpä on lain mukaista jättää teini itkemään ja kopioimaan levy jostain muualta - tekijänoikeuslain mukaan teinit ostaisivat kyllä rahattomanakin levyn, jos ei sitä joku halvatun rikollinen kummitäti heille kriminaalisti polttaisi. Jepujee.

Tässä suositeltava sivusto luettavaksi, kun alkaa napata kuluttajankusetuslaki otsalohkoon. Sieltä löytää muun muassa näin hilpeitä tarinoita siitä, miten "laki" "toimii".

Näin tälleen kirjailijana on pakko todeta, että lähetin henkilökohtaista sähköpostia kirjankierrätyslistan pitäjälle: kiitin ja kumarsin, olin iloinen ja onnessani! Kiitos, että kierrätätte kirjaa ja sen ansiosta sen lukee 20 ihmistä yhden sijaan! Juu, ehkä minulta jää sen takia parikymmentä euroa saamatta rojalteina, mutta eihän jumankeka kirjailijuus mikään pääelinkeino olekaan kuin Hotakaiselle ja Tervolle (joista ainakin toinen hyppää telkussa ansaitsemassa lisää:) Kirja on tehty luettavaksi ja levyt kuunneltavaksi.

Minä uskon siihen, että kirjan/levyn jakaminen laajalle tuottaa uusia ostajia (jos kirja/levy on sen väärti). Siksipä tämä Lex Karpela ei taida suojella muita kuin huonojen teoksien väkästäjiä: ilmaiseksi saatu kappale paljastaa, ettei siitä kannattaisikaan rahaa maksaa.

Katu poikki...ai eikö?

Viimeksi mesosin Tampereen absurdialandiasta, jossa Stockmann voipi päättää, että laitetaanpa ihmiset käyttämään julkista katua vain meidän aukioloaikoina.

Tässä addressi, jos tahtoopi ilmaista mielipidettään siitä, että katu on katu ja siitä kuljetaan jopa aamuyöllä kenenkään tavaratalokonsernin rajoittamatta, jopa siinä tapauksessa, että kadulla joskus istuskelee juoppoja. (Stockmann perustelee operaatiota juuri sillä, että koska kadulla istuskelee juoppoja, katu on parasta sulkea illoiksi, öiksi ja sunnuntaiksi.)

Ai mihin valtion raha ja budjetti venyy?

Valtion budjetista päätettiin poistaa tänä vuonna neljän miljoonan euron valtiontuki *lasten ja nuorten psykiatriselle hoidolle*. Näin käy, kun Kokoomus pääsee valtaan - mutta sitähän ei kukaan uskonut, kun ne niin nätisti puhuivat nuorista ja lapsista ja vanhuksista ja välittämisestä. Ennen vaaleja, juu.

Lapsilla ja nuorilla päät paukkuvat, hoidon tarve kasvaa jatkuvasti, mutta valtion budjetista ei riitä rahaa. Se budjetti kun on kireämpi kuin immen peppu.

Jostain syystä TÄHÄN RIITTÄÄ AINA RAHAA . Miljoonatolkulla. Moninkertaisesti sen verran kuin hätääkärsivien lasten ja nuorten hoitoon. Mietitäänpä sitä hetki ja sen jälkeen sitä, ketä tuli äänestettyä. Onneksi olkoon, Kokoomuslaiset!

Sitäkin on hyvä syysillan tullen pohtia, kuinka paljon veromarkkoja me maksamme suurten puolueiden mällättäväksi. Voivoi kun meiltä loppui rahat, kun me pistettiin kauheat systeemit pystyyn ja biletettiin vaalitaistelun tuoksinassa - apua apua, rahaa tarttis lisää! Ja sitähän tulee. Kyllähän puolueen pitää saada muutama milli, tokitoki.

Jossain tuolla istuu kuusivuotias penska psykoosissaan ja jonottaa paikkaa osastolle, jonka ehkä saa ensi vuonna - kun ne itsemurhaa yrittäneet menevät etusijalle ja paikkoja ei ole. Ei ihme, että tässä maassa lapsetkin toisinaan tahtovat kuolla - ei tämä ole enää ihmisten paikka. Toinen esimerkki löytynee vammaisten hoidon puolelta ja kolmas vanhusten "kemiallisesta sitomisesta" laitoksissa.

Koiratappeluista

Erittäin hyvä artikkeli luettavaksi koiratappeluista . Avaa simmuja se.

Tampereella näin taas pari koiranomistajaa, jotka saavat muutaman ihmisen siirtymään koiravihaajien leiriin: kaksi viisikymppistä naista seisoo koiriensa kanssa kolmen kerrostalon keskiössä ja huudattavat koiriaan. Ne räksyttävät ja louskuttavat hullun lailla. Kun ne puhkeavat räksyttämään ihmisen nähtyään, toinen naisista puhuu jänskällä äänellä: "Mikä siellä menee? Voi että, mikä kumma? Hauku vaan, se tekee hyvää, hauku hauku!"

Tämä tapahtui lauantaina ja sunnuntaina klo 23.30-00.20. Hyvä hyvä, juuri näin!

Haarat auki ja kasvamaan ihmisenä!

Sain aamun parhaat huutonaurut. Jestas! Kiitos, Jyrki Lehtola!.

Heppu sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla ja mitä minä urisen kerran viikossa vaarattomissa piireissä.

Helvettiläinen, jos ei omasta elämästä tai itsen sisältä löydy iloa ja kasvua ilman kakaraa, jossain on vikaa. Sellaisen ihmisen ei minun mielestäni välttämättä kannattaisi edes lasta hankkia. Ja sitä ekan lapsen saaneiden itsekeskeistä ainutlaatuisuuden illuusiota ei jaksa oikein kukaan: lapsia on tehty, saatu ja niiden kanssa on eletty vuosituhansia, aikojen alusta, että eipä siinä nyt mitään niin ihmeellistä ole.

Ja mitä näkee näitä äityleitä, isyleitä ja lapsuleita tuolla maailmalla, keskimäärin he ovat vallan väsynyttä, kiukkuista ja apaattistakin porukkaa. Eivät aina, tietenkään, välillä ovat iloisia ja pirteitä. Ihan niin kuin kaikki me muutkin homo sapiensit.

Suomi, hyvinvointivaltio

Ainakin raiskaajat voivat täällä hyvin. Raiskatun blogi, jonka tämä merkintä särki jälleen sydämen . Eikö jumalauta näitä raiskaajia saa korvamerkittyä? Onko liikaa pyydetty, että raiskaaja saisi jonkin muun rangaistuksen kuin sen, että he joutuvat maksamaan väkivaltapanostaan saman verran kuin huoralle maksetaan vapaaehtoisesta yhdynnästä? Onko se edes rangaistus, mistä selviää muutamalla huntilla rahaa?

MIKÄ HELVETTI TÄTÄ MAATA VAIVAA? Oikeusvaltio, hyvinvointivaltio, tasa-arvo, ihmisoikeudet - MY ASS, paskapuhetta ja suurta tuubaa. Itkisin, jollen olisi raivoissani.

En ihmettele oman käden oikeuteen tarttujia. Oikeuslaitos ei oikeutta jaa, se silittää raiskareiden ja akanhakkaajien päätä. Minä silittäisin niiden päitä raskaalla rautalapiolla ellei se olisi ah niin kiellettyä ja väärin. Pitäähän sitä nyt pikkupippeleiden egokriisejä ja psykooseja ymmärtää, niillä on niin vaikeaa. Toivottavasti näillä raiskareilla on edes yksi kaveri, joka ymmärtää antaa entiselle kaverilleen kunnon selkäsaunan ennen välien katkaisua.

Kahdessadasviideskymmenes

Minun piti lopettaa tämä tähän osaan (näin mietin vuosi sitten). Tässä sitä nyt kumminkin ollaan. Ehkä minä vielä joku päivä saan aikaiseksi pistää tämän poikki ja perustaa uuden kirjan. Selibaattipäiväkirjan ensimmäinen osa ilmestyi 6.9.2002 eli 5 vuotta ja 4 päivää sitten. Huh huh!

Tarinakirjan vanhin jäljelle jätetty (lukuisten siivousten mukana meni vähän vanhempia) on 17.12.1996 päivätty. Melkein 11 vuotta sitten. Isompi huh huh.

Ajan kulua ei ymmärrä, se mittautuu konkreettisimmin siinä, miten erilaista elämäni oli vuonna 1996 tai vuonna 2002. Miten paljon parempaa se onkaan nyt.

Onnittelen itseäni 250:sta osasta ja kiitän lukijoita lukemisesta, palautteista ja mukanaolosta! Eipä tätä neljännestonnia olisi tullut ilman teitä siellä internetin äärillä.

Ai niin, ja juhlan kunniaksi vielä pari vuotta vanha linkki, joka aina jaksaa minua kikatuttaa: poikien Birdy-vimmaa. Jotenkin nuo kirjoitukset ja kommentit puhuvat puolestaan:-)

Syksyn mittaan apurahailen toisinaan ja kirjoittelen Kouvolan Sanomiin muutaman kolumnin. Tuntuu hyvältä syyskaudelta.

Syksyn kirpeyttä ja aurinkoa! Ja aivan upea näyttö siitä, että ihania asioita tapahtuu .