Osa 244:Parisuhdetutkimusta ja lähdön syitä

 

Pääskyt kir-kir-kir-kirmailevat taivaalla ja ilmassa on vihreän saniaismetsän tuoksu. Kesäkesäkesä.

Parisuhdetutkimus -> pashatuubaa

Aamulehden parisuhdekyselystä kirjoitteli mm. Mea . Tulihan tuosta Aamulehden artikkelista mieleen tietty vanha sanonta, että naisen on parempi olla kaunis kuin älykäs, koska mies tykkää ennemmin katsoa kuin ajatella:)

Mikä minua kovasti, kovasti hämmensi (vaikka tuo "tutkimus" muuten olikin yllätyksetön) oli "yllätys" miesten tyytymättömyydestä. (Eipä silti, muita hämmensi sekin, ettei Suopangin ja Kontulan sanomiset erottuneet toisistaan - kuka sanoi ja mitä, häh? Kuka on "tutkija" - Aamulehden vai tiedeyhteisön tutkija?)

"Asioiden kyselyn mukaan miehet ovat naisia useammin tyytymättömiä suhteeseensa. Tutkijan tämä yllätti, sillä yleensä naiset ovat kriittisempiä ja tyytymättömämpiä kumppaniaan kohtaan sekä aloitteentekijöitä eroissa.

Naisten kriittisyys voi johtua siitä, millainen kuva naisille luodaan rakkaudesta ja ihannekumppanista naistenlehdissä, romanttisessa kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Naisilla on kumppaniaan kohtaan enemmän ihanneodotuksia kuin miehillä. Usein naisen vaateet ovat mahdottomia. Pitäisi olla palomies-asianajaja, joka on kiinnostunut vieraista kulttuureista, osaa valmistaa herkullista ruokaa, tuntee viinit, vasara ja rengasrauta pysyvät kädessä. Hän on kohtelias, mutta hieman itsekäs, salaperäinen seikkailijarenttu, mutta mahtava isä tuleville lapsille.

Miehet hyväksyvät helpommin kumppanin epätäydellisyyden. "Ei väliä, vaikka ruoka maistuu hieman palaneelle, kunhan se täyttää mahan, pyöristyneet muodot häviävät hyvälle huumorille ja nalkutustakin sietää, kun seksiä saa säännöllisesti."" (Aamulehti, Asiat-liite 27.5.2007)

Onkohan Sanna Suopanki kohdannut vain marginaalisen lajin miehiä vai mistä ihmeestä hän tuollaisia juttuja repi? Tutkija Kontulako miehenä on tuota mieltä? Epäuskoinen kusinauru pääsi monta kertaa tuota lukiessa.

Miksikähän naiset ovat usein aloitteentekijöitä erossa? Johtuuko se naisten kriittisyydestä vai siitä, että heillä on kerta kaikkiaan palanut käämi miehen harjoittamaan jatkuvaan kriittisyyteen?

Mistä helvetistä tulee tuo auvoisa käsitys siitä, että miehelle kelpaa mikä vaan, kunhan pikkupikkuperusasiat ovat kunnossa? Että mies ei nalkuta, ei vaadi mahdottomia eikä odota paljoa? Että miehelle riittää lämmin kädenpuristus (vyötärön alapuolella) ja pienestä extrasta hän on kyyneliin saakka kiitollinen? Että miehellä ei ole median antamia naisihanteita vaan mies palvoo ihan tavallista naista kaikkine virheineen? JUMANKEKA, mitä uskomatonta pashatuubaa!

Mistä alkaen naiset ovat ottaneet todesta Harlekiini-sarjojen jutut? Mistä lähtien miehet ovat lakanneet ottamasta median (erit. pornoteollisuuden) juttuja todesta ja tuomasta niitä makuukammareihin sekä parisuhteisiin asti? Naiset eivät mene leffateatterista kotiin itkemään, kun Pasi ei ole Mel Gibson. Sen sijaan monikin mies on äimistellyt (ihan kuulkaa omalla nimellä internetin keskustelupalstalla) kun nainen ei ollutkaan alasti sellainen, mitä hän on nähnyt fitness-lehdessä eikä käyttäytynyt naidessa ollenkaan samalla lailla kuin Sabina pornoleffassa.

Jokainen järkinainen tietää, että miehet ovat ihmisiä eivätkä elokuvien sankarikiiltokuvia. Jokainen järkinainen tietää, että mitään vaarallista agenttimiestä ei ole olemassa (ja jos on, siitä EI tule turvallista koti-isää vaippalandiaan). Jos ei näitä tiedä, ei ole kyseessä järkinainen.

Riittääkö edes kohtuullisuus?

Helvettiläinen, että pistää oikein vihaksi tämä miesten "vaatimattomuus"väite.

Minä lähdin parisuhteistani NIMENOMAAN sen takia, että en jaksanut JATKUVAA kitinää, pirinää, valitusta, vittuilua ja kiukuttelua. En osannut olla, pukeutua, puhua, asennoitua enkä käyttäytyä oikein. Olisi pitänyt olla viisi kiloa laihempi, isommat tissit, pidemmät sääret, lyhyempi, sirompi, lihaksikkaampi, paremmat harrasteet, enemmän äidillisyyttä, kärsivällisempi luonne, palvovammat eleet ja enemmän halua alttarille. Ja jos puursin niska hiessä töitä ollakseni hiukan enemmän toiveiden mukainen ja vähän parempi ihminen (niiltä osin kuin se oli mahdollista), pirinä ja valitus jatkui ja *paheni*. Minusta tuntui niin monessa suhteessa eri miesten kanssa samalta: MIKÄÄN EI VTTU RIITÄ.

Tottakai voi olla, että törmäsin ainoastaan tilastopoikkeamiin. Minä uskon itse, että monissa miehissä asuu uskomattoman itsekeskeinen ja vaativa kolmevuotias, joka ei tyydy Pamela Andersoniinkaan ellei tämä ole neitsyt. :) Ja juu, olen minä suhteesta lähtenyt siksikin, etten kokenut olevani pätevä hoitamaan vaativan tason persoonallisuushäiriö- tai päihdeterapeutin hommia. Heidän tyytymättömyytensä ja kitinänsä ymmärsi osaksi heidän ongelmaansa - vaikeinta oli tajuta ihan tavallisen miehen jatkuvaa ongelmointia siitä, miten tyttöystävässä oli jatkuvasti ja paljon vikaa.

En kertaakaan lähtenyt siksi, että miehellä olisi huono perse tai tylsä luonne. Miehen ei tarvinnut olla agenttipalomies tai casinon omistaja - tavisnörttityömiehen kanssa olisi viihtynyt hyvin, mutta kun ei jaksanut kuunnella jatkuvaa kritisointia ja vänkätystä. Vaikka mies olisi ollut kuinka tavanomainen möhömaha, sillä riitti sanomista sievälle fiksulle misulle siitä, miten misu voisi kehittää itseään parempaan suuntaan.

Herran sohvaperuna-apatia puhumattomana oli perusteltua - minun kirjan lukemiseni ärsyttävää passiivisuutta. Herra ei kiinnostunut mistään, koska minä en osannut ehdottaa mitään kiinnostavaa. Minä harrastin pöljiä juttuja ja hän katseli telkusta formulakulttuuria. Hänen hömöhuumorinsa oli hyvää, minun huumorini vittuilua. Hänen kertaluontoinen taputuksensa käsivarrelle oli ekstrabonushellyyttä, josta olisi pitänyt kiivetä kattolamppuun sukkanauhaliiveissä ikuista kiitollisuutta kilvoitellen. Minun jokapäiväinen hellyyteni tai huomiointini oli joojooäläviittiä. Hänen seksinsä oli itsestäänselvästi täydellinen taivaanlahja, minun seksistäni puuttui lesboshow tai viiden litran tissit. Jessus.

Olin nuorena nätti kuin näsinkukka, mutta olisi pitänyt olla nätimpi, tummempi, vaaleampi, pidempi, tuhdimpi, hoikempi, muodikkaampi, vähemmän muodikas. Olin fiksu ja lämmin ihminen, mutta olisi pitänyt olla kovempi, kunnianhimoisempi, vähemmän älykäs, enemmän älykäs, lahjakkaampi, ekstrovertimpi, hiljaisempi, puheliaampi ja nöyrempi. Harrasteissani en ollut tarpeeksi hyvä tai harrasteet olivat vääriä tai ihan tyhmiä - enkä osallistunut tarpeeksi hänen harrasteisiinsa, jotka olivat hienoja ja jaloja lajeja. Olin rehti ja luotettava, mutta olisi pitänyt olla vähemmän rehti, menonsa tilittävä, katkaista välit miespuolisiin ihmisiin ja pukeutua burkhaan.

Keskimäärin miesten naisihanne tuntui tulevan Cosmopolitanin ja Hustlerin välimaastosta (mitkään tissit eivät ole liian isot ja nöyrä nymfo olis niinku ihanin ehe ehe) - mutta silti piti olla siveästi huomaamaton ja säädyllisesti arkinen. Neitsyt ja peto sängyssä. Vamppi, jota eivät muut miehet ole aiemmin kiinnostaneet. Kokenut kamarikyy, jolla ei saanut olla ex-suhteita. Muodokas seksihani, joka ei ollenkaan tietäisi olevansa hyvännäköinen ja pitäisi muotonsa säkissä piilossa. Luonteen piti olla täydellinen, mutta tavalla, jonka mies voi hallita ja jota mies voi säädellä.

Minä väsyin niin kertaalleen miesten mahdottomiin vaatimuksiin ja utopistisiin nais- ja parisuhdekäsityksiin, että synnytin Selibaattipäiväkirjan siihen tuskaan. Minä tulin yltiökyyniseksi miehiä kohtaan, mitä niiden kanssa parisuhteiluun tulee: totesin, että miehen kanssa voi tehdä töitä ja olla kaveri, mutta suhteessa siitä tulee omnipotentti despootti, jolla on mielestään valta ja oikeutus vaatia itselleen suhteettomia etuisuuksia. Jos toinen on koko ajan tyytymätön ja laukkaa esittämässä kritiikkiä, siinä lämpimät tunteet kuolevat aika äkkiä. Sitä myöten seksi ja suhde.

Näkeehän sen netissäkin käytävästä keskustelusta: tietsikan ääressä 24h/vrk nököttävä heppu nimittelee naisia pinnallisiksi nartuiksi, koska nämä tahtovat mieheltä muutakin (esim. läsnäoloa ja keskusteluja). Heppu itse taas on mielestään vain kohtullinen, koska tahtoo kauniin isotissisen naisen, joka palvoo ja palvelee ja antaa hänen pelata pleikkaria rauhassa suihinottojen ja pöytääntarjoiltujen illallisten välillä. Rumimmalla ja tylsimmälläkin miehellä on oikeus esittää (ainakin) ulkonäkövaatimuksia naisille: eihän mies nyt mitään rumppia ja tavistylsistä voi ottaa! Jos tavisnainen unelmoi näteistä silmistä ja hellyydestä, hän on pinnallinen prinsessa, jolle ei tavallinen kunnon mies kelpaa (vaikka pitäisi kelvata kun ei itsekään mikään Penelope Cruz ole)!

Mies ei useinkaan ole niin törttö, että sanoisi suoraan kritiikkinsä. Hän tekee sen hienosti kiertäen: hän kertoo, kuinka exä oli sitä ja tätä - ah ja voi kun säkin voisit olla ees vähän? Hän kertoo, miten näki lehdessä misun X ja Y, ihanaa, mä niin sitten tykkään niistä. Hän kommentoi kadulla vastaantulevien naisten ihanuuksia. Hän suhtautuu välinpitämättömästi tyttöystävänsä touhuihin: ei huomaa uutta kolttua, uutta korsettia, uutta hiusmallia, viettely-yritystä, opintosaavutusta tai saamaansa ylimääräistä bonushuomiointia. Valitettavasti moni nainen kuitenkin elää miehen kanssa, joka on juuri niin törttö, ettei vaivaudu hienosti kiertelemään vaan valittaa suorapuheisesti naisen fyysisten ja henkisten lahjojen vähyydestä.

On vähän hemmetin paljon eroa sillä, huomauttaako siitä, mitä toinen TEKEE väärin kuin siitä, millä tavalla toinen ON väärin tai vääränlainen. Ensimmäisen voi muuttaa, toista harvemmin. Toiminnan arvostelu on eri planeetalta kuin oman persoonan tai kehon arvostelu. Tätä eroa miehet eivät ainakaan minun elämäni varrella tuntuneet tajuavan sitten millään. Paitsi niissä kohdissa, kun kyse oli mieheen kohdistuvasta arvostelusta.

Mies retostelee älykkyydellään ja taidollaan ratkoa julmettuja matemaattisia ongelmia, mutta ei välttämättä selviä yksinkertaisemmista yhtälöistä. Hän ei mitenkään voi tajuta, miksei saa seksiä vaikka on jättänyt osuutensa kotitöistä hoitamatta, tilittänyt naisen liikakiloista ja ryypännyt viikonlopun kaverien kanssa tullen sunnuntaina kotiin pizzan kanssa ja vaatinut omaa rauhaa katsoa formuloita:)

Kun nainen ryytyy tähän vuosien mittaan ja lähtee, hän onkin Harlekiini- sarjojen hautoma ylivaativa haihattelija? Suopanki voisi itse kokeilla joskus sitä, että antaisi piparia ja tekisi palanutta ruokaa, mutta jättäisi muut asiat hetteikölle: ihmeellinen on se jätkä, joka ei parin kuun sisällä ala huomautella, kuksi sivussa tai tee lähtöä suhteesta. Nainen kun saa katsos usein kotioloissa olla rennosti, kunhan muistaa meikata ja pukeutua nätisti:)

Suopangin artikkeli tuntuu, ikävä kyllä, taas kerran viittaavan siihen suuntaan, että naisen jokainen odotus parisuhteelta on kohtuuton, romanssileffoista revitty epärealistinen idylli. Naisen lähtökin taitaa tapahtua vain pitkästyneen prinsessan pintasyistä. Miehen odotukset ovat vaatimattomia mutta perusteltuja, ja lähtö tapahtuu vain äärimmäisen pakon edessä. Olen äimän käki, pöllö huhuu ja tikka tik-tak.

Mitä mieheltä vaaditaan?

Aikoinaan totesin, että vaatimukseni miestä kohtaan ovat nämä: jätkän täytyy pitää sanansa, panna ja kehua (yhtä:) naistaan säännöllisesti, elättää itsensä ja olla raivoamatta turhan päiten. Ei tarvitse olla ulkoisesti komea, koska komeus tulee sisältä, henkisestä selkärangasta. Ei tarvitse olla jännä, koska jännyys tulee keskinäisestä kipinästä ja molemminpuolisesta halusta tutustua toiseen yhä uudestaan vuosien varrella.

Nämä vaatimukset olivat männävuosina kerta kerran jälkeen miehelle liikaa. Lupausten pitäminen lipsui vain silloin tällöin, mutta nillitystä piisasi. Kun nillitys vielä ylitti monikymmenkertaisesti kehun ja hellyyden määrän, ei sitä jaksa kovapäinenkään nainen kauaa. Sorppa ja arrivederci!

Tottakai tiedän naisiakin, joiden hakukriteerit tuntuvat olevan utopistisia. Tiedän naisia, jotka lähtevät siksi, että suhde on tylsä. (MIKSI helvetissä siitä syystä EI saisi lähteä?) Kukaanko ei tunne yhtään miestä, joka tahtoisi neitsyen panokoneen tai joka lähti lipottamaan suhteesta, jossa ei ollut enää "kipinää"?

Oma kokemukseni miehistä parisuhteessa ei vain mitenkään tue käsitystä, että miehet olisivat vähempään tyytyväisiä: eivät ehkä hae eroa, mutta jumpittavat nojatuolissaan vuodesta toiseen valittamassa, kuinka vaimo ei ymmärrä ja elämä tympii. Onko siinä sitten eron hakemattomuus joku kunniallisuuden merkki vai oire totaalisesta saamattomuudesta? Mieshän tunnetusti lähtee suhteesta useimmiten vain siinä tapauksessa, että varalla on jo uusi ehompi nainen. Taloudenhoidon tasosta ei katsos mielellään tingitä:)

Minulla kävi tsägä: tapasin harvinaisen miehen, joka ymmärtää realiteetit ja maailman rajat - ja jonka kanssa odotukset osuivat yksiin. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, että voin parisuhteessa hengittää ja olla vapaasti. Itsenäni. Ei tarvitse kuunnella nillitystä, siksi suhteessa on tilaa lämpimille tunteille ja ilolle. Tekemisistä ja suhtautumisista voi valittaa (aiheesta), mutta toisen persoonaan tai ulkomuotoon ei kajota (itse valittu paketti hyväksytään kokonaisuutena tai sitten ei ollenkaan). Olen tämän suhteen ansiosta ymmärtänyt perinpohjaisesti, että rakastaminen on ennen kaikkea Hyväksyntää. Itsen ja toisen. Olen onnekas ja onnellinen siitä, mitä olen elämääni saanut (kiitos, The Mies).

(Myönnän, että ihastuin ajatusten ja verbaliikan lisäksi silmiin ja käsiin. Olenko pinnallinen pissis?:-)

Jälkikirjoitus

Aina kun tulee mieleen mennä sille puolisolle nillittämään, miten tämä voisi itseään parantaa, kehittää ja kaunistaa, kannattaisi hetkeksi pysähtyä miettimään sitä, mitä ITSE voisi tehdä suhteen ja yhdessäolon parantamiseksi. "Miten toinen voisi tehdä minut onnelliseksi" - lista kannattaa vaihtaa "Miten minä voisin tehdä toisen onnelliseksi"-listaan.