Osa 241: helvettiin toivottamisesta ja Kiina-ilmiöstä

 

Kun 14 vuotta kasviskalaruokaa syötyään yrittää opetella kalkkunalle, ensimmäinen tunne on hurmos, toinen ahneus ja kolmas vaisu olishantääpitänytietää. Palasi muistiin vallan terävästi se, miksi aikoinaan lihansyönnin lopetin: kehoni ei yksinkertaisesti osaa käsitellä lihaa, mistä seurasi kaksi ja puoli vuosikymmentä itkua ja vatsankiristystä. Nyt kun lipitän linssisoppaa maanitellakseni vatsaani leppymään huokailen kaihoisasti hot wingsien perään.

Vauvahuumetta kansalle

Mea kirjoitti hyvin. Olin itse asiassa kateellinen hänen lukijoistaan, sillä yksikään niistä ei käynyt känisemään: kun minä esitin samat asiat, nousi internetin laajuinen rähinä:-)

Vauvakuumeartikkeli oli hyvää luettavaa. En minäkään usko, että vuosisatoja sitten on podettu vauvakuumetta - vauvaboomi on nykyajan ilmiö, joka syntyy hormonihuuman lisäksi elämän tyhjän kohdan täyttämisen tarpeesta. Monillekin vauvakuumeisille olisin suositellut ennemmin terapiaa, lemmikkiä tai vaikkapa mielekästä harrastusta, mutta eihän sellaista saa sanoa.

Tämän lisäksi Ta-Miit jorisi jälleen painavaa asiaa, halleluja!

Kun lukee tällaisen uutisen, tulee pää ja sydän kipeäksi. Sitä voi terveillä vehkeillä hankkia vaikka kuusi lasta, vaikka päänuppi on silkkoa ja pimeyttä sisältä. Enkä minä usko lapsen koskaan eheytyvän siitä, että on joutunut estämään isäänsä tappamasta äitiään.

Painu helvettiin

Vuosien takaa tuli mieleeni eräs aihelma, joka minua kovasti kiinnosti styylaillessani miesten kanssa.

Muutamaankin otteeseen kuulin mieheltä riidan yhteydessä, että suhde on loppu ja minun toivottiin suksivan milloin minnekin. Yleensä lausunnon perään liitettiin joku "kerää sitte kamas ettei tartte perään lähetellä"- tai "katsokin ettet enää perään soittele"-loppukaneetti.

Kun minä kuulin moisen lausunnon, saatoin kysyä mieheltä, onko hän nyt aivan varma sanoistaan ja tarkoittaako hän nyt todella sitä, mitä sanoo. Kyllä vain. Ja arvatkaapa mitä minä sitten tein? No tietty keräsin kamani ja häivyin, enkä perään soitellut. Totesin suhteen olevan ohi ja olin poikamiestyttö.

Mutta arvatkaapa mitä? Sen jälkeen mies soitteli itkuntuhruisia puheluita ja vollasi luuriin, että "enhän minä sitä nyt oikeasti tarkoittanut". Ulisi, miten voin kuvitella suhteen loppuneen ja miksei muka kaikki ole niin kuin ennenkin.

Tulipa sitten tilanteita, joissa minä toivotin toisen hemmettiin elämästäni. Tein selväksi, että suhde on loppu ja heihei hyvästi kiitos. Tämän jälkeen mies roikkui lahkeessa, soitteli, uhosi omistajuuttaan ja kehitti kohtauksia pihamaalla aamuyöstä.

Tällöin minulle valkeni eräs (kulttuuristen) sukupuolien välinen ero: kun mies sanoo naiselle, että suksi viteliukseen ja suhde on loppu, se ei useinkaan tarkoittanut sitä. Se oli vain valtapeliä, jolla minut yritettiin saada itkemään ja tinkimään ihmisarvostani. Kun nainen sanoo miehelle, että miehen sopisi pakata itsensä kapseliin ja heittäytyä Jupiteria kiertävälle radalle vetämään volttia, mies kokee, ettei nainenkaan tarkoita sitä. Koska ei itsekään tarkoittaisi.

Minusta aikuinen ihminen sanoo suhteen olevan loppu vain silloin kuin sitä tarkoittaa. Ja aikuisen ihmisen pitää voida luottaa siihen, että kun toinen niin sanoo, se myös sitä tarkoittaa.

Selvyyden vuoksi vielä sellainen kommentti, että EI, minä en pidä toisen hemmettiin toivottamista suhteen hyvänä lopetuksena: minä lähden ihan kiltisti asiaa ehdottamalla, ei siihen ole koskaan haistatteluja tarvittu. Itse olen käyttänyt hemmettiä ainoastaan viimeisenä pakkokeinona, kun kundi on ollut harvinaisen kovakorvainen ja puupäinen tajutakseen suoraa asiallista sanomaa.

Kiina-ilmiö

Luin Aamulehdestä ajatuksia herättävän artikkelin siitä, kuinka Kiinassa ovat avioerot kovasti yleistyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Selitykseksi kiinalainen yhteiskuntatieteilijä kertoi "nykynuorten itsekkyyden": Kiinassa lähes kaikki nuoret aikuiset ovat ainoita lapsia, kiitos Kiinan yhden lapsen pakkopolitiikan.

Ajatelkaa, kokonainen miljardipäinen yhteisö, jossa kaikki ovat ainoita lapsia! Kaikki 1,3(?) miljardia kirkuvat käsi ojossa, että mullemulle ja kaikkiheti. Kaikki ovat tottuneet olemaan vanhempiensa hemmoteltu hellantelttu ja huomion valonheittimien keskipiste. Mitä Kiinassa tapahtuu, kun nämä miljardi ainoaa lasta joutuvat elämään yhteisössä?

Oppia ikä kaikki

Outona yksityiskohtana huomasin, että kaiken aikaa ihminen oppii itsestään uutta (jos viitsii). Sain nimittäin eräänä perjantaina elämäni ensimmäisen perintätoimiston maksuhuomautuksen kirjatilauksesta, jota en ollut koskaan saanut. Huomasin yllätyksekseni, että epis maksuhuomauttelu nostaa minussa esiin suorastaan pyhän närkästyksensekaisen raivon.

Toinen, mikä saa minulta niskakarvat pystyyn pitkäksi aikaa, on se, jos minua kohdellaan nihkeästi, ei-toivottuna. Minä kun en änkeä seuroihin, en kuokkavieraile enkä muutenkaan roiku ihmisten helmoissa väenväkisin. Olen erittäin tarkkana siitä, että läsnäoloni niin kutsuilla kuin kaverin luona kuin ihmissuhteessa on haluttua ja toivottua. Jos huomaan haisunkin siitä, että olen rasite, tulee nolo tumpattu olo, joka ei hevin unohdu.

Kolmas, mille olen allerginen, on jatkuva nassutus tai marina. Asiasta saa ja pitää sanoa, mutta jos asia on kunnossa, pidetään turpa kiinni. En tiedä mitään karmeampaa kuin ihminen, joka tulee kylässä notkuvien pöytien äärelle, nirppaa nokkaa kaikille 15 lautaselle ja alkaa tiristä, kuinka kaikki on pahaa, väärää tai joka tapauksessa ei oikein (enkä puhu nyt vaikeasta ruoka-aineallergiasta ollenkaan). Tai se ihminen, jonka kanssa ei mikään koskaan ole täysin kunnossa, koska aina on jotain hampaan kolossa.