Osa 239: Työläisen napina

 

Täytin komeat kolmekymmentäseitsemän vuotta. Ei mikään teini enää, vaan vallan aikuinen!:) Syntymäpäivänäni join pari kupposta huiman hyvää espressoa, tein loisteliaan salaatin ja katsoin Johnny Deppiä eli Libertinen. Niin rujo ja surullinen kuin tarina olikin, kuvaus ja kerronta oli herkullista.

Tänään juhlin vielä lisää: käyn kasvohoidossa, katsomassa hyvän elokuvan hyvässä naisseurassa ja alan viettää pääsiäistä kotiväen kesken.

Työläisen napinaa

Olen kevätkauden siinä vaiheessa, ettei huvita. Motivaatio on lähtenyt lomalle ja inspiraatio taitaa notkua baarissa.

Työelämässä työntekijän pitää venyä ja paukkua: ylitöitä, kaksinkertaista työtaakkaa, töitä kuolonlinjojen puristuksessa, moniroolisen työn hoitamista. Se on sitä työelämän joustoa se. Ei ihme, että ihmisiä napsahtelee rikki, koska työelämän joustot tapahtuvat vain siihen toiseen suuntaan. Jos yrittää saada työelämää joustamaan työntekijän hyväksi, ei onnistu.

Kadehdin kovasti töissä ihmisiä, jotka ovat osittaisella hoitovapaalla eli lyhennetyllä työviikolla: lapseton ihminen ei saa lyhennettyä työviikkoa mitenkään, palkatonta lomaa on vaikea saada ja loma ei joka vuosi ehkä riitä voimien palauttamiseen.

Minusta on aina ollut huimasti reilumpaa ottaa palkatonta, jos olen uupunut tai tarvitsen taukoa: työnantaja ei silloin maksa töistä, joita en tee. Sen palkattoman saaminen vain on välillä hankalaa ja joskus jopa mahdotonta: ei nyt voi, ei koskaan voi, ei se nyt vaan käy! Silloin on vaihtoehtoina joko romuttaa terveytensä tai mennä tohtorille esittämään vakavasti depressoitunutta. Saikkua, tohtori, saikkua - ja laskun maksaa työnantaja. Jos se kerran on työnantajan tukemaa toimintaa, ei se kai sitten epäeettistä voi olla? Miksei oman pussin kustannuksella tehtyä työstä irtautumista sallita vaan pitää ryhtyä huijariksi? Ei ihme, että aitoja loppuunpalamistapauksia epäillään feikiksi.

Ai niin, voisihan sitä tietty vääntää väsyneenä lapsen, että saisi sitä vapaata ja lyhennettyä työviikkoa...:)

Olen hoitanut työtäni innolla ja hyvin. Luotan omaan arvostelukykyyni hoitaa hommani ja elän uskossa, että työnantajakin luottaa minuun. Siksi minä olen ottanut työpuheluita kotiin enkä ole veloittanut siitä - siksi katson joskus voivani lähteä varttia aikaisemmin, jos hommat on tehty. Olen pienen flunssanalun tullen jäänyt koneen kanssa kotiin: hommat tulevat hoidettua, mutta en tartuta ketään ja saan olla vähän rauhallisemmassa ympäristössä. IT-alallahan ollaan paikasta ja ajasta riippumattomia, tehdään etätöitä ja työskennellään langattomassa ja paperittomassa ympäristössä. RÖHÖNAURU ja ketun viikset!

Etätyömahdollisuus on pelkkää sanahelinää: todellisessa elämässä etätyö on työnantajien mielestä laiskottelua ja työnkiertoa - etätyö on siis EPÄtyötä. Ei auta, vaikka kuinka tekemättömien töiden jälki näkyisi Kuubaan saakka - työ ei ole työtä, jos sitä ei tehdä omassa pulpetissa työnantajan valvovan silmän alla. Työ sen sijaan on työtä, vaikka omassa pulpetissa surffaisi koko päivän napaansa kaivaen. Jos joku tekee etätöitä, se kuulemma herättää kateutta ja aiheuttaa työyhteisölle kriisin: jos yksi saa, kaikkien pitää saada ja sittenhän KAIKKI olisivat KAIKEN AIKAA etätöissä.

Minä olen 37-vuotias ja tehnyt alalla hommia yli 10 vuotta. Olen aivan liian vanha ja väsynyt jaksamaan kuunnella tuota "jos sinä saisit niin sittenhän kaikki tahtoisivat ja siitähän ei tulisi sitten yhtään mitään ja herranjestas kaikki menisi ihan pium paum poum" -jadajadaa, joka on lastentarhasta tuttua. Eipä silti, monta kertaa tunnen itseni työnantajan silmissä räkänenäiseksi kakaraksi, jota pitää koko ajan vähän nyhtää, nuhdella ja vahtia. Koska jos kakaralle kääntää selän, se on heti pahanteossa ja laistamassa hommistaan.

Perkele! Minä kun olen kuvitellut olevani aikuinen alani ammattilainen, joka on tarkka työnsä jäljestä ja ylpeä sen laadusta! Minä PIDÄN työstäni, en minä sitä yritä väistää tai kusta juosten hommiani. Minä hoidan työni, katsoi joku sitä vierestä tai ei.

Minä PIDÄN työstäni, mutta en herranjestas soikoon rakasta sitä enkä omista sille sieluani. Työ ei lämmitä sänkyäni eikä rakasta minua. Eivät harrasteeni ja vapaa-aikani ole vain sitä varten olemassa, että niissä lataudun ja kehityn työtä varten. Ne ovat minua varten, minun elämääni varten! Työ on vain osa elämääni.

Siksi totisesti maltan pitää lomani ja tahdon mennä kotiin iltaisin. Siksi minä tahdon työmatkoihini kuluvat tunnit korvatuiksi. Siksi minä odotan työelämältä takaisin samaa kunnioitusta, inhimillisyyttä ja joustoa, joita harjoitan itse työelämässäni joka päivä. Siksi minä tahtoisin olla työntekijänä aikuinen, joka osaa ja voi itse päättää työnteon paikastaan ja ajastaan niin kauan kuin hommat hoituvat. Siksi minä tahtoisin uupumuksen tullen voida jättäytyä hetkeksi huoahtamaan omalla kustannuksellani enkä järjestää depis-showta hoitamattomien töiden ohella.

Terveisiä muuten kaikille niille kusipäille, jotka tulevat mielestään urheana ja luterilaisena työmoraalin riemuvoittona sairaana töihin: te ette ole urheita ja hyviä työntekijöitä, vaan TAUDINTARTUTTAJIA, jotka saatatte sairaslomalle tusinan kollegojanne, josta seuraa työnantajalle moninkertaisesti enemmän kustannuksia kuin pystytte tautisena tuottamaan.

Nämä mielipiteet ovat omia mielipiteitäni yleensä työelämästä, nämä eivät ole työnantajani mielipiteitä eivätkä kohdistu yhteen tai kehenkään erityiseen, edes nykyiseen työnantajaani. Tämän julkilausuman olen pakotettu tuomaan esiin sen takia, että nykyajan työelämä on tällaisten ajatusten lausujien kohdalla tehnyt temput ja yleiset mielipiteet ovat jopa johtaneet yllättäviin irtisanomisiin tekaistuilla perusteilla.

Blogitrendi

Olen katsastellut blogien trendiä kummastuksella: yksi hautoo itsemurhaa, toinen kertoo jänniä juttuja per*eensä myymisestä, kolmas kertoo räkäpalloistaan ja neljäs seksileluista. Mitäpäs siinä, sosiaaliporno ja porno vallankin myyvät. Tästäkin sivustosta tulisi yhdessä yössä blogistanian suosituin, kun vaan vilauttaisi tissit ja jaarittelisi seksielämästään. Tai kirjoittaisi hoitojaksojensa välissä surkeita lurituksia. Siitä näkee aika nopeasti, mikä myy - ja mikä myy, kertoo ostajistaan:)

Kaikenmaailman huorapäiväkirjojen ("siis huoraaminenhan on niinku ihan jees duuni nuorelle naiselle") lisäksi tämä säväytti: "aikuisten oikeesti" tämä pitää jo valmistettuja ravioleja kattilassa jääkaapissa 8 päivää, yllättyy löytäessään hometta ja lähettää raviolit takaisin Lidlille...ja tällä on lapsia. Jessus:-D

Loppukaneetti: kyllä kaikkien kannattaa tehdä lapsia - vai mitä?

Toinen loppukaneetti: tässä terkut Nato-faneille - tällaisen kaverin puolesta te olette valmiit kuolemaan. USA, vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta, yeah right!