Osa 235: humehista, kurostelusta ja per*esuunnittelusta

 

Ihanan viikonlopun jälkeen on toisinaan ikävää palata arkeen. Varsinkin, kun historian parhaan vuotensa tehnyt ja rahaa käsittämättömiä määriä tahkoava yritys reagoi rahavirtoihin yt-neuvotteluilla. Varsinkin, kun ulkona paistaisi aurinko ja kevät riivaisi mielen nurkkia.

Saa olla tätä mieltä humehista

Minua jostain syystä nauratti kuivasti tämä uutinen . "...ei ole mahdollista antaa kuvaa, että huumeiden käyttö on hienoa ja että siihen ei sisälly riskejä...".

Mikä minua nauratti? No se, että kun kerrankin joku tekee jutun huumeista siten, että haastatellaan huumeita käyttäneitä ihmisiä (= ihmisiä, joilla on omakohtaista kokemusta asiasta), sitä ei saa julkaista. Minusta paras huumeenvastainen dokumentti ikinä oli FST:n muinoin näyttämä dokkari Ruotsin nuorista, jotka käyttivät huumeita. Dokkari ei moralisoinut eikä tuominnut: nuoret itse kertoivat asioista, hilluivat, juhlivat, ylistivät piriä ja essoa. Homma näytti helvetin hauskalta...KUNNES dokkarissa näytettiin yhtä tyynesti, miten 20-vuotias misu jää vastasyntyneen kanssa leskeksi, kun vauvan isä kuolee yliannostukseen. Imettäessään hän hokee kyyneleet silmissä, että "huumeilla ei ollut mitään tekemistä Jonaksen kuoleman kanssa!"

Dokkarin sydäntäsärkevin kohta oli se, missä nuori nainen seisoo työpaikkansa ikkunan edessä ja katsoo tuntikausia ulos. Hän kertoo, että arkielämä on paskaa, mikään ei tunnu miltään, hän haluaisi kuolla, jos elämä olisi vain sitä. Hän odottaa perjantaita, jolloin pääsee vetämään nappeja, koska vain silloin tuntee elävänsä, olevansa oikeasti elossa ja TUNTEE jotain.

Jos nuo säväyttävät kohdat eivät herätä huomaamaan, miksi huumeita ei kannata vetää, sitten ei herätä mikään. Olisi jotakuinkin maanpäällinen helvetti, jos normaali elämä (99% ajasta) olisi paskaa ja vain nappien kautta voisi tuntea olevansa elossa.

Toisekseen: nuoret ovat teräviä. Kyllä ne tajuavat, että jos aina vain näytetään huumepoliisien ja huumevastaisten ihmisten näkemyksiä eikä koskaan mitään muuta, heitä manipuloidaan. Siksi ihan reipas käyttäjien näkökulman esittely olisi joskus paikallaan: tiedän ihmisiä, jotka eivät ole suistuneet kokan kautta heroiiniin vetäistyään yhden marisätkän. Tiedän ihmisiä, jotka ovat käyttäneet kannabista ja muuntuneet vuosien myötä vähä-älyisen oloisiksi ameeboiksi. Tiedän ihmisiä, jotka vetävät mitä vain ja mahdollisimman paljon saadakseen nuppinsa sekaisin. Ei reilu ja laaja tarinoiden esittely tee kenestäkään narkkaria.

Tehdään kuroset!

Männävuosina styylailin miehen kanssa, mutta sitten homma lakkasi maistumasta. Päätin lopettaa suhteen, koska en tuntenut rakkautta saati muutakaan järin lämmintä ja olin menettänyt luottamukseni miehen vallan patologisiin puppapuheisiin. Kutsuin miehen luokseni, kerroin päätöksestäni, otin vastaan itkut ja haukut. Kuvittelin, että asia olisi sitten siinä. Eipä vain ollutkaan!

Tämän jälkeen alkoi viikkoja kestänyt valitus ja vinkuminen: miten minä saatan, enkö nyt kuitenkin voisi, miten ihmeessä olen niin julma. Loppujen lopuksi kysyin, laitanko perusteet paperille - ei kuulemma tarvinnut. Siihen se jäi siltä erää - tai niin minä luulin.

Sain soittoja ystäviltäni: mies oli käynyt heillä kylässä vinkumassa, kuinka julmasti olin jättänyt. Hän oli myös katsonut tarpeelliseksi kertoilla vallan hauskoja yksityiskohtia seksuaalisesta käytöksestäni ja nuo jutut olisivat olleet todella loukkaavia, vaikka ne olisivat pitäneet paikkansakin. Tätä touhua jatkui kuukausissa mitattavan ajan. Taivaan kiitos en ollut julkku, sillä olisin lukenut seiskan lööppejä asiasta ja halunnut kadota maan päältä.

Jos toinen huijaa, pettää ja vie rahat, ymmärrän hyvin tarpeen kiljua asiasta ja kertoa kaikille. Jos kyseessä on normaali suhde, joka on kiva mutta ei tarpeeksi ja siksi homma päättyy, en jumalauta ymmärrä yhtään julkivinkumisen motiivia tai tarvetta. Mikä kumma siinä on, ettei rukkasia kestä ja pitää vielä käydä julistamaan omaa totuuttaan suhteesta, jota ei enää ole? Onko ihminen kertakaikkiaan niin nauta, että hyvittää itselleen erotuskaa kostolla?

Ihminen, joka eron jälkeen rääkyy suureen ääneen julki suhteen sisäisiä asioita, on mulkku, nauta ja hanhi. Sen jälkeen en pidä häntä täysipäisenä.

Kun minut jätettiin tylysti, yhtäkkiä ja vielä suhteessa, jossa totisesti olin tahtonut olla, meni hetkeksi maapallo sijoiltaan. Itkin naaman päästäni. Ulvoin ja purin tyynyä. Kärsin ja elättelin turhia toiveita. Sydämeen sattui. Olin varma, ettei elämä ole enää elämisen makuista. En soitellut perään enkä anonut uusintaa (sen verran ylpeyttä minussa oli jäljellä) - mutta olisin voinut ennemmin tehdä niin kuin ikinä mennä vinkumaan miehen ystäville erotuskaa saati kertoa tuntemattomille asioiden laitaa. Ja IKINÄIKINÄ en menisi kertoilemaan seksin yksityiskohtia tai toisen mittoja, tiheyksiä ja tapoja.

Helvettiläinen: jos aikuiset ihmiset ja jopa lasten vanhemmat kurostelevat täyttä päätä, ei näytä väestön henkisen tilan suunta hyvältä! Sitä toivoisi jotain häpyä ja arvokkuuden rahtusta. Se kaunistaisi kaikkia ja pelastaisi meidät kurosmaiselta tuubalta.

- Mitä yhteistä on Kurosella ja laskukoneella?
- Kumpikin jakaa ja kertoo.

Viisi HYH-merkkiä.

Perhe- ja per*esuunnittelua

Täällä otin pitkästä aikaa oikein kommenteissa kantaa vallitsevaan keskusteluun. Näytti kommenttien perusteella pahasti siltä, että lapsiperheellinen ajattelee, että *hänelle on jäätävä sama tulotaso käteen lasten kanssa kuin ilman lapsia*. Minä en tajua sitä ollenkaan.

Seuraava teesi olikin se, että lastenteko on ihmisen "luontainen ominaisuus", joka ei saisi olla rikkaiden yksinoikeus. Perskele, monilla on luontainen ominaisuus matkustaa, nähdä maailmaa, säveltää, maalata, tehdä taidetta, tutkia ja opiskella...eihän mikään niistäkään saisi olla rikkaiden etuoikeus, mutta onpa vain! Suurimman osan kun pitää tehdä palkkatyötä ja jättää luontaiset halunsa jonoon, kunnes on varaa niitä toteuttaa.

Lapsiperheellinen näemmä ajattelee toisin: hänellä pitää olla oikeus hankkia lapsia JA saada kaikki se kiva, mitä lapsettomatkin saavat. Ei ymmärrä. Planeetalla, missä asun, on sellainen systeemi, että rahalla saa ja hevosella pääsee: köyhempi saa samat asiat kuin rikkaampi, mutta joutuu luopumaan jostain muusta tai säästämään pitkään. Niin se menee.

JOKAISEN ihmisen tässä maailmassa pitää miettiä, mikä oma taloudellinen taso on ja mitä sillä voi saada järkevästi, ja elää sen mukaan - jokaisen, paitsi lapsiperheellisen?

Minulla on lainaa ja kohtuupalkkainen työ: minulla EI ole varaa autoon (joutuisin luopumaan monesta asiasta sen takia) eikä varsinkaan lapseen (sama homma kuin auton kanssa, paitsi korostetummin). Ylellisyyteni on kerran vuodessa tehty viikon matka ulkomaille tai hyvälaatuinen kahvipapuköntti kerran kuussa. Tottakai joutuisin luopumaan niistä, jos hankkisin lapsen!

Jos yhtäkkiä ollaan siinä tilanteessa, että on lapsia vaan ei rahaa mihinkään, MITEN SIIHEN TILANTEESEEN OLLAAN JOUDUTTU? Toki joskus täysin vailla omaa syytä (puoliso kuoli tai jätti, työpaikka meni alta, oma firma teki konkurssin jne.) - mutta useimmiten lapsia kuulemma "tulee, eikä hankita". Taloudellisessa mielessä olisi kenties hyvä joskus käyttää ylempääkin päätään ja pohtia, onko lasten varaa tulla vai pitäisikö ne hankkia myöhemmin. Ja lapsimäärääkin voi vähän yrittää sovittaa omaan tulotasoon, eikö totta? Ennen vanhaan kehotettiin elämään "suu säkin mukaan": tämän useimmat joutuivat oppimaan. Miksi tuntuu, että lapsiperheellisten ei muka tarvitsisi?

Maksaisitko sinä hieman enemmän veroja siksi, että minä saisin toteuttaa luontaisia ominaisuuksiani ja rakkauttani, ja jäädä mukaville apurahoille taidetta tekemään? Vai olisitko sitä mieltä, että se on valintakysymys ja omien halujen toteuttamisen saan maksaa ihan itse?

Nyt voivat taas lapsiperheelliset ryhtyä minua vihaamaan. Korostaisin vielä, että kannatan vahvasti lapsiperheen tukemista taloudellisesti tilanteessa, jossa äkillinen tapahtuma on kiskaissut tulomaton jalkojen alta - tosin siltä osin, kun kyse on aidosta perustarpeiden tyydyttämisestä eikä entisen ylellisen elintason ylläpitämisestä.

Ulkona on aurinko

On siellä valoa! Aamuseiskasta iltapäiväviiteen! Sinne kaikki!