Osa 232: Omanapalukemisesta ja peili-ihmisistä

 

On ihan pakko suitsuttaa: olimme kertakaikkisen järähtävän mahtavilla syntymäpäivillä. Väsymys on sen mukainen, mutta väliä hällä. Itselleni illan suurin kohokohta oli Murheen Laakson eli entisen Mana Manan keikka. ...mun tyttöni joutui mielisairaalaan... Eikä kova punk-bändi Kohu 63 jäänyt kakkoseksi. Sen lisäksi vielä nähtiin kovaa jamia ja bändiräiskettä. Kiitos S ja päivänsankari T!!!!

Oma napa lukee

Kun kirjoitan tänne jostain teemasta, pitää usein hakea päänupista muistoja ja tyylitellä koettu asia sellaiseksi, että sen avulla voi havainnollistaa sanomaansa. Jos kirjoitan parisuhteesta, saatan käyttää entisen koulukaverin tai lääkärin vastaanotolla tavatun ihmisen tarinaa, mutta kätken jäljet. Voi olla, että Marjasta tulee Matti, ja niin eespäin - tarkoitus kun ei ole paljastaa toisten yksityisasioita vaan tehdä yksityisestä yleistä.

Siitä huolimatta toisinaan totean tavalla tai toisella, että jotkut lukevat nk. omanapaisesti. Täällä sanottu koskee häntä. Minä kerron juuri hänestä. Mielessäkään ei käy, että voisin kertoa jostain muusta tai jopa tilanteesta, joka tapahtui 15 vuotta sitten. Tai joka tapahtui ihan toiselle ihmiselle.

Joskus tiedän jo kirjoittaessani, että "tästä Leena kiljahtaa" - jos Leena ei ole aktiiviystäväni, en tajua, miksi ottaisin Leenaan yhteyttä ja selittäisin vuolaasti, että vaikka tämä näyttäisi Leena sinusta kertovan, se ei kerro, kun se kertoo Tainasta, teillä vaan on samanlaiset kokemukset. Erityisesti, kun en Leenasta kerro - mutta tiedän, että tietyillä ihmisillä on taipumus vetää asiat aina itseensä.

Jos alkaisin huomioimaan leenoja ja liinuja joka sanassani, minun pitäisi lopettaa kirjoittaminen. Jos joka tekstissä pitäisi varoa, ettei leenaliinu vaan nyt suutu tai kuvittele, että kerron hänestä, kirjoittamisesta tulisi yhtä helkkarin varomishissuttelua ja sellaista tekstiä ei lukisi enää kukaan ilman haulikonpiippua ohimollaan.

Olen vuosien varrella saanut monta sähköpostia, joissa ollaan varmoja, että kerron juuri X:sta. Viimeksi totesin ärisevälle puolitutulle, että "kas perkelettä, enpä tiennytkään että *sulla* on juuri tämä ongelma - nytpä tuon sinulta itseltäsi kuulin". Leenuliinuille ja muille äriseville toteaisin, että kannattaa vielä kerran kysyä itseltään, onko aivan varmaa, että kirjoitin juuri heistä - sillä muuten saattaa ihan itse paljastaa itsestään jotain, mitä ei halunnut kenenkään tietävän. Sellainen on vähän noloa:)

On minullakin toisinaan aavistuksia, että blogeissa puhutaan minusta. Silleen kivan salakavalasti. Mutta eihän sitä voi kysyä suoraan kun ei ole suoraan sanottukaan:) Hauskinta on, kun näkee joskus jonkun blogissa röpelöisen kommentaarin, joka on tarkoitettu hienosti kiertäen minulle siinä uskossa, että edellisessä jutussa puhuin juurihänestä. Blogisohiminen saa toisinaan surkuhupaisia ja säälittäviä piirteitä.

Keskimäärin en pyri täällä kertomaan kenestäkään. Voittopuolisesti yritän kertoa asioista ja ihmisten puuhista siinä määrin yleisesti, että saan varsinaisen pointin tulemaan peppu paljaana esiin.

Peili-ihmisiä

Keskustelin erään teräväpäisen naisihmisen kanssa peili-ihmisistä. Kai heitä voisi kutsua myös projisoinnin virtuooseiksi. Uumoilimme, että ihmisen omat taustat aiheuttavat sen, että he tavallaan "kutsuvat" peilaajia luokseen. Tällä en yritä sanoa, että omapa on vikansa:) Kyse on siitä, että tausta usein saa meidät käyttäytymään alitajuisesti tavalla, joka toimii vakkana peilaajan kanteen. Usein myös ihmisen ominaisuudet vielä ruokkivat peilaajaa lempparipuuhassaan, koska älyttömyyksiä ei katkaista alkuunsa. Sitäpaitsi peilaajat ovat usein rekryvaiheessa poikkeuksellisen herkkiä, viehkoja ja välittäviä ihmisiä.

Jos kaveri sähisee, sättii, nimittelee, nakkelee niskoja ja vielä karjuu, että HÄN ei ole vihainen vaan SINÄ käyt parast'aikaa hänen päälleen, kyse on ammattilaispeilaajasta. Kun toinen tärisee raivosta ja rähisee, että "sä olet saatanan kiukkuinen!!!", projisointiahan se. Samasta peilailusta on kyse, kun uskovainen alkaa nähdä joka puolella piruja ja pahaa ja syntiä. Useimmiten peilaus liittyy ikäviin ominaisuuksiin; niihin piirteisiin, joita ei ihminen tahtoisi itsessään nähdä eikä hyväksyä.

Peilaajien kanssa täytyy ymmärtää eräs seikka: on aivan helketin turhaa, tyhjänpäiväistä ja tuloksetonta yrittää saada keskustelemalla peilaaja näkemään peilaamisensa. Eihän hän peilaisi, jos kykenisi nuo tunteet käsittelemään tai itsessään näkemään! Siitähän peilaamisessa on kysekin: itselle kestämättömät asiat voidaan käsitellä ainoastaan toisessa ihmisessä.

Itse en ole tätä seikkaa tajunnut: olen yrittänyt keskustella, turhautunut loppuun saakka ja pirauttanut itkut. Luin kerran jälkikäteen vanhoja kirjeitä ja melkein oli käytävä oksentamassa, sillä niin raju henkinen pahoinvointi niistä tuli - ja minä en vuosia sitten edes nähnyt, että kirjeissä olisi mitään vikaa. Syytin vain itseäni (kuten kirjoittajakin minua) ja tuskailin, miten kaikki on niin umpisolmussa.

Peilaajan kanssa on mahdotonta edetä: sinä olet sitä mieltä, ettet haukkunut häntä. Hän on sitä mieltä, että sinä haukuit hänet. Sinä muistat, että hän kiljui, nimitteli ja sätti sinua siitä, että nimittelet ja sätit häntä. Tilanne on toisin sanoen päätön, eikä minulla ainakaan ole tarjota mitään muuta neuvoa kuin että lähde pois. Peilaajien kanssa pitkään riiustellessa voi itsestä tulla peilaaja tai hermoraunio. Tragikoomisinta on se, että takuuvarmasti peilaaja syyttää SINUA projisoinnista ja peilaamisesta.

Peilaaja on itsensä havaitsemisessa kehittymätön: joskus kroonisesti, jolloin kyseessä on penskana syntynyt minävaurio ja joskus ohimenevästi, jolloin burn out tai kriisi voi aiheuttaa henkisen taantumisen. Joskus ihminen ei vain juuri sillä hetkellä ole valmis näkemään asiaa, mutta hän saattaa hetken päästä tulla järkiinsä, kun on saanut hieman aikaa miettiä asioita.

Sanotaan, että hyvä ystävä on paras peili - hyvässä ystävyydessä onkin niin, että ihminen peilaa sinua itseäsi takaisin sinulle. Peilaajan kanssa homma menee toisin: hän peilaa itseään ja omaa kuvaansa sinuun ja uskoo vankasti peilaavansa sinun kuvaasi. Oma kuva häneltä on hukassa eikä hän sitä tunnistaisi vaikka tämä istuisi hänen kasvoillaan hajareisin.