Osa 231:Blogilöytöjä, mamman kaikkitietävyyttä ja pari uutista

 

Pakkanen puri nenään, lapaset vaihtuivat karvarukkasiin ja kasvot katosivat huivien ja kaulusten suojaan. Nyt on sitten hiihtointoisille hyvät kelit - pitäkää hauskaa, lykkikää lylyllä ja minä pysyttelen sisätiloissa, kunnes hiirenkorvat kuiskivat:)

Blogitrendikkyyteni on iskussa

Uikotin joulun alla blogistanian tarjonnan tympeydestä, tuoreiden tuulien puuttumisesta. Aloitin uutena vuotena kunnon penkojaiset: tarrasin jokaiseen linkkiin, mainintaan ja vihjaukseen. Klikkasin hengästyneenä itseni blogista toiseen ja tiirasin merkintöjä odottaen niiden alkavan merkitä minulle jotain.

Tein löytöjä - ei sillä tavalla kuin hulluilta päiviltä, supersynttäreiltä tai miinusviiruksista, vaan jotenkin samalla tavalla kuin se lapsi, joka penkoo hulluna paskakasaa ja on riemuisan varma, että jos tässä on paskaa, on jossain pakko sen hevosenkin olla.

Tottakai angstinen vihablogi tai traaginen marttyyrikärsimysblogi voi olla viihdyttävä: minä vain en jaksa ja kaipaan muutakin kuin omassa navassa pörräävää ah-mä-niin-älyllinen-oon -jaaritusta. Suollan sellaista tarvittaessa omiksi tarpeiksi itsekin:-)

Yököttää sisäpiirien keskinäinen ja näyttävä selkääntaputtelu, perseennuolenta ja liehakointi. Jos kerran ovat kavereita IRL, eikö noita voisi hoitaa siellä ihan livenä eikä kiekua kaikille, että mä oon X:n kaveri ja X on mun kaveri ja meillä on kavereina Y ja Z ja me sitte linkataan toisiamme ja voi vitsi että oli kivaa hihihii kaljalla? Kyllä minä selkeän blogimiittiraportin ymmärrän (saavat poissaolleet jotain lohtua:) mutta ylenpalttinen yläasteen koulupihan säätymeininki tuntuu jotensakin epäkypsältä. Erityisesti, jos idioottia mielipidettä tai huonoa kirjoittamista kehutaan siksi, että blogaaja on kaveri. Erityisesti, jos hyvä mielipide tai kirjoitus teilataan siksi, että blogaaja ei ole kaveri.

Löytölistan satoa:

Muutamia on vielä tarkastelussa. Maistelen hartaasti. Ehkä joku noista löydöistäkin väsähtää ja sitten petyn. "Nirso, mutta valikoiva" sanoi minusta jo lukioaikainen deittini ja ystäväni:)

Et sä voi tietää mutta minä voin

Luen tasaisin väliajoin mahtimammojen lausunnon, jonka mukaan he voivat tietää, mitä on lapsettoman elämä (koska ovat eläneet lapsettomana esim. 25-vuotiaaksi ennen porsimisvaihetta) ja lapseton ei voi tietää "paskan haisuakaan" siitä, mitä on lapsiperhe-elämä. (Jestas, mikä elämä tuosta karjalaisesta ilmaisusta "porsiminen" voidaan vielä kehittää - sehän puhuu söpöjen porsaiden porsimisesta vauvojen synnyttämisen yhteydessä, kamalaa:-)

Minusta mamma ei voi tietää, mitä on lapsettoman elämä, sillä hänhän ei ole elänyt lapsettoman elämää vaan pätkän normaalia nuoruutta ennen siirtymistä lapsiperheellisen elämään. Lapsettoman elämä on sellainen, että siinä siirrytään normaalin nuoruusvaiheen jälkeen lapsettomaan ja perheettömään aikuisuuteen - omasta halusta tai halun vastaisesti. Ei mamma siitä tiedä yhtään sen isompaa "paskan haisua" kuin lapseton perheellisen elämästä: tietää kumminkin vähäsen, osaa kuvitella ja päätellä asioita ihan riittävästi. Kuten lapseton perhe-elämästä. (Ilmaisu "paskan haisua" taisi olla jonkun mahtimamman ilmaisu siitä, miten lapseton ei tiedä paskan haisuakaan perhe-elämästä tai lapsista.)

Jos minä en tietäisi paskan haisuakaan lapsiperhe-elämästä, minä olisin varmaan ollut jo 15 vuotta sitten synnytyssalissa. Juuri se, että minä tiedän lapsiperhe-elämästä jonkin verran, on osoittanut minulle, ettei se vastaa minun omia käsityksiäni hyvästä elämästä.

Ette kai te *oikeasti* kuvitelleet, että vapaaehtoinen lapsettomuus perustuu tietämättömyyteen siitä, miten ihanaa lapsiperhe-elämä on??? Että me "Velat" eli (VapaaEhtoisetLApsettomat) sinkeästi ja tietoisesti kieltäydymme elämän ihanimmasta ja herkullisimmasta annista ihan vain piruuttamme ja tyhmyyttämme? Tahallamme haluamme kärsiä läpi elämän vapaudesta, riippumattomuudesta ja toisenlaisista valinnoista? Herttinen:-D Kyllä suurin osa Veloista on perustanut päätöksensä ihan omiin, itsekkäisiin syihin kuten lapsiperheellisistäkin.

Toivonkin, että joskus lukisin, edes kerran, jonkun mamman kirjoituksista ajatuksen, että sekä lapseton että perheellinen voi tietää jotain ja aika paljonkin toisen elämästä, vaikkei sitä itse ole elänytkään. Kaikkea ei tietenkään voi tietää - ei yksikään lapsiperheellinen voi tietää kaikkea toisenkaan lapsiperheellisen elämästä. Joten lopettaisitte tuon täysin turhan mukinan mammain kaikkitietävyydestä, kiitos.

Sitten kun mahtimamma alkaa mälkättää siitä, miten äidinrakkaudesta ei voi tietää mitään ennen kuin omia lapsia, minä poistan tussaristani varmistimen ja toivon, että kohtaavat pian jonkun SOS-lapsikylän työntekijän, adoptiolapsen äidin tai vaikka vaan ihan vanhemmanrakkautta kokeneen isän. Niille on hyvä mennä selittämään, miten se mahtimamman oma äidinrakkaus on ainoaa oikeaa, kun ihan oman kohdun hedelmää on kyetty rakastamaan! Kymmeniä lapsia hoivannut tai hylättyä lasta rakastanut eivät ollenkaan pääse viivalle mahtimamman kanssa...pääseekö sinne edes mahtimamman lapsen isä?

Pieniä ja isoja asioita

Kyllä se kuulkaa valitettavasti vain on niin, että aika monikin "vauvakuume" paljastuu oman itsen kriisiksi. Kaikki eivät vain kykene ajattelemaan asioita ihan niin syvällisesti tai tarkkailemaan itseään niin terävästi, että tätä ääneen sanoisivat tai ajatuksissaan myöntäisivät todeksi.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kuullut vauvakuumeen päättyneen, kun löytyi mielekästä tekemistä, ratkaisu työ- tai parisuhdeongelmiin tai henkinen harmonia. Monilla kun vauvakuume on oman itsen tai parisuhteen epätoivoinen kokoonharsimisyritys.

Jonna Kosonen on rehellinen - näin rehtejä lausuntoja harvoin näkee.

Toinen kiintoisa, taatusti nettipoikia touhuttanut uutinen oli 22 vuotta syyttömänä vankilassa istunut mies. On, on todella persiistä, että istuu 22 vuotta neljän aseella uhaten tehdyn raiskauksen takia, kun ei ole niitä tehnyt.

Mutta huomaatteko seuraavan pointin? Jätkä sai neljästä raiskauksesta *45 vuoden* tuomion! Atlantassa suhtaudutaan raiskaukseen AIVAN ERI rikoksena kuin Suomessa, jossa 20 raiskausta tehnyt saa vuoden ehdonalaista, kun ne aiemmatkin rangaistukset pitää silleen soveltaen yhdistää eli niputtaa ja antaa paljousalennus.

Minäpä hiivin tästä nyt täyttämään kaavakkeita ja pohtimaan viikonlopun huisien bileiden logistiikkaa ja muonituksia. Ai niin ja 10.2. olen mukana Henki&Elämä -messuilla Tampereella, btw:)