Osa 230: Hyviksistä ja pahiksista eli kaveruuden politiikasta

 

Tammikuu on puolessa eikä ole vieläkään tarvinnut tarpoa hangessa. Se oli tämän talven hyvä uutinen. Huono uutinen onkin sitten se, että ilmastonmuutos näyttäisi olevan tosiasia, eikä se liikuta ihmisiä pätkääkään. Jäätiköiden lilliessä sulamispuuhissa moottoritien viereen pystytetään 20 metriä korkea valomainospylväs ja lumitykit tsutsuttavat lunta rinteeseen, jotta pääsee nuoriso "snoukkaamaan". Kuudes ja vaikka seitsemäskin ydinvoimala vaan tuonne Pohjois-Karjalaan, sillä eihän siellä enää kohta kukaan ihminen asu, kun ei ole töitä ja kaikki muuttavat pääkaupungin kupeeseen unelmoimaan omasta 200 000 euron kaksiosta Töölössä.

Ihminen on laji, joka saisi puolestani kuolla sukupuuttoon. Jätetään ehkä vain saamelaiset ja etelämerelliset kansat henkiin, sillä heillä on vielä jäljellä jonkinmoinen yhteys luontoon ja siihen maailmaan, jossa elämme. Meillä muilla tuo yhteys on kuukahtanut rahanahneuden ja omanapaisuuden tykitykseen.

Taipuuko?

Suurin osa penskoista näyttää taipuvan luonnostaan solmuun jos toiseenkin: luusto ja nivelistö on kuin kumilankaa. Pohdin, mitähän minun kohdallani meni pieleen, kun olin jo pienenä harvinaisen jäykkänivelinen. Äitini jumppasi tosissaan ja sanoi, että minunkin kannattaisi, koska olen ilmeisesti perinyt hänen jäykän selkänsä ja lonkkansa. En saanut eteenpäintaivutuksessa nenää lähellekään polvia neli-, kymmen- tai kaksikymmenvuotiaana.

Ensimmäisen kerran elämässäni otsani osui polviin eteenpäintaivutuksessa juuri ennen joulua. Pelästyin, koska fyysinen tuntemus oli niin outo. Myöhemmin kihersin: minun piti odottaa 36,5 vuotta ennen kuin se onnistui.

Joogassa on joskus ruvennut suorastaan tempomaan ihmettely, joka koskee joogavuosieni paljoutta ja niillä saavutetun tason vaatimattomuutta. Tekisi mieli joskus älähtää, että te ette tiedä paskaakaan lähtötasostani ja luontaisista lahjattomuuksistani - nykyinen tasoni on minulle yhtä suuri todiste edistymisestä kuin kuukävely oli avaruustekniikalle!:)

Hyvis ja pahis: kaveriuden reiluuspolitiikkaa

Aina joskus joku ihmispolo tajuaa, että on juuri se epämiellyttävä vihollinen, joka voimistaa muiden yhteishenkeä. Se ihminen, jonka touhuja voidaan kauhistella silmiä pyöritellen ja paheksua päiviräsäsmäisellä alentuvuudella. Kun paheksunta on hoidettu, rapataan yhteishengen muuria hymistelyllä, jonka tarkoitus on tehdä selväksi, että ME olemme sentään hyviä ja keskinäinen kehuminen pääsee vauhtiin. Omat touhut ja viat on helppo unohtaa, kun on joku, jota voi syyttää kaikista ongelmista.

Muistan, kun olin aikoinani ystävä erään Annen kanssa. Anne oli vaalea, herttainen, pukeutui vaaleanpunaiseen ja oli kaikkien opettajien, poikien, äitien ja kaupan tätien suosikki. Anne oli aina niin iloinen, suloinen ja kiltti! Jostain syystä Anne tahtoi olla ystävä minun kanssani, vaikka olin aika kulmikas, rujon suorapuheinen ja taipuvaisempi pitämään turpani kiinni kuin liehakoimaan.

Minä annoin Annelle anteeksi sen, että hän puhui minusta pahaa ja jäi siitä kiinni. Minä annoin anteeksi sen, että hän esitti syytöntä pikku karitsaa teosta, jonka teki, vaikka se oli mielestäni vastenmielistä vilpillisyyttä. Annoin anteeksi senkin, että hän oli flirtti bimbo saadakseen poikien huomiota. Annoin anteeksi sen, että valehteli, näpisti, huijasi ja oli kaksinaamaisempi kuin viisipäinen koira. Siinä kohtaa minä aloin vetäytyä, kun hän piti turpansa kiinni sillä kohtaa, kun olisi yhdellä sanalla voinut todistaa, etten ollut syyllinen. Siinä vaiheessa, kun hän teki paskatemput kaverilleen, valehteli minun tehneen sen ja selitti minulle silmät pyöreinä, ettei hän koskaan ole moista tehnyt, totesin kaveeraavani jossain määrin patologisen itsensähuijaajan ja valehtelijan kanssa.

Sain myöhemmällä iällä kuulla ihmisestä, jota luulin hyväksikin ystäväkseni ja jota olin tukenut sekä auttanut monenmoisissa ikävyyksissä, että hän istui hipihiljaa porukassa, joka puhui minusta soopaa. Tästä porukasta mukakaverini oli ainoa, joka oli tavannut minut elävässä elämässä. Hän ei kehdannut sanoa, että olimme tuttuja ja peräti kavereita. Hän ei pistänyt rikkaa ristiin sen eteen, että olisi tuonut esiin minun olevan ihminen, jolla on hyviäkin puolia. Tämä tendenssi on sittemmin jatkunut. Terve vaan ja kiitos kaloista!

Kaveruus on aina niin kivaa siihen saakka, kun on itse sisäpiirissä ja kuppikunnassa. Sitten kun siitä ulkoistetaan, alkaa avautua ihan uusi maailma uusilla realiteeteilla. On ihan turhaa yrittää selittää olevansa hyvä tyyppi, sillä todistaahan sitä ei voi.

Erityisesti naispiireissä on usein johtosääntönä se, että hymistellään ja sallitun mielipidevalikon ulkopuolelle ei mennä - jos esität eriävän mielipiteen, naistoverit eivät tulekaan synttäreillesi tai unohtavat kutsua sinut omilleen. Naisporukan dynamiikka on lähempänä uskonlahkoa kuin arvaisikaan: siellä vaaditaan tiettyyn oppijärjestelmään suostumista ja ennalta määriteltyjen totuuksien julistamista. Kerettiläinen kokee nopean karkoituksen. Kun tätä tapahtuu kaksi-, kolme-, neli- ja viisikymppisten naisten porukoissa, milläs lohdutat teini-ikäistä kummilasta, jota entiset kaverit sorsivat?

Miesporukoissa on rennompaa. Kyllä sielläkin päätä auotaan ja supistaan nurkassa, mutta opillisesti se on liberaalimpi yhteisö. Sitäpaitsi miehistä näkee suhteellisen nopeasti, mikä hän on miehiään - naisista ei voi sanoa aina samaa: olen nähnyt jo niin monta naista, jotka ovat näyttäneet ja kuulostaneet tervepäisiltä, reippailta ja rehdeiltä yksilöiltä...mutta jälkikäteen totuus on osoittautunut toisenlaiseksi.

Vaikka feministi olenkin, pidän enemmän miesporukan atmosfääristä. Kokemukseni naisporukoista ja naistoveruuksista ovat sen verran ristiriitaisia ja suoraa ajatteluani hätkähdyttäviä, että suhtaudun naisporukoihin epäluulolla. Surullista, mutta näin se on täällä kääntynyt näkymään.

Sanottakoon vielä, että miinustan tästä lausunnosta pari parikymmenvuotista ystävyyttäni sekä muutaman tuoreemman ystävyyden: niissä on vastassa älykäs, järkevä, tasapainoinen, höntyilemätön ja upea naisihminen. He ovat syy, miksen ryhdy täysin skeptiseksi naisten ja naiskeskisen sisarhengen suhteen:)

Tammikuun hengissäpysymisaineksia

Otetaan aamulla monivitamiinipore sekä Omega-kalaöjykapseli. Ja tietty espresso. Istutaan päivä töissä kirkasvalolampun valossa. Juodaan vähintään kuppi tuimaa ja mausteista yrttiteetä. Syödään hyvää ruokaa. Illalla napataan inkivääriä ja merileväpuristeita. Juodaan rutkasti hyvää yrttiteetä. Silitetään kissoja ja luetaan hyviä kirjoja. Järjestetään viikonlopuksi niin kyldyrelliä (teatteri, leffa, konsertti) kuin sosiaalista (bileet, illanistujainen, ökömököpippalo) menoa. Kikatetaan Idolsia. Näin se menee ja kevät on ennen kuin arvaakaan:-)