Osa 229: Vuonna 2007

 

Joulu ja uusi vuosi on nyt sitten lusittu. Uutena vuotena tuli valvottua, sotkettua vuorokausirytmi ja nautittua muutakin kuin kansalaisluottamusta, joten olo ei ole mitä urheilullisin. Tein kasan lupauksia, joiden pitäisi parantaa kuntoa, oloa ja ruokkia sielua:)

Kävin katsomassa myös yhden vuosituhanteni parhaista elokuvista: Pan's Labyrinth . Mikään hyvän mielen elokuva se ei ole, vaan kouraisee niskapiitä myöten.

Vuosi 2006

Taitaa olla melkein meemi tilittää vanhan vuoden tapahtumat. No, kokeillaan.

Hyviä asioita vuodelta 2006

Sain kirjan valmiiksi. Kirja julkaistiin ja se sai käsittämättömän hienosti huomiota. Palaute on ollut kiinnostavaa tai jopa pelkästään riemastuttavaa. Kirja on luettu Australiassa, Japanissa, Hollannissa, Saksassa, Sveitsissä ja Espanjassa:) Tämä on ollut ehkä elämäni onnellistuttavin "omaprojektini".

Olen joogannut ja liikkunut säännöllisesti. Olen löytänyt hyvän ruokavalion vaikkakin petraamisen varaa yhä on. Olen lukenut ihan hemmetisti kirjoja ja sain oman työhuoneeni vihdoin valmiiksi.

Kotona skulaa ja on kivaa. Ystävien kanssa on ollut kivaa. Elämä on ollut kivaa. Kummimuksut ovat upeita. Asiat ovat hienosti, hyvin ja olen miljonääriä onnekkaampi, koska minulla on tämä elämä ja nämä ihmiset ympärilläni.

Kesälomalla tuli vihdoin nähtyä Englantia ja ihastuin. Sinne on päästävä uudestaan. En ihmettelisi, jos löytäisin itseni Cornwallista tai Oxfordista eläkeläisenä.

Aivan loistavia illanistujaisia ja uuden vuoden pippalot olivat komiat! Tuntuu hyvältä aloittaa uusi vuosi hyvien ja läheisten ystävien keskellä. Kiitos, ystävät ja ystävättäret!

Huonoja tai mietityttäviä asioita vuodelta 2006

Niveltulehdus ja turhat lääkehoidot, turhautuminen oireisiin ja terveyden epätäydellisyyteen. Kuuden kilon painonnousu parina viime vuonna vihmoi.

Kerrankin minulla menee hyvin:-) - mutta tuttupiirissä kriiseiltiin. Raskasta on katsoa toverin kipua vierestä, mutta vielä raskaampaa oli se, että jotkut päättivät kriisin tullen joko kaataa paskaa niskaani tai huitaista minut tyystin mäelle. Kuljen uskollisena kuin koira toverien vierellä hyvässä ja pahassa, ja vaikka minua potkittaisiin syyttä ja saisin haukut niskaani, minä se vaan annan anteeksi, ymmärrän ja unohdan ystävyyden nimeen amen. Hämmästelen sitä, miten joku voi vastata ystävänä olooni ja lojaliteettiini suoranaisella kasvoihin räkimisellä ja totaalimitätöimisellä. Onko joku laittanut baarin vessan seinään numeron, että "soita tohon, kun vituttaa ja syytä sitä kaikesta"?:)

Olen ollut muutaman ihmisen kohdalla näemmä sokean lisäksi tyhmä, idiootti ja sinisilmäinen aivokääpiö. En ole enää. On minunkin aika opetella suojaamaan itseäni, ettei tarvitse enää toiste joululomaa itkeskellä ja terapioida kolhujaan. On aika opetella tunnistamaan tasapainoinen ihminen: sellaisen kanssa mikä tahansa touhuilu puolituntemattomuudesta syväystävyyteen on vakaampaa ja kriisitkin hoidetaan aikuisten lailla.

Erittäin paha ja rasittava asia oli häirikkö, joka uhkasi elämääni ja henkeäni toistuvasti ja tosissaan. Sinnikkään taistelun jälkeen hän pääsi hoitoon, kaikkien parhaaksi.

Kaikki muutokset ihmisissä eivät ole myönteisiä. Minun oli aika oppia ymmärtämään se, että ihmisten kaikki muuttumiset eivät ole iloisia asioita tai edes siedettävissä. Se, että en pidä uudesta piirteestä ei tarkoita, ettei piirteellä olisi funktiota ihmisen omassa elämässä. Joten pidän turpani kiinni ja otan etäisyyttä, jos näin käy.

Gluteenitonta elämää

Olen suorastaan äimissäni, mihin kaikkialle vehnää (tai maissitärkkelystä) ängetään. Viimeisin löytö oli huomata, että ruokakerma sisältää tapiokaa. (Minä inhoan maissia ja yritän välttää sitä viimeiseen asti, koska se myös sotkee vatsani vaikkei siinä gluteenia olekaan). Yrttiteeni sisälsi ohramallasta. Soijavalmisteeksi luulemani mömmäke sisälsi viljagluteenia kourakaupalla. En voi käsittää, mitä hittiä vehnä tekee monissakaan valmisteissa, joita kaupassa on - kaipa sitä höttöä pitää vain jokaiseen paikkaan tunkea, ettei menisi tunkiolle. Siksi jo puhtaan ruisleivän löytäminen (joka ei sisältäisi vehnää, perunaa, sokeria tai puppajauhoja) on jotakuinkin samaa kuin yrittäisi löytää tuoreita mansikoita marraskuussa.

Ravintoloissa on varsin arpapeliä, saako oikeasti gluteenitonta vai ei: viimeksi kerrottiin, että tarjottava pasta on gluteenitonta, koska se valmistetaan erityisistä jauhoista. Kun kyselin jauhojen sisältöä, jauhojen "etiketti" oli päässyt hukkumaan, joten sisältöä ei voitu kertoa...

Kaikki sympatiani keliakiaa sairastaville - ihmettelen, miten pystytte ylipäätään välttämään gluteenia ilman paranoidista tiukkapipoista vaatimista ja jatkuvaa varuillaan oloa.

Mä ajan tasa-arvoa mutta kannatan naisten alistamista?

Kun fiksu nainen sanoo, että ei ole feministi tai että irtisanoutuu feminismistä, minun kulmakarvani kohoavat hiusrajaan saakka. Pohdin, miten hän voi sanoa niin?

Miten nainen voi sanoutua irti filosofiasta, jonka mukaan ihmiset ovat samanarvoisia sukupuolestaan riippumatta ja jonka mukaan naisella tulee olla oikeudenmukaiset ja yhtäläiset edut miesten kanssa? Kuinka nainen voi sanoa olevansa tasa-arvon edustaja ja samaan aikaan irtisanoutua ideologiasta, jonka mukaan ihmisten tulisi päästä ammatteihin ja asemiin kykyjensä mukaan eikä sukupuolensa edesauttamana eikä kenenkään tulisi joutua poissuljetuksi jostain mahdollisuudesta sukupuolensa takia?

En minä sitäkään ymmärrä, että mies asettuu feminismiä vastaan (jos mies on korkkimattoa älyllisempi olento, oletan sen johtuvan siitä, että hän ei tiedä feminismistä tarpeeksi ja on sokkona kuunnellut taas vain isojen poikien puheita käyttämättä omia aivojaan:). Samaa ajattelen naisistakin, ei sen puoleen. Koska 97% misumalleista ja pissisjulkuista ehdottomasti julistaa, että niinku tasa-arvo on ihq mut feministi mä en niinq oo vttu, kuvittelin antifeminismin olevan bimbojen lahja pikkuvaimoista fantasioiville miessukukunnan jäsenille.

Mutta että fiksuina pitämänikin naiset ovat antifeministejä? Heidän mielestään on siis ihan ok, että naiset eivät saisi äänestää tai omistaa omaisuutta tai periä tai käydä työssä tai pitää omaa pankkitiliä ilman miehen lupaa? Sell-vä.

Tottakai nämä naiset rynnivät sanomaan, että "enhän mä nyt TOTA tarkoita vaan että tottakai naisen tulee äänestää ja silleen mut feminismi on ihan out" - mutta kun rakkaat kultapupuset hyvät, juuri feminismistä ja sen ideologisen taistelun tuotteista on kyse, kun puhumme naisten ääni-, omistus- tai työssäkäymisoikeudesta. Juuri feminismin ja naisasian tuloksista on kyse siinä, että raiskaus avioliitossa on nykyään rikos tai että aviomiehen suorittama turpaanveto on mahdollista saada oikeuskäsittelyyn.

Ja te jotkut irtisanoudutte siitä ja sanotte ajavanne tasa-arvoa? Ok, minä olen ennenkin sanonut, etten ymmärrä Telluksen asukkien aivoituksista paljoakaan, mutta tuossa kyllä joku logiikka mättää niin pahan kerran, että ahistaa:) Ei ihme, ettei hyväsisar-verkostoja ole. Ei ihme, että täällä Suomessa nainen saa naiselta puukkoa selkään eikä sisarellista tukea. Ei ihme, että joidenkin naisten on julistettava antifeminismiään, sillä se on olennainen osa miesten miellyttämistä. Juhlanaaras, oh la la!

Mielenkiintoinen kuriositeetti onkin näiden naisten keskuudessa korrelaatio antifeminismin julistamisella ja sillä, että näiden naisten keskuudessa on huomattavan a) hyväksyttävää ja b) yleistä turvata elämänsä vakavaraisen miehen hankkimisella (="laillinen prostituutio"). Kun myy itsensä miehelle saadakseen taloudellisen ja sosiaalisen turvan miehen kautta, ei siinä juuri autakaan kuljeksia feministien leireissä tai soittaa suutaan - voi lähteä autoetu ja muutama muukin etuoikeus. Siinä asemassa taitaa tosiaan olla syytäkin pelätä "suututtamasta miestä".

Uskon silti, että kaiken antifeministisen huutelun ja pelon alla näillä naisilla on kuitenkin vielä jokin rohkeus hengissä. Ehkä sitten, kun lapset ovat isoja tai kun he löytävät itsensä, sen rohkeuden voi päästää esiin ja puhua omalla suullaan.

Tammikuu

Yritän saada alkuun erään työn, joka pitää tehdä. Jos kirjoitan tänne raivokkaan innostuneita merkintöjä myöhemmin, se on merkki siitä, että olen asian alkuun saanut. Peukkuja saa pitää:)

Idols-kisa alkoi: mikä myötähäpeän ja vahingoniloisen riemun vuoristorata! Miten ihmeessä voi ihminen kasvaa 16 tai 25 vuotta käsityksessä, että on tosi hyvä laulaja vaikka ääni on ammuvainaan? Olenhan minä sen nähnyt ja kuullut, että jokaisen vanhemman mielestä niiden omat lapset ovat joko neroja tai huippulahjakkaita, mutta kuvittelin sen olevan nk. vauvavaiheen hormonaalinen psykoosi, joka menee ohi murrosikään mennessä.

Mutta eipä vain: siellä ne ihanat lukiolaiset pirauttavat itkun, kun kuulivat ekaa kertaa, että suurille lavoille on asiaa vain moppi kädessä näytöksen jälkeen. Kun itse olin 15-vuotias, itsetuntoni oli romuluinen ja käsitykseni osaamisistani liiankin synkeä - mistä nämä hilpeän epärealistisella minäkuvalla varustetut wannabe-tähdet tulevat?:)

Vielä eräs asia: kyllähän siinä voi olla yhtä jos toistakin eettistä arvelutuksen kohtaa keskusteltavana, kun yksittäinen ihminen päättää napata erittäin tunnetun lehden sivut oman bloginsa käyttöön: Parnasso . Ei se ainakaan kauhean tavallista ole. Kiintoisinta oli se, että toki etsin sivuilta lehden tilaus- tai yhteystietoja. En löytänyt. Turhaa tietoahan ne olisivatkin, mitä sitä Parnasso-lehteä tilaamaan Parnasso-lehden sivuilta kun voi lukea ihan vaan Jarmon blogiakin, vai mitä?:-)

(Täytyy myöntää, että turhautti. Mistä helvetistä lehden tilaustiedot webistä saa jollei lehden kotisivuilta?--> Lisäys: kyllähän se sitten löytyi, mummo tarvitsee näemmä prillit:-)