Osa 228: Joulu, joulu!

 

Olen saanut hyvin koskettavia posteja anonyymeilta, jotka toivovat vastausta näille sivuille. Olen pahoillani, mutten voi niin tehdä: jos kopioisin postista osan ilman lupaa, saattaisin paljastaa jotain sellaista, mitä ei pitäisi. Pyydän, että jos te tietyt palautteenlähettäjät vaikka loisitte hotmail-tunnuksen, jotta voin antaa kommenttini ongelmaanne?

Blogilistaa pitkin

Olen kypsynyt blogitarjontaan viime aikoina: angstia, neuleita, angstia, neuleita, naisvihaa, mammajuttuja, neuleita, linkkikokoelma, angstia, naisvihaa, neuleita, mamma-angstia, eroterapiaa, neuleita, marttyyripuppaa, neuleita, poliittista jorinaa, neuleita...siis herramajee, missä ovat uudet, uljaat blogit, jotka tarjoaisivat hyvin kirjoitettuja pläjäyksiä ironian ja pakinan ja kriittisyyden hengessä ajan- tai henkilökohtaisista ilmiöistä?

Ystävä kysyi, että mikäs olisi sellainen kiva ja sarkastisenmakuinen huumori- tai pakinablogi, jolla olisi jotain annettavaa arkipäivään. Haen sitä oikeaa muuten vieläkin - saalis jäi laihanlaiseksi: Lehti sentään hengittää yhä, ja sitten uusi suosikkini ÛBERKUUL. En nyt ihan äkkiä keksinyt Top500:sta tämän parempia suosituksia.

Tiedän, ettei sovi valittaa, jollei itse pysty parempaan - mutta mitä minä sanon, kun seuraavan kerran pyydetään virkun blogin urlia? Onko vika vain siinä, että olen tullut nirsoksi?:)

Alku aina ahdistava

Minussa on joku asioiden toteuttamiseen liittyvä valuvika. Asioiden täsmällinen, yksityiskohtainen ja systemaattinen suunnittelu on hauskaa hupaa - listojen ja aikataulujen tekeminen sai kämppikseni muinoin ehdottamaan, että olisiko aika käydä neuroositestissä - samoin itse työn tekeminen. Toteutusvaihe on rankkaa, mutta hurmoksensekaista puurtamista. Loppuunsaattamisen pakkomielle on armoitettu seuralaiseni.

Se valuvika onkin siinä, että kykenisi aloittamaan. Kun suunnitelmat on tehty, kun työ vain odottaa tekijäänsä, minä en suinkaan tartu härkää saippuoiduista sarvista vaan kehitän irrationaalisen ahdistuksen. Tuo ahdistus roikkuu niskassa illat ja päässä uniajan, se koko ajan irvii ja näyttelee sopimattomia sormimerkkejä. Sellainen syö energiaa. Sellainen alkaa todella ottaa kaaliin.

Niinpä minun on kehitettävä tästä ahdistuksesta hiljakseen kytevä apinanraivo. Vasta sitten, kun olen sietämätöntä seuraa muille ja kestämätön itselleni, saatan hurjistuneena päästä pistämään työn alkuun. Ja simsalabim! Ahdistus katoaa, raivostus häviää, ja siitä eteenpäin voin palata työn ääreen vailla itsesyytöksellisiä keppiporkkanoita.

Kehittäisiköhän joku pillerin tuohonkin?

Se tärkein

Koska meillä on joulu, tahdonkin kiittää kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta: kiitos lukemisesta, palautteista, kommenteista ja hyvistä keskusteluista. Kiitos kirjani lukeneille, lainanneille ja ostaneille. Kiitos Ilta-Sanomien kolumnien lukijoille ja kommentoijille (tänään olisi taas kolumni lehdessä -> SORRY: olivat pistäneet sen eiliseen lehteen, auts!:( ). Kiitos blogistanian tutuille ja erityinen kiitos bileisiin osallistuneille.

Kiittäisin samalla niin Atena-kustantamoani, nettiyhteisön mukavia ihmisiä, työtovereitani, Kirjamessuilla ja kirjakaupoissa tapaamiani ihmisiä, toimittajia, kirjamyyjiä ja tapahtumanjärjestäjiä, kaikkia niitä asiantuntevia ja upeita ihmisiä, joita tänä vuonna tapasin kirjan tai muun puitteissa. Kiitos.

Te kaikki olette osallisina siihen, että tämä vuosi on ollut näin pirun hyvä, ikimuistoinen ja täynnänsä tapahtumaa.

Suurin kiitos kaikesta kuuluu siviilielämäni ihmisille: ystäville, jotka on kunnia tuntea - perhepiirille, joka on ollut aina tukenani. Isoin kiitos menee jälleen kerran miehelleni ja kissoille. Te sulostutatte elämääni ja olette sanomattoman tärkeä osa sitä, mitä kutsun onnellisuudeksi.

Hyvää joulullista aikaa ja toteutukoot toiveenne uuden vuoden myötä!