Osa 219: Lumimyräkästä sodanlietsontaa, kateutta ja hassuja uutisia

 

Kyllä tämä tästä. Yksikin ilta koomassa sohvalla ja yhdeksältä kuononsa tyynyyn työntäen riittää voimien palauttamiseen kummasti.

Keli on kuin synkkä morsian: suuri osa ihmisistä tuskin meni ajoissa tänään töihin. Lunta oli polviin asti eli pieni lenkki roskakatokselle nosti pulssin mukavasti. Yhtäällä oli pari töihinmenijää huutamassa "havuja, perkele!" ja toisaalla taksi sahasi kylkiä myöten lumessa. Katselin paria pientä perhoskoiraa - niillä näytti olevan täysi työ päästä ihmisapinan jalanjäljestä toiseen puolimetrisessä hangessa:)

Sukupuolisodan lietsomista?

Olen pistänyt merkille jännän jutun. Tässä hiukan kärjistetty esimerkki:

N: ...oli se hieno kesäpäivä, naapurit miehetkin rassas autojaan niin että oli ruskettuneita.
M: no naiset nyt ei mitään autoja rassaakaan, naiset ei tajua autoista yhtään mitään.
N: ...no ehkä me tehdään jotain muuta hyödyllistä?
M: niin, naiset sanoo kaikkea mitä ne tekee hyödylliseksi mutta sitten miesten hommia tyhjäntoimittamiseksi.
N: siis kuka on sanonut...no, kyllähän miehetkin parjaa naisia asioista, joita tekevät itsekin.
M: noni, heti se miesten haukkuminen alkoi! sukupuolisodan lietsonta! Just tollasia naiset on - ei voi mistään jutella ilman, että ne alkaa heti haukkua miehiä ihan kuin olisivat itse parempia!!!

Olen viimekin viikolla todistanut kahdesti vastaavaa tilannetta: ensin jutellaan niitänäitä, naiset ja miehet sovussa, ja sitten siihen paukkaa *mies* kommentoimaan *naisten* tyhmyyttä, epäteknisyyttä, hysteerisyyttä, arvaamattomuutta, hormoniorjuutta tai pienitissisyyttä mahdollisimman yleistäen ja ikävällä alentuvalla sävyllä. Minkä minä tulkitsen suorastaan riidanhaastoksi ja pahanlaatuiseksi vinoiluksi. Jos tähän päänauontaan sanoo yksikään nainen yhtäkään sanaa, *nainen* saa kuulla olevansa "sukupuolisodan lietsoja" tai feminatsi tai muuten vaan miehille ikävä ämmä.

Joskus mietin, että puhuuko noiden miesten suulla joku iänikuinen henkiolento vai mistä johtuu täydellinen sokeus sille, mitä omasta suusta pukkaa? Ei, tätä ihme touhua eivät harrasta kaikki miehet - ainoastaan tietyt miesyksilöt. Se vain kuviona kummastuttaa: jos minä auon päätä siitä, kuinka kaikki miehet ovat pienimunaisia väkivaltaisia raiskareita, voinko syyttää puolustautuvaa miestä sen jälkeen naisvihasta ja sukupuolisodan lietsonnasta? No enpä niin - enkä tuohon sävyyn miehistä muutenkaan puhuisi, mikäli mielisin olla välilöissä:)

Isyydellä on merkitystä

Isä vaikuttaa lapsen kielelliseen kehitykseen (kiitos linkistä Yoelle ). Murtuuko nyt äitiyden kaikkivoipainen pyhyys?:-)

Koskaan mä en saa

Näitä blogeja riittää, missä mies vinkuu halajavansa naista tai parisuhdetta, mutta kun tekstiä lukee, käy selväksi, ettei miehellä ole mitään hinkua parisuhteeseen, naisihmiseen tutustumiseen tai muuhunkaan suhteiluun vaan kyseessä on ihan reilusti pimpanpuute. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta kun jätkä itse tuntuu sotkevan parisuhteen kaipuun ja pelkän pimpanpuutteen, eihän siinä hyvin käy.

Kateudesta

Kun ihastuin sielunpohjukoita myöten artistiin nimeltä Jorane , pohdin artistin elämää: on varmaan kauhea taakka olla nuori, tumma ja kaunis nainen, jolla on upea ääni ja joka soittaa selloa kuin pirun ja enkelin kombinaatio. Ihan kauhea taakka:-)

Perjantaina kävin katsomassa kummityttöni esiintymistä (sitä oli ihana katsoa - miten iso ja taitava hän onkaan!): samassa konsertissa päätösnumeron veti parikymppinen nainen, jolla oli pellavanvaaleat, *paksut* ja takareidenpeittävät upeat hiukset. Hän käveli lavalle ja vetäisi saksofonilla kaikki hiljaiseksi, minkä jälkeen hän luopui saksofonista ja alkoi laulaa selkäpiitä väristävän upealla äänellä. Sitä katsellessa tuli olo, että jos päättäisi ryhtyä kadehtimaan kanssaihmisiä, nyt olisi se hetki ja kohdekin tiedossa. Mikä määrä upeutta ja lahjakkuutta yhdellä ihmisellä! Tuolla naisella ei ole oikeutta olla onneton tai itseensä tyytymätön!:)

Julistin myös joskus ihanassa puutalossa asuvalle parille, että he asuvat niin upeissa olosuhteissa, ettei heillä ole oikeutta olla surullisia. Ja pikkaisen tuli haikea olo kuulla siitä, että jotkut joutuvat opiskelemaan Oxfordissa tai Cambridgessa (en minä sitä opiskelua haikaa vaan asumista noissa kaupungeissa:). Enkä voi muuta kuin hattua nostaa sille, joka lähti reppu selässä kiertämään maailmaa vuodeksi.

Minä olen aina ajatellut, että kateus on se musta tunne, joka nousee, kun havaitsee muilla jotain, mikä omasta mielestä kuuluisi itselle. Jos tämä ihminen olisi järjissään, hän tajuaisi nopeasti, että tuo tunne voisi olla potku omalle persaukselle: "olen jäänyt paitsi jostain, nyt on aika ryhtyä toimiin sen saamiseksi!" En ole koskaan tajunnut kateutta, jos se menee toisen ihmisen vihaamiseksi tai mustamaalaamiseksi - kyllähän sitä voi tietty loppuikänsä vihata elämää ja ihmisiä sen sijaan, että miettisi, mikä itseä riepoo ja mitä omasta elämästä puuttuu. Ja ennen kaikkea: mitä voisi itse tehdä, jotta oma elämä sisältäisi asioita, joita ilman on vaikea olla ja joita ei kestä muilla nähdä.

Ei minusta koskaan tule nuorta blonditukkaista saksofonistilaulajaa tai Nobel-kirjailijaa, mutta minusta voi tulla hyvä laulaja, kohtuullinen saksofonisti, hyvä kirjailija tai upean omakotitalon omistaja. Se vaatii vain aikaa, panostusta ja työtä. En ehkä voi lähteä kahden vuoden maailmanympärysmatkalle, mutta voin matkustaa kerran vuodessa rahavarojen salliessa edes jonnekin uuteen paikkaan. En voi saada kaikkea, mutta voin työllä ja tuurilla saada paljon, jopa enemmän kuin odotankaan.

Toinen juttu on sitten se, että monesti saavuttaminen ja onnellisuus tekee samat temput sosiaalisesti kuin valtava epäonni: kaikki eivät siinä ilmapiirissä viihdy. Suuri epäonni tai onni ovat molemmat ihmisen pahimpia kriisejä - ja sosiaalisia itsemurhia:) Toimivathan ne tosin ihmistesteinä, jonka jälkeen tietää, ketkä ovat tosiystäviä ja ketkä joulukorttituttuja.

Olen minäkin kuullut parilta taholta kommenttia, että mikäs minun on, kun vain sutaisin kirjan tuossa vuoden aikana. Totuus on, että olen tehnyt sen eteen tietoisesti töitä yli kymmenen vuotta - treenannut kirjoittamista 10 vuotta kotisivuille jatkuvalla syötöllä, käynyt kirjoituskoulutuksia ja kirjoittanut tekstiä lähes joka ikinen päivä elämässäni viimeisen 26 vuoden ajan. Siksi olen häpeämättömän onnellinen siitä, että olen nyt tässä: duunia se vaati, mutta nyt alkaa lyyti kirjoittaa:-)

Itse asiassa, jos totta puhutaan, tänä aamuna kadehdin Espanjaan muuttanutta ystävää: sikäläisen etelärannikon säätila saattanee olla tällä hetkellä hieman suotuisampi kuin Suomen marraskuun ensimmäinen päivä puolen metrin kinosten, 17m/s puhaltavan lumipyrytuulen ja viiden pakkasasteen kera.:)

Pieniä uutisia

Minä saan älytöntä iloa pienistä, hassuista uutisista. Bongasin uutisen, jossa oli käräjillä käyty kiistaa, täytyykö asiakkaan maksaa noidan lasku loitsusta ja lemmenjuomasta, jotka eivät olleet toimineet eli juovuttaneet asiakkaan ex-miestä vanhan suolan janosta. Oikeus totesi, että jos loitsu ei toimi, kaupankäynnin ehtoja ei ole täytetty eli asiakas saa pitää rahansa. Hilpeää!:-)

Toinen oli muinaismehiläisen löytyminen tai se, että golfkentältä tavattiin uusi lintulaji.

Oikeastaan hyvän päivän voisi aloittaa aina lukemalla hyviä uutisia täältä , täältä tai täältä .