Osa 218: Messuväsyneenä ja -onnellisena

 

Kiitos bilettäjille!

Hesarin ja STT:n mukaan Helsingin Kalliossa oli poikkeuksellisen levotonta la-su-välisenä yönä ja Kallion kaduilla tapahtui yhteensä 24 välikohtausta. Minä kiistän kaiken. Me kaikki kiistämme kaiken tai emme kommentoi.

Valtava kiitos lauantaista osallistujille: on jännä iskeä yhteen ystävät, bloggaajatoverit ja sfnet-kaverit - yllättäen kaikki näyttivät viihtyvän tässä kulttuurien törmäyskohdassa. Paikalletulijat tekivät "hyväppileet", joten kiitos ja mahtavaa ja hienoa! Tämä oli yksi niistä illoista, joka teki kirjan kirjoittamisesta vaivan arvoista!

Messurapo

Kirjamessuilla kävi kuulemma ennätysyleisö, 69 000 ihmistä. Siltä se tuntuikin: eteisestä messuhalliin rappusia laskeutuessa näki vain ruskeaa päälakien pallomerta silmänkantamattomiin - ihmismassa pisti sanattomaksi. Jätin aivoni ja itseni kustannustoimittajani käsiin ja kaikki meni hienosti!

Ihmisiä oli myös seuraamassa kirjailijahaastatteluita: perjantain haastattelusta poiki todella kiintoisa keskustelu yleisön kanssa (joka valitettavasti jouduttiin lopettamaan vuoron loppuessa) ja lauantaina oli Waltari-lavalla yleisöä enemmän kuin uskalsin toivoa! Kiitos kaikille, joita tapasin!

Vannoin, etten enää ikinä mene kirjamessuille. En ainakaan lompakko mukanani. Tein "löytöjä" eli rahaa paloi. Jäipä toisaalta käteen upea nivaska Timo Mäkelän sarjakuva-albumeita signeerausten kera (mistä valtavat kiitokset Virpille). Jos jollakulla on myytävänä Vaaleanpunainen pilvi , minä olisin enemmän kuin innokas ostamaan sen.

Olo on äärimmäisen väsynyt ja uupunut. Tyytyväinen, onnellinen ja voipunut. Luulen, että tarvitsen paljon lepoa tulevina viikkoina. Nyt kun kirjasyksy on lusittu, lepäämiseen taitaa olla aikaakin:)

Talven tulo

Kun juna kulki kohti pohjoista, ilma näytti läpinäkyvämmältä ja yhtäkkiä alkoi näkyä valkoista. Tampereella maa oli jo valkoista kauttaaltaan, kotikatua pitkin puhalsi jäinen tuuli.

En tahdo mennä ulos - pääsen töihin, koska takkini kaulus ylettyy suojaamaan pään ja korvat - tahdon käpertyä viltin alle, sytyttää kynttilän, juoda kuumaa kaakaota ja katsoa komisario Frostia. Haluan vaihtaa näytönsäästäjän kuvaksi jotain, joka on kuvattu Malediiveilla tai Balilla. En ole oikein mitään mieltä mistään, viime aikojen surut ja kiihtymykset ovat vaihtuneet apeaan ja toteavaan "niin siinä kävi"-henkiseen väistämättömyyteen ja siihen alistumiseen. Pyörittelen päätäni ja ihmettelen, ihmettelen kovasti joitain asioita mutten halua pohtia niitä enää. Haluan hibernoimaan vaan en taida päästä. Olen väsynyt ja tiedän tämän helpottavan hetken päästä, mutta nyt juuri annan uupumuksen puhua pehmeitä.

Haluaisin kissojen kanssa päiväunille, toinen kylkeäni ja toinen vatsaani lämmittämään. Kissan kehräys (purrrrhhh-purrrrhhh) tainnuttaa uneen nopeasti apinankin. Ikkunoissa on jäisiä pisaroita.

Tämä on ollut ehdottomasti huikaisevimpia syksyjä elämässäni: vauhtia ja vaarattomia käänteitä on riittänyt. Olen tavannut monia uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja, olen saanut liudan hienoja mahdollisuuksia ja kohdannut myös mahdottomuuksia. Pyörityksessä on onneksi ollut kuitenkin vankka kiinnityspiste kotona ja läheisissä ihmisissä. Puolisoni tuki ja turva on ollut koossapitävä voima. Olen kiitollinen kattoon saakka siitä hyvästä, mitä olen saanut.

Nyt lepoa, rauhaa ja voimien keräämistä - ja sitten taas jaksaa manata maailman menoa vanhalla, tutulla terävyydellä:-) Marraskuuta ja Hyvien uutisten päiviä teille!