Osa 210: Leikitään kolumneilla

 

Otanpa välipalaksi pienet kolumnihommelit. Ensin tulee juttu, josta piti tulla kolumni, muttei tullutkaan - tuli uusi merkintä tähän lässyyn:) Toinen kappale voisi olla kolumni, mutta eihän pyhäinkuvia saa raastaa, ainakaan pahasti ja tällöinkin vain hyvästä syystä. Kolmas aiheeni eli jalkaansa polkevat pojat (naistutkimuksen on oltava epätiedettä, jos se on tiedettä, me ei aleta ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!) on huvittanut minua suuresti viime aikoina.

Kun mallimamma kauhistui

Mallien, missien ja näyttelijöiden elämän kuuluu osittain pyöriä ulkonäön ympärillä: idolilta näyttäminen on osa työnkuvaa. Mallit ja elokuvatähdet ovat siis kauneuden ammattilaisia.

Tavallisten ihmisten elämä ei pyöri ulkonäön ympärillä, vaan heillä on paljon taloudellisia, työmaailmallisia, ihmissuhteellisia ja harrasteellisia haasteita. Tavallisella ihmisellä on yleensä ihan kiva fyysinen olomuoto ja tavallisen mukava elämä. Siksi minua äimistyttivät mallitar Saimi Nousiaisen lausunnot suomalaisten naisten rumasta miehekkyydestä ja raskausvinkit, joiden oleellinen ydin oli varoa lihomista ja olla muodikas.

Kauneuden ammattilaiset vaativat siis maallikkoja ja amatöörejä olemaan samalla professionaalitasolla itsensä kanssa. Voinko minäkin vaatia, että jokainen suomalainen osaa nämä IT-duunarin hommat, koska minäkin osaan? Voisiko Saimikin pitää huolta siitä, että osaa C++:aa eikä päästä tietokantaosaamistaan repsahtamaan?

Suomalaisten naisten rumuutta ja epänaiseutta analysoivat yleensä keski-iän ylittäneet miehet, jotka ovat tulleet kosmopoliiteiksi käytyään Tallinnassa tai Pariisissa. Nämä miehet ovat saaneet yllättävän tukiryhmän malleista (Saimi, Anu Saagim), jotka ovat saaneet tai saamassa lapsen. Kun mallinaiselle on tärkeää päästä solvaamaan kanssasisariensa rumuutta ja kehumaan omaa seksikkyyttään nimenomaan raskaus- ja äitiysajan tunnelmissa, minulle tulee mieleen eräs ajatus: onko tämä catwalkin kissan viimeinen jumalainen rääkäisy ennen kuin eteen tulee välilihan leikkaus, äitiys, imetys ja tavallisen kuolevaisen naisen eli äidin elämä? Onko tuo motkotus tavallaan muistutus mallille itselleen, että hän ainakin lisää huulipunaa koliikkivauvan huutaessa toista vuorokautta ja laittaa korkokengät räntäsateiseen leikkipuistoon?

Ovatko anut, saimit ja lokalaitiset ollenkaan tietoisia siitä, että muuallakin maailmassa on rumia ihmisiä? Olen nähnyt persjalkaisia, rumia ja läskiperäisiä miehiä ja naisia niin Pariisissa kuin Tokiossakin. Ehkä mallit matkustaessaankin kulkevat eliittihotellista trendikkääseen yökerhoon taksilla, eivätkä siksi näe arjen ja tavallisuuden määrää metropolien kaduilla. Siitäkin huolimatta: miksi on niin tärkeää hyppiä juuri suomalaisten sisarten päällä Manolot jalassa, kun voisi meitä rumiksia rohkaista tai kehuakin?

Jos kauneus kumpuaa vain meikistä, muodista ja litteästä vatsasta, ovat tavikset ja rumikset toki jo menettäneet pelin. Estetiikan tajussani lienee vikaa, koska vaimoaan rakastavasti likistävä mies voi olla kaunis kaljamahoineen ja verkkareissa, ja onnellisesti naurava nainen voi olla lumoava riippurintoineen ja lanttapohjaisissa kengissä.

Minusta kauneus on tila, jossa ihmisen minuus ja karisma huumaavasti näkyvät kehon kuoren läpi. Kun hevosvoimat ja turbo ovat sisäpuolella, ei ole pakonomaista tarvetta kuorta vahata ja kiillottaa. Sekö näitä malleja päähän ottaakin? Että meitä, taviksia ja rumiksia rakastetaan, ihaillaan ja halutaan palavasti, vaikka emme kelpaisi edes paikallislehden kansikuvatytöiksi?

Kirjoittajan mielestä Saimi on aina näyttänyt pitkästyneeltä transulta ja anorektikolta, mutta se johtunee kirjoittajan epätrendikkyydestä.

Ihminen vai nalle?

Toukokuussa vitsailin, että vasta sitten voi olla Joku, kun pääsee Jyrki Lehtolan haukkumaksi. Minusta tuli Joku viime perjantaina.

Lehtolan kolumnissa kerrotaan sikakännisestä tantraseksistä. Tuossa kolumnissa on vain sellainen pikkainen ongelma, että tekstistä paistaa, näkyy ja loistaa kauas se fakta, että Lehtola ei ole lukenut kirjoja, joita ivaa. Mielestäni sellainen on amatöörimäistä ja helvetin hölömöä: ei siitä ainakaan kiinni saisi jäädä. Ei minun kirjassani puhuta selibaatista ollenkaan vaan kaikesta muusta.

Lehtola kertoo, että kirjoittajat (joiden kirjoja hän ei ole lukenut) koittavat olla ihmisiä vaikka ovat vain täytettyjä nalleja. Minusta kolumnisti, joka ei vaivaudu lukemaan ivaamiaan artefakteja, on täytettä vailla oleva nalle - tai itse asiassa liian käytetty nalle. Pari kolumnia viikossa on liian raskas taakka kantaa kompuroimatta, jopa ammattilaiselle.

Naistutkimuskriitikot

Poijjaat kirjoittivat sitten rohkean kirjan ja mesoavat kovasti ulkopuolisilta kommentoijilta suljetussa blogissaan .

Koska asia ei ole vielä tullut selväksi, heidän on julistettava blogissaan "Emme pelkästään kutsu itseämme tietokirjailijoiksi. Olemme sitä."

Aiheesta kirjoitti myös Hesari .

Minusta tämä olisi kovasti kiinnostava kirja ja veto muuten, mutta kuulisin mielelläni, miten tämä naistutkimuksen kritiikki eroaa siitä, mitä voisi sanoa mistä tahansa ei-luonnontieteellisestä yliopiston tutkimusalasta? Eli miksi kahden miehen hyökkäys kohdistuu juuri naistutkimukseen eikä esim. tulevaisuudentutkimukseen?

Ainakin siihen aikaan, kun itse naistutkimusta aktiivisesti opiskelin, tuo "epätieteenala" oli empiiristä ja hyvin yhteiskunnallista tutkimusta, joka perustui tilastoihin ja kyselytutkimuksiin. Minusta gender-tutkimus on tärkeää: unohtuikohan näiltä "oikean tieteen" pojilta, että naistutkimuksen laitoksella on myös miestutkimusta?

Se, että nämä poijjaat väittävät kiivaasti, että sukupuoli ei liity mihinkään, osoittautuu hutuksi jo siinä vaiheessa, kun tutkii Hobby Hallin tai minkä tahansa lelufirman kuvastoa. Jo penskoille suunnatuista TV-mainoksista näkee, että sukupuoli on ja merkitsee helkkaristi. Tämän sukupuolimerkityksen tutkimisen kieltäminen tai leimaaminen epätieteeksi (kun samaan aikaan nämä äijät hyökkäävät nimen omaan *nais*tutkimusta vastaan perusteilla, joilla voisi perustella kaikkien ei-luonnontieteiden viskaamista epätieteen roskakoriin) on mielestäni jotenkin samalla tavalla hassun säälittävää kuin se, että blogistanian naiskatkera parkumatti nimeää bloginsa 'ihmissuhteiden ja tasa-arvon' otsakkein. Taidanpa minäkin nimetä tämän sivuston mamma&perhe- blogiksi, niin olisimme räikeän hölmöilyn suhteen samalla viivalla:-DDD

Tähän sopiikin loppukaneetiksi esitys, jota tuijotin ihastuksesta mykkänä: Valituskuoro , olkaa hyvät!