Laululintuset ja mölyharakat osa II

 

Taidan muuten olla telkkarissa maanantaina 4.9.2006 Voimala- ohjelmassa (klo 22.30:n tienoossa). On siellä muitakin vieraita. (Iik, toivottavasti tämä ei ollut mainos - mitä minä mainostinkaan, Yleä, Voimalaa vai itseäni?:-) Täältä näkee Selibaattipäiväkirjoihin liittyviä asioita noin muuten.

Viime kirjoitukseni kirvoitti paheksuvia mielipiteitä kärjistämisestä ja liioittelusta, mitä osasinkin odottaa. Kun puhuu suoraan (ja joitakin asioita EI voi sanoa siten, että lisää joka lauseeseen "siis toki on poikkeuksia mutta..."), on helposti kärjistäjä. Nyt puhun suoraan naisista - toivottavasti nämä samat miehet kuittaavat nekin paheksuvasti kärjistämiseksi:)

Oli sukupuoli mikä hyvänsä, oma mielipiteeni ja kokemukseni ihmiskunnasta on se, että todellakin *suuri osa* ihmisistä seilaa sellaisissa ajatus- ja asennemerissä, joita minä en ymmärrä enkä osittain edes hyväksy. Se, että en ole optimisti ihmiskunnan suhteen ja se, että ihmisissä on vikoja, ei tee minua sokeiksi yksilöiden hyveille:-)

Ai niin, niistä miesten sähköpaimeneen pissimisistä: miehuus vauhdissa Tampereella. Kuinka turhanturhanturha kuolema!

Naisten vioista

Ta-Miit pisteli taas edeltä ja minä eilen kirjoittamaani sitten tänään: pistetään lisää pökköä pesään (kirjaimellisesti:)

Marttyrismi 2000-luvulla

Asia, jota en millään tahdo naisissa kestää, on marttyrismi. Kyllähän miehetkin ujeltavat joskus 10 vuotta sitten tapahtuneen lukiosuhde-eron aiheuttamasta kipuilusta (syyttäen naisia pahuudesta:), mutta naisten harjoittama marttyrismi on ihan omaa luokkaansa.

Jos nainen ei millään yritykselläkään löydä itselleen miestä, jolla ovat asiat päin helkkaria ja jota voi yrittää pelastaa, nainen pakkaa itsensä naimisiin ja raskaaksi hätäisin perustein (tunne sanoi niin) ja usein täysin epäsopivan miehen kanssa. Siinä sitä puuhaa sitten riittää, kun Pate ei ollutkaan se, miksi nainen hänet kuvitteli eikä Pate suostu muuttumaan oikeanlaiseksi vaikka kuinka kasvattaisi.

Äärimarttyyrit järjestävät elämästään sellaisen, että orjiakin hirvittäisi. Tehdään kaiken burn outin, hermoromahdusten ja kodin konkurssien väliin vielä se seitsemäskin lapsi, ja jos ei muu auta, otetaan pari koiraa ja järjestetään itselle vastuullinen vapaaehtoistyö. Vaikka terveys olisi historiaa ja mieliala muumioitua iloa, otetaan vaikkapa vaikeasti sairas adoptiolapsi Venäjältä tahi juoppo miesystävä. Kyllähän rasitetta elämäänsä löytää, kun vaan hakee ja maailma on täynnä uhrautuvia pelastajia odottavia luopioita. Ja jos ei ihan tosiaan mikään muu pelitä, voi aina keksiä kotiinsa sairaalahygieenikon siivousstandardit, jonka jälkeen rähinää riittää, varsinkin aviopuolisoiden välillä.

Eihän siinä mitään, että järjestää oman elämänsä masokistin märäksi uneksi, mutta kun siitä sitten pitää myös kilauttaa kavereille: ei ole määrää eikä loppua sillä selvityksellä. Jos joku kaveri potee empatiaa ja ryhtyy auttamaan, hän huomaa nopeasti, ettei hänen apuaan tarvita: marttyyri tahtoo olla marttyyri eikä tarkoituskaan ole elämää helpottaa! Kaverien sääli, kauhu ja sympatia ovat niitä aineksia, joilla marttyyrinkruunu kiillotetaan.

Todellisuustajuttomuus

Joillakin naisilla tuntuu olevan käsittämättömän huikeat käsitykset itsestään, mahdollisuuksistaan ja maailmasta yleensä. Otanpa esimerkkejä elävästä elämästä.

Eräs muinoin tuntemani nuori nainen oli varsin fiksu ja joissakin asioissa lahjakkuuttakin hipova, mutta hänen suunnitelmansa saada rikas mallisiippa ja huippujohtajan koulutus vetivät suuni hymyyn. Kyllähän puolet nörteistäkin ajattelee, että heille kuuluu huippumalli (joka on siviilissä maailman johtavia fyysikkoja tai ohjelmoijia), mutta osataan sitä näemmä naistenkin puolella havitella kuita taivaalta.

Eräs nainen (sievä yh ja töissä kassalla) ilmoitti suoraan, että on elänyt kädestä suuhun tarpeeksi pitkään ja on "ansainnut varakkaamman tulevaisuuden": valitettavasti lausunto ei tarkoittanut koulutusta vaan rahakkaan puolison hankkimista. Kun sitten rahapellejä alkoi ilmaantua elämään, nainen valitti isoon ääneen, kuinka nämä häntä isolla rahalla elättävät miehet eivät kohdelleet häntä kunnioittavasti ja kivasti vaan sikailivat kuten ennenkin. No voi että, mikä yllätys.

Eräs nainen hankkiutui suhteeseen kusipäisen, juopon "taiteilijan" kanssa ja odotti vilpittömästi, että miehestä kuoriutuu esiin raitis, ihana siippa ja isä, kun kerran nainenkin oli heittänyt pillerit menemään ja oli autuaasti siunatussa tilassa. Jostain syystä kusipäinen, juoppo "taiteilija" väittikin olevansa syytön naisen tilaan ja hankki itselleen uuden panon. Nainen ei voinut millään käsittää, miten näin pääsi käymään.

Eräs nainen pisti miehen kunnon kuriin ja talutti miestä ulkona hihna kireällä. Nainen päätti, mitä mies pukee ja ketä mies näkee. Nainen myös saksi Anttilan kuvastosta kaikki alusvaatemallien kuvat pois ja mies luki reikäisiä lehtiä. Nainen aloitti suursiivouksen joka lauantaiaamu kahdeksalta repien mieheltä peiton ja vei sen pakkaseen tuulettumaan. Mies lähti vuoden sisällä, miksikähän?

Eräs nainen piti miestään raukkamaisena sikana, koska mies petti - oltuaan lähes kaksi vuotta ilman seksiä, koska naista ei seksi huvittanut. Mitähän nainen oikein odotti...olevansa NIIN ihana, että nuori mies viihtyy suhteessa ilman seksiäkin?

Kyllä minä sen tajuan, että teknillisissä oppilaitoksissa saattaa naisen käsitys itsestään ja "hottiudestaan" vääntyä kummalliseksi, kun yhtä naista kohden on 30 kundia jonossa. Mutta että muussakin maailmassa syntyy näin outoja käsityksiä itsestä, miehistä ja maailmanjärjestyksestä...sitä on vaikea hahmottaa.

Tähän lukuun on pakko lisätä vielä maininta hermosahoista: on olemassa naisyksilöitä, joita ei toivoisi kumppaniksi edes pahimmalle vihamiehelleen. Niitä emotionaalisesti ja loogisesti täysin pihalla olevia, himmeät temppunsa miehen syiksi selittäviä hermoraastinrautoja, joiden miehet pääsevät joskus karkuun, mutta lapset eivät.

Amenen jälkeinen repsahdus

Ihmettelen silmät selälläni naisia, jotka tuntuvat tekevän täysin yksin miehestä välittämättä sellaiset pikku päätökset, kuten esimerkiksi lapsen hankinta. Ehkäisyyn omatoimista sabotaasia (jota nainen kutsuu "kohtalon auttamiseksi") ja perheonni rusottaa, jep jep.

Vielä enemmän ihmettelen niitä naisia, jotka tuntuvat pysyvän puolisona ja naisena, kunnes vihkipalli on kokeiltu tai lapsi syntynyt: sen jälkeen seksi ei maistukaan, pentu on universumin keskipiste ja edes tukkaa ei tarvitse pestä. Ei, yksikään imettävä äiti tuskin näyttää valokuvamallilta, mutta jos perheytymisestä tulee tekosyy lihoa 40 kiloa ja lopettaa hygieniastakin huolehtiminen, tulee mieleen, että miehellä taisi olla nk. välillinen hyötyarvo suurena siittäjänä ja se siitä. Eikä papin aamen tai lapsi saisi olla tekosyy lopettaa ajattelemista ja ihmisenä läsnäoloa: ei KUKAAN jaksa päivästä, kuusta ja vuodesta toiseen kuunnella PELKKÄÄ vaipparallia ja Paavalin tarhapiirrustusta. Ei edes puoliso.

Sisko on siskolle susi

Töissä ja toveripiireissä jotkut naiset ilmeisesti tuumaavat, että uroslauma on vahvempi, joten siihen kannattaa olla välilöissä ja uhrata tarvittaessa muut (kilpailevat?) naaraat. Naispuolinen pomo ei tuekaan naisalaisensa työtä vaan saattaa jopa potkia munasarjoille (takaapäin, btw) - naispuolinen toveri ei olekaan ystävä vaan tekee pilkkaa sisarestaan huvittaakseen miesporukkaa. Tästä lisää vanhoissa pätkissä.

Kaupoissahan on kirja, jonka nimi on "Helvetissä on erityinen paikka varattu naisille, jotka eivät tue toisiaan." - olen aivan varma, että heille on varattuna myös erityinen paikka täällä maan päällä sekä kusetetuiksi tulleiden sisarten ajatuksissa. Eikä se paikka ole kaunis.

Yllättäen hirvittävin tuomitsevuus vapaaehtoista lapsettomuutta kohtaan tulee kanssasisarilta: he ovat ensimmäisenä maalaamassa lapsettomasta naisesta kuvaa, jossa korostuu sairaan itsekkyyden ja luonnehäiriöisyyden teema. Mikäli on itse omasta perheestään onnessaan, ei vapaaehtoisten lapsettomien tuomitsemiseen pitäisi olla mitään tarvetta eikä motiivia - toinen juttu onkin sitten se, jos taustalta löytyykin katkeruuden siivittämiä tunteita.

Naisten "avoimuus"

Naiset usein ovat ah niin avoimia ja keskustelukykyisiä. Usein vain naisilta jää huomaamatta, että keskustelukykyyn kuuluu myös kuuntelu ja tarkkailu: naiset saattavat suorastaan liiskata vähemmän verbaalikot miehensä seinälle hyökätessään suusanallisesti. Mieshän se julli ja jurpo on, nainen sentään osaa keskustella, eikö niin? Eihän se ole kiva odottaa mykkää miestä, että se pääsisi vuoden sisällä pudottamaan pari sanaa akuutista aiheesta. Mutta ei sekään ole reilua, että verbaalisesti ja tunneilmaisullisesti ylivoimaiset naiset vaativat hiljaisen uroksen lopullista sanaa tällä sekunnilla.

Naisten kesken tuo avoimuus joskus kääntyy silkaksi pashanpuhumiseksi: ollaan juu niin avoimia ja puhutaan paljon, mutta sanoissa ei ole totuutta tai rehellisyyttä edes kuorrutteena.

Tule peremmälle, sanoi hämähäkki

Ehkä pahinta lajia valtaa harrastaa nainen, joka nitoo lapsensa itseensä niin tiukasti, ettei lapsi pääse kasvamaan erilliseksi ihmiseksi. Hän väittää rakastavansa lastaan (ja varmasti rakastaakin), mutta tekee lapsesta itsensä jatkeen. Kun tämä valta väkisinkin jossain vaiheessa hyytyy (lapsen ollessa 40v?) alkaa miniän ja vävyn rääkkäys: tämä nainen suorastaan adoptoi lapsensa lapset itselleen, tekee tupatarkastuksia heidän kotonaan ja yrittää vielä 20 avioliittovuoden jälkeen vakuuttaa lastaan siitä, että hänen puolisonsa ei ole lapselle kyllin hyvä. Tämä nainen on marttyyrikuningatar ja vaatii lastaan puolelleen riidoissa (koska se on voitto miniästä/vävystä) tai kostaa sen kamalalla tavalla.

Kuvittelisin, että jos nainen alusta pitäen kuuluu mammalahkoon (eli hänen maailmassaan ei ole muuta kuin lapset ja äitiys), hän saattaa kuulua siihen vanhempanakin: 70-vuotias nainen, joka yhä roikkuu epätoivoisesti lapsissaan ja pyrkii osoittamaan valtaansa heihin, on perin surullinen näky.

Hämähäkkinaisiksi lasken myös mammalahkolaiset: ne, jotka kuvittelevat nousevansa jumalatarten asemaan pelkästään synnyttämisen myötä. Paaville he varmaan ovatkin "todellisia naisia" ( true woman) ja meille muille todellisia naisia sen tavallisimmassa merkityksessa: ei, penskan maailmaan vääntäminen ei tee naisesta ihmistä kummempaa, sorry vaan. Jos ei mammalahkolainen anna mitään arvoa muiden elämänvalinnoille, on turha odottaa arvonantoa omilleenkaan.

Linnanneitonen ja bimbo

Kieroin naislaji lienee se, mitä kutsun nimellä linnanneitonen. Se suloinen vaalea tai tumma metsänneito, joka katsoo suurilla silmillä, räpsyttää silmiä ja hymyää vienosti. Se, joka hurmaa pojat lukiossa ja yliopistossa tekemään neidolle kuuluvat työt. Se, joka käyttää täysin häikäilemättä femininiteettiään hyväksi saavuttaakseen ylimääräistä etua. Se, joka jo lapsena vakuutti tarhan tädit viattomuudellaan, sillä eihän noin suloinen tyttö kerta kaikkiaan voinut olla syypää tappeluun! Tämä mimmi iskee sulhosi, jos siitä on hänelle vain mitään hyötyä tai hupia (huviksi lasketaan se, että kuksimalla sulhoasi hän on "päihittänyt" sinut).

Bimbokanaset mä niitylle ajoin...eli toinen ryhmäke naisia, joita minun on vaikea ymmärtää, ovat nämä bimbot. Ne, jotka työntävät tissit ojoon, avaavat silmät suuriksi ja nostavat äänenkorkeuttaan oktaavilla uroksen tullessa seuroihin. Ne, jotka kikattavat ihan kauheesti (siis voi ei miten kreisii!) uroksen typerälle heitolle tai sovinistiselle loukkaukselle. Ne, jotka viestivät kaiken aikaa omalla olemuksellaan, että miesten alhaisimmat ajatukset naissukupuolesta ovat totta ja oikeassa. Ällistyttävintä onkin se, että näiden bimbokanasten kikatuksen ja pepunkeikuttelun takaa saattaa löytyä hyvin terävät ja laskelmoivat aivot.

No niin, nyt ovat puntit tasan. Odotan miesten paheksuvia kärjistyshaukkuja kovasti:-) Lukekaa joutessanne blogia Vain Naisille . Seuraavalla kerralla silkka uutiskatsaus.