Osa 205: kritiikkiä, eromaniaa ja syksyntuloa

 

Arki on istunut alas: viikonloppuna biletyskunto nuukahtaa puoliltaöin, ja sitä herää silmä kirkkaana aamuyhdeksään mennessä. Rutiinit tulevat takaisin kuin eivät olisi missään olleetkaan. Sataa.

Ehkä hienointa oli kuitenkin lukea paksua päiväkirjaa, jonka olin aloittanut vuonna 2001 täysin toisenlaisissa tunnelmissa: elämä oli vähintäänkin lepattavassa tilassa - ja nyt sitä jollotellaan kultaista keskiluokan tietä:-) Uusi päiväkirja on ostettu Oxfordin Bodleian -kirjaston kaupasta: 1600-luvun helmikirjaillut samettikannet - paperi on laadukasta ja reunoissa on kultaus. Tämä on ensimmäinen todella hieno päiväkirjani: aluksi en halunnut sitä, koska koin, että hienoon päiväkirjaan ei voi kirjoittaa "...tana mikä räkäpäivä" vaan siihen olisi kirjoitettava vain yleviä ja henkeviä ajatuksia kukkasista ja pilvenhattaroista:)

Kritiikin aikakausi

Kritiikin aika on alkanut, sen kanssa on vain elettävä:)

Joku mukisi, kun kirja ei olekaan yhtä laaja kuin webissä. Kukahan kustantaja julkaisisi Selibaattipäiväkirjoista yli tuhatsivuisen extreme-version?:-)

Toinen kritisoi, että olisi pitänyt keskittyä enemmän yhteen asiaan: kaksisataasivuinen opus pelkästään esim. vapaaehtoisesta lapsettomuudesta voisi olla hyvä idea, mutta ei minulla siitä niin paljoa paasattavaa löytyisi. Tosin: lapsellisuudesta tuntuu löytyvän asiaa aina viisiosaiseen trilogiaan asti:)

Eräs lukija sanoi, että minulta on "paras terä kadonnut" teksteistäni. Se voi olla tottakin: en ole enää niin helvetin vihainen siitä, miten maailma makaa. Olen jopa ruvennut suorastaan fittimäisen ymmärtäväiseksi ihmispolon raadollisuutta kohtaan. Sekin siksi, että on ollut pakko. Kaverini kertoi koiranpaska -vertauksen: jos ottaa angstit puiston koiranpaskasta päivittäin, pilaa jokaisen päivänsä *koiranpaskan* takia. Siinähän ei ole mitään järkeä.

Ikävä kritiikki on se hinta, joka on jokaisen mielipiteellisen ihmisen olemassaolostaan maksettava. Mielipiteen kanssa kun voi olla tasan eri tai samaa mieltä. Kestän sen kuin nainen, ja samalla nautin tällaisista kellarikirjoituksista .

Eromaniaa

(Eromania ja erotomania ovat kaksi eri asiaa, toim.huom:) Kun ihminen eroaa pitkästä suhteesta ja siinä samalla puleeraa vielä kaikenmoisten egokriisien ja minuusongelmien kanssa, voipi surun jälkeen iskeä nk. eromania. Eromanian vaiheista on varmaankin Fisher kertonut eroseminaariopuksissaan paljonkin - minä kertoilen nyt vain havaintoja elävästä elämästä.

Eromaanikolla on vauhti päällä. Ensinnäkin, hän näkee valon ja ymmärtää asioiden syvemmät merkitykset. Jollei hän bailaa ja elä elämänsä kukkeaa uutta nuoruutta kädet taivaalle kohotettuna (cha-cha-cha), hänet löytää energeettisten hoitojen kursseilta ja paasaamasta mahtipontisia lausuntoja ihmiselämästä. Hän on saattanut jopa löytää avioliittojen elinikäisen keston viisastenkiven tai havainnut olevansa meedio. Jos hän ei näe henkiä, hän alkaa harrastaa extremelajia, jossa pudotaan korkealta ja kovaa. Vähänkö järjissään olevia läheisiä pelottaa.

Eromanian puhku tulee ajatuksesta "elän vain kerran ja NYT minä perkele vasta ELÄNKIN!". Elämähän on yhtä heiluriliikettä ja monet istuvat heilurinterällä matkalla toisesta äärestä toiseen. Samaa tietä käy myös eroitkunsa ja -depistelynsä intoisaan euforiaan vaihtaneen kiikku.

Älkää läheiset huolestuko: se menee ohi. Se on väistämätön vastaliike eronjälkeiselle tuskalle. Suurin kipu yleensä paranee nopeasti, mutta tunnetalous on sekaisin kuin taatan seinäkello pari vuotta. Kyllä tämä ihminen sieltä henkien, extreme-lajien ja valaistumiskurssien parista palaa - hän jossain vaiheessa tajunnee itsekin, että toipilas on pirun huono guru kertomaan kellekään, miten kannattaa elää. Neuvojan työ on raskasta - erosärkyisenä ja emootiot muuttoliikkeessä se on pirun huono ammatti.

Luin itsekin kymmenisen vuotta sitten Fisherin erokirjan. Nauroin kuollakseni lukua "kuolemattomuusvaihe", jonka mukaan eronnut ihminen saattaa tehdä jotain ennenkuulumattoman uhkarohkeaa, riskaabelia tai jopa idioottimaisen typerää. "Ha ha ha!" sanoi hän ja pakkasi tavarat päästäkseen hyppäämään ensimmäisen laskuvarjohyppynsä.

Kun läheinen kuolee tai lähtee, tärkeintä on muistaa antaa itselleen seuraavina aikoina paljon anteeksi. Olla itselleen lempeä ja hellä. Korvata itselleen kaikkea sitä rakkautta ja läheisyyttä, minkä menetti. Levätä paljon, vaikka intoa pukkaisikin ilmoille. Isojen festareiden järjestämisen aika on sitten myöhemmin.

Uraihmisiä

Minulla on tuttu nimeltä Jukka: hän on sekä ekonomi että diplomi-insinööri. Hän on edennyt urallaan salaman lailla ja on nyt kansainvälisen yhtiön kosmopoliittijohtaja. Hänet tunnetaan asiantuntijuudestaan ja hän viettää ammatillisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti rikasta elämää.

Jukan äiti soitti pojalleen tässä eräänä päivänä ja vääntyneellä äänellä valitti. "Sinä vaan siellä maailmalla seilaat ja hössäät jotain yhdentekeviä asioita! Mikset sinä voi olla niin kuin naapurin Ismo? Ismolla on VAIMO ja KOLME LASTA!"

Ismon äiti soitti pojalleen eräänä päivänä, ja valitti, että "Miksi sinäkin olet vaan kakaroita siittänyt - mitään et ole muuta elämässäsi saanut aikaan! Katso naapurin Jukkaa, siinä on mies kohdillaan, palkka parempi kuin pääministerillä ja edessä loistava tulevaisuus vaikka presidenttinä!"

Mitä tuumitte?

Muuttuuko ajattelunne, jos kerron, että Jukka olikin Jaana ja Ismo olikin Iiris? Onko teistä jompikumpi puhelu äidiltä julmempi ja miksi?

Nopealla kaverigallupilla tuumittiin, että Ismo/Iiris -esimerkistä kaikki ymmärtävät välittömästi, että se on julmaa ja miksi se on julmaa. Jukka/Jaanan esimerkin kohdalla taas valitettavasti löytyy niitä, jotka nyökyttävät äiteen puheelle - heistä äiteen marmatus on ymmärrettävää.

Syksy saa ja kirjat kans!

Eipä tuolle taida mitään mahtaa. Pääskyt pakkasivat jo.

Tämä opus pitäisi pistää *pakolliseksi* lukemiseksi jokaiselle yläasteelle: opettajien tulisi valvoa, että erityisesti pojat sen lukevat. Jos kerran miehet miettivät, mitä tytöt ajattelevat, tästä kirjasta voi löytyä paljon vastauksia moneen asiaan. Pilluparvi , olkaa hyvät.

Toinen kirja, jonka ahmin (häikäistyneenä kirjailijan verbaalisesta tykityksestä ja perusteltujen teesien käsittelystä) on Kaarina Hazardin "Kontallaan" . Suosittelen lämpimästi!

Ehkä noitakaan kirjoja ei olisi saanut mainita. Nuohan ovat melkein mainoksia, kun tuolla tavalla linkkaa. Ja ne lukuisat maininnat hyvistä ravintoloista, kahviloista, kirjoista ja elokuvista myös. Minullahan on tuolla sivuillani jopa leffa- ja levylista! (Terveisiä vain sille anonyymille, jonka nimettömän yhteydenoton takia sivustoni mainoksellisuutta nyt punnitaan!)

Pitäisiköhän ostaa domain?