Osa 200: Matkaraportti

 

Loma alkoi täydellä poistumisella Pohjoismaiden kamaralta.

Juhannuslauantai-iltana käveleskelin kaupungissa, jonka puistoissa kasvoivat palmuryppäät, yli metrin korkuiset aloet töhöttivät vasten keskiajan kivimuureja, joiden päällä kasvoi punaisia köynnöskukkia. Merituuli oli kuin rakastajan kosketus. Arvatkaa, missä on tämä subtrooppinen paikka? Ei Rhodoksella, Mallorcalla tai Italiassa - vaan Englannissa, tarkemmin sanoen Cornwallin Penzancessa.

Cornwall

Junalla läpi eteläisen Englannin, joka muuttui koko ajan vihreämmäksi, puut pyöreämmäksi ja tuuheammaksi. Lampaita oli enemmän, ja joet muuttuivat karurantaiseksi mereksi - korkeuserot kasvoivat ja juna puksutti silloilla, joista hirvitti katsoa alas.

Subtropiikki vallitsee juuri tällä niemenkärjellä, missä ovat Penzancen lisäksi mm. St.Ives, Marazion ja Land's End.

Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä (olettaen, että turisti osaa käyttää alkeellisesti kohteliaita konditionaaleja, kiitoksia ja pyyntömuotoja:) ja ruoka-annokset val-ta-vi-a. En ole kuullut kenenkään kuolleen syötyään 'fish& chipsit' - Cornwallissa on sekin mahdollista, sillä medium-kokoinen annoksessa on muun muassa 30-senttinen fisu. Leivitettynä ja rasvassa paistettuna. Cornwallilaiset itse vetävät large-annoksen (I don't wanna know).

Wiltshire

Salisburyssa Wiltshiressä (jo enemmän standardia etelä-Englantia) on Stonehenge eli "national shame", kuten jotkut sanoivat. Kun katsoo ilmakuvia kivikehästä ja sen ympäri kulkevasta maahan piirtyneesä voimakehästä, ja näkee molemmin puolin kulkevat moottoritiet sekä turisteille tehdyn asvalttikävelytien *joka rikkoo voimakehän*, tulee niin sanotusti kamalan paha mieli.

Ihmiset luovat ja tuhoavat hienoja asioita. Joillakin ihmisillä on tarve luoda rahaa, jonka edestä he ovat valmiit tuhoamaan vaikka koko aikakauden historian. Lohduksi löytyi Old Sarum, joka on 5000 vuotta vanha ja keltit ovat hilluneet sielläkin. Avon-joki on kaunis jopa Salisburyn keskustassa. Vanhan myllyn pub kannattaa tsekata, sillä matka sinne on uskomaton: kuinka monen kaupungin puistossa on laidunniittyjä, joilla on lampaita ja jonka läpi kulkee pieniä puroja, joissa ui joutsenia?:)

Jotain outoa täytyy tapahtua matkalla - ilman matkakämmiä ei mikään reissu ole täydellinen: hotellihuoneet tuli varattua väärälle kuulle. Tämä selvisi klo 18 aikaan majatalossa, jossa meillä ei ollutkaan sijaa. Mutta kuten sanoin, Englannin ihmiset ovat käsittämättömän ystävällisiä ja saimme yösijan tunnissa. Parempi majoitus järjestyi seuraavana aamuna. Älkääkä avatko sitä turistikarttaa lounais-englantilaisten kaupunkien keskustassa: sekunnissa siinä on kaksi natiivia kysymässä, voivatko auttaa ja mitä apua tarvitsemme.

Oxford

Salisburysta matka jatkui Oxfordiin, jonka kaikki yliopistot, kirjastot, koulut ja pubit on perustettu vuosina 1000-1500. Paikka on KÄSITTÄMÄTÖN, ja henkeäsalpaava. Vain turistit pilaavat sen.

Ensimmäisenä iltana Oxfordissa (tarkemmin sanottuna Iffleyn kylässä) illallisen päälle piti vähän kävellä. Kylä on rauhallinen, rehevä ja talot oli rakennettu kai 1300-luvulla, mitä nyt muutamia ruusupuita kasvoi niiden seinillä ja puutarhat kukoistivat ympärillä. Olkikatto ei ollut harvinaisuus. Lähellä virtaa Thames, tosin sen nimi on Isis niiltä osin kuin se virtaa Oxfordin läpi. Iffleyssa on kanavasulku, jossa keski-ikäinen pariskunta saatteli sanattomassa yhteistyössä upeaa jokilaivaansa eteenpäin. Kanavasululla on kaksi siltaa: toinen 'matemaattinen' silta, joka on kopioitu Cambridgen vastaavasta, jonka puolestaan huhutaan olevan Newtonin designia. Toinen silta on jostain 1400-luvulta, jonka alta opiskelijasoutajat lipuvat. Ilma tuoksui kukilta, vehreältä nurmelta ja makealta vedeltä - sen lämpö taittui ruusujen tuoksuksi, jossain kaukana määki lammaslauma ja sitten alkoivat soida vilkkaan kumeat kirkonkellot. Ei, ei melodiaa kuten Hollannissa eikä silkkaa kumua kuten Suomessa, vaan jotain usean kellon ja epämääräisten intervallien jyminää. Maailma oli vähintäänkin epätodellinen.

Kirkko oli 1300-luvulta, sen pihassa hautakivet sammaleessa ja hautautuneet ruohikkoon - uudella hautausmaan puolella isä konttasi 13-vuotiaan poikansa haudalla asettamassa tuoreita kukkia yhä uudestaan ja uudestaan. Maailma on epätodellinen ja hetkittäin epäoikeudenmukainen.

Bodleian Library eli 1400-luvulla perustettu kirjasto oli kolme kertaa opastettuun käyntiin upotetun 5 punnan arvoinen (sinne ei ilman opasta pääse): sen hiljaisessa kauneudessa (jossa lepää tuhansia täydellisessä kunnossa olevia opuksia vuosisatojen takaa) tuli väkisinkin kyynel silmään.

Moniinkaan yliopistoihin tai collegeihin ei ole enää julkista pääsyä, mutta Oxford University tarjoaa pääsyn 7 punnalla tiloihinsa: siellä on hyvä kävellä 1600-luvun valtaisia linnamaisia sisäpihoja ja ihmetellä Harry Potter -ruokasaleja - ja pohtia kuumeisesti, josko sittenkin aloittaisi jatko-opiskelun aineessa, johon Oxford tarjoaa vierailevien tutkijoiden vakansseja:-)

Hyviä pubeja olivat muun muassa Bear (v.1242), Lamb&Flag, Eagle&Child ja Turf Tavern. Lamb&Flagissa vietimme huikean illan oxfordilaisten ihmisten seurueessa ja huomasimme, että jokaisella on Suomessa joku tuttava. Jos suomalainen osaa imitoida dialogeja Monty Pythonin Lentävästä Sirkuksesta tai (mikä parasta) Faulty Towersista, hän saa brittien varauksettoman ihastelun osakseen ja olutta kannetaan pöytään:)

Lontoo

Matkan pahin pettymys oli käynti Lontoossa. Olen nähnyt suurkaupunkeja ennenkin Tokiota myöten, ja niissä on jokaisessa oma atmosfäärinsä: Lontoo oli iso rakennustyömaa, tympeä ja tyly. Sherlock Holmes-museo oli 'rip off', pääsymaksut muutenkin saakelillisia, Big Ben oli big, Covent Garden oli ruuhkassa turisteista ja Trafalgar Square ruuhkassa JA remontissa. Kun metrolinjoista 90% tipahti pois toiminnasta sähkövian takia, ei tarvinnut epäröidä, lähtisikö heti takaisin Oxfordiin. Oxford tuntui paratiisilta, kodilta ja lämpöä säteilevältä.

Pohdin kaikkia kuulemiani kehuja Lontoosta: uskon mielihyvin, että se on loistava paikka shoppailla ja kokea kulttuuria hyvästä hotellista käsin. Mutta se on selkäreppukäveleskelijälle ja aistimishenkiselle matkaajalle tuhnuinen paikka viettää aikaa. Päätin kuitenkin antaa sille toisen mahdollisuuden joskus myöhemmin.

Uusi ulkoasu

Vuonna 1996 räpelsin alkeellista html:aa ja väsäsin omat kotisivut. Vuonna 1997 tuli kaveri hätiin ja teki ulkoasulle jotain (kiitos Markku!). Se ulkoasu palveli 9 vuotta hyvin - mutta nyt piti hieman nykyaikaistaa visuaalista ilmettä.

Meirian tarjoutui tekemään sivut harrastetöinään omalla ajallaan - *kiitos Meirian!* "Tagitus" on pyritty pitämään edelleen simppelinä, kaiken pitäisi näkyä lynxiä myöten erilaisissa selaimissa. Jos tulee ongelmia, vihjatkaa. Ja muistakaa, että Meirian teki todellakin ulkoasun eli designin: mahdolliset omatekoiset muutokseni ovat asia erikseen. Ongelmat ovat siis omaa käsialaani:)