Osa 199: kesän trendejä

 

Sivujen ulkoasu toivottavasti freesiytyy tulevien viikkojen aikana. Tämä ei aiheuta mitään muita muutoksia, paitsi kiusallista visuaalista sekavuutta.

Selibaattipäiväkirjat on päässyt Hesariin ja Aamulehteen, eli nyt siitä tietää koko Etelä-Suomi:-) ja 21.7.2006 pitäisi ilmestyä myös lyhyt juttu Suomen Kuvalehdessä: artikkeli nimeltä "suosituksia", johon piti valita kolme subjektiivisesti läheisintä blogia.

Jooga, jooga, jooga!

Työn puolesta saan vääntää astanga-joogaa kerran viikossa. Joskus männä vuosina tein joogan viisi kertaa viikossa. Siksikin, että tahti on roimasti harventunut, on upea hetki, kun kerran vuodessa tulee se kerta, jolloin *kaikki* sujuu. Sitä taipuu, vääntyy ja solmiutuu yhtäkkiä helposti, näppärästi ja enemmän kuin koskaan. Yhdessä harjoituksessa pääsee eteenpäin kerralla enemmän kuin vuosikausiin. Sen jälkeen ryömii kotiin lihakset onnentuskasta hervottomina ja huutaa ovelta "MALAUTA MIKÄ JOOGA!"

Tällaisella "euforiakerralla" joogaharjoitus tuntuu siltä kuin lentäisi. Valitettavasti näitä euforiakertoja osuu kohdalle aika harvoin ja tarvitsee olla masokistin sukua jaksaakseen tehdä ne vuoden kaikki muut 50-300 harjoitusta. Kun siellä on seassa niitäkin harjoituksia, jolloin *mikään* ei kerta kaikkiaan suju: ei saa edes sormia osumaan lattiaan ja joka liike sattuu.

Viikonloppukurssi oli kuin astangavuoteni pienoiskoossa: ensimmäinen harjoitus oli silkkaa liitoa ja lentoa. Toinen oli alusta asti tuskien kujanjuoksua ja harkitsin vilpittömästi, että soitan kotiin, että joku hakisi minut pois sieltä. Kolmas harjoitus oli normaali: siedettävä ja kaiken vaivan jälkeen palkitseva.

Silti astangan ja monen muun asian kohdalla nousee esiin kysymys: kun se kerran on niin hyvää ja terveellistä, miksei sitä sitten tee useammin? Oi ihmisluonnon patalaiskuutta.

Natsittaa

Muutama kesä sitten istuin puistossa päiväsaikaan ja katselin lähestyvää isä-poika -paria. Isä oli kaljuksi ajeltu, päällä pilottitakki Suomen lippumerkkeineen, koipia täydensivät tietty maastohousut ja maiharit. Ideologian pitää näkyä - ja valkoisen paremmuuden.

Poika oli ajeltu kaljuksi, päällä pilottitakki Suomen lippumerkkeineen, koivissa maastohousut ja maiharit. Hän harppoi kädet taskussa kuten isänsä ja kuunteli ihaillen isäänsä, joka selitti kaverilleen varsin mielenkiintoista käsitystä Suomen ulkomaalais&työpoliittisista kysymyksistä.

Edelleenkö on ah niin hienoa, että kaikki tekevät lapsia?

Realismia

Lasten saanti, perhe-elämä ja kotiäitiys se on sitten hienoa: nämä puheenvuorot antavat taas vähän realistista valoa siihen, miten raskasta arki voi olla. Tosin seassa on jopa puheenvuoroja, joissa haiskahtaa marttyyriyden eteerinen juurituoksu.

Joskus tuntuu, että perheellisillä on uhmaikä: jos pahoittelee hänelle perhe-elämän raskautta, hän siirtyy välittömästi fanaattisesti selostamaan, miten perhe-elämä on silkkaa ruusuilla tanssimista ja juhlaa. Jos epäilee, joskos perhearjesta selviää mainiosti hengissä, sama tyyppi suorastaan mylvähtelee perhe-elämän arjen raskaudesta, hermoromahdukseen vievästä stressistä ja vastuun järkälemäisestä painosta hartioilla.

Eikö voisi ihan vaan todeta reilusti, että ra(s)kasta on?

Natottaa

Minähän en politiikasta mitään tiedä. Oikeasti. Muutama juttu ihmetyttää silti ummikkoakin. Kuten esimerkiksi tämä Natokuume.

Joillakin poliitikoilla, esim. Enestam, tuntuu olevan kauhea riivaus ja hinku Natoon. Minusta tuntuu, että he eivät edes tiedä, mitä haluavat. Kuten monen naisen vauvakuumehysteria, Enestamin Natokuume perustuu teeseille, joissa ei ole mitään järkeä. Miksi Enestamin (tai vauvakuumeisten naisten) pitää yrittää perustella järkisyillä asiaa, joka on puhtaasti itsekäs TUNNE ja oma HALU?

Enestam naamioi tunteikasta haluaan järkisyyksi ja arvostelee samaan aikaan mm. Kalevan haastattelussa Suomen Nato-keskustelua "järjettömäksi". Ja ilmeisesti tästä syystä Enestam sanoo, että mielestä Suomen pitäisi lopettaa keskustelu ja jättää jäsenhakemus Natoon seuraavalla vaalikaudella.

Enestam myös lausahteli julkisesti, että *koska* Suomi kuuluu muihinkin liittoumiin (EU, rahaliitto, jne), olisi _outoa_, jos Suomi ei liittyisi Natoonkin. Enestam puhuu ruotsia - eikö olekin "outoa" ettei hän muuta Ruotsiin?

Minä olen huolissani Enestamista: hänen iässään tuollaisen dementtisen epäloogisuuden oireet ovat vakavia ja ne kannattaisi tutkituttaa.

Natokuumeiset ja -kiimaiset poliitikot eivät ole kertaakaan selvittäneet selkeästi ja pitävästi, keitä ovat ne tinasotilaat, joita Suomi lähettäisi Naton ts. USAn rytäköihin uhraamaan henkeään tähtilipun takia. Nuoret asevelvollisuuttaan suorittavat poikasetko (jolloin saisimme 90% ikäluokasta liittymään Jehovan Todistajiin)? Eikö natokiimaisilla poliitikoilla ole lapsia vai ovatko he todella innokkaita antamaan lastensa hengen tähtilipulle? Eihän kukaan halua sinne lapsiaan/sisaruksiaan/puolisoitaan lähettää - kenen elämä siis uhrataan?

Karmaisevinta on, että tässä kohtaa natokiimainen poliitikko selittää, että Natoon voi liittyä silleen että niinku Nato puolustaa meitä mutta meiän ei tarvii tehdä mitään. Jestas, eikö päättäviin elimiin voida vaatia psykologisia pääsytestejä?

Lapsikin ymmärtää, ettei sotilasliittoon oteta jäsentä, joka ei ole valmis samoihin velvotteisiin kuin muutkin maat. Ilmaisia lounaita kasvaa siinä samassa puussa, missä on lentävien lehmien pesä.

Tässä hyvä kirjoitus aiheesta , joka päättäköön puheenvuoron.