Osa 198: Rajoja häirinnälle

 

Jostain syystä halusin odottaa tähän saakka. Takana on rankkoja hetkiä ja toiveikkaita oloja. Ja nyt vihdoin päätös, joka tukee elämisen laatua.

Häirintää

Aloin saada joulukuussa älämölöpostia ja loppujen lopuksi todella ahdistavaa ja roinaa kidutusseksikuvauksineen ja munagiffeineen. Homma repesi rikosilmoitukseksi helmikuussa. Kahteen pyyntööni ja käskyyni lopettaa häirintä vastaus oli jotakuinkin "vittuuks sun halulla on välii kato mulla on sananvapaus ja teen mitä huvittaa".

Rikostutkinnan alkaessa häirikkö ripotteli tuhkaa päälaelleen, anoi anteeksiantoa ja sovittelua. Minusta jopa kurjimmalla koiranpaskalla on oikeus toiseen mahdollisuuteen, jos aidosti anteeksi pyytää. Suostuin sovitteluun ja mietin, tajuaako tietynlainen ihminen, että toinen mahdollisuus on viimeinen.

3 viikon päästä häirikkö jatkoi toimintaansa kuten ennenkin: internet täynnä solvausta ja mustamaalausta, sähköpostilaatikkooni tulvi kyrpäpilluvittu- aiheista sontaa. Häirikkö ei tykännyt kirjani kannesta ja räyhäsi kustannusyhtiön väelle. Häirikkö teki tappouhkauksia erinäisille ihmisille. Häirikkö uhkaili minua ja saapui kesäkuussa olemaan Tampereelle, jotta saisi etsittyä minut käsiinsä.

Kävin päässäni läpi vaihtoehdot minuutissa: hain lähestymiskieltoa. Häirikkö kirkui joutuneensa oikeusmurhan kohteeksi, vaati sananvapautta(?) ja väitti ilmaisseensa "rakkautta". Tuomioistuimen päätös tuli eilen: sain vuodeksi voimaan laajennetun lähestymiskiellon. Kiitos hyvien henkien. Oikeuslaitos toimii sittenkin.

Ei, eihän lähestymiskielto sinänsä takaa, ettei häirikkö jatkaisi päätöntä ahdisteluaan (ei, emme ole koskaan tavanneet emmekä olleet missään tekemisissä, heppu on vain lukenut kotisivujani ja saanut siitä itselleen jonkinmoisen rajatilan aikaiseksi). Mutta oikeusistuimen päätös tukee käsitystäni, että sananvapaus ei tarkoita vapautta häiriköidä, uhkailla ja ahdistella.

Voi olla niin, että kun makaa sossun rahoilla tietsikan ääressä, ei ole enää parempaa tekemistä kuin ahdistella ja pelotella itseään pienempikokoisia naisia. Ehkä oma elämä on niin kurjaa, että on pakko valita joku, jolla näyttää olevan asiat kohtalaisen hyvin ja rääkätä sitä, jotta saisi edes vähän iloa pilattua.

Joskus mietin, että miten hyvän CV:n omaavasta lahjakkaasta ja älykkäästä ihmisestä tulee aamutakissa kerrostalon lasten hiekkalaatikkoon paskantava naisten ahdistelija. Sellainen kohtalo on kuolemaa kamalampi, jos minulta kysytään.

Vielä täytyy todeta, että asioin äärimmäisen asiallisen rikoskomisarion kanssa ja sain myös Oikeustalolta ystävällistä palvelua. Tuomioistuin teki päätöksen, joka on yhdenmukainen tavallisen ihmisen käsityksen kanssa: jokaisella on oikeus elää rauhassa tulematta häirityksi, ahdistelluksi tai vaanituksi. Jokaisella on oikeus olla olematta missään tekemisissä ei-toivottujen olioiden kanssa.

Vapauksia

Kuonasta huolimatta elämä on mallillaan. Kirja-asiat sujuvat mukavasti ja minulla on ollut äärimmäisen mukavia hetkiä toimittajakunnan kanssa radiostudiossa ja puistossa:) Hesarissa pitäisi olla juhannuksen jälkeisellä viikolla Nimi Tänään -artikkeli.

Keksaisin myös sanan, joka kuvaa tekstejäni paremmin kuin "kaunokirjallisuus". Karukirjallisuuttahan se, hitsiläinen:-)

Kesää on paljon jäljellä, ja tulossa on kovasti ihania aikoja ja tapahtumia. Selibaattipäiväkirjassa olisi pian vuorossa osa 200. Pitäisikö sitä juhlistaa jotenkin? Vai koostaa vain menneen 199 osan pointit nasevaksi tai repäistä?:-)

Kesällä aion ainakin nauttia vihreydestä ja kelistä yleisesti, syödä grillattua kalkkunanlihaa kasvissyönnistäni huolimatta, järjestää bileet tai bileitä, nähdä tärkeitä ihmisiä, levätä, lukea ja lojua, tehdä sudokuja...ja tietty räpsäistä muutamia tekstejä tännekin:)

Hyvää juhannusta - pitäkää vetoketjut kiinni vesillä!