Osa 188: Elokuvista ja unelmien täyttämisestä

 

Tauti hellittää. Voimat ovat yhä vähissä (ei 4 minuutin kävely VOI vetää ihmistä näin piippuun!)ja räkää riittää, mutta henkikulta helottaa sentään ja kevättä on rinnassa yskän ohella.

Elokuvittaako yhtään?

Perinteinen juttu: ostetaan Finnkinon sarjalippu. Ja kuinka ollakaan, ne ovat kuusi kuukautta voimassa, mutta ne tulee käytettyä viimeisenä kolmena voimassaolopäivänä eli tulee pidettyä nk. tee-se-itse-elokuvajuhlat.

Kaurismäen Laitakaupungin valot jatkoi pienen ihmisen kuvausta suuressa maailmassa, joka on toisinaan paha. Jostain syystä tämä elokuva oli selkeästi pessimistisin ja hymyttömin. Mutta rakkaudesta ja rakastuneesta miehestä Kaurismäki osaa tälläkin kertaa tehdä kyynelöittävän liikuttavan. Edelleen pidän Kauas pilvet karkaavat -rainaa parhaana: sen toiveikkuus ja surkuhuumori vetävät minua puoleensa.

Walk the line piti myös katsoa. Aika komea esitys, yksinomaan sen takia, että leffatähtöset Witherspoon ja Phoenix hoitivat laulut itse. Witherspoon jopa mielestäni upeammalla äänellä kuin J.Carter aikoinaan. Ja sanotaan nyt vielä tähän, että jos jokin biisi iskee minulta ihon kananlihalle ja nostaa nyyhkäleet silmiin, se on Johnny Cashin versio NIN:n biisistä Hurt .

Brokeback Mountain oli leffa, johon suhtauduin hieman varauksella. Ensinnäkään en tiennyt katsoessani sitä, että se on Ang Leen ohjaama (lempiohjaajiani, btw). Toisekseen homoseksuaalisuus on vaikea aihe kuvata. Mutta Brokeback Mountain jää mielen taakse elämään: se kosketti, liikutti ja sävähdytti. Jos kerran pitää kuvata rakkautta sydäntäjärsivästi, tässä on onnistuttu paremmin kuin 99%:ssa Hollywoodin hetsku-romantiikkarainoista.

Narniasta en sitten pitänyt juuri ollenkaan. Leffa oli väkisinväännetty, ilo unohdettu ja osittain pitkäveteinen mutta Taru sormusten herrasta kopioitu paatoksellinen ja jopa kuningas Arthurmainen mössö. Tuli Harry Potter-leffojen iskevyyttä ikävä. Pisteet kuitenkin visuaalisuudesta.

History of Violence veti kuukauden yllättäjän pokaalin. Cronenberg osaa asiansa ja väkivaltaa tuli tarkasteltua aika monista näkökulmista - kuinka se on joskus ah niin oikeutettua ja sankarillista, ja joskus taas ei. Harvoin olen nauranut keskellä väkivaltakohtausta, mutta nytpä tuli sekin koettua:)

Unelmantäyttäjät

Eräs ystäväni on käsittämätön tyyppi. Sen lisäksi, että hänellä on kansainvälinen ja monikulttuurinen tausta, lapsuus ja nuoruus, hänellä on myös monipuolinen luova, taiteellinen koulutus. Hän on asunut monissa maissa ja tehnyt täsmälleen sitä, mitä parhaiten osaa, eli taidetta. Hän soittaa kuin paholainen ja laulaa kuin seireeni, minkä lisäksi tietty tanssii valtavan hyvin. Hän elää tekemällä musiikkia. Hänellä on ollut jo vuosia unelma päästä muusikoksi Cirque de Soleiliin - hän on vuosia tehnyt hommansa (kiertänyt erilaisten show-tourien mukana, osallistunut kaikenmoisiin show-produktioihin) ja elänyt täsmälleen sitä sihdaten, että joskus vielä hän sinne pääsee.

Viime viikolla hän kirjoitti, että aloitti juuri työnsä Cirque de Soleilin muusikkona.

Minulla lyö kyyneleet silmiin, kun kuulen tuollaista. Joku ihminen oikeasti Elää, tekee sitä mitä rakastaa, toteuttaa unelmiaan.

Juuri siksi, että on yleisempää jäädä kotikonnuille, päästä naimisiin ja hankkia kolme lasta nysväten kotona tai kotikulman myyjänä rivitalolainaa maksaen, nuo poikkeukselliset ihmiset saavat minut pakahtumaan onnesta. Minusta jotain menisi pahan kerran hukkaan, jos tuollaiset lahjakkaat ihmiset hylkäisivät kaiken tehdäkseen asiat kuten kaikki muutkin.

Maaliskuu on hiljainen

Koska minun pitää täyttää hieman omia unelmiani ja tehdä töitä, saattaa päivitystahti olla kovasti harva hetken aikaa. Aion kuitenkin palata asioihin, en uhkaa lopettamisella ja yritän olla ihmisiksi sen aikaa:)

Lukekaa ajankuluksi vaikka harvinaisen hyvä Mitvitin teksti sananvapaudesta ja pelosta .

Kuten aiemmin sanoin, veren nenästä kaivaminen kauhakuormurilla ei ole järkevää - mutta tästä nykyhetken nöyristelevästä ininästäkin on ajatus kaukana. Tunnustan suoraan, että olen pienestä pitäen (ja isompana vaiva sen kun paheni) ollut jotakuinkin hyvin epäluuloinen islamin uskon *käytännön sovellusta* kohtaan. Se, mitä ihmiset ovat siitä tehneet, ei ole kaunista katseltavaa: pelon evankeliumi ei lämmitä. Jotkut ovat fanaattisempia kuin toiset, ja sen tietää, miten siinä käy.

Siitä huolimatta: kevätmanaa ja toukotansseja!

Jälkikirjoitus: Bleemi (koska Z haastoi)

"Onko sinulla outoja koristeita tai roinaa, jotka ovat aikojen saatossa lojumaan jäätyään muuttuneet koristeiksi. Kerro niistä koko Blogistanialle! Jos esineeseen liittyy tarina, kerro sekin. Foto ois kiva, mutta ei pakollinen. Rääkkää kanssablogaajiasi, ja pane vahinko eteenpäin haastamalla muita."

Kotonani hyllyt tursuavat buddhia, patsaita, kynttiläjuttuja, kiviä, tuulikelloja ja feng shui -härpäkkeitä, mutta en näe niissä mitään outoa...

Yönsininen samettipussukka täynnä kolikoita. Työpöydällä nöjöttää nyrkinkokoinen silkkinauhainen pussukka täynnä feikki- ja aitokolikoita. Sain sen joskus jostain työpaikan bileistä, jossa 'uhkapelattiin' feikkirahalla, ja jostain syystä se jäi pöydälle muistuttamaan siitä uhkeasta rahasäkistä, jonka joka kuu täällä tienaan:-)

Kultainen kenkäkoriste ristiäiskakusta . Kun minut kastettiin, enoni eli kummisetäni toimi valokuvaajana. Filmi ylivalottui pilalle. Niinpä ainoa muistoni ristiäisistäni on ollut muovinen, vaaleanpunaisella koristenauhalla hörsötetty kullanvärinen kenkä. Samaa tunnearvokasta nostalgiaroinaa on nk. ekanalle Olen saanut nallen 1-vuotispäivänäni. Keittiössä on toki myös kahvimylly , joka on kuulunut äidinisäni äidille ja sitä ennen äidinisäni äidinäidille.

Hayao Miyazakin luomat pehmoleluhahmot: kissabussi, Totoro, Kikin kissa...töissä paikkaani vahtii toisen firman Stitch.

Kumikana, tuo talouden välttämättömin sisustuselementti.

Outoudet listattu: haastanpa vaikka tuota Dorian Kyyn , Sun Äitis , Nainen ratissa , Kanervan ja Eskapismin .