Kahdeksastoista: Evoluutioteoriaa ja poikasia

 

Eräänä kapakkailtana syntyi Suuri Evoluutiokeskustelu (tietenkin puolet pöydästä tässä vaiheessa totesi, että ohhoh onpas myöhä ja huomenna aikainen herätys:). Juttuhan lähti siitä, onko ihminen evoluution mukainen, kehittyvä ja säilyvä laji vai ei. Välitön tulos oli, että eipä ole, sillä ihminen tuhoaa itse itsensä, mutta syitä jäätiin puimaan oikein ajan kanssa.

Elämän säilyminen

Huomasin sanovani keskustelussa, että ihminen lajina tuhoutuu, ja yksi syy siihen on se, ettei mikään laji maailmassa kohtele niin huonosti naaraitaan. Taisin ähkäistä ääneen isommankin totuuden kuin alunperin kuohuviinipäissäni tajusinkaan.

Tosiaan, mikä muu laji kohtelisi naaraitaan siten kuin ihminen? Eläinlajit pitävät naaraansa hengissä, ja kunnioittavat naaraan elämää synnyttävää voimaa. Lajin säilymisen kannalta uroksella on vain siemennystehtävä, sillä naaraat sekä synnyttävät että ruokkivat poikaset, eli osaavat metsästää ruuan itsekin. Esimerkiksi leijonissa tavataan paljon yhteisöjä, joissa on muutama naaras ja vain yksi uros: se EI ole mikään haaremi, jossa uros on kuningas ja naaraat pikku alamaisia. Se on lajinsäilymisen kannalta selkeä ja järkevä yhteisö: monta jälkeläisten synnyttäjää, metsästyksessä uros on apuna, ja siementämisessä välttämätön...muttei siihen tarvita kuin yksi uros montaa naarasta kohti.

Yhtenä argumenttina keskustelussa oli, että hämähäkkinaaraat syövät uroksen. Tämä ei kuitenkaan ole 'uroksen rumaa kohtelua' vaan luonnon tapa varmistaa, että jälkeläiset syntyvät. Syömällä uroksen naaras saa poikasten syntymistä varten ravintoa. Uros on tehnyt tehtävänsä niin hedelmöittämisessä kuin poikasten syntymän varmistamisessa, ensin 'siittäjänä' ja sitten ravintona. Ei siinä ole kyse naaraiden harrastamasta urostuhosta.

Ihminen sen sijaan kohtelee elämän synnyttäjiä kuin orjia, naaraita halveksutaan, pahoinpidellään, tapetaan (yli 95% henkirikoksissa kuolleista naisista on miehensä/ex-miehensä tappamia) ja heidän asemansa on kaikkea muuta kuin kunnioitettu tai tasa-arvoinen.

Eräs varsin hyvä kirja ajattelun virkistäjäksi voisi olla Marilyn Frenchin 'Sota naisia vastaan'. Se toteaa sen, mitä olen ihmetellyt itse melkein teinivuosista asti: jos sellainen kohtelu, mitä naisia kohtaan harjoitetaan ympäri maailma, monissa muodoissa, kohdistuisi vain johonkin etniseen ryhmään, sitä kutsuttaisiin kansanmurhaksi tai apartheidiksi tai etniseksi syrjinnäksi. Kun naisia kohdellaan huonosti, 'se vain on niin'. Jumalauta.

Miksi nainen ei halua lapsia?

Evoluution kannaltahan olisi tärkeää, että vahvimmat lisääntyisivät ja heikommat haipuisivat pois geenialtaasta. Ihmisten kohdalla homma menee toisin päin: vähiten koulutetut sikiävät eniten, parhaiten koulutetut vähiten. Viidennes akateemisesti koulutetuista naisista ilmoittaa, ettei aio hankkia lapsia ollenkaan. Sen luulisi olevan melkoinen hälytystila ihmisille Suomessa.

Minä en aio hankkia lapsia. Tähän on montakin syytä, mutta puhun nyt ensin siitä, mikä todennäköisesti vaikuttaa tähän viidennekseen, joka kieltäytyy lisääntymästä (minusta se, että elämän synnyttäjä kieltäytyy synnyttämästä elämää, on aika rankka juttu).

Tämä Suomen yhteiskuntajärjestelmä pakottaa naisen taloudelliseen ahdinkoon TAI taloudelliseen riippuvuuteen miehestä, mikäli nainen hankkii lapsen. Äitiysloman ja kotonaolon ajalta en saa mitään eläkekertymää. Toistan, EN SAA YHTÄ PENNIÄ ELÄKEKERTYMÄÄ NIILTÄ VUOSILTA, JOTKA HOITAISIN JÄLKELÄISIÄNI. Jos siis hankin 4 lasta ja olen 10 vuotta kotona, olen tipahtanut jo kärryiltä täysin. Jos sitten taloudellinen riippumapuuni (eli esim. mies, joka on siittänyt lapset ja mahd. aviosiippani) päättää lasten kotoalähtemisen aikoihin aloittaa uuden elämän sihteerinsä kanssa, olen loppuikäni kansaneläkkeen varassa eli käytännössä puilla paljailla. Vaikka olen sen 10 vuotta tehnyt perkeleen rankkaa ja vastuullista TYÖTÄ kotona, mahdollistaen näin miehen työssäkäynnin ja perheen toiminnan.

Järjestelmämme pakottaa naisen taloudelliseen riippuvuuteen miehestä. Se ei jeesus sentään ole oikein. Sitten jos lasten isä sattuu olemaan suuri kusipää, lähtö väkivallakonkin luota on vaikeaa, koska on ajateltava myös toimeentuloa...ei kolmen lapsen kanssa lähdetä noin vain ajattelematta, mistä lapsille leipä suuhun. Ja tähän taas tulee joku mies sanomaan, että onhan aina sosiaaliturva. Joo, sepä hienoa. Silläpä elää, ja saa järjellistä eläkekertymää kasaan, eikö?

Yhteiskunta ei tarjoa naiselle mitään järkevää toimintamallia niin, että hänen kannattaisi tehdä lapsia. Hän luopuu taloudellisesta hyvinvoinnista (tai henkisestä hyvinvoinnista alkaessaan elää miehen siivellä) päättäessään hankkia lapsia. Ei kukaan järkevä ja fiksu nainen nykyaikana halua olla miehen siivellä. Joten fiksu ja järkevä nainen ei välttämättä synnytä. Hän tekee uraa, koska on se koulutus ja ammattitaito. Näin jäävät hyvät geenit lisääntymättä. Hyvä Suomi!

Miksi miehet hankkivat lapsia?

Tämä on jatkoa edelliseen, yksi minulle itselleni tärkeimmistä syistä olla hankkimatta lapsia. Syy on seuraava: aikuisia, vastuunkantokykyisiä Miehiä ei juuri ole.

Suurin osa isistä ja 'miehistä' kehuu työpaikalla, kuinka vaimo on synnyttämässä laitoksella, ja heidän jo olemassaolevia lapsiaan hoitaa päivät hoitaja ja illat anoppi. Aivan: lasten isä on päivät töissä ja illat kotona, mutta hän ei kykene hoitamaan itse jälkeläisiään. Monet isät eivät kykene ruokkimaan edes itseään, saati lapsia. Joten äiti vääntää ennen työmatkaa pakkaseen ruokia valmiiksi.

Jotkut miehet tahtovat lapsia, jotta pääsevät retostamaan tulimunallaan tuhkamunan asemasta. Jotkut kai vain siksi, että niitä on tapana hankkia. Mutta kasvatuksellista ja arjenpyörityksellistä vastuuta heistä harva kantaa. Jotkut miehet kiukuttelevat kotona tiskivuoroista ja ovat perheen isoin ja vaikein lapsi. Lapsia ei voi jättää isälleen, eikä äiti voi lähteä juuri mihinkään tekemättä viikon valmisteluja.

Aikuisuus on mielestäni sitä, että kykenee huolehtimaan itsestään, kantamaan vastuun itsestään ja muista. Normaalilta ihmiseltä pitäisi kahdenkymmenen ikävuoden pintaan onnistua täysin suvereenisti siivous, ruuanlaitto, hygienia, kommunikointi ja perustalousasioiden hoito. Tämän lisäksi hänen pitäisi olla kykenevä kohtuulliseen lapsenhoitoon: ei tarvitse olla kasvatusalan ammattilainen kyetäkseen katsomaan, ettei pentu tapa itseään tai muita ja että se saa ruokaa ja unta ja vaatetta. Nykymies ei tunnu siihen pystyvän. Tai ei halua. Miten vaan, yhtä naurettavaa se on silti.

Avuttomaksi heittäytyjät

Naisia usein syytetään avuttomaksi heittäytymisestä, kun he eivät osaa tehdä täysremonttia auton moottoriin tai tehdä sähköasennuksia. Jo on avuttomuutta.

Miksikäs sitä kutsutaan, kun mies alkaa suurin piirtein väpisyttämään alahuulta, kun pitäisi hoitaa yhteistä taloutta ja pentua pari vuorokautta? Miehet heittäytyvät avuttomiksi nimen omaan mitä tulee normaaliin taloudenhoitoon ja lasten hoitamiseen. Eivät muka osaa laittaa ruokaa (pakko kutsua äiti hätiin tai mennä Mäkkäriin). Eivät osaa pestä pyykkiä (vaimo, paidat loppuu!), eivät siivota (tarviiks sitä ny joka viikko, siivoo ite saatana), eivät hoitaa perheruljanssia vaimon kanssa tai vaimon työmatkan aikana.

Auton moottorin remontointi on erikoistaito. Nuo normaalit ruuanlaitto/ pesu/vaatehommmat ovat perustaitoja, joiden puuttumisella en kehuskelisi. En lapsen isänä ja 18 vuotta täyttäneenä *kehtaisi* selittää julkisesti, että tarvitaan oma äiti tekemään ruokaa tai hoitamaan *omaa* lasta.

Niin kauan kuin aikuista järki-ihmismiestä ei löydy, ei fiksu nainen totisesti lähde perheenperustamista edes miettimään. Tehkööt sitten äidinkorviketta vailla olevat poikasmiehet perheensä niiden kanssa, kellä riittää joko energiaa tai sokeutta aikuisen miehen paapomiseen lasten ohella.

Mies kyllä mielellään leikkii tosimiestä ja urostelee, mutta pitäisi tajuta sekin, että miehekkyyttä on pitää huoli jälkeläisistään ja kyetä suvereenisti yhteisen perheen ja talouden hoitamiseen itsenäisesti. Mies, jonka vaimon pitää tehdä pakkaseen ruuat ja niputtaa lasten vaatteet pinoihin päivien mukaan (säävarauksen takia kahdet vaatteet), on säälittävä ja pateettinen tapaus.

Ymmärrän toki, että alussa ja ensikertalaisella ei taitoja välttämättä ole. Mutta opetella pitää. Oma-aloitteisesti. Avuttomaksi bimboksi heittäytyminen ei sovi miehellekään, piste.

Hyville Isille

Hyviä Isiä eli Aikuisia Miehiä on. Heille kiitos olemassaolosta. Harvassa ovat, mutta sitä soisi heille mitä parhainta elämää. Isän puuttuminen (henkinen tai fyysinen) aiheuttaa lapselle rankkoja ongelmia. Isä on tärkeä. Isä on malli isyydestä, mieheydestä ja puolisoudesta. Miten isä kohtelee puolisoaan, siirtyy parisuhdemallina lapsille. Miten isä kohtelee lapsiaan, siirtyy vanhemmuusmallina lapsille. Se on vastuullista. Se on tärkeää. Hyvä Isä ei milloinkaan retostele miesporukassa, että 'pitää keksiä kiireinen projekti että pääsis työpaikalle lomalle, kotoa pois'. Hyvä Isä ei mitätöi eikä halveksi lapsiaan, Hyvä Isä arvostaa ja tukee.

Ai mistä tiedän? Minulla on Hyvä Isä, joka on tärkeä henkinen tuki tänäkin päivänä. Isältä opin, mitä on luottamus, arvostus ja rakkaus. Koska hän on ollut luotettava, arvostava ja rakastava.

Uusi Elämä

Elämässä kääntyi uusi sivu esiin. Menneen ajan paino putosi harteilta, uusi vaihe alkaa.

Viimeiset pari vuotta minua on painostettu uskomaan, että olen ihmisenä hyvin erilainen, negatiivisessa mielessä, kuin miten olen tottunut itseni näkemään. Ystäväni ovat (heille kiitos!) kuitenkin tukeneet minua siinä, että olen arvokas. Osa ystävistä jopa joutui potkimaan minua rankasti hereille, kun aloin upota toisenlaisten käsitysten liejuun. En tiedä, missä olisin ilman heitä. Ei Ystäviä voi koskaan kiittää kylliksi, sillä rankassa elämänvaiheessa he kantavat, pitävät pinnalla. Olen niin onnekas, että minulla on kunnia tuntea nämä ihmiset.

Ystävieni tueksi sain juuri kuulla psykologin lausunnon siitä, mitä olen työntekijänä ja ihmisenä erilaisissa tilanteissa. Lausunto huimasi päätä: se oli kolmesti parempi kuva kuin minä olen itseäni pitänyt. Minussa on ammattilaisen silmin uskomaton määrä hyvää, myönteistä ja työntekijälle arvokasta potentiaalia. Käperryin mielihyvästä. Samalla mietin, miksen ole uskaltanut nähdä tuollaista kuvaa itsestäni? Ehkä olisi nyt aika opetella. Nyt on aika opetella.

Lausunnon kertomat heikkouteni eivät totisesti olleet sitä, mitä minulle on uskoteltu. Olen väsyksiin asti kuullut sitä, että olen sosiaalisesti ärsyttävä ongelma, kiero ja vallanhimoinen hirvitys. Psykologi painotti nimen omaan sosiaalista lämpöä, vakautta, ystävällisyyttä ja yhteistyökykyä, diplomatiaa ja sovittelevuutta. Heikkoutena olikin se, että päätöstilanteeseen kaivattaisiin ehdottomasti lisää lujuutta ja määrätietoisuutta. Jessus. Olin jo itsekin kuvitellut, että lujuuteni ja määrätietoisuuteni on suurin piirtein kasvihuoneilmiön kaltainen globaalia tasapainoa heiluttava ongelma.

Ei psykologikaan ole täysin oikeassa. Ystävät ovat enemmän oikeassa, sillä he ovat seisseet vierellä vuosia, nähneet kamalaa ja hyvää. Arvon mitta on se, että vuosienkin jälkeen ystävä luottaa ja haluaa jatkaa yhteistä matkaa. Se lämmittää kaikkia lausuntoja enemmän.

Päätin tykätä itsestäni aivan helvetisti tänä vuonna. Nyt se tuntuu helpolta. Sisällä istuu tonneittain uuden odotusta, valoa, heräävää Minttua, joka pitkän kylmän henkisen talven jälkeen alkaa kukkia. Tuijottaa epäkohtien sijaan enemmän valoisiin asioihin. Uskoa ihmisiin hieman enemmän. Uskoa itseensä paljon enemmän. Uskoa siihen, että elämässä on kauneutta ja lämpöä.