Osa 176: miesvihaajista ja lyhyt puhe kirjoittamisesta

 

Pakkanen. Siitä en tykkää. Pakkanen. Haluan muuttaa Espanjaan.

Miesvihaajat

Odotin innosta piukeana "miesvihaajafeministi"dokumenttia, josta olin kuullut paljon mielipiteitä. Siinä piti vihdoin paljastua Ruotsin tilanne, missä rahaa syydetään puolueelle(?) joka antaa avoimesti lausuntoja, joiden mukaan miehet ovat raiskaajia.

Sitten näin dokumentin. Voi hellanlettas ja tiutautilhi! Koko helvetin tyhjänpäivää-kirvesvartta -dokkari rakentui sen varaan, että Ruotsin valtion tukeman yhdistyksen ALAyhdistyksen YHDEN ÄÄRIhaarakkeen johdossa oli kaksi mielenvikaista naista, jotka järjestivät kaikenmoista kivaa. Leirin, jossa pelottelivat nuoria tyttöjä, pakottivat heidät mukaan 'pakomatkalle', huijasivat keksityllä paranoidisella kertomuksella turvakotien pitäjiä ja jopa saivat poliitikonkin taakseen.

Tämä kahden paranoidisen ja mieleltään häiriintyneen naisen kahden viikon odysseia sai Ylen tekemään asiasta tunnin dokkarin. Siksi, että tämä kahden häiriintyneen naisen tiimi edustaa selkeästi a)feministejä, ja b)feministiyhdistyksiä ja -ryhmiä??? Tämän täysin järjettömän ja perusteita vailla olevan mottidokkarin nimi oli vielä raflaavasti 'miesvihaajafeministit'. Bravo! Enpä ole ennen yhtä tyhjän tynnyrin kuminaa kuullutkaan.

Hohhoijaa. Jos Suomessa raiskataan 1000 naista vuodessa, raiskaajat ovat yhä yksittäistapauksia. Jos Ruotsissa KAKSI pimeää ämmää ei raiskaa ketään mutta sählää sekopäissään mielikuvituksensa pimeillä kujanteilla, siitä tehdään jumalauta tunnin ohjelma esimerkiksi siitä, mitä feministiset naiset oikein ovat ja saavat aikaan. Naurattaisi jollei tympisi niin raivokkaasti.

Tällä 'dokumentin' tehnyt toimittaja jälleen kerran osoitti, että se ei kerta kaikkiaan kykene tekemään asiallista juttua mistään, missä on sana 'feminismi' mukana. Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että sellaisia ne kaikki Ylen ja Suomen toimittajat ovat? Minäkin kuumeisesti odotin näkeväni niitä kuuluisia, paljonpuhuttuja miesvihaajafemmareita, kun en ole kuuna päivänä tavannut reaalielämässä:) ja kuinka kävi? Pöh, kolminkertainen pöh.

Siiveniskut ykköseksi ja presidentiksi

Syy, miksei Siiveniskut ole Suomen virallisen hittilistan ykkösenä, on ehdottomasti uusi voimaantullut laki kopiosuojauksesta. Siis muutenhan tämä olisi levytetty, ja minulla olisi Euroopan kiertue ja fanipaitoja. Niin ja tämä olisi luetuinkin, kaikkien listojen ykkösenä (millä tavalla tahansa mitattuna) jos sisäpiirit eivät minua estäisi, juonisi kaiken aikaa oluella pääni menoksi ja linkkailisi kavereiden juttuihin sen sijaan, että linkkaisivat tänne, joka on OIKEASTI hyvää ja parasta tekstiä kaikkien mielestä. Kateus ne saa linkkaamaan muualle. Tietävät, että olen niin saakelin hyvä, että piruuttaan väittävät tykkäävänsä muistakin teksteistä.

Olisin Suomen Suosituimmat -listankin ykkönen, ja kaikki olisivat minun kavereitani, jos kuuluisin sisäpiiriin. Mutta kun ne estävät jopa suosituksi tulemisenikin, kutaleet! Jos sisäpiiri lakkaisi juonimasta ja perustamasta salaliittoja poliittisen vaikutusvaltani pienentämiseksi, olisi Siiveniskut jo Tarjana Tarjan paikalla! Halosen vai Turusen? No kummankin! Mutta kun minua estetään! Minua jallitetaan! Vihtaani pissitään ja huiluni katkotaan! Olen kuin yksijalkaisena perseenpotkimiskilpailuissa tässä, voittaisin kaikki, mutta toinen jalkani on viety! Kohta vievät toisenkin! Senkin ryöväriturjakkeet, samassa kaupungissa itäneet petoversot!

(Kyllä, tämä oli vastikkeeni niille inisijöille, joille on olemassa vain yksi elämän tarkoitus (blogilistan kärkisijoitus) ja pari sairaudenkuvaa (paranoia? hallusinatorinen skitsofrenia?) Hankkikaa elämä, hankkikaa oikeita ongelmia ja kirjoittakaa niin hyvin, että ihmiset tykkää! :)

Kirjailijakaartissa

Kyllä minustakin olisi kivaa hillua kirjailijoiden ja kulttuurilehtien linkkilistalla. Imartelisihan se. Mutta eipä ollut ennenkään noiden suosittelijoiden puute estämässä lukijoiden tulvaa, ja tuskin estää nytkään ketään tulemasta tai lähtemästä.

Olen aina mieltänyt itseni kirjoittajaksi. Kirjailija en (ainakaan vielä) ole. En osaa olla sellainen, millainen kirjailijan kai kuuluu olla:) En kirjoita tekstejä, jotka voittaisivat palkintoja kirjoituskilpailuissa. En kirjoittanut tekstejä, jotka olisivat koskaan miellyttäneet kirjoittamisen opettajia. Ärsytin, aiheutin reaktioita, mutten miellyttänyt.

Eräänä vuonna opiskelin kirjoittamista tosissani, ja minusta niin sanotusti piestiin paskat pihalle: ilmaisuani hiottiin pajavasaralla ja laikalla siihen malliin, etten tunnista vieläkään sen ajan tekstejä omikseni. Oma ilmaisuni kun oli niin sivistymätön ja mikä kauheinta, novellini olivat "kuin Salingerin kirjoista" (edelleen suurin saamani kohteliaisuus kirjoittamisen alalla, vaikkakin sanojat tarkoittivat sen pahaksi loukkaukseksi). Tekivät selväksi, ettei minusta Oikeaa Kirjailijaa tule. Mitä sitten? Voihan sitä ryhtyä vasemmaksi kirjoittajaksi tai vääräksi kirjailijaksi. Tai kirjoittaa muuten vaan.

Koulussa osasin kirjoittaa kivoja juttuja, niistä palkittiin numeroilla. Kivoilla jutuilla saa mainesanoja ja päähäntaputuksia. Kivoilla ja oikeaoppisen intellektuelleilla jutuilla saa rahapalkintoja kilpailuissa. Laskelmointi kannattaa aina. Olen kai tullut jo kymmenen vuotta sitten liian vanhaksi, jotta näkisin mitään muuta suuntaa kestävämmäksi kuin sen, mikä minulla on sen takia, mitä olen. Kirjoittaa jolkotan kuin vanha kaakki pitkin tienviertä - ei näytä meno nätiltä, ja moni menee edelle, mutta matka taittuu kumminkin:)

En halua tylyttää ketään tai mitään, oma tunteeni on vain seksistä ja kirjoittamisesta sama: siitä ei pidä niinkään puhua vaan sitä pitää tehdä. :-)