Osa 172: naisporukan dynamiikkaa

 

Olen saarnannut usein siitä, että jos joku jossain järjestää bileet, ja jos vielä onnistuu saamaan sinne kutsun, on syytä ottaa kutsu vastaan ja painua paikan päälle. Ei enää tässä iässä voi pettää itseään kuvittelemalla, että olisi niin suosittu, että olisi varaa jättää hippoja väliin ystäväpiirin supistumatta:-) Kun tarpeeksi jättää menemättä, jonain päivänä ei kutsuja enää tule.

Lauantaina noudatin kutsua lähimmäiseni kanssa, ja maksan siitä maanantaina laskun: väsyttää vallan kauhiasti. Mikä parasta, ei ole mitään väliä sillä, juoko alkoholia vai ei - minä olin kuskina ja siitä huolimatta sunnuntaina ei fyysinen olomuoto päästänyt irti sohvanpohjasta, teki mieli pizzaa ja älyllinen toiminta riitti juuri ja juuri seuraamaan Idolsia:)

Nice porukka, reilu meininki!

Pienenä tyttönä itketti, kun Sussu ja Jossu alkoivat kaveerata parhaan ystäväni kanssa ehdolla, että minua ei oteta mukaan. Pojat sentään kaatoivat pyörän tai viskasivat kivellä, jos eivät halunneet minua mukaan. Tytöt osasivat aina lisätä hylkäykseen jotain extraa, jolloin hylkäyksestä tuli tarpeettoman nöyryyttävä.

Eivät nuo kuviot isoillakaan tytöillä kauheasti ole muuttuneet. Vaikka olen pärjännyt ja pärjään miesporukoissa hyvin, naisporukoissa tunnun jäävän yhteishenkeä kasvattavan yhteisen vihollisen rooliin. Naisporukoiden sisällä vallitsee sosiaalinen koodisto, jota en osaa enkä tunnu oppivan. Tunnen välillä samoilevani Uranuksen nelipäisten ugga-pugga-huggien seassa.

Miesporukoissa ollaan reiluja, ja toveruus on voimassa kunnes toisin todistetaan. Jos tulee sanomista, älähdetään kaljan varressa ja hierotaan asia kuntoon vaikka painin kautta. Välirikkoja harvemmin syntyy muusta kuin siitä, jos kaveri on kopuloinut toisen vaimon kanssa. Tovereista ei puhuta pahaa ja niiden puolta pidetään yhteisrintaman vuoksi, vaikkei juuri se Seppo nyt se lempiystävä porukasta olisikaan.

Naisporukoissa rehtiys tai totuus eivät ole in - itse asiassa totuuksista syntyy helposti kriisi, joka ravistelee koko yhteisöä. Naistoveruus kun vaatii myötäilyä ja nyökyttelyä erityisesti silloin, kun valhe on räikeä. Jos ei kuorossa muiden kanssa myönnä valhetta todeksi, saattaa joutua ulkoistetuksi neiti suorasuuna. Erilainen mielipide on naisporukassa lähes yhtä suuri rikos kuin hässiä jonkun puolisoa.

Naisporukat eivät yksinkertaisesti tunnu toimivan kovinkaan usein. Toki myös: minä en osaa olla oikein naisporukoissa. Miesporukoiden toimissa on omat ikävät puolensa (testosteroninen uho, kukkoileva typerehtiminen ja yhteishengen ulottaminen painostuksen puolelle) mutta ne kuitenkin usein pysyvät koossa ja toimivat vuosikymmeniäkin. Naisporukat kuppikuntautuvat porukkahengen löytymistä nopeammin, ja yleensä porukkahenki ei ole ehtinyt paikalle ennen kuin riitely hajoittaa välit.

Ymmärtänette, että nämä jutut eivät koske kaikkia nais- tai miesporukoita. Toki on naisporukoita, jotka pysyvät koossa. Toki on miesporukoita, jotka hajoavat riitaisesti. Silti ajattelen, että naisilla olisi totisesti opittavaa solidaarisesta porukkahengestä.

Naisporukan dynamiikkaa: miten appelsiini mahtuu nenään?

Monet ovat ihmetelleet kertomuksiani sen ja tämän naisporukan menosta ja kohtalosta. Miehet pääsääntöisesti nauravat kiusaantuneen epäuskoisena tarinoille siitä, miten ja millä perusteilla riita syntyy. 'Siis ei toi voi olla totta - toihan on ihan pimeetä!', ja olen ihan samaa mieltä.

Miesporukassa herne menee nenään selkeästä ja konkreettisesta kusetuksesta. Naisporukassa herne iskeytyy syvälle nenäonteloon mm. mielipiteestä, joka ei mahdu porukan puitteistoon. Naisporukan jäsenet tuntuvat usein olevan sanattomasti sitoutuneet mielipidevalikoimaan, jonka ulkopuoliset ajatukset ovat tavallaan rike porukkahenkeä kohtaan. Ero hyväksyttävän ja sopimattoman mielipiteen välillä on usein se, että jälkimmäisen ääneen sanoessaan huomaa ilmapiirin muuntuneen jäätäväksi. Naisporukassa yhteisön tärkeimpiä tehtäviä tuntuu joskus olevan se, että kaikkien pitää pönkittää sitä kulissia, jonka kukin jäsen haluaa pitää yllä itsestään tai maailmasta.

Miesporukassa ei yleensä tulisi kuuna päivänä mieleenkään ryhtyä pitämään vihaa siksi, että Seppo pitää avioliittoa turhanpäiväisenä instituutiona. Tarmo ei jätä väliin nelinpelivuoroa siksi, että Pekka kieltäytyi ottamasta Tarmon vauvaa syliin. Mutta naisporukassa noista voi mennä herneen sijaan appelsiini nenään.

Kun sitten 'väärän' mielipiteen kakka lentää tuulettimeen ja tuulettimen hanikat ovat kaakossa, ei yksikään naisporukan jäsen räjähdä nauramaan tilanteen älyttömyyttä, vaan kuppikunnat supisevat suut ryppynaruilla kokoonkurottuna. Mikä parasta: jos asia ihmeen kumman kautta mukamas selviää ja jonkinmoinen välirauha peittää maan, voi olla varma siitä, että tuo sama asia rymähtää koirankakkapommin lailla pöytään vuosia myöhemmin. Naiset eivät unohda ja kantavat kaunansa tyylillä.

Tässä kohtaa tulee esiin eräs tärkeä ero mies- ja naisporukoiden välillä. Jos mies kantaa kaunaa, asia selvitetään ennemmin tai myöhemmin (oluen varressa, painimalla jollei muuten aukea:) ja sen jälkeen asiasta ei puhuta. Naisen kantaessa kaunaa tilanne on kimurantimpi: vaikka kaunaa kannettaisiiin kuin kruunua, sen olemassaoloa *ei koskaan* myönnetä ja näin asiasta ei voida myöskään puhua. Mikäli joku on tarpeeksi koulimaton naisporukan sosiaalisesta koodistosta ja menee kysymään kaunakruunusta, hän leimautuu saman tien häviäjäksi: kysymällä kysyjä osoittaa olevansa paranoidinen, tulkinnoiltaan ikävä ja muutenkin epäkypsä ihminen.

Minulle on syntynyt käsitys, että tietynlainen pakkokärsimys kuuluu osana naisporukoiden elämään heimotajunnallisena käsitteenä. Siksi kaunakruunusta ei puhuta, sillä siitä avoimesti puhuminen saattaisi paljastaa, että toinen ihminen onkin ihan yhtä ihmismäinen, kiva ja rakentava kuin kaunakruunun kantaja kokee itsensä olevan (ja häntä on vain kohdeltu kauheasti väärin). Sitäpaitsi puhumalla asiat halki kaunakruunut yleensä tuppaavat katoamaan: mitäs sitten päähän pistettäisiin!

Naisporukat eivät kuitenkaan muodostu hirviöistä vaan usein ihan hyvistä tyypeistä. Porukkautumisessa vain tapahtuu jotain, joka saa ihmiset käkikelloiksi: ne käyvät tasaisesti, mutta jossain vaiheessa kukkuu enemmän tai vähemmän.

Naisporukan dynamiikkaa: miten temppu tehdään sitä tekemättä?

Kriisin naisporukassa tunnistaa siitä, että episodit ovat kuin suoraan 50-lukulaisen amerikkalaisen elokuvan konservatiivilähiöstä: edessäpäin kasvot yhtä hymyä ja ääni hunajaa, mutta pään yli sinkoilee merkitseviä katseita. Joku porukasta on jo ulkoistettu ex-porukkalainen, mutta hän ei vielä tiedä sitä.

Älykkäällä ihmisellä saattaa olla mahdollisuus päästä jyvälle jo alle vuodessa, että on itse asiassa tullut aikaa sitten eristetyksi yhteisöstä. Tässä eristämisessä on olennaista se, että kukaan ei myönnä moista tapahtuneen. Koska mitään ei ole tapahtunut, ei ole ongelmaa - eikä ole siis tarvetta (herranen aika!) puhua asioista suoraan.

Tämän ulkoistamisen huomaa (jos huomaa) yleensä rivien väliin sijoitetuista diplomaattisista selänkäännöistä. Diplomaattinen selänkääntö tehdään silloin, kun siihen on tilaisuus: näinpä toverittaren vihaa ei näy eikä kuulu ennen kuin olet jo muutenkin ikävässä tilanteessa. Selvyyden vuoksi raju symbolinen esimerkki: kun olet hukkumaisillasi ja ojennat kätesi toverittarelle, joka seisoo katsomassa tapahtumaa, hän ei todellakaan tartu käteesi ja vedä sinua ylös. Tämä on naisellinen tapa kertoa, että jonkinmoista roskaa on hampaanväleissä. Ei, eihän hän sinua veteen tuupannut eikä soisi sinun hukkuvan - mutta ei myöskään tee sitä ratkaisevaa kädenojennusta, jolla olisi sinut pelastanut. Ja te molemmat tiedätte sen, että hän olisi voinut tehdä jotain. Te molemmat tiedätte, että tekemättä jättämistä ei voi todistaa rikkeeksi eikä siitä voi siis syyttää.

Tärkeää on siis kieltää ongelman olemassaolo ja harjoittaa passiivista aggressiota ainoastaan tekemättä jättämisen, 'unohdusten' ja pienten mukaharmittomien manipulatiivisten heittojen kautta. Niin temppu voidaan tehdä sitä koskaan tekemättä.

Tuhlaa aikaasi arvokkaaseen!

Huhut naisporukoista käärmeenpesinä ja pahansuovan manipuloinnin paikkoina eivät aina ole suuresti liioiteltuja:) Ennen kuin luemme muualta tästä inspiraationsa saaneita kirjoituksia naisporukan lämmöstä, pehmeästä sisarellisuudesta, tuesta ja luovuudesta, voisin todeta, että tuota kaikkea edellämainittua porukoissa yleensä onkin - ennen kuin tulee kuppikuntajuonittelun ja ulkoistuksien vuoro.

Jokainen naisporukka vakuuttaa hyväksyvänsä ja arvostavansa erilaisuutta, mutta sanat eivät valitettavasti aina ole yhdenmukaisia tekojen kanssa. Joskus naisporukoissa tietoisen järjen mukainen ajattelu on toimivaa ja solidaarista, mutta tunnepuoli on sen kanssa sukset niin ristissä, ettei hiihdosta tule mitään.

Olen alkanut pitää yhä enemmän arvossa naisystävyyksiä, jossa kahden naisen välillä voi suhde toimia mutkattomasti ja jossa erilaisuudet voidaan hyväksyä täydellä sydämellä. Jotkut ystävyydet vain toimivat, ja jotkut taasen eivät: pitäisi vain hyväksyä näin yksinkertainen peruspullafakta. Miksi ihmeessä minä pohdin viinilasin ääressä tummia tunteja jonkun hienosti kiertäen tehtyjä selänkääntöjä (tietäen, että hän olisi voinut tehdä toisin, että ystävä olisi tehnyt toisin, ja samalla tajuten etten voi todistaa mitään vaikka koko 'ystävyys' on paljastunut valheeksi)? Miksen keskity ystävyyksiin, joissa tuollaista tilannetta ei koskaan edes syntyisi - jossa hiertävät kivet olisi poistettu ja haavat laastaroitu heti, suoraan ja reippaasti?

Toverivälejä kun voi vain pyrkiä selvittämään, jos niissä on häikkää. Jos selvitys ei auta tai ei onnistu alkuunkaan, on syytä tehdä surutyönsä keskenään ja ripustaa hanskat naulaan: se, että selvitys ei auta (kauttaaltaan puhuttu juttu poksahtaa ongelmana esiin vuosien päästä ikään kuin siitä ei olisi koskaan puhuttu) tai ei onnistu alkuunkaan (mitään ongelmaa ei ole, siispä ongelmasta ei voida puhua) kertoo selvää kieltään siitä, onko kyseessä alunperinkään ollut ystävyys vai joku kummallinen sosiaalinen feikkileikki.

Pettäjät mustalle listalle?

Okei, tämä on jo vähän kyseenalaista , vaikka itsekin olen heitellyt herjaa kusipäätietokannan tekemisestä tai varoitusleimojen iskemisestä tiettyjen ihmisten otsaan. Koska noiden tietokantojen profiilit luo usein vihainen ja katkera ihminen - ehkä kostoksi, ehkä aiheesta, pirustakos sitä tietää. Katsokaa itse .

Voin vannoa, että jos naisista tehtäisiin 'älä-styylaa-ton-kaa' -lista, parikin exääni tappelisi siitä, kumpi saa ensin läväyttää profiilini tietokantaan:-)))

Syystuntuja

Kävin avaavan keskustelun: molemminpuoliset väärinkäsitykset ja negatiiviset mielikuvat oikenivat - siitä jäi hyvä mieli. Olen ollut viime aikoina kovasti herkillä ja hieman hukassakin hetkittäin ihmispaljoudessa, mutta pari naisten kanssa käytyä keskustelua palautti näkökykyni. Sen lisäksi minulle tarjottiin apua, tai mahdollisuus, tai lähinnä kai potkaistiin pyrstölle:) - on aika aloittaa eräs kauan vuoroaan odottanut homma.

Minusta tuntuu, että pitää keskittyä nyt tekemään. Jos se aiheuttaa päivityskatkon, korvaan sen myöhemmin:) Hyvää syysolemista!