Osa 165: Per*easioita

 

Joskus menee jokunen tovi ennen kuin ajatusten myllynkivet jauhavat jyvistä jauhoa. Prosessin pisti aikoinaan käyntiin dekadi-imetyskeskustelu , minkä myötä törmäsin myös 'mammalahkolaisuuteen', joka tuntui olevan Nokian herätysliikettä radikaalimpi uskonnollinen suuntaus. Nämä ajatukset ovat siis hautuneet pitkään. Herneet valmiiksi pöydälle tätä lukiessa, jotta saatte vetää niitä nenäänne:)

Minusta vanhemmuus on normaali asia, lapsia on syntynyt maailman sivu, joten turha niiden asioiden ympärille on mielestäni fanaattista lahkoa kasata. Mutta kun heittää järjen roskakoriin, älyn kaataa viemäriin ja päättää vielä pönkittää omat vajavaiset olonsa vanhemmuuden muka mukanaantuomalla pyhällä hengellä, saa mielenvikaisetkin hömpötykset kuulostamaan rakkaudelta ja järkevät ajatukset lapsivihalta.

Jaottelu näissä pohdinnoissa menee siten, että tämä ensimmäinen osa käsittelee asioita, jotka minua riepovat perheytymisriiteissä. Toinen osa käsittelee sitä, miltä asia minusta itsestäni käsin näyttää.

Barbamama ja barbapapa, ent. Anne ja Pekka

Nostelen kulmiani sille prosessille, missä jopa suhteellisen fiksusta naisesta tuleekin 'mamma' ja miehestä 'isukki'. Kahdesta hyvästä tyypistä tuleekin 'perheihmisiä', jotka lomailevat 'perhekohteissa' ja ostavat asunnon 'lapsiystävällisestä pihapiiristä'. Kotiin tilataan 'perhelehtiä' ja sitten eletään 'perhe-elämää'. He treffaavat muita perheihmisiä ja viettävät perhekekkereitä. Kakarattomat frendit saavat jäädä, tai jos heitä vielä kutsutaan (lasten) synttäreille, puheenaiheet ovat lapsi- ja perheaiheita.

Ei minua ihmetytä perhekulttuuriin siirtyminen vaan joidenkin vanhempien oman minuuden katoaminen kokonaan mammaisukkitauhkan alle. Tottakai perheellisen ihmisen kuulumisiin kuuluvat lapsenkin kuulumiset, mutta jos omia kuulumisia ei enää ole ollenkaan ja ainoa puheenaihe on lapsen kerho&kakka, ollaan mielestäni pitkällä pimeässä.

Räkänokista on tehty aikuisikäisiä ihmisiä enemmän tai vähemmän onnistuneesti tuhansia vuosia ilmankin lapsikeskeistä lässynlää -kulttuuria. Tuntuupa vielä, että mitä enemmän lapsikeskeistä lässynläätä on tullut mukaan kuvioihin, sitä pahoinvoivampaa uusi sukupolvi on. Olen ollut käsityksessä, että vanhemmuuden tehtävänä on kasvattaa penska yhteisönsä jäseneksi, eikä vaatia yhteisöä sopeutumaan oman perheen tai piltin tavoille.

Kakka lentää tuulettimeen

Pahinta ja pateettisinta on se, jos perheihmiset bileissä jäävät mieleen 'ihmisinä, jotka ylpeilivät lattialle paskovalla kakarallaan'. Ihan fiksut ihmiset laskevat yhtäkkiä kellotaajuutensa ja älyosamääränsä kymmenesosaan entisestä, nojautuvat taaksepäin ja herttaisesti nauraen kertovat 'liikuttavan hassua' tarinaa siitä, kuinka oksennusta oli tyynyllä ja omassa suussa, kuinka oma kultamussu pissaili pitkin kyläpaikan lattioita, kuinka kakkaa tursusi ruokalautaselle. Kahvipöydässä leikataan kakkua ja kerrotaan penskan pierujumpasta ja kuinka ripulia valui pitkin pöytiä. EI JUMALAUTA.

Kehon eritteistä käytävä keskustelu on mielestäni huonoa käytöstä ruokapöydässä. Miksemme samantien keskustele, millaista Pekan siemenneste oli tänään tai minkäväristä valkovuotoa Petralla oli eilen? Eihän niistä, mutta pikku Petterin uloste ja oksennus ovat ihanaa eliksiiriä? Allekirjoittanut tulee pahoinvoivaksi kakkulautasen ääressä, jos vieressä maalismamma kertoo välilihaleikkuunsa yksityiskohtia tai nielemästään pikkuvesselin oksennuksesta.

Regressoitunut perheihminen ei myöskään näe mitään ongelmaa siinä, että hän tulisi vaihtamaan haisevan ripulivaipan kahvipöydän viereen tai jopa kahvipöytään. Kerran olin paikalla, kun penskan isä sentään heräsi ja kehotti puolisoaan siirtymään kylpyhuoneeseen vaipanvaihtoon. Muilla oli jo syöminen jäädä sikseen.

Imetysvaiheessa myös mamaarinen alue repäistään esille paidan alta tilanteessa kuin tilanteessa (Kyllä, imetys on luonnollista PERHEELLE ja perheenkeskisenä asiana, mutta se ei ole sitä välttämättä muille - enkä jaksa lakata ihmettelemästä sitä, miten kummassa nämä samat naiset, jotka puolustavat imetystä jokapaikassa henkeen ja vereen, kauhistelevat yläosatonta auringonottoa, nudismia tai tissibaareja). Puhdasta tekopyhyyttä edustaa näkemys, jonka mukaan vauvan läsnäolo yhtäkkiä tekisi paljaasta tissistä täysin neutraalin ja juhlapöytään kuuluvan, kenessäkään kiusaantuneisuutta herättävän kehonosan. Kyllä, on todellakin eri asia imettää perheen tai lähisuvun keskuudessa kuin kaveribileissä tahi yhdistysillallisilla.

Pieni pyyntö: jos minusta ikinä tulee ihminen, joka haluaa keskustella pilttinsä/kissansa ripulista ja oksennuksesta ruokapöydässä, ampukaa olkaa hyvä. Mielellään päähän ja yhdellä kuulalla homma selväksi, kiitos näkemiin.

Perheihmisten päällemarssi

Miksi joillekin perheihmisille on niin kauhean mahdottoman hankalan vaikeaa tajuta, että heidän perheensisäinen maailmansa EI EDUSTA muiden ihmisten kanssa heimotajunnallista maailmaa?

Miksi markkinointi-ihmiset tuntuvat olevan samassa psykoosissa? Eivätkö he ymmärrä, että kuolaava kirkuva läskinaamainen taapero ei ehkä herätäkään kaikissa pesuaineen ostohaluja vaan suorastaan saa aikaan boikotin? Kun perheravintola tahtoo takoa rumpua perheimagostaan, ja rakentaa rauhaisan pöytärykelmänsä päähän pallomeren kirkuville lapsille, tuleeko heillä mieleen, etteivät ehkä kaikki (edes perheelliset) viihdy siinä McDonald's -atmosfäärissä?

Miksi aina tunnen syyllisyyttä, kun minua ei jaksa kiinnostaa jokaisen ihmisen jokaisen vesselin ikä, paino, älämölö ja mitähassuasetänäänteki? Miksi tunnen itseni valheelliseksi joka kerta, kun tapaan koulukaverin *ensimmäistä kertaa 10 vuoteen* sattumalta kassajonossa ja hän ensimmäisenä työntää käteeni nipun kuvia kuolaavasta vauvastaan? (Valheellisuus tulee siitä, että hymyilen ja nyökytän, vaikka voisin olla rehti ja sanoa, että pidä kuvasi ja kerro mitä sinulle kuuluu, sehän minua kiinnostaa).

"Me kissafanit" tunnumme tajuavan, että kissajuttuja ei kannata kertoa ei-kissaihmiselle, ainakaan montaa tuntia - ja että muhevimmat kissajutut kannattaa jakaa toisen kissafanin kanssa, vaikka on syytä kyllä puhua hieman toisistakin aiheista:) Jokainen kissafani tietää, että maailmassa on itse asiassa aika paljon ihmisiä, joita kissajutut eivät niinkään inspaa. Miksi tämä sama ajattelu ei etene lapsiperheihmisten pääkoppaan? Miksi yleismaailmallinen oletus on, että kaikki ihmiset ovat lapsifaneja? Siitä kääntäen: mistä syntyy käsitys, että jollei ole lapsifani, on lapsivihaaja?

Kyllä minä muutamat lapsijutut kuuntelen, nauran mukana ja olen aidosti jopa kiinnostunut - mutta en todellakaan jaksa istua kahta tuntia kuuntelemassa jonkun puolituntemattoman äitylin pitkällistä stooria Hannes-Ylermin edesottamuksista tai vaippaihottumasta. Ehkäpä alan seuraavalla kerralla kertoa perinjuurista koostetta kissaherra Koposen ilmeistä, eleistä ja tekosista viime viikolta. Katsotaan, kuinka kauan Koposen naruleikit jaksavat innostaa:-)

Mammalahkolaisuudesta

Jokainen äiti ei ole mammalahkolainen. Mammalahkolainen on ihminen, joka vakaalla varmuudella elää käsityksessä, että hän on ylempi olento, koska on lapsen vanhempi.

Mammalahkolaisuuteen kuuluu 'mammuuden täyden ylemmyyden' ajatus: tottakai äitiys tekee naisesta paremman kuin muut naiset, tottakai verenrepaleisen synnytyskertomuksen halajavat kaikki kuulla illallisella (hiljaisiksi menevät ovat vain kateellisia). Tämän takia mamma myös luontaisesti pitää lasta itsensä ulokkeena voimatta mitenkään tiedostaa sitä tai suhtautua omiin käsityksiinsä terveellä kyseenalaistuksella: hän juttelee vain mammalahkolaisten kanssa, ja vihaa muita kuin mammoja, joten eriäviä käsityksiä ei paljon treffailla. Mammalahkolainen uskoo ajattelevansa lapsen parasta kaiken aikaa - mutta sotkee varsin nopeasti lapsenparhaan omaparhaaseen ja toisinpäin. Hän uskoo, että hänen halunsa on itse asiassa lapsen halu. Ja kun äitiys tekee hänestä kaikkitietävän ja jumalolennon, ei epäilystä asioista voi olla.

Surullisimpia mammalahkolaisuuden esimerkkejä ovat juuri nämä kouluikäisen tai esipuberteettisen lapsen "imetys" ('koska lapsi haluaa sitä') ja muut kuviot, joissa mamma yrittää säilyttää symbioottisen infantiilivaiheen vaikka väkisin, toki omien tarpeidensa tyydyttämiseksi mutta naamioiden omat (jo sairaalloiset) tarpeensa 'lapsen parhaaksi' tai 'lapsen tarpeiksi'.

Mammalahkolaisten nettikeskustelua nähdessä tulee mieleen sarkasmintäyteinen ajatus: nämä fanaattiset, keskustelukyvyttömät ja aggressiiviset itseään pyhänä pitävät ihmiset sitten kasvattavat niitä lapsia. Mietin asiaa myös siltä kannalta, että jos olisin mies ja ja kotonani riehuisi mammalahkolaisen kaltainen säkillinen omahyväistä kohtukeskeistä äitiydenpyhähenkeä, vieläpä aggressiivisena ja näemmä hormonaalisen poukkoilun aiheuttaman älyvajeen kera, kyllä siinä voisi tulla mieleen kaikenmoisia ajatuksia ja ideoita. (Ja sitten taas on yksi risainen ero ja huoltajuuskiista meneillään, ja penska terapeutilla heti tai myöhemmin.)

Mammalahkolainen on juuri se, joka änkeää kirpputorien ahtaille ja kapeille käytäville jyräten muut lastenvaunuillaan. Vaikka vaunut täyttävät käytävän ja muut yrittävät antaa tilaa, mamma mulkaisee väistäjiä vihaisesti edes ajattelematta kiittää: kehtaavat tulla hänen kohtunsa hedelmäkärryjen tielle. Mammalahkolainen on myös se, joka ei kiitä vaunujen nostajaa bussissa: hän on sentään Mamma, joten luulisi auttajan olevan kiitollinen, että sai auttaa jaloa olentoa. Mammalahkolainen on myös se, joka istuu pöydässä ja katselee joko välinpitämättömästi tai vähäjärkisesti hymyten kirkuvaa, riekkuvaa ja riehuvaa jälkikasvuaan ravintolassa sekä kahvilassa: häntä ei kiusaa, että penskan riehunta häiritsee niin henkilökuntaa kuin muita asiakkaita. Joku kutsuisi häntä terroristiksi, mamman itsensä mielestä hänen pilttinsä saa täyttää maailman ihanalla äänellään. Lapsen komentaminen tai kasvattaminen ravintolatavoille kun olisi lapsenrääkkäystä.

Lääketieteen propaganda

Lehdet paahtavat, miten Suomi katoaa ja ihmiskunta näivettyy elleivät naiset tee paljon lapsia. Sen lisäksi olemme kuulleet ja lukeneet, miten synnyttäminen parantaa kansantalouden lisäksi kuukautiskivut, endometrioosin, kohtusyövän ja (imettäminen) rintasyövän. Lääkäri suosittelee kuukautiskipuihin lääkkeeksi lapsen hankintaa? Kyllä vain. 2000-luvulla.

Synnyttäminen ja imettäminen siis vain parantaa? Ei kukaan katsonut aiheelliseksi kertoa, miten paljon rintasyöpiä voi johtua raskaasta elämästä, kurjasta parisuhteesta (jossa on lapsen takia pakko pysytellä)? Ei kukaan viitsinyt mainita, että raskauden aikana voi mennä verensokeritasapaino uusiksi, tulla suonikohjuja, ja tapahtua kaikenmoista keskenmenoista muihin ongelmiin? Ei haluttu ottaa puheeksi synnytyksen riskejä, synnytysrepeämiä, kipuja ja traumoja? Ei kukaan muistanut, miten penskan hankkiminen voi rusauttaa elämän sijoiltaan (kriisi, synnytyksenjälkeinen psykoottinen masennus, jatkuva väsymys, burn out) tai millaista on synnyttää penska toimimattomaan parisuhteeseen ja virua siinä?

Suomi, jossa jo nyt 75% hoitoon hakeutuvista lapsista ja nuorista skipataan psykiatristen osastojen potilasvalinnassa, jossa jo nyt on työttömyys kovissa lukemissa, jossa jo nyt on päätetty tehdä Stadista ahdas isolähiöslummi ja autioittaa muu Suomi (Lappi alkaa Keravan pohjoispuolelta) - siis täällä ollaan kuolemassa sukupuuttoon? Tämän takia siis _naisten_ tulisi pistää kohtunsa koville, lakata hömpöttämästä urasta tai ammatista ja pysyä kotona hoitamassa kakaroita sekä isovanhempia palkatta ja paljas jaloin, ja siinä sivussa palvella miestään kuten ennen vanhaan oli hyväksi nähty?

En minä sille mitään voi, että olen Beauvoirin Simonen kanssa samaa mieltä: biologia eli naisen keho toimintoineen on selkeä alkusyy siihen, että naista käsitellään alisteisesti yhteiskunnassa. Synnyttäjä on se kotiintuupattava, taloudellisesti riippuvainen ja perherauhan koossapitäjä, vaikka sitten oman onnensa hinnalla. Ei, tietenkään kaikkien kotona ei ole näin, mutta edelleen ja aina vain pitäisi muistaa, että nämä internetissä hyppivät akateemisesti koulutetut perheet ovat marginaalinen osuus Suomen kansasta. Voisin väittää, että 75%:ssa kansalaisista on jo täysin eri kuviot kuin nämä modernit tasa-arvot ja aktiiviset isyydet. Eikä edes älyllinen elitismi vielä takaa sitä, etteikö nainen löydä itseään rinnat maitoa tippuen varsin pirullisesta asemasta kerjäämässä mieheltä rahaa ja läsnäoloa (eikä kusipäätä voi jättää, koska se uhkaa ottaa lapsen rikkaan sukunsa pakkovoimalla).

Kun naisille vielä uskotellaan, että he ovat vastuussa kivuistaan, taudeistaan ja kuolemastaan KOSKA ovat jättäneet naisen vastuunsa kantamatta eli eivät synnytä, saadaan aikaan varsin herkullinen kuvio. Jota kutsuisin rankaksi sovinistiseksi (lääketieteen tukemaksi) propagandaksi, mutta eihän se sovi. Jonkinmoinen 'naiset kotiin!' -liikehän näissä haisee. Minä kun en mitenkään usko, että saan rintasyövän SIKSI etten synnytä (kuinkas monta prosenttia rintasyövän saaneista naisista onkaan synnyttäneitä...veikkaan että hyvin hyvin suuri osa) tai on oikein että kärsin kivuista KOSKA en synnytä. Sellaista tarinaa meille kuitenkin lääketiedeaiheisten artikkelien ja tutkimusten kautta yritetään kertoa - kukaan ei ole kertonut sitä, miten terveenä tai nuorekkaana nainen pysyykään, kun ei lapsia hanki.

Minä en kannata sitä, että naisten tulisi lakata tekemästä lapsia. Minä kannatan sitä, että nainen saa tehdä lapsia jos haluaa ja saa olla tekemättä jos haluaa. Minua tympii se propaganda, jolla yritetään saada naiset paimennetuksi 'paikkaansa' eli kotiin hoivahommiin ja syyllistetyksi toisenlaisista valinnoista. Naisille saarnataan lapsenteon velvoitteesta nuorena samaan aikaan kun poikia kehotetaan olemaan poikia nelikymppiseksi.

Menen pakastamaan mansikoita ja kirsikoita. Minä sitten pidän mansikka- ja kirsikkakiireistä!:)